Turkin kansallistuoksu kolonya

Turkin “kan­sal­lis­tuok­su” kolonya symboloi vie­raan­va­rai­suut­ta ja terveyttä, ja se kuuluu moniin sosi­aa­li­siin tilan­tei­siin.

Tuoksu val­mis­te­taan eta­no­li­poh­jal­le kukista tai sit­rusai­nek­sis­ta. Eri puolilla maata val­mis­ta­jat hyö­dyn­tä­vät erilaisia raaka-aineita, luoden tun­nis­tet­ta­via ja kuuluisia tuoksuja. Lähellä Mustaa merta on tupa­kan­kuk­ka­tuok­su­ja, Lounais-Turkissa ruusun tuoksua, muualla viikunaa, pistaasia, jasmiinia ja magnoliaa. Tyypillinen kolonya on alko­ho­li­pi­toi­suu­del­taan jopa 80 %, joten se soveltuu hyvin myös puh­dis­tusai­neek­si.

Kolonya syntyi otto­maa­ni­sult­taa­ni Abdülhamit II:sen aikaan, jolloin yleisesti käytössä ollutta ruusu­vet­tä alettiin sekoit­ta­maan uuteen kaup­pa­reit­te­jä pitkin saa­pu­nee­seen tuot­tee­seen, Saksasta peräisin olevaan köl­nin­ve­teen.

Menneiden aikojen per­hey­ri­tys­ten nimik­ko­tuok­suis­ta kolonyan tuotanto on kasvanut teol­li­siin mittoihin. Nykyään se on massojen tuote, jota löytyy jokai­ses­ta turk­ki­lai­ses­ta kodista.

Sitä pirs­ko­te­taan vieraiden käsille kun he menevät sisään koteihin, hotel­lei­hin tai sai­raa­loi­hin; kun ruoka on syöty ravin­to­las­sa, tai kun kerään­ny­tään uskon­nol­lis­ta sere­mo­ni­aa varten. Turistit ovat toden­nä­köi­ses­ti tutus­tu­neet siihen hotel­leis­sa ja ravin­to­loi­den kyl­py­huo­neis­sa, tai heille on tarjottu sitä pitkän bus­si­mat­kan jälkeen. Sen lisäksi että kolonya on oival­lis­ta puh­dis­tusai­net­ta, sitä pidetään myös ter­veel­li­se­nä. Muutama tippa soke­ri­pa­las­sa auttaa ruo­an­su­la­tus­ta, ohimoihin hie­ro­mi­nen taas helpottaa pään­sär­kyä.

Viime vuosina perin­tei­sen kolonyan suosio on ollut kasvussa. Turkin ter­veys­mi­nis­te­ri kehui maa­lis­kuus­sa koro­na­vi­rus­ti­lan­teen kiih­tyes­sä aineen omi­nai­suuk­sia, ja sai aikaan pitkät jonot pai­kal­lis­ten myy­mä­löi­den eteen. Kansainvälinen kiin­nos­tus kolonyaa kohtaan heräsi, ja sen myynti Turkissa kasvoi lyhyessä ajassa räjäh­dys­mäi­ses­ti, pai­not­tuen eri­tyi­ses­ti sit­rus­tuok­sui­hin. 

Monille kolonya edustaa hyvän puh­dis­tusai­neen lisäksi turvaa epä­var­ma­na aikana. Sillä on tärkeä rooli turk­ki­lai­ses­sa arjessa lähei­syy­den ja huo­len­pi­don tilan­teis­sa.

Kirjoittaja

Emmi Huhtaniemi, VTM, on sosiaali- ja kulttuuriantropologi Helsingin yliopistosta. Hän tarkasteli pro gradu -työssään maya-kalenterin loppuun liittynyttä uushenkisyyttä Meksikossa rituaalin ja magian näkökulmista. Emmiä kiinnostavat erityisesti inhimillisen kokemuksen rakentuminen ja tietoisuuden antropologia.

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Lue myös nämä:

Koronapandemian viimeisimpiä käänteitä on koronaskeptisyyden näkyvyyden kasvu. Keskustelu aiheen tiimoilta ulottuu rajoitustoimenpiteiden kritisoinnista viruksen olemassaolon kyseenalaistamiseen. Lyhyen ajan sisällä myös Suomessa on kirjoitettu useita juttuja hyvinvointialan piirissä ilmenevästä koronaskeptisyydestä. Näissä koronatoimenpiteitä ja maskien käyttöä kritisoivissa keskusteluissa eräs keskeinen, toistuva käsite on pelko.

Ihmisten syväjäädyttäminen eli kryoniikka on nykyään melko pitkälti epätieteeksi ja toiveajatteluksi leimattua. Kryoniikan kannattajat luottavat tulevaisuuden teknologiaan, jonka avulla jäädytetyt ihmiset voitaisiin herättää henkiin ja antaa heille uusi elämä. Heräävät kuolleet aikanaan henkiin säilytystankeistaan tai eivät, aihe yhdistää kysymyksiä aikakäsityksistä, taloudesta ja suhtautumisestamme kuolemaan.

Täydentäviä hoitomuotoja koskeva julkinen keskustelu on kamppailua tiedosta ja vallasta. Kenellä on oikeus hoitaa ihmisiä? Millaisten kriteerien pohjalta esimerkiksi kalevalainen jäsenkorjaus tai muu perinnehoito voidaan hyväksyä osaksi terveydenhuoltoa? Mitä vaikutusta on sillä, millaisin käsittein aiheesta keskustellaan?