Noidankehä ja paikan vastaisku Pohjois-Suomen metsien hallinnassa

Teksti: Simo Sarkki, dosentti. Artikkelikuva: Helmi Räisänen, podcast-lukija: Veikko Lindholm

Miten yhteis­toi­min­nal­li­nen suun­nit­te­lu voi johtaa jatkuvien kiistojen noi­dan­ke­hään, vaikka se pyrkii löytämään parhaan mah­dol­li­sen kom­pro­mis­sin? Miten täl­lai­sis­ta noi­dan­ke­his­tä on mah­dol­lis­ta päästä ulos? Tämä kirjoitus valottaa näitä kysy­myk­siä Pohjois-Suomen talous­met­sien hallinnan tar­kas­te­lun kautta. Kirjoitus pohjaa väi­tös­kir­jaa­ni, joka tar­kas­te­li met­sä­kiis­to­ja vuosien 2000 ja 2010 välillä.

Pohjois-Suomen vanhat metsät

Suurin osa Pohjois-Suomen metsistä on valtion omistamia. Näiden metsien hakkuista ja niiden suun­nit­te­lus­ta vastaa valtion lii­ke­lai­tos Metsähallitus. 

Kansainväliset trendit, kuten ympä­ris­tö­ar­vo­jen nousu, luon­to­mat­kai­lun kasvu ja kan­sa­lais­ten huolten lisään­ty­nyt huo­mioi­mi­nen ympä­ris­tö­hal­lin­nas­sa johtivat siihen, että Metsähallitus käynnisti 1990-luvun puo­li­vä­lis­sä osal­lis­tu­mi­seen perus­tu­via suun­nit­te­lu­käy­tän­tö­jä. Esimerkiksi luon­non­va­ra­suun­nit­te­lun tavoit­tee­na oli kuunnella sidos­ryh­mien tarpeita, ehkäistä kiistoja ja lisätä hakkuiden hyväk­syt­tä­vyyt­tä. Tämä tapahtui yhteis­kun­nal­li­ses­sa ilma­pii­ris­sä, jossa valtion metsien itsestään selvä käyt­tö­tar­koi­tus ei enää perus­tu­nut met­sä­teol­li­suu­den tuke­mi­seen avo­hak­kui­den kautta. 

Osallistavasta suun­nit­te­lus­ta huo­li­mat­ta hakkuut Pohjois-Suomen valtion talous­met­sis­sä tör­mä­si­vät usein kiis­toi­hin. Kiistat syntyivät ris­ti­rii­tai­sis­ta hakkuista vanhoissa metsissä, joilla on arvoa luonnon moni­muo­toi­suu­del­le. Vanhat metsät luovat myös pohjaa luon­to­mat­kai­lul­le sekä toimivat porojen tärkeinä talvilaitumina. 

Väitöskirjassani olen tar­kas­tel­lut Inarin, Metsä-Lapin, Muonion ja Puolangan Liperinsuon kiistoja, joiden osa­puo­li­na on ollut saa­me­lai­sia ja suo­ma­lai­sia poron­hoi­ta­jia, luon­to­mat­kai­lu­yrit­tä­jiä, luon­to­jär­jes­tö­jä (esim. Greenpeace; Luontoliitto), pai­kal­li­sia ihmisiä sekä myös Metsähallituksen asiak­kai­ta, kuten Stora Enso. 

Vanhaa Metsää. Kuva Mikko Jokinen

Vanhaa metsää. Kuva: Mikko Jokinen

Noidankehä metsien hallinnassa

Kiistojen tar­kas­te­lu osoittaa, että metsien hallinta ajautui vuosien noi­dan­ke­hään. Suunnitteluprosessit, hak­kuu­ai­keet, hakkuut, protestit ja media­kiis­tat seu­ra­si­vat toisiaan. Vaikuttaisi siltä, että noi­dan­ke­hä muodostui ainakin kolmesta seikasta. 

