Hyttyset, nuo kesäiltojamme kaunistavat kiusankappaleet, ovat olleet suosittu myyttien aihe. Syitä pohjoisten alueiden hyttyspaljoudelle on etsitty muun muassa pirusta, poroista, valkeista kesäöistä ja muinaisista hirviöistä.
”Kun me kesäyönä käymme kauniisiin lehtoihin ja järvien rantaniityille vihollinen on aina vieressämme, ja kun me soudamme tai purjehdimme järvillä suomalainen paholainen on jo kimpussamme… Se on ovela ja viekas eikä pahaa-aavistamaton ulkomaalainen lainkaan tajua että kohta tuo alituinen ja miltei näkymätön seuralainen tulee ja vie mennessään mukavan olon ja miltei raunioittaa koko elämän.”
Kuulostaako tutulta? Kyseessä on englantilaisen matkakirjailija Ethel Brilliana Tweedien kuvaus Suomen hyttysistä reilun sadan vuoden takaa.
Moni asia on ehtinyt muuttua, mutta itikoiden ininä raikuu edelleen Suomen suvessa. Idyllisen kesäillan tai kauan odotetun vaellusretken muuttuessa kivuliaaksi koreografiaksi täynnä verta, hikeä ja kyyneliä moni tulee varmasti miettineeksi, että mitäköhän varten näitäkin on olemassa.
Ja onhan sitä mietitty – niinkin paljon, että tarinat hyttysten synnystä muodostavat melkeinpä oman genrensä pohjoisille leveysasteille asettuneiden kansojen parissa.
Monet näistä ovat myyttejä eli kertomuksia esivanhempien ja jumalolentojen tekosista ihmiskunnan alkuhämärissä. Tarinat hyttysten alkuperästä tuovat kiinnostavalla tavalla esiin sen, että ihmisen ja hyttysen yhteiselossa on kyse paljon muustakin kuin pistämisestä ja läiskimisestä.
Huijareita ja hirviöitä
Pohjois-Amerikan alkuperäiskansojen parissa hyttyset näyttäytyvät moniselitteisinä veijarihahmoina, jotka kiusanteon lomassa päätyvät myös luomaan ja ylläpitämään luonnollista maailmanjärjestystä.
Suurten järvien ojibwat yhdistävät hyttyset ukkoslintuihin, voimakkaisiin jumalolentoihin, joita ne myös vaivaavat puremillaan ja joiden luona ne viettävät talvensa.
Kerran hyttysiin kyllästyneet ukkoslinnut vaativat saada tietää, mistä ne oikein saavat veriateriansa.
Puista, hyttyset valehtelivat, arvaten että kyseessä oli juoni. Näin tehdessään hyttyset pelastivat ihmiskunnan paljolta kärsimykseltä, sillä aina kun ukkoslinnut raivostuvat verenimijöittensä kiusantekoon, ne lähettävät salamansa iskemään puihin eivätkä esimerkiksi ihmisiin.
Alaskan tlingitit puolestaan kertovat hyttysten olevan hinta, joka ihmiskunnan on maksettava erään paljon suuremman vitsauksen poismenosta.
Ennen muinoin maailmassa ei ollut hyttysiä, vaan pohjoisia seutuja riivasi valtava ihmisiä ja heidän kalansaaliitaan syövä jättiläishirviö. Jättiläisen ryöstöretkiin kyllästyneet esivanhemmat päättivät virittää tälle ansan: he kaivoivat syvän kuopan, jonka he sytyttivät palamaan hirviön pudottua sinne.
Ansaan jäänyt jättiläinen uhosi, etteivät he koskaan pääsisi tästä eroon, vaan hän tulisi ikuisesti piinaamaan heitä ja heidän jälkeläisiään. Liekkien laskeuduttua esivanhemmat palasivat tutkimaan jäljelle jäänyttä tuhkakasaa, josta pöllähtikin suunnaton parvi verenhimoisia hyttysiä.
Myytti hyttysparveksi muuttuneesta ihmissyöjähirviöstä on ollut ilmeisen suosittu, sillä sen muunnelmia tunnetaan myös Siperiassa ja Mongoliassa.
Hirviön poismeno ei silti tarkoita, etteikö itikoita tulisi kohdella kunnioituksella. Esimerkiksi joissakin evenki-yhteisöissä hyttysten tappaminen on tabu, sillä ne voivat halutessaan maksaa ihmisille samalla mitalla takaisin.
Toisaalta Siperiassa on myös syytetty itse pirua sääskien synnystä. Tämä kun iski aikoinaan maahan reiän, josta kaikki tuholaisten ja verenimijöiden lajit kömpivät esiin ihmisiä kiusaamaan.
