Kun valloittaja vie rasvan ruumiistasi
Pishtaco on Andien alueella eurooppalaisten valloittajien saapumisesta saakka elänyt hirviö, joka ryöstää rasvan uhriensa kehosta.
Pishtaco on Andien alueella eurooppalaisten valloittajien saapumisesta saakka elänyt hirviö, joka ryöstää rasvan uhriensa kehosta.
Autoritaaristen valtioiden lukumäärä ylitti demokraattiset valtiot ensimmäistä kertaa yli 20 vuoteen. Länsikeskeinen maailmankuva hankaloittaa autoritaarisen vallankäytön tunnistamista ja siihen puuttumista.
Kansallisesti tärkeän hahmon nimi antaa leivokselle muistomerkin kaltaista painoarvoa. Leivoksen syöjä
saa osan juhlitun henkilön valtaa ja muistoa.
Tekoälyn kehityksen myötä kentauri on saanut uusia merkityksiä. Shakin tuntijoiden mukaan kentaurit pelaavat paremmin kuin koneet tai ihmiset yksin.
Podcast-sarjan ensimmäisessä jaksossa Benjamin Byholm ja Saima Heinänen keskustelevat saamelaisvaikuttaja Janne Hirvasvuopion kanssa.
Ennen sähkövalojen yleistymistä yön pimeys oli ehdottomampaa. Yö ja pimeys yhdistettiin pahuuteen mutta yö oli myös rukouksen aikaa.