Suomen luontokeskus Haltian johtaja Tom Selänniemi tunnetaan turismin tutkijana, Aurinkomatkojen entisenä varatoimitusjohtajana ja kestävän matkailun asiantuntijana. Työkentällä-haastattelussa hän kertoo miten tutkimuksesta tulee bisnestä ja kuinka matkailu muuttuu luonnonsuojeluksi.
Harrasteluontokuvaaja odottaa itärajalla sijaitsevassa karhukojussa valmiina ikuistamaan kontion kamerallaan. Mitään ei kuitenkaan näy. Puhelimen valo välkkyy ja Tom Selänniemi vastaa. Soittaja on Metsähallituksen aluejohtaja, joka tarjoaa hänelle työpaikkaa Suomen Luontokeskus Haltian johtajana. Tom valehtelee, että päätöstä on harkittava yön yli.
Todellisuudessa vastaus on varma. Haltian johtajan paikka merkitsee akateemisesta maailmasta matkailubisnekseen kulkeneelle Tomille kotiinpaluuta. Kestävän matkailun asiantuntijana ja luontoharrastajana on vaikea kuvitella parempaa työpaikkaa.
Reilu neljä vuotta myöhemmin lokakuun lopulla saavun Haltiaan haastattelemaan Tomia. Kauttaaltaan ekoteknologialla varustetussa rakennuksessa tuoksuu puulta ja Haltian työhuoneiden ikkunoista näkyy syksyiselle Nuuksion Pitkäjärvelle. Luontokeskuksen johtamisessa on se ongelma, että talosta pääsee harvoin itse ulos, Tom vitsailee.
Hän on juuri palannut syyslomalta Kreetalta, missä on päässyt perheensä kanssa vaihteeksi patikoimaan. Täydestä kalenterista huolimatta haastattelu sujuu leppoisasti ja Tomilla on aikaa jutella pitkään urapolustaan ja kestävästä matkailusta ja vastata kysymyksiin perusteellisesti.
Kuva: Kati Selänniemi
Akateeminen ura turismin tutkijana
1980-luvun loppupuolella Pohjanmaan Kruunupyystä kotoisin oleva nuori mies seisoskeli Ateenan Akropolis-kukkulalla ja pohti, mikä sai kaikki turistit tulemaan sinne. Tom opiskeli kulttuuriantropologiaa Jyväskylän yliopistolla, joten ihmiskäytöksen pohtiminen oli hänelle luonnollista. Kovin omistautunutta opiskelu ei ollut kuitenkaan ollut. Ensimmäiset vuodet olivat menneet lähinnä bändihommissa.
Kolmantena opiskeluvuonna jokin loksahti paikalleen ja palo opiskelualaa kohtaan löytyi. Graduaihetta etsiessään Tom törmäsi artikkeliin, joka käsitteli turismia ”pyhänä matkana”. Akropolis-kukkulan kysymykset palasivat mieleen. Voisiko kulttuurimatkailijan kokemusta selittää maallisen pyhiinvaellusmetaforan kautta?
Professori ei ollut tutkielman aiheesta yhtä innoissaan. Hän oli sitä mieltä, ettei vakavasti otettava antropologi tutki turisteja. Tom päätti tutkia kuitenkin ja omapäisyys tuotti tulosta. Pakettimatka pyhään paikkaan -pro gradu muuttui pian lisensiaatin työksi ja johti väitöskirja-apurahaan. Tällä kertaa Tom päätti tutkia turismia aurinkolomakohteissa, ymmärtääkseen sitä kulttuurisena ilmiönä paremmin:
”Lähdin tekemään kenttätyötä väitöskirjaa varten Playa del Inglesiin, Ródokselle, Bodrumiin Turkissa ja Aqabaan Jordaniassa. Ne olivat kaikki valmismatka- ja massaturismikohteita. Siellä sitten heittäydyin turistiksi turistien joukkoon, havainnoin, haastattelin ja pyysin ihmisiä kirjoittamaan lomapäiväkirjoja ja niin edespäin.”
