Jälleen “kehitysmaan” tyttöjä pelastamassa

Isomahainen, tum­mai­hoi­nen tyttö selaimeni mai­nos­pals­tal­la tuijottaa kau­kai­suu­teen. ”12-vuotiaan äitiys­vaat­teet by Paola Suhonen”, sanoo mainoksen teksti. Kyseessä on Planin kehi­ty­syh­teis­työ­kam­pan­ja lap­siäi­tiy­den vähen­tä­mi­sek­si. Kampanjavideo kertoo, että seitsemän miljoonaa lasta kehi­tys­mais­sa tulee vuo­sit­tain äidiksi. Tilastotietojen miljoonat lap­siäi­dit kon­kre­ti­soi­daan kuvaa­mal­la nuoria ruskeita tyttöjä vauvojen kanssa. Kehitysmaakonteksti tuodaan esiin rodul­lis­ta­mi­sel­la. Tyttöjen ihonväri pyrkii kertomaan, että kyseessä on kehi­tys­maa, jossa lapset tulevat raskaaksi. Kuten useissa kehi­ty­syh­teis­työ­mai­nok­sis­sa, ihonväri on riittävä viesti. Katsojalle ei videon aluksi mainita, että filmi on kuvattu Sambiassa.

Suuri luku antaa kam­pan­jal­le oikeu­tuk­sen ja mer­ki­tyk­sen, mutta asioiden selit­tä­mi­ses­sä tilas­toil­la on var­jo­puo­len­sa. Yleismaailmalliset tilastot homo­ge­ni­soi­vat todel­li­suut­ta ja irrot­ta­vat ongel­mayh­tey­det toi­sis­taan. Lapsiäitiyteen johtavat moni­nai­set syyt jäävät vaille kon­teks­tia. Paikallisen poliit­ti­sen mobi­li­soin­nin sijaan lap­siäi­tiy­des­tä tuotetaan teknistä tietoa lah­joit­ta­jal­le.

Video mukailee Ilan Kapoorin tutkimaa julkkis-huma­ni­ta­ris­min kaavaa. Suuret kan­sain­vä­li­set hyvän­te­ke­väi­syys­kam­pan­jat, keu­la­ku­vi­naan viih­de­maa­il­man tähtiä, toimivat abstrak­til­la ja yleis­maa­il­mal­li­sel­la tasolla. Kun kampanjaa kon­kre­ti­soi­daan pai­kal­li­seen kon­teks­tiin, asioiden moni­mut­kai­suus selviää. Lapsiäitiys ei ole raken­teel­li­sis­ta ongel­mis­ta irral­li­nen kult­tuu­ri­nen paha. Jotta voidaan mark­ki­noi­da helppoja rat­kai­su­ja ja hankkia lah­joi­tuk­sia, lap­siäi­tiys pyritään kuitenkin eris­tä­mään muista asiayh­teyk­sis­tä ja glo­baa­leis­ta val­ta­suh­teis­ta.

Kuvaajan ja kuvatun suhde perustuu hie­rar­ki­aan. Vuosikymmeniä ruskeita kehi­tys­mai­den naisia on kuvattu pas­sii­vi­si­na, äänet­tö­mi­nä ja toi­min­taan kyke­ne­mät­tö­mi­nä. Mainosvideolla tämä näkyy surul­li­sen tyy­pil­li­ses­ti: kamera kääntyy kohti ruskeita tyttöjä samalla, kun suo­ma­lai­sen juontajan ääni selostaa taustalla. Kuluneisiin vaat­tei­siin pukeu­tu­neet tytöt esitetään vas­ta­koh­ta­na suo­ra­sel­käi­sel­le suo­ma­lai­sel­le, joka kertoo heidän asiois­taan heidän puo­les­taan. Tällainen tapa esittää alis­tet­tu­ja, tässä tapauk­ses­sa ruskeita tyttöjä, tukee olemassa olevia val­ta­suh­tei­ta sekä mah­dol­li­ses­ti vahvistaa auttajan tunnetta ylem­myy­des­tä ja parem­muu­des­ta.

