Imetys ja kulttuuri

Naisen rinnat ja mai­to­rau­ha­set ovat saman­lai­sia riip­pu­mat­ta siitä, missä ja minä aikana hän lapsensa synnyttää. Synnytyksen jälkeen erittyy hormoneja, jotka saavat mai­to­rau­ha­set tuot­ta­maan maitoa. Naisen keho toimii tänä päivänä samalla tavalla kuin esi-isillämme Afrikan savan­neil­la. Imetys on kult­tuu­ri­ses­ti raken­tu­vaa toimintaa, ja herkkää yhteis­kun­nan muu­tok­sil­le. Missä menee kult­tuu­rin raja suhteessa kehoon? Kysymys heräsi, kun imetin esi­kois­ta­ni ja minulta kysyttiin jat­ku­vas­ti ”Riittääkö maito?”.

Miksi eri aikoina ja eri puolilla maailmaa imetyksen kesto on ollut niin vaih­te­le­vaa? Miksi Suomessa vielä sata vuotta sitten puolet kak­si­vuo­tiais­ta oli ime­tet­ty­jä, mutta nyt tut­ki­tus­ta tiedosta ja suo­si­tuk­sis­ta huo­li­mat­ta imetys loppuu kes­ki­mää­rin seitsemän kuukauden ikään mennessä? Tilanne oli vielä heikompi 70-luvulla, jolloin vain 10% lapsista sai rin­ta­mai­toa puo­li­vuo­ti­aa­na. On selvää, että yhteis­kun­nal­li­set muutokset ja ympäröivä kulttuuri vai­kut­ta­vat ime­tyk­seen valtavasti.

Lähdin tutkimaan asiaa, ja maa­il­mal­ta löytyikin kiin­nos­ta­via tut­ki­muk­sia aiheeseen liittyen. Islannissa ime­tys­lu­vut romah­ti­vat ja lap­si­kuol­lei­suus oli hurjissa lukemissa, kun maa oli Tanskan alusmaana ja kansa kärsi sorrosta. Länsimaissa on huomattu, että kou­lu­te­tut ja muuten sosio­eko­no­mi­sel­ta ase­mal­taan parem­pio­sai­set imettävät huo­mat­ta­vas­ti pidempään kuin ei-kou­lu­te­tut sisarensa. Yksinhuoltajat imettävät vähemmän kuin pari­suh­tees­sa olevat. Myös maa­han­muut­ta­jien parissa on havaittu, että uuteen maahan muut­ta­mi­sen jälkeen imetyksen kestot lyhenevät rajusti, jopa saman naisen kohdalla. 

Haastattelin soma­lia­lais­ta äitiä, joka kertoi imet­tä­neen­sä neljää ensim­mäis­tä lastaan kaksi vuotta, kuten Koraani neuvoo. Suomeen muut­ta­mi­sen jälkeen ime­ty­sa­jat lyhenivät niin, että kah­dek­sat­ta lastaan hän imetti vain kuukauden. Kun kysyin, mikä oli syynä ime­tyk­ses­tä luo­pu­mi­seen, totesi äiti: “Somaliassa äiti auttaa ja sisko auttaa, Suomessa auttaa pullo.” 

Somalialaisäiti kiteytti tut­ki­muk­se­ni keskeisen havainnon: imetys on naisen resurssi. Nainen on kuin kul­ta­kai­vos, jossa on tietty määrä kultaa. Naisen monet roolit meillä Suomessakin kertovat niistä eri kohteista, joihin äidin resurs­sien tulisi riittää: nainen on äiti, vaimo, työn­te­ki­jä ja itse­näi­nen ihminen, jolla on omat har­ras­tuk­set, ystävät ja ulko­nä­kö­pai­neet. Eri kult­tuu­reis­sa eri aikoina on ollut hyväk­syt­tyä ja kan­nus­tet­ta­vaa käyttää äidin resurs­se­ja eri määriä imetykseen. 

Pohjois-Tunisiassa imetys on perin­tei­ses­ti ollut elin­tär­ke­ää koko yhteisön hyvin­voin­nin kannalta. Maidon vir­tauk­sen saa aikaan baraka, elä­män­voi­ma, joka virtaa niin äidin rinnoissa kuin yhtei­sös­sä­kin. Jos maidon vir­taa­mi­ses­sa on jotain ongelmaa, on ongelman tulkittu olevan barakan, vir­tauk­ses­sa. Tämä taas on uhannut yhteisöä, ja ongelma on ratkottu koko kylän voimin eri­tyi­sel­lä ritu­aa­lil­la, jolla tehdään kaikki mah­dol­li­nen äidin hyvin­voin­nin ja maidon vir­taa­mi­sen edistämiseksi.

