Kirjoittanut: Sini Salminen, VTM Podcast-lukija: Veikko Lindholm
Maahanmuutto on tällä hetkellä kiistatta puhutuin aihe suomalaisessa mediassa. Aiheen ympärillä käytävää kansalaiskeskustelua voi kuvata vähintään vilkkaaksi, tai pikemminkin kiihkeäksi. Uutisointia ja keskustelua kuitenkin vaivaa usein pinnallisuus ja yksipuolinen näkökulma maahanmuuttajista ja muuttoliikkeestä.
Siirtolaisuus ei ole pelkästään köyhyyden pakenemista. Se ei myöskään ole yksittäinen ilmiö, vaan kytkeytyy moniin yhteiskunnallisiin, taloudellisiin, sosiaalisiin ja kulttuurisiin tekijöihin. Maahanmuutosta ja maastamuutosta olisi mielekästä keskustella suhteessa toisiinsa, eikä erottaa niitä tarpeettomasti toisistaan. Ne kun viime kädessä ovat saman ilmiön, muuttoliikkeen, osia.
Muuttoliike, siirtolaisuus ja etenkin pakolaisuus ovat erityisesti viimeisen vuoden aikana nousseet päivänpolttaviksi aiheiksi Euroopassa ja myös Suomessa. Ilmiönä siirtolaisuus tai pakolaisuus ei tietenkään ole uusi. Sen ympärillä vellova kansainvälinen ja kansallinen keskustelu on kuitenkin saanut aivan uudet mittasuhteet. Olisi hyvä muistaa, ettei Eurooppaan viimeisen vuoden aikana saapuneiden pakolaisten määrä suinkaan ole ainutkertainen. Toisen maailmansodan pakolaisia oli kymmeniä miljoonia ja 1990-luvulla Jugoslaviasta pakeni yli kaksi miljoonaa ihmistä.
Kansainvälinen muuttoliike ei toki ole uusi ilmiö, mutta sen laajuus, intensiteetti ja ulottuvuus ovat ennennäkemättömiä. Se on viime vuosikymmeninä nopeutunut, globalisoitunut, naisistunut, monimuotoistunut ja huomionarvoisesti myös politisoitunut. YK (UNDP) on arvioinut, että vuonna 2010 maailmassa oli ainakin 214 miljoonaa rajan yli muuttanutta, eli muualla kuin synnyinmaassaan asuvaa ihmistä. Jos nämä ihmiset muodostaisivat kansallisvaltion olisi tuo valtio väkiluvultaan maailman viidenneksi suurin (Kiinan, Intian, USA:n ja Indonesian jälkeen). Toisaalta on syytä muistaa, että siirtolaisten yhteenlaskettu määrä on vain noin 3 prosenttia maailman väestöstä. 97 prosenttia maailman väestöstä ei siis koskaan ole muuttanut pois asuin- ja synnyinmaastaan.
Rajanylittäjät – Meksikon ja Yhdysvaltain välisestä siirtolaisuudesta
Kuva: Kurious (CC0)
Muuttoliike oli ehtinyt kiinnostaa minua jo pidemmän aikaa, kun monien vaiheiden jälkeen päädyin syksyllä 2014 tekemään gradukenttätyötäni Meksikoon, Oaxacan osavaltioon. Meksikon ja Yhdysvaltain välinen muuttoliike on lähinnä työperäistä siirtolaisuutta Meksikosta Yhdysvaltoihin. Se on jo useamman vuosikymmenen ajan ollut yksi maailman suurimmista jatkuvista muuttoliikkeistä.
Yhdysvalloissa arvioitiin vuonna 2010 olevan ainakin 11,4 miljoonaa meksikolaista maahanmuuttajaa. Yli kymmenellä miljoonalla heistä ei ollut Yhdysvaltain kansalaisuutta, 54 % oli niin sanottuja paperittomia eli laittomia maahanmuuttajia. 34 %:lla oli jonkinlainen oleskelulupa Yhdysvaltoihin.
