Kenialaiset queer-aktivistit pitävät ääntä etenkin sosiaalisessa mediassa, vaikka positiivisia muutoksia ei juuri näy ja homofobiset asenteet kasvattavat suosiotaan. Somekuplat polarisoivat, mutta voivat Kenian kaltaisessa kontekstissa myös luoda turvaa ja aktivismin jatkumisen kannalta elintärkeää motivaatiota.
Vuoden 2025 lopussa kenialaiset lgbtq-aktivistit iloitsivat siitä, että homoseksuaalisten tekojen dekriminalisointia vaativa tapaus otettiin käsittelyyn korkeammassa oikeusasteessa. Kun tapausta vuonna 2019 käsiteltiin Kenian High Courtissa, eli Suomen käräjäoikeutta vastaavassa tuomioistuimessa, lakiin ei tehty muutoksia. Seksuaalivähemmistöjen oikeuksien parantamisen katsottiin silloin olevan ristiriidassa kulttuurin suojelun turvaavien perustuslain pykälien kanssa.
Vuonna 2010 uudistettu Kenian perustuslaki takaa yhtäläiset ihmisoikeudet kaikille kenialaisille, ja sitä ylistettiin kansainvälisestikin edistykselliseksi etenkin tasa-arvonäkökulmasta. Perustuslaki julistaa kaikkien yksilöiden ja yhteisöjen yhdenvertaisuutta, ja siihen Repeal 162 -nimisen, dekriminalisointia ajavan kampanjan aktivistit vetosivatkin.
Feministisen turvallisuuspolitiikan tutkija Awino Okechin mukaan strateginen litigointi, eli oikeudellisten ennakkotapausten tavoittelu oikeuskäytäntöjen muuttamiseksi, on yleistynyt Keniassa perustuslakiuudistuksen jälkeen etenkin lgbtq- ja naisten oikeuksien puolustamiseksi. Siten onkin saatu aikaan monia tasa-arvoa edistäviä lakimuutoksia. Viimeisimpänä merkittävänä ennakkotapauksena pidetään vuonna 2023 annettua korkeimman oikeuden päätöstä, jossa linjattiin perustuslain vastaiseksi se, että avoimesti homojen ja lesbojen oikeuksia ajavalta järjestöltä oli evätty pääsy kansalaisjärjestörekisteriin.
Voitto ei kuitenkaan ollut yksiselitteisen positiivinen aktivistien kannalta, sillä vain viikkoja korkeimman oikeuden päätöksen jälkeen Kenian parlamentissa esitettiin niin kutsuttu ”Family Protection Bill”. Yhä hiljaisessa käsittelyssä oleva lakiehdotus mukailee Ugandan uudistettua lakia, jossa homoseksuaalisuuden kriminalisointia kiristettiin huomattavasti.
Niinkin pieni ja symbolinen voitto kuin yhden lgbtq-järjestön hyväksyminen kansalaisjärjestörekisteriin antoi queer-vastaisille toimijoille aineksia lietsoa homofobista julkista keskustelua ja hankkia kannatusta yhä kärjistyneemmälle poliittiselle homofobialle.
Samalla antifeministiset ja homofobiset somevaikuttajat ovat kasvattaneet suosiotaan kenialaisten miesten keskuudessa. Antropologi Mario Schmidt kuvaa tuoreessa etnografiassaan, kuinka taloudellisten ja sosiaalisten paineiden alla kamppailevat kenialaiset miehet pyrkivät parempaan elämään “uudelleenmaskulinisoimalla” elämäntapansa maskuliinisuusvaikuttajien opastuksella. Kenian manosfääripiireissä länsimaiset kulttuuriset vaikutteet ja niihin liitetyt homous, lesbous ja feminismi esitetään keskeisinä esteinä miesten menestyksen toteutumiselle.
Haastattelin vuosien 2019 ja 2022 välillä väitöstutkimustani varten Keniassa nuoria aikuisia feministi- ja queer-aktivisteja, joista monet kokivat aktivismin tällaisessa yhteiskunnallisessa ilmapiirissä melko uuvuttavaksi. Monet heistä olivat mukana poliittisissa kampanjoissa ja pitivät ääntä kansalaisyhteiskunnassa niin naisten kuin sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjenkin oikeuksista. Aktivismin mahdollisuuksien kasvamisesta huolimatta monet nuoret aktivistit löysivät toivon pilkahduksia ja motivaatiota useimmiten vain sosiaalisesta mediasta.