Somaliassa naiset eivät perin­tei­ses­ti saa koskea keit­tiö­vä­li­nei­siin kuu­kau­teen syn­ny­tyk­sen jälkeen, vaan heidän tulee levätä ja imettää vauvaa. Sukulaisnaiset huo­leh­ti­vat muista lapsista ja ruu­an­lai­tos­ta. Mikäli nainen koskisi kattilaan, se pitäisi heittää roskiin ja kat­ti­las­sa laitettu ruoka saattaisi jopa sai­ras­tut­taa jonkun.

Monet kult­tuu­ri­set tavat ovat ede­saut­ta­neet imetystä eri puolilla maailmaa. Rinnan toiminta ja hormonien ja maidon eritys vaativat läheistä kontaktia vauvaan ja tiheää imetystä. Kun yhteis­kun­ta muuttuu, nämä kult­tuu­ri­set tavat eivät vält­tä­mät­tä ole enää mah­dol­li­sia. Ydinperheessä ei ole apukäsiä lait­ta­mas­sa ruokaa ja sii­voa­mas­sa, eikä niitä aina edes halut­tai­si omalle revii­ril­le ottaa. 

Naisten työs­sä­käyn­ti on vai­kut­ta­nut ime­tyk­seen hai­tal­li­ses­ti eri­tyi­ses­ti siellä, missä lasta ei ole voinut ottaa työ­pai­kal­le mukaan. Peltotöihin ja torille vauvan voi ottaa mukaan, mutta mitä jul­ki­sem­paan tilaan nainen äitiy­ten­sä ja ime­tyk­sen­sä vie, sitä suurempi pole­miik­ki siitä syntyy. Kansanedustaja Janina Andersson aiheutti 1995 suo­ra­nai­sen skan­daa­lin imet­tä­mäl­lä lastaan eduskuntatalossa. 

Julki-imetyksen hankaluus onkin yksi imetystä haittaava tekijä. Äidit häpeävät paljastaa rintaansa jul­ki­sel­la paikalla. Kodin seinien sisälle ei kui­ten­kaan voi lin­noit­tau­tua, joten moni turvautuu jul­ki­sel­la paikalla häve­liäi­syys­syis­tä pulloon. Seksuaalisuus on kult­tuu­ri­ses­ti yksi­tyi­nen asia joka miel­le­tään toteu­tu­vak­si yksi­tyi­ses­sä tilassa, eli kotona. Naisen rinnat nähdään ime­tyk­ses­tä huolimat myös tai jopa ensi­si­jai­ses­ti sek­su­aa­li­suu­den piiriin kuuluvina. Julkisissa tiloissa imetys aiheuttaa häpeän tunteita ja reak­tioi­ta ulko­puo­li­sis­sa juuri tästä syystä. 

Kolmas kult­tuu­ri­nen tekijä, jonka tut­ki­muk­sis­sa on havaittu olevan yhtey­des­sä ime­tyk­seen niin meillä kuin muu­al­la­kin, on perheen nuk­ku­ma­jär­jes­te­lyt. Länsimaissa on viimeisen vuo­si­kym­me­nen aikana puhuttu ene­ne­väs­sä määrin per­he­pe­dis­tä, jossa vauva ja pienet lapset nukkuvat van­hem­pien­sa sängyssä. Perhepeti on saanut osakseen ehkä voi­mak­kaim­mat reaktiot, joihin olen ime­tyk­seen liittyen törmännyt. Kansainvälisissä tut­ki­muk­sis­sa per­he­pe­din ei ole todettu olevan vaa­ral­li­nen paikka vauvalle, päin­vas­toin. Eri puolilla maailmaa on nukuttu perin­tei­ses­ti lähekkäin, usein tietyssä järjestyksessä.

Siellä missä nukutaan lähekkäin, myös imetetään pidempään. On hyvin ymmär­ret­tä­vää että ime­ty­sa­jat lyhenevät, kun lapsi siir­re­tään omaan huo­nee­seen­sa nukkumaan. Kuka jaksaa kovin montaa kuukautta herätä useita kertoja yössä imet­tä­mään vauvaa toiseen huoneeseen?

Syytä tälle his­to­rial­li­ses­ti tar­kas­tel­tu­na eri­koi­sel­le nuk­ku­ma­jär­jes­te­lyl­le on etsitty län­si­mai­ses­ta romant­ti­seen rak­kau­teen lii­te­tys­tä avio­liit­to­kä­si­tyk­ses­tä. Syiksi on haettu myös ajatusta avio­lii­tos­ta talou­del­li­se­na yksikkönä ja lapsista tämän talou­del­li­sen yksikön peril­li­si­nä. Aviovuode on romant­ti­sen rakkauden ja miehen hal­lit­se­mat­to­man sek­su­aa­li­suu­den aluetta, jonka tyy­dyt­tä­mi­nen on avio­lii­ton pystyssä pysymisen perusta. Jos aviovuode muuttuu per­he­pe­dik­si, uhkaa se koko avio­lii­ton ole­mas­sao­loa. Mitä suu­rem­mis­ta rahoista avio­lii­tos­sa on ollut kyse, sitä tarkemmin lapset on eristetty van­hem­mis­taan. Keski-Euroopan aateliset lähet­ti­vät 1600 – 1700 -luvuilla vauvat ensim­mäi­sik­si vuosiksi maa­seu­dul­le imet­tä­jien hoidettavaksi. 