Mainosvideo päättyy muo­ti­ku­vauk­seen, jossa pelataan jälleen vas­ta­koh­tai­suuk­sil­la: Muodikkaasti pukeu­tu­neet suo­ma­lais­nai­set tapaavat kampanjan ”päätytön”, vilttiin käärityn Fridahin. Fridahin posee­ra­tes­sa niityllä suo­ma­lai­nen suun­nit­te­li­ja kertoo, että äitiys­mal­lis­toon haettiin lasten muo­ti­maa­il­man värejä pai­kal­li­sen väri­maa­il­man sijaan. Raikkaudella ja merel­li­sel­lä fii­lik­sel­lä haluttiin luoda kontrasti olo­suh­tei­siin, joissa tytöt elävät. 

Paikallisten vaat­tei­den vaih­tues­sa muo­ti­maa­il­man tuot­tei­siin myös pas­sii­vi­set tytöt korvataan leik­ki­vil­lä lapsilla. Kansainvälinen muo­ti­maa­il­ma ja suo­ma­lais­ten julk­kis­ten toiminta abstrak­tis­sa paikassa nimeltä ”kehi­tys­maa” kuvataan ilon ja onnen tuojana. Samalla pai­kal­li­set mer­ki­tyk­set hävi­te­tään. Tämä on vain yksi esimerkki siitä, miten kehi­ty­syh­teis­työ­kam­pan­jat ja julkkis-hyvän­te­ke­väi­syyys tar­koi­tus­pe­rien­sä vas­tai­ses­ti saattavat uusintaa epätasa-arvoa ja eroa ”meidän” ja ”heidän” välillä.

  1. Ilan Kapoor. 2012. Celebrity Humanism: The Ideology of Global Charity
  2. Lila Abu-Lughod. 2013. Do Muslim Women need saving?
  3. Sally Merry, 2016. The Seductions of Quantification. Measuring human rights, gender violence, and sex traf­fic­king.

[rns_​reactions]

Kirjoittaja

Liina Mustonen on yhteiskuntatieteiden tohtori (EUI 2017) ja työskentelee tutkijana ja dosenttina Saksassa Duisburg-Essenin yliopistossa sosiologian laitoksella. Hänen tutkimuksensa käsittelee muun muuassa sukupuolta, muuttoliikettä, toiseuttamisen diskursseja ja hierarkioita Euroopassa sekä Lähi-idässä.

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Kommentit

  • Sekeriya Duale 22.4.2018 klo 14:06

    Loistavaa pohdintaa ja ajatellua, kiva lukea välillä täl­lai­sia­kin tekstejä!

    Vastaa

Lue myös nämä:

Autoetnografinen tutkimus haastaa tarkastelemaan kriittisesti kentän ja tietämisen kysymyksiä kulttuurintutkimuksessa. Koronapandemian seurauksena etnografista kenttätyötä tehdään entistä enemmän verkkoympäristössä, jolloin tutkimuskentän rajat piirtyvät eri tavalla kuin fyysisissä kohtaamisissa. Samalla posthumanistiset teoriat ovat siirtämässä ihmistä pois tutkimuksen keskiöstä.

Naiset ovat kauan olleet pelialan sokea piste. Koska oletettu pelaaja on heteromies, ovat naiset pelihahmoina aliedustettuja ja vääristyneesti kuvattuja. Peleistä alkaa kuitenkin pikkuhiljaa löytyä myös toisenlaisia naiseuden esitystapoja, kuten The Last of Us -pelisarja osoittaa.

George Floydin murha nosti Yhdysvalloissa esille afroamerikkalaiseen väestöön kohdistuvan poliisiväkivallan ja rakenteellisen rasismin. Kun Floydin murhavideota ja livelähetyksiä sen kirvoittamista mielenosoituksista tarkastellaan rinnakkain, ne avaavat näkymän amerikkalaista yhteiskuntaa läpäiseviin ristiriitoihin. Vastakkain asettuvat valkoisen ylivallan perinne ja rodullistettujen amerikkalaisten vastarinnan jatkumo.

Koronapandemian viimeisimpiä käänteitä on koronaskeptisyyden näkyvyyden kasvu. Keskustelu aiheen tiimoilta ulottuu rajoitustoimenpiteiden kritisoinnista viruksen olemassaolon kyseenalaistamiseen. Lyhyen ajan sisällä myös Suomessa on kirjoitettu useita juttuja hyvinvointialan piirissä ilmenevästä koronaskeptisyydestä. Näissä koronatoimenpiteitä ja maskien käyttöä kritisoivissa keskusteluissa eräs keskeinen, toistuva käsite on pelko.