Liina Mustonen on valtiotieteiden tohtori (EUI, 2017). Hänen nykyinen, kolmivuotinen projektinsa "Lähi-itä Berliinissä" (2024–2027) tarkastelee arabivaikutteiden ilmenemistä Berliinissä. Projektia rahoittaa Koneen Säätiö.
Suomalaisessa keskustelussa kartetaan usein yhteiskuntaluokista puhumista. Yksilön vastuuta korostavalla aikakaudella rakenteet unohtuvat, kun tarinat yksittäisistä menestyjistä, suunnanvaihtajista ja luusereista asuttavat päivälehtien sivuja. Yksi yhteiskuntarakenteista ja sosiaalisista hierarkioista irrallaan analysoitu teema on kulutus.
Suomi 100 -tarra koristaa ruisleipäpakkausta ja radiojuontaja kertoo, kuinka juuri soinut biisi on osa Suomen satavuotista historiaa. Lukuisat puheet muistuttavat meitä tänään siitä, kuinka sota vaihtui rauhaksi ja köyhyys väistyi vaurauden ja edistyksen tieltä. Eduskunnan juhlaistunnossa viittaukset kansainvälisiin tilastoihin valjastetaan todistamaan tätä edistystä. Uudestaan ja uudestaan kuulemme, kuinka emme saa unohtaa historiaamme – tätä lähes lineaarista menestyskertomusta.
Mieshenkilö kysyy ikääni. Olemme tunteneet vain muutaman minuutin. Samalla hän kertoo olevansa kaksi kertaa minua vanhempi. Mies flirttailee. Kerron ikäni, vaikka kysymys on mielestäni asiaton. Seuraavaksi mies kysyy painoani. Naurahdan. En tiedä, miten muuten reagoida nolostuttamatta häntä. Kyseessä on valtasuhde: miehellä on tutkimusprojektini kannalta tärkeitä suhteita. Jos nolostutan hänet, tutkimukseni kannalta tärkeä ovi pysyy kiinni.
Alkuperäiskansojen edustajat viittaavat kulttuurisella omimisella kolonialismin perintöön ja siitä juontuviin valtasuhteisiin. Kuten professori Olufynmilayo Arewa mainitsee, vajavainen keskustelu kulttuurisesta omimisesta jättää huomioimatta sen, että kulttuurin lainaaminen, yhteensulautuminen ja jakaminen eivät ole sama asia kuin omiminen. Lainaamisesta tulee omimista, kun se vahvistaa historiallisesti hyväksikäyttävää suhdetta, tai riistää ryhmältä mahdollisuudet hyötyä kulttuurisesta materiaalistaan ja hallita sitä itse.
Isomahainen, tummaihoinen tyttö selaimeni mainospalstalla tuijottaa kaukaisuuteen. ”12-vuotiaan äitiysvaatteet by Paola Suhonen”, sanoo mainoksen teksti. Kyseessä on Planin kehitysyhteistyökampanja lapsiäitiyden vähentämiseksi. Kampanjavideo kertoo, että seitsemän miljoonaa lasta kehitysmaissa tulee vuosittain äidiksi. Tilastotietojen miljoonat lapsiäidit konkretisoidaan kuvaamalla nuoria ruskeita tyttöjä vauvojen kanssa. Kehitysmaakonteksti tuodaan esiin rodullistamisella. Tyttöjen ihonväri pyrkii kertomaan, että kyseessä on kehitysmaa, jossa lapset tulevat raskaaksi. Kuten useissa kehitysyhteistyömainoksissa, ihonväri on riittävä viesti.