Avioliitolla ja pari­suh­teel­la on meillä yhä vahva kult­tuu­ri­nen asema, mistä kielivät varoi­tuk­set olla “tap­pa­mat­ta” vauvaa pari­sän­kyyn. Kymmenessä vuodessa tilan­tees­sa on per­he­pe­din osalta tapah­tu­nut suo­ma­lai­ses­sa yhteis­kun­nas­sa selvää höl­len­ty­mis­tä, mutta his­to­rial­li­ses­ti tar­kas­tel­tu­na äitejä kan­nus­te­taan ja tuetaan käyt­tä­mään resurs­se­jaan ime­tyk­seen yhä varsin kitsaasti. Vaikka kult­tuu­ri­nen kuvas­tom­me yhtäältä esittää imetyksen äitiyden kruununa ja ihail­ta­va­na toi­min­ta­na, samalla toiset kult­tuu­ri­set tekijät heittävät monia kapuloita imettävän äidin rattaisiin. 

  • Podcast-lukija: Veikko Lindholm
  1. Riittääkö maito? Imetyksen toteu­tu­mi­seen ja kestoon vai­kut­ta­vat kult­tuu­ri­set tekijät Suomessa. Riika Huitti-Malka. Sosiaali- ja kult­tuu­riant­ro­po­lo­gian Pro Gradu -tutkielma. 2005.
  2. Imetyksen aika. Uusi suo­ma­lai­nen ime­tys­kir­ja. Toim. Riika Huitti-Malka, Metsämarja Aittokoski ja Märta Salokoski. Avain. 2009.

Kirjoittaja

Riika Huitti-Malka on antropologi, joka työskentelee tällä hetkellä koordinaattorina Helinä Rautavaaran museossa Espoossa.

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Lue myös nämä:

Isomahainen, tummaihoinen tyttö selaimeni mainospalstalla tuijottaa kaukaisuuteen. ”12-vuotiaan äitiysvaatteet by Paola Suhonen", sanoo mainoksen teksti. Kyseessä on Planin kehitysyhteistyökampanja lapsiäitiyden vähentämiseksi. Kampanjavideo kertoo, että seitsemän miljoonaa lasta kehitysmaissa tulee vuosittain äidiksi. Tilastotietojen miljoonat lapsiäidit konkretisoidaan kuvaamalla nuoria ruskeita tyttöjä vauvojen kanssa. Kehitysmaakonteksti tuodaan esiin rodullistamisella. Tyttöjen ihonväri pyrkii kertomaan, että kyseessä on kehitysmaa, jossa lapset tulevat raskaaksi. Kuten useissa kehitysyhteistyömainoksissa, ihonväri on riittävä viesti.

Mindfulness-meditaatio on kasvattanut suosiotaan jo pitkään. Mikä tässä itäiset juuret omaavassa, mielen ja kehon yhteyttä vahvistavassa harjoituksessa vetoaa länsimaiseen kuulijakuntaan? Mielenrauhan lisäksi syitä mindfulnessin suosiolle voidaan hakea uusliberaalien työmarkkinoiden logiikasta.

Jos biologiset vanhemmat eivät jostain syystä kykene huolehtimaan lapsestaan tai  menehtyvät, lapsen saattaa kasvattaa adoptiovanhempi. Adoptiota tapahtuu myös muista syistä. Polynesialaisissa yhteiskunnissa, kuten Havaijilla, tunnetaan lahjaan pohjaava adoptio.

Suomalainen yhteiskunta rakentuu voimakkaasti ydinperheen ympärille. Tähän ydinperheeseen lasketaan perinteisesti kuuluvaksi lapset ja vanhemmat - siis äiti ja isä. Avioerojen, yksinhuoltajuuden ja uusperheiden yleistyminen sekä erityisesti samansukupuolisten liittojen laillinen hyväksyminen on muuttanut ydinperheen raameja. Nykypäivänä meidän onkin helpompaa omaksua antropologille tuttu näkökulma: äitiys ja isyys ovat sosiaalisesti rakentuneita kategorioita. Kuka siis on isä, ja mikä on hänen merkityksensä?