Mielikuvia muutoksesta somekuplissa
”Luulen, että Repeal 162 -kampanjan jälkeen monien asenteet muuttuivat. Ihmisistä tuli vastaanottavaisempia etenkin sosiaalisessa mediassa. Repeal 162:n jälkeen lgbti-liike sai näkyvyyttä, jota ei ennen ollut.” –Queer-aktivisti, Mombasa
Monet haastattelemani aktivistit kokivat, että queer-oikeuksia koskevan keskustelun lisääntynyt näkyvyys ja sen myötä tapahtunut asenneilmapiirin muutos olivat litigointia edeltäneen dekriminalisointikampanjan merkittävin myönteinen tulos. Monet queer-oikeuksia kannattavat feministitkin uskalsivat Repeal 162 -kampanjan aikana ensimmäistä kertaa julkisesti ottaa aiheeseen kantaa. Monien, kuten yllä siteeratun haastateltavan, mielestä näkyvyyden lisääntyminen näytti kulkevan käsi kädessä vihan vähenemisen kanssa.
Tämä ei kuitenkaan vaikuta suoraan heijastavan muutoksia Kenian julkisessa asenneilmapiirissä. Afrobarometrin kyselyjen mukaan kenialaisten homofobiset asenteet ovat jopa hieman kärjistyneet: vuonna 2014 86 prosenttia ei olisi hyväksynyt homoa naapurikseen, kun taas vuonna 2019, jolloin Repeal 162 -kampanja kävi kuumana, luku oli jo yli 90 prosenttia.
Kuten muuallakin Itä-Afrikassa ja maailmassa, anti-gender-liikehdintä on saanut Keniassa uusia mittasuhteita viime vuosina, ja seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt ovat joutuneet monien yhteiskunnallisten ongelmien syntipukeiksi. Maskuliinisuusvaikuttajien lisäksi tasa-arvoa vastustavaa agendaa ovat Itä-Afrikassa levittäneet etenkin kansainväliset kristillis-konservatiiviset järjestöt. Silti Kenian julkisessa keskustelussa länsimaalaiset järjestöt ja kehitysyhteistyökumppanit esitetään yhä voimakkaammin homoseksuaalisuutta, aborttia ja “epäafrikkalaisia arvoja” edistävinä imperialistisina toimijoina.
Kokemus aktivismin tuomasta positiivisesta yhteiskunnallisesta muutoksesta saattoikin johtua myös sosiaalisen median algoritmien hallitsemasta ympäristöstä. Eräs nairobilainen queer-aktivisti teki tärkeän huomion someyleisöjen harhasta:
”Olen Twitterissä julkisesti lesbo aktivisti. En kuitenkaan yleensä edes ole vuorovaikutuksessa antifeministien tai homofoobikoiden kanssa. He ovat ihan omassa Twitterissään, koska olemme blokanneet toisiamme. Onhan sillä merkitystä, että lopulta puhumme vain omillemme.”
Feministi- ja queer-aktivistien kokemukset positiivisesta muutoksesta sosiaalisen median ilmapiirissä voivat juontua keskustelun kuplautumisesta: homofobiaa näkyy vähemmän, koska algoritmit eivät näytä queer-aktivistien sisältöjä homofoobikoille ja toisinpäin. Digitaaliset “filtterikuplat” eriyttävät julkista keskustelua, mutta samalla ne auttavat marginalisoituja aktivisteja pönkittämään utopistista mielikuvaa jo käsillä olevasta muutoksesta.
Edellä siteerattu aktivisti uskoi homofobian elävän ja voivan vähintään yhtä hyvin kuin ennenkin hänen somekuplansa ulkopuolella. Siitä huolimatta hän ajatteli, että etenkin Repeal 162 -kampanjan aikaan nähty digitaalisen lgbtq-aktivismin vyöry “antoi ihmisille mahdollisuuden tuntea tekevänsä edes jotain; oikeasti puskea muutoksia, joista yleensä vain puhumme”.
Vaikka kampanjalla ei olisikaan ollut positiivista vaikutusta julkiseen asenneilmapiiriin, sen vaikutus oli hänen mielestään silti tärkeä, sillä se vaikutti queer-aktivistien kokemuksiin omista mahdollisuuksistaan yhteiskunnallisina toimijoina.