Ensinnäkin Metsähallitus oletti osal­lis­ta­van suun­nit­te­lun­sa johtavan hakkuiden oikeut­ta­mi­seen ja hyväk­syn­tään, vaikka luon­to­jär­jes­tö­jen, poron­hoi­ta­jien ja mat­kai­lu­yrit­tä­jien mielestä heidän huoliaan ei todella otettu huomioon. Useissa tapauk­sis­sa hakkuut alkoi­vat­kin luon­non­va­ra­suun­nit­te­lu­pro­ses­sien päätyttyä ja johtivat avoimiin kiis­toi­hin. Eräs haas­ta­tel­ta­va­ni häm­mäs­te­li, että ”ensim­mäi­se­nä päivänä jumala loi maan ja seu­raa­va­na metsät Metsähallitukselle hakattaviksi”.

Toinen kritiikki Metsähallitusta kohtaan on kitey­ty­nyt siihen, että Metsähallitus itse järjestää suun­nit­te­lu­pro­ses­se­ja, vaikka on saman­ai­kai­ses­ti int­res­si­ryh­mä siinä missä muutkin. Tämän kritiikin perus­teel­la kyse on ennemmin vinou­tu­nees­ta käy­tän­nös­tä, jossa sidos­ryh­mien osal­lis­tu­mi­nen toimii kumi­lei­ma­si­me­na oikeut­taen hakkuut kuin tas­a­puo­li­ses­ta yhteis­toi­min­nal­li­ses­ta suunnittelusta. 

Kolmanneksi, ris­ti­rii­dat tiettyjen kohteiden kohdalla eivät katoa, vaikka niiden suun­nit­te­lu siir­ret­täi­siin seu­raa­vaan pro­ses­siin. Tämä viittaa puo­les­taan siihen, että esi­mer­kik­si ympä­ris­tö­jär­jes­töt eivät olleet haluk­kai­ta suos­tu­maan kompromisseihin.

Paikan vastaisku

Eräs haas­ta­tel­ta­va­ni kiteytti Metsähallituksen luon­non­va­ra­suun­nit­te­lun ongelman: ”se voi olla hyvä stra­te­gi­ses­sa hakkuiden alu­eel­li­ses­sa mitoi­tuk­ses­sa, mutta ei kykene ottamaan huomioon yksit­täis­ten sidos­ryh­mil­le tärkeiden kohteiden kohtaloa”. Suunnittelu ei kyennyt aina ottamaan huomioon ympä­ris­tö­jär­jes­töil­le, poron­hoi­ta­jil­le ja mat­kai­lu­yrit­tä­jil­le tärkeitä tiet­tyi­hin koh­tei­siin liittyviä arvoja. Puolustaakseen näiden arvojen toteu­tu­mis­ta mainitut sidos­ryh­mät etsivät vaih­toeh­toi­sia tapoja vaikuttaa metsiin liit­ty­vään pää­tök­sen­te­koon luon­non­va­ra­suun­nit­te­lu­pro­ses­sien ulkopuolella. 

Deep in an old growth forest in Nellim, Finland, Greenpeace activists from the Netherlands and Germany mount a sign reading "No Logging. Reindeer Forest Area. Reindeer Herding Act 2." The demarcation sign is placed on a boundary of reindeer forest at Paadarskaidi in the Inari municipality, northern Lapland, Finland. Greenpeace Aktivisten und einheimische Sami markieren Schutzgebiet im finnischen Urwald . Auf dem Schild steht:"Keine Abholzung. Rentier-Wald, Rentier Herding Act.2 "