Meksikon ja Yhdysvaltojen välisen modernin massamuuton syitä kannattaa lähteä jäljittämään tarkastelemalla maiden kahdenvälisiä sopimuksia, kummankin maan kansallista politiikkaa ja lainsäädäntöä sekä taloudellista, sosiaalista ja kulttuurista epätasa-arvoa. Sekä Meksikon autoritäärisen hallinnon 1970-luvulla aloittama talouspolitiikka että myöhemmin Meksikon ja Yhdysvaltain välille solmittu vapaakauppasopimus NAFTA heikensivät kymmenien, jopa satojentuhansien meksikolaisten pienviljelijöiden mahdollisuutta harjoittaa elinkeinoaan. Tämä synnytti akuutin tarpeen toimeentulon hankkimiseen muista lähteistä. Samaan aikaan Yhdysvallat näyttäytyi monelle mahdollisuuksien maana, varsinkin kun maatalousyrittäjät rajan pohjoispuolella tarvitsivat yhä enemmän halpaa työvoimaa pelloilleen.
Kenttätyöni sijoittui Teotitlán del Vallen kaupunkiin. Teotitlán on pieni, hieman yli 5000 asukkaan kaupunki, joka sijaitsee laaksossa kolmisenkymmentä kilometriä itään Oaxacan osavaltion pääkaupungista Oaxaca de Juárezista. Teotitecot ovat sapoteekki-intiaanien jälkeläisiä. Sapoteekit ovat määrältään suurin Oaxacan osavaltion 16:sta etnisestä ryhmästä. Kaupungin taloudellisena moottorina toimii perinteinen käsityöläisyys. Teotitecot myyvät käsitöitään turisteille, mutta myös välillisesti globaaleille tekstiilimarkkinoille lähinnä amerikkalaisten tukkurien kautta. Teotitlán ei missään tapauksessa ole aavekaupunki, jonka yhteisön ja toiminnan maastamuutto olisi kokonaan rapauttanut. Kuitenkin maastamuutto on Teotitlánissa merkittävää, sillä lähes joka toisesta kotitaloudesta on joku lähtenyt siirtolaiseksi.
Oaxaca, Meksiko: Isä Alejandro ajaa vastaanottamaan maahanmuuttajia Keski-Amerikasta. Kuva: Peter Haden (CC BY 2.0)
Tyypillinen Teotiteco-siirtolainen on kolme-nelikymppinen naimisissa oleva mies. Naisten maastamuutto ja siirtolaisuus on huomattavan paljon harvinaisempaa kuin miesten. Naisten liikkumista rajoittavat Meksikossa yleiset perinteisiin perhearvoihin, sukupuoleen ja uskontoon liittyvät käsitykset. Jotkut siirtolaiset jättävät kotinsa jopa vuosikymmeniksi, mutta tavallisempia kuitenkin ovat perheellisten miesten matkat edestakaisin kausiluontoisten töiden perässä. Näiden miesten tavoitteena on lähettää osa palkasta säännöllisesti kotiin perheen elättämiseksi. Viisumisäännösten ja Yhdysvaltain rajapolitiikan kiristymisen myötä toistuvat rajanylitykset ovat kuitenkin huomattavasti vaikeutuneet ja monet perheenpäät viettävätkin yhä pidempiä aikoja erossa perheestään. Suurella osalla Teotitlánista lähtevistä siirtolaisista on suuria vaikeuksia hankkia edes Meksikon passia tai virallista henkilöllisyystodistusta saati viisumia Yhdysvaltoihin. Näin ollen valtaosa ylittää rajan ja oleskelee sen pohjoispuolella laittomasti.
Olin onnistunut selvittämään, ketkä Teotitlánista lähtivät siirtolaisiksi ja millaista heidän liikkeensä oli pääpiirteissään. Tämä ei kuitenkaan vielä riittänyt selittämään, mikä käynnistää muuttoliikkeen ja pitää sitä yllä. Väitän, että tämän ymmärtämisessä avainasemassa ovat yhteisön sisäiset suhteet.