Somekuplista puhutaan julkisessa keskustelussa usein yhteiskunnallisen polarisaation aiheuttajina ja demokratian hidasteina. Feministisen ja queer-tutkimuksen kentillä esitetään kuitenkin lähes johdonmukaisesti tästä poikkeavia analyysejä. Esimerkiksi sosiologi Akane Kanai ja mediatutkija Caitlin McGrane ovat esittäneet, että feministiset filtterikuplat voivat olla välttämättömiä feministisen poliittisen keskustelun ylläpitämiseksi, sillä ne luovat turvan tunnetta keskusteluun osallistujille.
Sukupuolentutkija Vilja Jaaksin mukaan somekuplat voivat tarjota myös transsukupuolisille turvallisen hengähdystauon transfobisesta julkisesta keskustelusta, ja niihin vetäytymisen mahdollisuus voi olla tärkeää queer-poliittisen yhteiskunnallisen keskustelun turvaamiseksi.
Kenialaiset queer-aktivistit kokivat sosiaalisen median aktivismin suhteellisen turvalliseksi verrattuna fyysisillä paikoilla tapahtuvaan aktivismiin. Myös digitaalisten alustojen mahdollistamaa yhteisöllisyyttä pidettiin tärkeänä. Tämän lisäksi sosiaalinen media tarjosi monille ainoita aktivismin areenoita, joissa muutoksen mahdollisuus oli läsnä. Se, tapahtuiko muutosta heidän omien kupliensa ulkopuolella, oli toissijaista heidän omakohtaista motivaatiotaan kasvattavien kokemusten rinnalla.
Utopistinen mielikuvitus aktivismin mahdollistajana
Tiedostettua tai ei, illuusio yhteiskunnallisesta muutoksesta nykyhetkessä loi yhteisöllistä suuntaa kenialaisille queer-aktivisteille. Queer-teoreetikko José Esteban Muñozin mukaan queer-politiikka kärsiikin usein liiallisesta pragmaattisesta nykyhetkeen tuijottamisesta keskittyessään esimerkiksi lakimuutoksiin. Hänen mukaansa queeriys tulisi ymmärtää futuristisena ja utopistisena projektina, joka venyttää poliittista mielikuvitusta ja käsitystä siitä, mikä nykyhetkessä on mahdollista.
Vaikka mielipiteiden ja asenteiden muutos olikin aktivisteille tärkeä ja jopa mahdolliselta tuntuva tavoite, myös somekuplien rakentaminen oli itsessään tärkeää. Eräs nairobilainen feministiaktivisti pohtikin, oliko homofoobikoiden tai antifeministien mielipiteiden muuttaminen lopulta monenkaan aktivistin varsinainen tavoite:
”Joidenkin tavoite näissä feministisissä online-tiloissa on ehkä pidättäytyä rakentamasta yhteistä maailmaa. Ehkä tavoitteena on pikemminkin rakentaa henkilökohtainen todellisuus, jossa voi itse päättää, kuka pääsee sisään ja kuka ei.”
Etenkin Instagram nähtiin alustana, jossa henkilökohtaisen ja vaihtoehtoisen todellisuuden rakentaminen oli mahdollista. Vaikka aktivistit käyttivät Instagramia myös poliittisen aktivismin viestimiskanavana, monet kuratoivat Instagram-yleisönsä ja “kouluttivat” algoritmit omaa maailmankuvaansa tukevaksi estämällä tietynlaista sisältöä. Vaikka jokaisella käyttäjällä on omat mikroyleisönsä ja algoritmiset mikromaailmansa, nähtiin yhteisöllisyys keskeisenä osana vaihtoehtoista kenialaista queer-todellisuutta.
Arjen utopiat (everyday utopias), joiden käsitettä poliittisen teorian tutkija Davina Cooper on hahmotellut, rakentuvatkin usein yhteisöllisistä ja vaihtoehtoisista todellisuuksista, joita rakennetaan ja eletään valtavirtayhteiskunnan sisällä. Tällaiset utopistiset mikromaailmat ovat kaukana kirjallisuuden kuvitteellisista utopistisista yhteiskunnista, sillä ne eivät vain kuvaile vaan aktiivisesti luovat vaihtoehtoisia olemisen tapoja. Cooperin mukaan arjen utopiat eivät ole välttämättä ensisijaisesti poliittisia projekteja, eivätkä ne hylkää ympäröivää yhteiskuntaa. Ne kuitenkin olennaisesti kritisoivat sitä tuomalla esiin eri todellisuuksien eroja.
