Turkin kansallistuoksu kolonya

Turkin “kan­sal­lis­tuok­su” kolonya symboloi vie­raan­va­rai­suut­ta ja terveyttä, ja se kuuluu moniin sosi­aa­li­siin tilan­tei­siin.

Tuoksu val­mis­te­taan eta­no­li­poh­jal­le kukista tai sit­rusai­nek­sis­ta. Eri puolilla maata val­mis­ta­jat hyö­dyn­tä­vät erilaisia raaka-aineita, luoden tun­nis­tet­ta­via ja kuuluisia tuoksuja. Lähellä Mustaa merta on tupa­kan­kuk­ka­tuok­su­ja, Lounais-Turkissa ruusun tuoksua, muualla viikunaa, pistaasia, jasmiinia ja magnoliaa. Tyypillinen kolonya on alko­ho­li­pi­toi­suu­del­taan jopa 80 %, joten se soveltuu hyvin myös puh­dis­tusai­neek­si.

Kolonya syntyi otto­maa­ni­sult­taa­ni Abdülhamit II:sen aikaan, jolloin yleisesti käytössä ollutta ruusu­vet­tä alettiin sekoit­ta­maan uuteen kaup­pa­reit­te­jä pitkin saa­pu­nee­seen tuot­tee­seen, Saksasta peräisin olevaan köl­nin­ve­teen.

Menneiden aikojen per­hey­ri­tys­ten nimik­ko­tuok­suis­ta kolonyan tuotanto on kasvanut teol­li­siin mittoihin. Nykyään se on massojen tuote, jota löytyy jokai­ses­ta turk­ki­lai­ses­ta kodista.

Sitä pirs­ko­te­taan vieraiden käsille kun he menevät sisään koteihin, hotel­lei­hin tai sai­raa­loi­hin; kun ruoka on syöty ravin­to­las­sa, tai kun kerään­ny­tään uskon­nol­lis­ta sere­mo­ni­aa varten. Turistit ovat toden­nä­köi­ses­ti tutus­tu­neet siihen hotel­leis­sa ja ravin­to­loi­den kyl­py­huo­neis­sa, tai heille on tarjottu sitä pitkän bus­si­mat­kan jälkeen. Sen lisäksi että kolonya on oival­lis­ta puh­dis­tusai­net­ta, sitä pidetään myös ter­veel­li­se­nä. Muutama tippa soke­ri­pa­las­sa auttaa ruo­an­su­la­tus­ta, ohimoihin hie­ro­mi­nen taas helpottaa pään­sär­kyä.

Viime vuosina perin­tei­sen kolonyan suosio on ollut kasvussa. Turkin ter­veys­mi­nis­te­ri kehui maa­lis­kuus­sa koro­na­vi­rus­ti­lan­teen kiih­tyes­sä aineen omi­nai­suuk­sia, ja sai aikaan pitkät jonot pai­kal­lis­ten myy­mä­löi­den eteen. Kansainvälinen kiin­nos­tus kolonyaa kohtaan heräsi, ja sen myynti Turkissa kasvoi lyhyessä ajassa räjäh­dys­mäi­ses­ti, pai­not­tuen eri­tyi­ses­ti sit­rus­tuok­sui­hin. 

Monille kolonya edustaa hyvän puh­dis­tusai­neen lisäksi turvaa epä­var­ma­na aikana. Sillä on tärkeä rooli turk­ki­lai­ses­sa arjessa lähei­syy­den ja huo­len­pi­don tilan­teis­sa.

Kirjoittaja

Emmi Huhtaniemi, VTM, on sosiaali- ja kulttuuriantropologi Helsingin yliopistosta. Hän tarkasteli pro gradu -työssään maya-kalenterin loppuun liittynyttä uushenkisyyttä Meksikossa rituaalin ja magian näkökulmista. Emmiä kiinnostavat erityisesti inhimillisen kokemuksen rakentuminen ja tietoisuuden antropologia.

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Lue myös nämä:

Koronavirustapausten määrä on jälleen kääntynyt kasvuun. Tilanne on tutumpi kuin keväällä, mutta aiheuttaa edelleen huolta ja epävarmuutta. Julkisessa keskustelussa koronaviruksesta puhutaan näkymättömänä vihollisena, joka tulee päihittää. Henkisen hyvinvointimme kannalta saattaisi olla parempi suhtautua virukseen kutsumattomana vieraana vihollismielikuvien ruokkimisen sijaan.

Jalkoihin voidaan kiinnittää monenlaista teknologiaa eri ympäristöjä varten, ja niitä voidaan käyttää luovasti apuna niin arkisissa askareissa kuin urheilusuorituksissa. Jalkojen roolin ymmärtäminen pelkkinä ihmistä liikuttavina mekaanisina laitteina voi paitsi muokata jalkojen toimintaa ja fyysistä rakennetta, myös vaikuttaa taustaoletuksina tieteellisissä teorioissa.

Autoetnografinen tutkimus haastaa tarkastelemaan kriittisesti kentän ja tietämisen kysymyksiä kulttuurintutkimuksessa. Koronapandemian seurauksena etnografista kenttätyötä tehdään entistä enemmän verkkoympäristössä, jolloin tutkimuskentän rajat piirtyvät eri tavalla kuin fyysisissä kohtaamisissa. Samalla posthumanistiset teoriat ovat siirtämässä ihmistä pois tutkimuksen keskiöstä.

Koronapandemian viimeisimpiä käänteitä on koronaskeptisyyden näkyvyyden kasvu. Keskustelu aiheen tiimoilta ulottuu rajoitustoimenpiteiden kritisoinnista viruksen olemassaolon kyseenalaistamiseen. Lyhyen ajan sisällä myös Suomessa on kirjoitettu useita juttuja hyvinvointialan piirissä ilmenevästä koronaskeptisyydestä. Näissä koronatoimenpiteitä ja maskien käyttöä kritisoivissa keskusteluissa eräs keskeinen, toistuva käsite on pelko.