Porolaidunten mer­kit­se­mis­tä. Kuva: Greenpeace/​Patrik Rastenberger

”Paikan vastaisku” koostui monen­lai­sis­ta sidos­ryh­mien käyt­tä­mis­tä pai­nos­tus­me­ne­tel­mis­tä. Luontojärjestöt rapor­toi­vat ris­ti­rii­tai­sis­ta hakkuista Metsähallituksen asiak­kail­le ja medialle, tekivät mie­le­nil­mauk­sis­ta hak­kuu­pai­koil­la, pysäyt­ti­vät sel­lu­lai­vo­ja ja kam­pan­joi­vat mediassa. Eräät poron­hoi­ta­jat puo­les­taan käyn­nis­ti­vät oikeus­pro­ses­se­ja Metsähallitusta vastaan esi­mer­kik­si YK:n ihmi­soi­keus­ko­mis­sios­sa, koska he näkivät hakkuiden uhkaavan heidän oikeut­taan har­joit­taa saa­me­lais­ta kult­tuu­ria. Poronhoitajat ottivat myös suoraan yhteyttä Maa- ja Metsätalousministeriöön, jonka alai­suu­des­sa Metsähallitus toimii. 

Näillä pai­nos­tus­me­ne­tel­mil­lä oli myös sivu­vai­ku­tuk­sia. Esimerkiksi Inarissa eräiden poron­hoi­ta­jien ja Greenpeacen liittouma aiheutti närää ja jakoi pai­kal­li­syh­tei­sön kahtia. 

Laivamielenosoitus Kemissä 2005. Kuvalähde Greenpeace, Patrik Rastenberger

Laivamielenosoitus Kemissä 2005. Kuva: Greenpeace/​Patrik Rastenberger

Ulos noidankehästä

Vuosina 2007 ja 2009 tapahtui jotain, mikä onnistui rikkomaan noi­dan­ke­hän. Vuonna 2007 Muoniossa hakkuiden käyn­nis­tä­mi­nen aiheutti pai­kal­li­sen protestin ja lopulta luon­to­mat­kai­lu­yrit­tä­jät ehdot­ti­vat, että voisivat maksaa Metsähallitukselle, ettei se hakkaisi yrit­tä­jil­le tärkeitä alueita. Neuvoteltuaan pai­kal­lis­ten sidos­ryh­mien kanssa Metsähallitus perui hak­kuusuun­ni­tel­mat ja vuokrasi alueet kym­me­nek­si vuodeksi kunnalle ja yrit­tä­jil­le. Tuolloin kom­pro­mis­si vaikutti mah­dot­to­mal­ta. Kuitenkin vuonna 2014 Metsähallitus ja pai­kal­li­set sidos­ryh­mät pääsivät sopuun, joka säästi joitain kohteita ja salli kevyet hakkuut toisaalla. 

Hiihtäjiä. Kuva: Mikko Jokinen

Hiihtäjiä. Kuva: Mikko Jokinen

Vuonna 2009 kaksi vuosia jat­ku­nut­ta kiistaa saatiin rat­kais­tua. Metsähallitus aloitti Metsä-Lapin kohteissa paik­ka­koh­tai­set neu­vot­te­lut sidos­ryh­mien kanssa. Tätä seurasi kaikkien osa­puol­ten hyväksymä kom­pro­mis­si. Niin ikään vuonna 2009 Inarin kiista rat­kais­tiin jät­tä­mäl­lä poron­hoi­ta­jil­le ja ympä­ris­tö­jär­jes­töil­le tärkeitä alueita hakkuiden ulko­puo­lel­le sallien hakkuut toisissa kohteissa. Nämä päätökset lopet­ti­vat Greenpeacen met­sä­kam­pan­jat Lapissa ja poron­hoi­ta­jien kampanjat tärkeiden lai­tu­mien­sa puolesta. 

Monissa tapauk­sis­sa noi­dan­ke­häs­tä päästiin irti, kun Metsähallitus käynnisti paik­ka­koh­tai­sia neu­vot­te­lui­ta var­si­nais­ten luon­non­va­ra­suun­nit­te­lu­pro­ses­sien ulko­puo­lel­la. Näihin lisä­neu­vot­te­lui­hin kut­sut­tiin usein sidos­ryh­mien edustajia, jotka eivät olleet osana luon­non­va­ra­suun­nit­te­lua. Tämä paransi päätösten hyväk­syt­tä­vyyt­tä. Esimerkiksi Metsä-Lapissa myös Greenpeace oli neu­vot­te­lu­pöy­däs­sä, kun taas Muoniossa laaja kirjo pai­kal­li­sia toi­mi­joi­ta osal­lis­tui lisä­neu­vot­te­lui­hin. Lisäksi näissä lisä­neu­vot­te­luis­sa pys­tyt­tiin paremmin kehit­tä­mään paik­ka­koh­tai­sia rat­kai­su­ja, kuin alu­eel­li­ses­sa luonnonvarasuunnittelussa. 