Kun sääsket saapuivat Saamenmaahan
Saamelaisten kesken Lapin runsasta räkkää on selitetty esimerkiksi kertomuksella, joka muistuttaa hieman myyttiä Pandoran lippaasta. Siinä Luoja antaa eräälle naiselle hoidettavakseen kaikki maailman sääsket sisältävän säkin, jonka tämä lopulta avaa kyllästyttyään kuuntelemaan siitä kantautuvaa ininää.
Osa saamelaiskertomuksista havainnollistaa hyttysten suhdetta muihin eläimiin, erityisesti poroihin.
Eräässä tarinassa sääsket tulivat etelästä – ensin yksittäin, sitten suurena joukkona – kuultuaan Saamenmaan suojattomina vaeltavista poroista ja kesät taivasalla nukkuvista ihmisistä.
Toisen tarinan mukaan hyttyset saapuivat maailmaan auttamaan saamelaisia porojen ajamisessa.
Pohjoisamerikkalaisten sukulaistensa tapaan myös Saamenmaan sääsket katsovat parhaaksi vaihtaa maisemaa aina syksyn koittaessa, ottamalla suunnan kohti Lintujen eukon eteläistä valtakuntaa.
Kiitä sääskistä kesää
1500-luvulla julkaistu Olaus Magnuksen Pohjoisten kansojen historia toi pohjoisen hyttysparvet länsieurooppalaisen lukijakunnan tietoisuuteen. Aikalaistensa tavoin Magnus uskoi hyttysten syntyvän lahoavasta kasviaineksesta.
Pohjolan hyttyspaljoutta hän tosin selitti saalistajien puutteella, sillä valoisat kesäyöt pitivät sääskiä syövien lepakoiden ja yölintujen määrät pieninä.
Pohjoismaissa 1700-luvulta alkaen matkailleet tutkijat ja turistit rinnastivat hyttyskokemuksiaan milloin raamatulliseen helvettiin, milloin antiikin Kreikan manalaan.
Toisaalta osa näki hyttyset osoituksena siitä, ettei maailmaa ollut luotu vain ihmistä varten. Esimerkiksi italialainen lapinkävijä Giuseppe Acerbi uskoi, että hyttysten perimmäinen tarkoitus oli pitää ihmiset poissa pohjoisen luontoa pilaamasta.
Hyttysten alkuperää koskevat tarinat ja teoriat osoittavat, että vaikka verenimijöistä on välillä vaivaa, on niillä myös yhtäläinen oikeus olemassaoloon kuin ihmisillä.
Samalla ne kertovat hyttysten paikasta osana pohjoista maisemaa – niiden yhteydestä vuodenaikojen vaihteluun, pohjoisen kasveihin ja eläimiin, sen asukkaiden elinkeinoihin ja lyhyeen mutta valoisaan kesään.
Ja mikäli erästä Elias Lönnrotin tallettamaa sananlaskua on uskominen, olisi kesä ilman itikoita vähintään yhtä huolestuttava kuin lämmin ja lumeton talvi:
Jos sa laittanet pahoa,
laita talvea suvista;
jos sa kiittänet hyveä,
kiitä sääskistä keseä.
AntroBlogi toivottaa lukijoilleen antoisaa ja antroisaa kesää! Kohdelkoot hyttyset sinua hellästi.
Toimitus
- Toimittaja: AntroBlogi
- Kielenhuolto: Paula Vitie
- Podcast-lukija: Eemi Nordström
- Verkkotaitto: Niina Ahola
- Artikkelikuva: Ravi Kant/Pexels (CC0)
Luettavaa
- Annukka Aikio & Samuli Aikio 1978: Lentonoidan poika – saamelaisia satuja. WSOY.
- Gene Kritsky & Ron Cherry 2000: Insect Mythology. Writers Club Press.
- Emilie Demant Hatt 2019: By the Fire: Sami Folktales and Legends. University of Minnesota Press.
- Uno Holmberg 1927: The Mythology of All Races, Vol. 4. Finno-Ugric and Siberian. Marshall Jones Co.
- Elias Lönnrot 1842: Suomen kansan sananlaskuja.
- Roger Norum, Vesa-Pekka Herva & Mari Olafson Lundemo 2021: Encountering/thinking mosquitos. Time and Mind, 14 (3).
- Michael M. Pomedli 2014: Living with animals: Ojibwe spirit powers. University of Toronto Press.
- Eero Saarenheimo 1989: Retki Euroopan ääreen – Giuseppe Acerbi ja hänen Lapin-matkansa. Otava.
- Sardana Sharina & Raisa Kuzmina 2022: The Specifics of Even Folklore: Genre Composition and Regional Features. Sibirica, 21 (3).
- Ethel Brilliana (Mrs. Alec) Tweedie 1989 (1898): Matkalla Suomessa 1896. Suomentanut Aarne T.K. Lahtinen. Otava.