Tutkimus sai Tomin ymmärtämään, mikä turistin kokemuksesta tekee niin erityisen ja koukuttavan. Matkalle lähteminen on siirtymäprosessi, joka valmistaa ihmisen kokemaan asiat eri tavalla matkakohteessa. Sen lisäksi, että aikakäsitys ja paikka muuttuvat ja arkiminä muuttuu lomaminäksi, ihminen alkaa aistia asioita voimakkaammin. Tom kutsuu tätä muutosta sensoriseksi siirtymäksi. Se saa ihmiset palaamaan matkoille aina uudestaan. Hymynkare välähtää Tomin huulilla hänen kertoessaan, kuinka erään turistin päiväkirjan lukeminen toi ratkaisevan ahaa-elämyksen:
”Hän kirjottaa siinä lomapäiväkirjassaan vaan hyvin lyhyesti, että oli ihanaa kävellä eilen paljain jaloin kuumassa hiekassa kuin ennen lapsena. Se koko kaksi viikkoa, kaikki nämä tarinat, ovat pelkkää aurinkoa ja ihanuutta. Koko ajan kaikki maistuu hyvältä, kaikki tuntuu hyvältä ja puolison kanssa menee hienosti. Katsoin sitten sillä silmällä kaikkea muuta materiaalia. Yhtäkkiä rupesin huomaamaan, että täällähän tulee hyvin merkittäviä syvällisiä kokemuksia. Ne nimenomaan liittyivät aisteihin.”
Tohtoriksi väiteltyään Tom toimi 1990-luvulla muun muassa yliopistonlehtorina ja hetken aikaa Jyväskylän yliopistossa kulttuuriantropologian apulaisprofessorinakin. Uudet tuulet alkoivat puhaltaa vuosituhannen vaihteessa.
Kymmenen vuotta kovaa bisnestä
Tomille hyppy akatemiasta bisnesmaailmaan oli lopulta luonnollinen siirtymä. Yhteistyö suomalaisten matkanjärjestäjien, kuten Finnmatkojen, kanssa oli ollut tiivistä koko väitöskirjaprosessin ajan. Ajatuksia matkailun ja kestävyyden yhteen tuomisesta oli vaihdettu pitkin 90-lukua.
Lopulta häntä pyydettiin laatimaan kestävän matkailun strategia Finnair-konsernin matkanjärjestäjille. Pian sen jälkeen tutkija olikin jo pestattu yhdelle matkanjärjestäjistä, Aurinkomatkoille, toimeenpanemaan samaista strategiaa. Aluksi Tom otti virkavapaata, mutta lopulta matkailuala vei mennessään:
”Tarkoituksena oli, että teen itseni tarpeettomaksi kahdessa vuodessa eli hoidan sen homman sisään. Epäonnistuin siinä projektissa ihan totaalisesti, koska viisi kuukautta projektin alkamisesta minut nimitettiin Aurinkomatkojen johtoryhmään. Otin sitten loparit yliopistolta ja siirryin bisnesmaailmaan.”
Aurinkomatkoilla Tom sovelsi antropologian oppeja matkailubisnekseen yhdessä muun johtoryhmän kanssa. Hänen väitöskirjansa havaintoja hyödynnettiin niin opaskoulutuksessa, strategisessa suunnittelussa kuin markkinoinnissakin. Löydökset matkailun koukuttavista elementeistä ja aistikokemuksista auttoivat luomaan houkuttelevampia palveluita.
Tom oli mukana johtamassa Aurinkomatkoja 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen. Sille aikavälille osuivat Aurinkomatkojen kukoistusvuodet ja tahti oli kova myös Tomilla. Pian humanistin koulutuksen saanut antropologi löysi itsensä tekemästä yrityskauppoja Virossa ja Venäjällä varatoimitusjohtajan roolissa:
”Se oli semmoinen aika rankka vaihe. Olikohan mulla minimissään 120 matkapäivää vuodessa. Välillä viikot oli semmoisia, että alkuviikko Meksikossa, loppuviikko Bangkokissa ja sitten välillä Pietariin. Siinä alkoi välillä tuntumaan siltä, että olikohan tämä ihan sitä, mitä halusin tehdä.”
Lopulta vuonna 2010 Tom päätti jättää Aurinkomatkat. Samalla se oli päätös jatkaa kestävän matkailun kysymysten parissa. Aurinkomatkoilla Tom ei ollut kokenut enää tekevänsä sitä, minkä takia oli alun perin matkailubisnekseen lähtenyt.
Kuva: Gemma Louise & Mystic heart Co /Unsplash (CC BY 2.0)
Kestävän matkailun globaaleja kysymyksiä
Tom ei ehkä valinnut helpointa tietä päättäessään työskennellä kestävyyden ja matkailun yhdistämiseksi. Matkailuteollisuutta voidaan kritisoida monesta näkökulmasta. Todistamme maailmalla jatkuvasti sen aiheuttamia ympäristötuhoja. Matkailu voi olla paikallisväestölle sosiaalisesti ja taloudellisesti kestämätöntä.