Johtopäätökset

Noidankehät vai­kut­tai­si­vat olevan seurausta molem­min­puo­li­ses­ta oman aseman puo­lus­ta­mi­ses­ta ja sitä seu­raa­vis­ta vas­ta­reak­tiois­ta. Kiistat rat­kai­se­vis­sa neu­vot­te­luis­sa annettiin myös periksi omista asemista, mikä mah­dol­lis­ti ”pieniä voittoja” molem­mil­le osa­puo­lil­le. Hyväksyttävän kom­pro­mis­sin saa­vut­ta­mi­nen tuli todennäköisemmäksi. 

Kiistaprosessit osoit­ta­vat, että sidos­ryh­miä ei pidä vain kuulla, vaan myös kuunnella. Kuitenkin loka­kuus­sa 2015 kol­men­tois­ta saa­me­lais­pa­lis­kun­nan poroi­sän­nät ovat alle­kir­joit­ta­neet ympä­ris­tö­mi­nis­te­riöl­le ja maa- ja met­sä­ta­lous­mi­nis­te­riöl­le lausunnon. Siinä esitetään, että “Meidän kanssamme ei ole neu­vo­tel­tu eikä meitä oltu kutsuttu kuu­le­mi­seen” uuden Metsähallituslain valmistelussa.

Tämä on huo­les­tut­ta­vaa, sillä vain huo­mioi­mal­la sidos­ryh­mien huolia ja näkö­kul­mia voidaan kehittää tasa­pai­noi­sem­paa suun­nit­te­lua, joka on herkkä paik­ka­koh­tai­sil­le toiveille. Lisäksi rele­vant­tien sidos­ryh­mien aito osal­lis­tu­mi­nen neu­vot­te­lui­hin alusta asti voi toimia enna­koi­vas­ti kiistoja ehkäisten ja auttaa vält­tä­mään hallinnan noidankehät.

Kuva: Mikko Jokinen

Kuva: Mikko Jokinen


Kirjoitus pohjautuu Oulun yli­opis­tos­sa tehtyyn väitöskirjaan:

Simo Sarkki (2011). ’The site strikes back’: multi-level forest gover­nance and par­tici­pa­tion in northern Finland

Kirjoittaja

Simo Sarkki on ympäristöhallinnan antropologian dosentti Oulun yliopistossa. Sarkki on toiminut postdoc-tutkijana Thule- instituutissa tehden töitä monissa suomalaisissa ja EU-projekteissa. Sarkki on julkaissut 31 vertaisarvioitua artikkelia.

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Kommentit

  • Saamelaisuudesta, iden­ti­tee­tis­tä ja vähem­mis­tö­jen oikeuk­sis­ta — AntroBlogi 8.3.2016 klo 10:19

    […] ant­ro­po­lo­gian dosentti Simo Sarkki kirjoitti mar­ras­kuus­sa AntroBlogissa pohjoisen alueiden maa­kiis­tois­ta. Sarkin tut­ki­mas­sa tapauk­ses­sa metsien hallinta oli ajautunut […]

    Vastaa

Lue myös nämä:

Miten puut kietoutuvat osaksi arkeamme tänä päivänä? Antropologi Kaisa Vainio kertoo ihmisten ja yksittäisen puiden välisiin suhteisiin kohdistuvasta tutkimuksestaan ja Suomen Metsämuseo Luston amanuenssi Tuomas Juva valottaa suomalaisten monipuolista metsähistoriaa.