Matkailua pidetään usein hyveenä. Jotkut alan toimijat, kuten eräs suosittu lentovertailusivusto, esittävät sen jopa välttämättömänä askeleena moraalisen valaistuksen tiellä. Matkailu avartaa, sanotaan. Sen ajatellaan vähentävän ennakkoluuloja, kasvattavan empatian kykyä ja monipuolistavan maailmankuvaa. Matkailu on kosmopoliitin yksilön identiteetin muodostuksen kannalta välttämättömyys. Miksi matkustamisesta pitäisi siis potea huonoa omaatuntoa?

Stereotyyppinen kuva likaisista ja juopuneista saamelaisista on vahvasti esillä nykypäivän mediassa. Saamelaisiin liittyvä uutisointi tuntuu pyörivän ongelmakeskeisten teemojen ympärillä. Samankaltainen saamelaiskuvaus on tuttu jo vuosikymmenten takaa: kukapa ei muistaisi Pirkka-Pekka Peteliuksen nunnukkavitsejä. Mutta mitä saamelaisista kerrottiin ja miten heistä puhuttiin 1950–1970 luvuilla? Tässä tekstissä tarkastelen vuosien 1952–1972 saamelaiskuvauksia Suomen Kuvalehdessä. Tuona aikana saamenmaa liitettiin osaksi suomalaista yhteiskuntaa ja kulttuuria.

Sadat suomalaiset eläkeläiset viettävät talvet Thaimaan lämmössä. Matkustaminen avartaa, ja globalisaatio on saavuttanut myös suomalaiset eläkeläiset. Ilmiö kertoo myös epätasa-arvoisesta maailmanjärjestyksestä. Maahanmuutto köyhistä maista rikkaampiin on teema, josta käydään paljon keskustelua ja jota tutkitaan paljon. Viimeisen vuosikymmenen aikana tutkijat ovat alkaneet kiinnittämään huomiota myös toisenlaiseen maahanmuuttoon. Niin sanotut elämäntapamuuttajat ovat vauraiden teollisuusmaiden kansalaisia, jotka muuttavat pois kotimaastaan rennomman elämän perässä.