Siirry suoraan sisältöön

Riika Huitti-Malka

Riika Huitti-Malka on antropologi, joka työskentelee tällä hetkellä koordinaattorina Helinä Rautavaaran museossa Espoossa.

Imetys ja kulttuuri

Miksi eri aikoina ja eri puolilla maailmaa imetyksen kesto on ollut niin vaihtelevaa? Miksi Suomessa vielä sata vuotta sitten puolet kaksivuotiaista oli imetettyjä, mutta nyt tutkitusta tiedosta ja suosituksista huolimatta imetys loppuu keskimäärin seitsemän kuukauden ikään mennessä? Tilanne oli vielä heikompi 70-luvulla, jolloin vain 10% lapsista sai rintamaitoa puolivuotiaana. On selvää, että yhteiskunnalliset muutokset ja ympäröivä kulttuuri vaikuttavat imetykseen valtavasti. Länsimaissa koulutetut ja sosioekonomiselta asemaltaan parempiosaiset imettävät huomattavasti pidempään kuin ei-koulutetut sisarensa. Yksinhuoltajat imettävät vähemmän kuin parisuhteessa olevat. Myös maahanmuuttajien parissa on havaittu, että uuteen maahan muuttamisen jälkeen imetyksen kestot lyhenevät rajusti, jopa saman naisen kohdalla.