Liikkuvat ihmiset, pysyvät suhteet
Henkilön kuuluminen yhteisöön, jossa osa ihmisistä on siirtolaisia, ei vielä riitä käynnistämään muuttoliikettä. Liikkeen saa aikaan jokin verkoston henkilöiden välinen suhde. Tietynlaiset suhteet siis lisäävät muuttamisen todennäköisyyttä. Teotitecoilla nämä suhteet perustuvat hyvin usein sukulaisuuteen. Muuttaminen helpottuu esimerkiksi mikäli määränpäässä on jo joku sinne asettunut sukulainen. Lisäksi sukulaisuus sisältää monenlaisia velvollisuuksia, jotka tavallaan sitovat siirtolaisia kotipaikkoihinsa. Samat sukulaisuutta määrittävät säännöt sitovat ihmisiä toisiinsa, vaikka ihmiset olisivat fyysisesti ja maantieteellisesti hyvinkin kaukana toisistaan. Sukulaisuussuhteet siis helpottavat, mahdollistavat ja osaltaan myös kannustavat siirtolaisuuteen.
Siirtolaisuuden tutkimuksessa on usein keskitytty joko keskustelemaan muuttoliikkeen vaikutuksesta lähtöyhteisöön tai siirtolaisten integroitumisesta määränpään yhteiskuntaan. Muuttoliikkeen on usein nähty tarkoittavan lähtöyhteisön perinteisten arvojen rappeutumista ja korvautumista isäntäyhteiskunnan toimintatavoilla, jopa arvoilla. Etenkin jotkut kehityspoliittiset toimijat ovat nähneet siirtolaiset demokratia-agentteina ja heidän harteilleen on asetettu paljon toiveita ja odotuksia kotipaikkojensa auttajina ja kehittäjinä.
On muistettava, ettei muuttoliike itsessään ole toimija. Se ei automaattisesti tuo minkäänlaista muutosta yhteisöihin tai siirtolaisille itselleen. Kehitystä tai demokratiaa ei voi lähettää paikasta toiseen pikapakettina. Lähtöyhteisöt eivät ole homogeenisiä yhteisöjä. Tärkeistä sosiaalisista ja kulttuurisista kysymyksistä käydään neuvottelua aivan kuin missä tahansa yhteisössä.
Teotitecojen ylirajainen mutta elinvoimainen yhteisö todistaa, että vuorovaikutus ylittää monenlaisia rajoja. Tämä ei kuitenkaan tee rajoja merkityksettömiksi. Rajoilla ja niiden ylityksillä on monenlaisia seurauksia rajojen ylittäjille. Rajojen ylittäminen voi muuttaa ihmisten sosiaalisia ja kulttuurisia asemia merkittävästi. Maahanmuuttajien epävirallinen status ei kuitenkaan ole mitenkään automaattinen, oikea tai luonnollinen tila. Se on rakenteellisten voimien tuote, joka johtuu (valtion)rajoista, viisumisäännöistä ja muista muuttajiin kohdistuvista poissulkevista käytännöistä ja laeista. Nämä kaikki taas perustuvat ennen kaikkea sisäänpääsyä määrittäviin poliittisiin päätöksiin.
Kuva: Don McCullough (CC BY-NC 2.0)
Ulkopuolisen on hankala kotoutua
Yhdysvalloista puuttuu edelleen liittovaltiotasoinen integraatiopolitiikka. Moni meksikolainen maahanmuuttaja kokee asemansa kohentamisen lähestulkoon mahdottomaksi. Tätä tunnetta vahvistaa maahanmuuttopolitiikan aikaansaama käsitys, jonka mukaan maahanmuuttajalla on muita enemmän velvollisuuksia, muttei juurikaan oikeuksia. Omien tutkittavieni mukaan pahinta on näköalattomuus, jonka kunnollisen kotouttamispolitiikan puute aiheuttaa.