Ääriesimerkki tästä ovat Tomin mukaan all-inclusive-lomakeskukset, joissa matkailijat kuluttavat ainoastaan kansainvälisen yrityksen tarjoamia palveluja. Niistä paikallistalouteen ei jää senttiäkään. Matkailualan realismin keskiössä uraa tehnyt Tom ei näe muutenkaan syytä romantisoida alan tavoitteita:
”Loppupeleissä matkailu on bisnestä, jonka tarkoituksena on tehdä omistajille rahaa. Siinä ei ole mitään filantrooppisia tai muita pyrkimyksiä. Se on oikeastaan kuin mikä tahansa elinkeino. Se työllistää. Sillä tehdään tuloja.”
Matkailubisneksen vaikutukset voivat olla kuitenkin huomattavasti positiivisempia silloin, kun esimerkiksi ihmisoikeudet ja ympäristökysymykset on otettu huomioon sen toteutuksessa. Lähtiessään matkailualalle Tom olikin ajatellut, että muutos kohti kestävämpää matkailua on tapahduttava alan sisältä käsin.
Aurinkomatkoillakaan kosketus kestävyyden kysymyksiin ei ollut katkennut kokonaan. Tom oli johtanut seitsemän vuotta kansainvälistä hanketta, jossa pyrittiin ratkaisemaan matkailun kestävyyden ongelmia:
”Siinä oli YK:n ympäristöohjelma, Unesco ja UNWTO taustalla ja kaksikymmentä isoa matkanjärjestäjää, mukaan lukien Aurinkomatkat. Pyöritettiin projekteja ympäri maailmaa. Muun muassa saatiin aikaseksi jäteveden puhdistamo Siden kaupunkiin Turkkiin, tehtiin Meksikossa jätteenkäsittelyprosessointia ja Thaimaassa oli iso projekti lapsiseksiturismia vastaan.”
Luontomatkailu, kestävyys ja Suomi
2010-luvulla Tomin ura jatkui kestävän matkailun startup-yrityksessä. Sen jälkeen hän työskenteli UNICEFin yritysyhteistyöjohtajana kunnes vuonna 2014 puhelin soi karhukojussa ja matka Haltian johtajana alkoi.
Suomessakin kestävän matkailun kysymyksiä on tärkeä pohtia. Vanhoja metsiä ja suojeltuja alueita on Tomin mukaan melko vähän. Ne ovat samalla alueita, joilla on maisema-arvonsa ansiosta potentiaalia toimia tärkeinä luontomatkailukohteina. On tärkeää huomata, että samalla, kun avohakkuupäätökset ja kaivosluvat tuhoavat näiden alueiden ympäristöjä ne myös pilaavat maisemaa.
Tällöin alueita ei voida hyödyntää luontomatkailukohteinakaan moneen sukupolveen. Tomin äänessä välähtää innostus, kun hän kertoo, miten luontomatkailu ja luonnon virkistyskäyttö voivat edistää luonnonsuojelua: ”Osoittamalla luonnon matkailu- ja virkistyskäytön arvot, myöskin taloudelliset arvot, saadaan argumentti sille, miksi luontoa pitää suojella.”
Tässä ajassa asioiden puolesta on helpompaa puhua, kun niille osaa laittaa hinnan. Metsähallituksen tutkimusten mukaan kansallispuistoihin sijoitettu veroeuro tuleekin kymmenkertaisena takaisin paikallistalouteen.
Suomessa luontomatkailu voisi Tomin mukaan olla valtava voimavara. Potentiaalia vain ei ole osattu hyödyntää vielä tarpeeksi, ainakaan pääkaupunkiseudulla. Luonnossamme on paljon pieniä erikoisuuksia, jotka usein tuntuvat meille itsestään selviltä. Ne voivat kuitenkin tarjota matkaajille juuri niitä aistielämyksiä, joiden perässä turistit kulkevat matkoillaan:
”Mulla oli 12 toimittajaa Arabiemiraateista käymässä juuri ennen syyslomaa. Silloin oli vähän pilvinen joskin kohtalaisen lämmin päivä. Välillä vähän tihutteli vettä. Se oli heidän mielestään aivan ihanaa. Sitten yksi, mikä on tosi tärkeää ulkomaalaisille, on hiljaisuus. Riittää, että mennään metsään ja yritetään olla viisi minuuttia ihan hiljaa ja kuunnella. Tässä täytyy taas pitää mielessä, että tänne tulleet ovat käyneet sen saman matkustamisen prosessin läpi. Silloin se hiljaisuuden kuunteleminen tai se kevyt sade voivat olla ihan järisyttäviä kokemuksia.”
