Eettinen ennakkoarviointi kansainvälisen tutkimushankkeen koetinkivenä
Eettinen arviointi on yhä useamman tutkimushankkeen edellytyksenä riippumatta siitä, kuinka arkaluontoisia tutkimusaihe ja -asetelma ovat.
Dosentti Mari Korpela on vuonna 2010 väitellyt antropologi, joka on tutkinut ihmisten transnationaalia liikettä sekä Intiassa että Suomessa. Viime vuodet Korpela on tutkinut kansainvälisiä lapsia ja nuoria Suomessa. Osana tätä etnografista projektia, hän on tehnyt myös lyhytfilmin nuorten kanssa. Hän on Tampereen alueen ihmistieteiden eettisen toimikunnan jäsen. Tällä hetkellä Korpela työskentelee akatemiatutkijana Tampereen yliopistossa. Lisäksi hän johtaa Suomen tiimiä thaimaalaisia marjanpoimijoita tutkivassa hankkeessa.
Eettinen arviointi on yhä useamman tutkimushankkeen edellytyksenä riippumatta siitä, kuinka arkaluontoisia tutkimusaihe ja -asetelma ovat.
Sadat suomalaiset eläkeläiset viettävät talvet Thaimaan lämmössä. Matkustaminen avartaa, ja globalisaatio on saavuttanut myös suomalaiset eläkeläiset. Ilmiö kertoo myös epätasa-arvoisesta maailmanjärjestyksestä. Maahanmuutto köyhistä maista rikkaampiin on teema, josta käydään paljon keskustelua ja jota tutkitaan paljon. Viimeisen vuosikymmenen aikana tutkijat ovat alkaneet kiinnittämään huomiota myös toisenlaiseen maahanmuuttoon. Niin sanotut elämäntapamuuttajat ovat vauraiden teollisuusmaiden kansalaisia, jotka muuttavat pois kotimaastaan rennomman elämän perässä.