Kenian sosiaalisen median queer-kuplissa tunne muutoksen mahdollisuudesta kytkeytyi myös utopistiseen kokemukseen alisteisen vallasta. Queer-henkilöillä oli sosiaalisessa mediassa valta ohittaa homofobia ja rakentaa oma yleisönsä, mikä oli monelle kriminalisoituun vähemmistöön kuuluvalle voimaannuttava kokemus.
“En jää miettimään, olenko kanssasi samaa mieltä – minä vain blokkaan sinut”, sanoi eräs queer-aktivisti ajattelevansa aina saadessaan homofobiaan viittaavan kommentin Instagramissa. Keniassa homofobian kohtaamiseen fyysisissä tiloissa liittyy aina väkivallan uhka, mutta vaihtoehtoisessa todellisuudessa valta onkin vähemmistön edustajalla.
Dialogin väheneminen digitaalisen kuplautumisen myötä voi näyttäytyä epädemokraattisena suuntana. Algoritmien tukeman kuplautumisen mahdollistama utopistinen mielikuvitus voi kuitenkin antaa toivoa ja motivaatiota jatkaa aktivismia kontekstissa, jossa merkitykselliset yhteiskunnalliset muutokset voivat tuntua saavuttamattomilta tai poliittisten takaiskujen uhka vesittää aktivismin voittoja.
Kenian kaltaisessa kontekstissa voikin olla tarpeen kyseenalaistaa oletusta siitä, että aktivismin tulisi olla yhteiskunnallisesti vaikuttavaa niin, että sitä voitaisiin mitata saavutetuilla poliittisilla muutoksilla tai yleisen asenneilmapiirin muutoksella. Sen lisäksi olisi tärkeää painottaa aktivismin jatkumisen tärkeyttä sen ajoittaisesta mahdottomuudesta huolimatta. Utopistisen maailman luominen sosiaalisen median kuplissa antaa aktivisteille motivaatiota ylläpitämällä toivon kipinää aktivismin onnistumisesta.
Queerfeminististä vastarintaa -artikkelisarja
Queerfeministinen vastarinta on monimuotoista ja alati muuttuvaa, eikä se aina näyttäydy selkeänä poliittisena liikehdintänä. Sitä yhdistää normien ja valtarakenteiden kyseenalaistaminen sukupuolen ja seksuaalisuuden vinkkelistä nähtynä sekä kyky haastaa ja uudelleenrakentaa yhteisöjä.
Toimitus
- Toimittaja: Laura Menard
- Kielenhuolto: Paula Vitie
- Kuvittaja: Ina Rantanen
- Verkkotaittaja: Taru Äkräs
- Podcast: Suvi Baloch
Luettavaa
- Browne, Evie 2025, November 5. Navigating the politics of backlash: LGBTQ+ rights and the Family Protection Bill in Kenya. ODI: Think Change.
- Cooper, Davina 2013. Everyday Utopias: The Conceptual Life of Promising Spaces. Duke University Press.
- Freude, Leron & Matthew Waiters 2023. Analysing homophobia, xenophobia and sexual nationalisms in Africa: Comparing quantitative attitudes data to reveal societal differences. Current Sociology, 71(1), 173–195.
- Jaaksi, Vilja 2025. “I made myself a new safety bubble”: Building trans virtual homeplaces. International Journal of Cultural Studies, 28(4), 725–740.
- Kanai, Akane & Caitlin McGrane 2021. Feminist filter bubbles: Ambivalence, vigilance and labour. Information, Communication & Society, 24(15), 2307–2322.
- Muñoz, José Esteban 2009. Cruising Utopia: The Then and There of Queer Futurity. NYU Press.
- Okech, Awino 2022. Queer Movements and Disciplinary Laws in Africa. In S. Hotz, N. Kapferer, & M. Cottier (Eds), Law on the Move: Technical, political, and social developments and theoretical challenges for legal gender studies. (pp. 85–98). DIKE.
- Schmidt, Mario 2024. Migrants and Masculinity in High-Rise Nairobi: The Pressure of being a Man in an African City. James Currey.