Tietysti luontomatkailullakin voi olla negatiivisia vaikutuksia ympäristöön. Lentämisen ilmastopäästöistä ei pääse mihinkään. Tom on kuitenkin sitä mieltä, että matkailun globaali paine kasvaa joka tapauksessa, ja osa tästä kannattaisi ohjata mieluummin luontomatkailuun. Vaikka Tomin mukaan Suomessa luontomatkailua voidaan lisätä kestävästi, mitään massoja tänne ei haluta houkutella. Muuten kuormitus luontokohteissa kasvaa liian suureksi.
Suurin kuorma esimerkiksi Nuuksion luontoon ei tule turisteilta vaan paikallisilta virkistyskäyttäjiltä. Heidän osuutensa Nuuksion kävijöistä on noin 90 prosenttia. Samoin kuin matkailijoita, heitä koetetaan ohjata käyttämään kansallispuistoissa tiettyjä polkuja ja pysähdyspaikkoja. Näin kuormitus saadaan ohjattua pienemmälle alueelle.
Kuva: Henri Sivonen/Flickir (CC BY 2.0)
Kotiinpaluu: Suomalainen luontosuhde ja Haltia
Viimeiset neljä vuotta Haltiassa Tom on yhdistellyt uran tuomaa osaamista matkailijan kokemusmaailmasta, matkailubisneksestä ja kestävyydestä: ”Tässä yhdistyy niin moni juttu. Tämä on suosittu matkailukohde. Tämä on tärkeä ekoteknologian ja kestävän kehityksen näyteikkuna ja laboratorio. Tämä on tärkeä ympäristökasvattaja. Ja sitten tässä tulee tämä luontokuvausharrastus mukaan.”
Haltian tehtävä on toimia porttina Suomen luontoon. Se esittelee näyttelyissään Suomen kansallispuistoja ja tarjoaa kävijöilleen retkineuvontaa. Tomin sanojen mukaan Haltian tavoite on ”houkutella tänne mahdollisimman paljon ihmisiä, että me voidaan heittää heidät ulos luontoon.” Sen missio on syventää kävijöiden luontosuhdetta.
Keskuksessa toimiva Luontokoulu on tämän projektin peruspilari. Yläkoululuokat vierailevat Haltiassa viikoittain tutustumassa Suomen luontoon. Monelle lapselle se on ensimmäinen kokemus metsään menemisestä. Kaiken mahdollisen vapaa-aikansa luonnossa viettävän Tomin mielestä tällainen suomalaisen luontosuhteen muuttuminen on huolestuttavaa. Luontoa on helpompi oppia arvostamaan, kun siitä on henkilökohtaisia kokemuksia.
Tom huomauttaa, ettei kansallispuistossa liikkumisen tapojen tarvitse pysyä samanlaisina. Nykyään metsässä voi vaikka joogata tai meditoida. Tärkeintä on, että siellä ylipäätään liikutaan. Perimmäisin syy houkutella ihmisiä ulos luontoon liittyy hyvinvointiin:
”Varovasti arvioiden, koska meillä on kansallispuistoja ja ihmiset liikkuu niissä, käytetään noin 300-400 miljoonaa euroa vähemmän mielenterveyden ja ihan fyysisen terveyden palveluita. Eli siis luonnon parantava voima.”
Mieleeni palaa ajatus matkailun koukuttavuudesta. Luontomatkailukoukku taitaa olla ihan tervetullut riippuvuus – varsinkin kun aistielämyksiä ei aina tarvitse hakea kaukaa. Tomin mukaan joskus jo tie Nuuksioon saattaa olla pienemmän mittakaavan siirtymäriitti matkailijan aistimaailmaan.
Katse huomiseen, eiliseen ja tähän päivään
Haastattelu alkaa olla ohi. Tomin työviikko jatkuu Luontopalveluiden aluejohtoryhmän kokouksessa, Porkkalan luonnonsuojelualueen avajaisissa ja dubailaisia toimittajia isännöimällä. Vasta loppuviikolla hän pääsee omien töidensä pariin. Kaikenlaiseen sitä kuulemma joutuu, kun ei osaa sanoa ei.