Yhdysvaltojen ulkomaalaispolitiikassa on yleistä nähdä maahanmuuttajat laittomina tunkeutujina. Samaan aikaan tuomitseva ja välinpitämätön suhtautuminen maahanmuuttajiin on saanut aikaan välinpitämättömyyttä myös maahanmuuttajissa. Tällainen ilmapiiri tuskin on omiaan motivoimaan maahanmuuttajia kotoutumaan tai kehittämään kuulumisen tunnetta isäntäyhteiskuntaansa kohtaan. Toisaalta, kun jo oleskeluun on lyöty laittomuuden leima, saattaa matka todellisten laittomuuksien tekemiseen olla lyhyempi. Kotouttamispolitiikan olemattomuus johtaa myös helposti näkymättömyyteen. Mikäli lainkuuliaisuus on tärkein onnistumisen kriteeri, syntyy helposti tilanne jossa maahanmuuttajat kyllä pysyttelevät poissa hankaluuksista, mutteivät kotoudu osaksi yhteiskuntaa.
Monesta suusta on viime aikoina kuultu, ettei Eurooppa pystyisi vastaanottamaan kaikkia sinne pyrkiviä. Puhutaan priorisoinnista ja kantokyvystä. Suomessa on kuultu useita puheenvuoroja, joiden mukaan talouskuopassa rypevällä maalla ei ole varaa kotouttaa tulijoita tai tuottaa palveluita muille kuin omille kansalaisilleen. Äänenpainot ovat koventuneet ja keskustelu kiivastunut tulijoiden määrän kasvaessa. Käynnissä oleva keskustelu on ainakin tämän antropologin silmin huolestuttavaa. Mikäli Eurooppa alkaa yhä laajemmin sulkea rajojaan, valitsee linnoittautumisen tien, koventaa ulkomaalaislakejaan ja leikkaa varoja kotouttamisesta, ottaa se samalla valtavan riskin. Riskin siitä, että Eurooppaan syntyy yhä todennäköisemmin samankaltainen massiivinen marginalisoitunut paperittomien alaluokka kuin Yhdysvaltoihin on syntynyt.
Lähteet:
Castles, S. & Miller, M.J. 2009. The Age of Migration: International Population Movements in the Modern World (neljäs painos). Palgrave Macmillan, Basingstoke.
INEGI 2010. Censo de Población y Vivienda 2010.
Massey, Douglas S. & Edward J. Taylor eds. 2004. International Migration. Prospects and Policies in a Global Market. Oxford, U.K.: Oxford University Press.
Reyes Morales, R. & Gijón Cruz, S. 2002. Migration, Remittance, and Economic Development between Oaxaca and California. Oaxaca: Intituto Tecnológico de Oaxaca.
Salminen, Sini 2015. Meaningful Migrations: Characteristics, Patterns and Outcomes – The Case of Teotitecos of Oaxaca, Mexico. Pro gradu -tutkielma. Helsingin yliopisto.
Muuta aiheeseen liittyvää:
Migration Policy Institute – maahanmuuttoinstituutin kotisivut
Castañeda, Alejandra 2006. Politics of Citizenship of Mexican Migrants. New York: LFB Scholarly Publishing LLC.
Cohen, J & Sirkeci I. 2011. Cultures of Migration: The Global Nature of Contemporary Mobility. Austin: University of Texas Press.
Faist, Thomas 2000. The Volume and Dynamics of International Migration and Transnational Social Spaces. New York, Oxford University Press.
Levitt, Peggy 2001. Transnational Villagers. Berkeley and Los Angeles: University of California Press.
Stephen, Lynn 2005. Zapotec Women: Gender, Class, and Ethnicity in Clogalized Oaxaca. Durham & London: Duke University Press.
— 2007. Transborder Lives: Indignenous Oaxacans in Mexico, California and Oregon. Durham & London: Duke University Press.
Artikkelikuva: Jonathan McIntosh (CC BY-NC-SA 2.0)