Yksi kirjaprojektikin olisi takataskussa. Muutama vuosi sitten vanha yhdysvaltalainen antropologikollega kehotti Tomia kirjoittamaan kirjan siitä, miten hän on hyödyntänyt sosiaalitieteellistä turismin tutkimusta matkailubisneksessä. Kirjan nimeksi tulisi Cashing in on the Sacred Journey – siis vapaasti suomennettuna ”Kuinka rahastaa pyhällä matkalla”. Sen valmistumisesta Tom ei vielä uskalla luvata mitään. Kun jostain vain löytyisi aikaa.
Lähtiessäni ulkona on tuttu syksyisen harmaa ilma. Puissa on kuitenkin vielä ruskan värejä. Nousen Haltian pysäkiltä bussiin. Nenään tulvahtaa nuotion tuoksu. Takapenkillä istuu kaksi nuorta miestä rinkkoineen ja telttoineen raukean tyytyväisen näköisinä. Arvailen, että matka lokakuiseen Nuuksioon on saanut ainakin näiden luonnossa liikkujien aistit herkistymään.
Toimitus
- Podcast-lukija: Jenna Honkanen
- Verkkotaitto: Satu Myllymäki
- Artikkelikuva: Johannes Plenio/Pixabay(CC BY 2.0)
No niin, ei muuta kuin lisää kestävää matkailua, niin ilmastonmuutos pysähtyy ja maailma pelastuu! Enemmän kiinalaisia turisteja nauttimaan Suomen puhtaasta luonnosta ja hiljaisuudesta (kestävää ja ekologista turismia), enemmän suomalaisia nauttimaan Thaimaan lomista (huom: kestävää matkailua), rakennetaan enemmän ympäristöystävällisiä risteilijöitä Meyerin telakalla, että Euroopasta voi lentää enemmän porukkaa nauttimaan ekologisesti Karibian lomasta. Vai mitä?
Tom Selänniemen väitöskirja Matka ikuiseen kesään (1996) oli matkailualan asiantuntijoille tervetullut. ” Yhtäkkiä rupesin huomaamaan, että täällähän tulee hyvin merkittäviä syvällisiä kokemuksia. Ne nimenomaan liittyivät aisteihin.” Pari vuotta myöhemmin ilmestyi Joseph Pinen ja Joe Gilmoren The Experience Economy, jossa aistit, tunteet ja kokemukset muotoiltiin elämys-käsitteeksi. Kokemuksen tai elämyksen muuttaminen liiketaloudelliseksi menestykseksi sai Pinen ja Gilmoren myötä valtavan kehitysvauhdin aikaan Suomen matkailuelinkeinossa. Matkailu- ja elämystuotanto oli merkittävässä roolissa valtakunnallisessa osaamiskeskusohjelmassa. Vuonna 2005 julkaistiin Elämystuottajan käsikirja (Tarssanen ja Kylänen, Lapin elämysteollisuuden osaamiskeskus LEO). Selänniemen hiekkaan liittyvän esimerkin syvällisestä elämyksestä voi kääntää luontomatkailussa esimerkiksi jään ja lumen kokemiseen.
Olen eri mieltä Selänniemen väitteestä, ettei all inclusive -lomakeskuksista jää mitään paikallistalouteen. En ole koskaan moisessa keskuksessa käynyt. Vilkaisin matkanjärjestäjien tarjontaa. Sen perusteella uskallan väittää, että keskuksissa tarvitaan paikallista työvoimaa, elintarvikkeita ja monenlaisia palveluja (kuljetus, pesula jne.).
Kestävän matkailun globaalit, alueelliset ja paikalliset ongelmat ovat olleet keskustelussa jo vuosikymmeniä. Selänniemen tarjoamat esimerkit ovat kyllä erinomaisia. Valitettavasti en tässäkään voi olla täysin samaa mieltä. Esimerkiksi Thaimaan lapsiseksiturismi jatkuu projektista huolimatta. Lentoliikenne kasvaa koko ajan kiihtyvällä vauhdilla.
Selänniemen haastattelusta huomaa hänen intohimonsa ja osaamisensa kestävän matkailun kehittämiseen. Tietysti Haltian ja Nuuksion korostaminen johtuu hänen nykyisestä työstään. Suomesta löytyy hienoja esimerkkejä kestävästä matkailusta eri puolilta Lappia, Kuusamosta, Kainuusta ja Pohjois-Karjalasta.
Toivottavasti uusi kirja tulee jonakin päivänä; kirjan nimi on todella hyvä.