Antropologeja työskentelee akateemisen maailman ulkopuolella esimerkiksi journalismin parissa. Työkentällä-haastattelussa Helsingin Sanomien ulkomaantoimittaja Jukka Huusko sekä Etelä-Amerikkaan erikoistunut freelance-toimittaja Johanna Pohjola kertovat, miten antropologitausta vaikuttaa heidän nykyisissä ammateissaan.
Maaliskuun journalismiteemaa varten AntroBlogin työelämätoimitus haastatteli kahta alan ammattilaista, Helsingin Sanomien ulkomaantoimittaja Jukka Huuskoa sekä toimittaja ja tietokirjailija Johanna Pohjolaa. Taustaltaan he ovat molemmat antropologian maistereita Helsingin yliopistosta.
Huusko on toimittajan työssään erikoistunut Lähi-itään, kun taas Pohjola on tullut laajemmalle yleisölle tunnetuksi etenkin Etelä-Amerikkaa käsittelevistä jutuistaan sekä eteläamerikkalaisesta teejuoma matesta kertovasta tietokirjastaan. Huusko ja Pohjola kertovat mistä kiinnostus journalismia kohtaan alkoi ja miten he itse kokevat antropologin taustan vaikuttavan työhönsä.
Afrikan tutkijasta Lähi-idän toimittajaksi
Jukka Huuskolle ammatillinen polku alkoi hahmottua opintojen loppua kohden. Vaikka hän opintojensa alussa piti journalismia jokseenkin pinnallisena akateemisen syväluotaavan tiedon rinnalla, oli kirjoittaminen kuitenkin tuntunut hänestä luontevalta jo lukioaikana. Ja vaikka Huuskon toimittajan uran käynnisti Kainuun Sanomien kesätyöpestin lisäksi ennen kaikkea huoli valmistumisen jälkeisestä leivän saannista, hän koki antropologian voivan tuoda journalistin työhön jotain syvällistä sekä analyyttista.
Toimittajan työstä hankittu kokemus ja kiinnostus Afrikkaa kohtaan näkyivätkin Huuskon mukaan hänen Dar es Salaamin katunuorten yhteisöllisyyttä käsittelevän gradun dokumentoivassa tutkimusotteessa sekä toisaalta monille haastavan kirjoitusprosessin helppoudessa. Alalta saatu tuntuma vei hänet myöhemmin uusiin tehtäviin muun muassa Helsingin Sanomiin, Yleisradioon sekä MTV3:een.
Miten Afrikan tutkimusta tehnyt antropologi sitten päätyi erikoistumaan Lähi-itään? Huusko toimi kesätoimittajana MTV3:lla vuonna 2006, jolloin Hizbollahin ja Israelin välille puhkesi sota. Tapahtumat herättivät syvemmän kiinnostuksen Lähi-itää ja islamilaista maailmaa kohtaan. Samalla erikoistumisalue alkoi siirtyä pois suomalaisia toimittajia vähemmän työllistävästä Afrikasta.
Kun arabikevään kansannousut puhkesivat 2011, Huusko oli jo tehnyt useita uutis- ja reportaasimatkoja Lähi-idän maihin. Toimittajan työ alueella on muuttunut vaarallisemmaksi kansannousujen jälkeen. Toimittajia on esimerkiksi siepattu ja monet alueen valtiot pyrkivät myös rajoittamaan ulkomaalaisten toimittajien työtä.Antropologin koulutus on Huuskon mukaan auttanut kohtaamaan islamilaista maailmaa ja uskontoa. Hän toteaa uskontoon liittyvän keskustelun olevan vahvasti politisoitunutta ja mielipiteitä jakavaa, mutta antropologin silmin tarkasteltuna se ei olekaan vain suljettu ovi toiseen maailmaan vaan pikemminkin ovi, josta utelias voi mennä sisään näkemään ja kokemaan. Huusko kuvailee juttukeikkaansa Syyriassa ja osallistumistaan paikallisten tapoihin esimerkiksi moskeijoissa. Avarakatseisuus avaa journalistille aina väyliä uusiin tilanteisiin.
Keskustellessamme antropologian hyödyistä toimittajan työssä, esiin nousee myös tieteenalalle ominainen tapa ymmärtää ja suhtautua analyyttisesti kulttuureihin sekä niiden välisiin eroihin. Antropologiassa on keskeistä päästä matkustamaan paikan päälle ja tapahtumien alkulähteille.
Myös Huusko mainitsee ulkomaantoimittajan työn suolaksi matkaamisen ilmiöiden ja haastateltavien luo. Näin paikallisten ihmisten ääni tulee parhaiten kuulluksi. Toisin kuin antropologit, journalistit eivät viivy kentällä vuosia syventyen paikalliseen kulttuuriin. Mutta vaikka suuri osa työstä tehdään kauempaa käsin, tarjoaa antropologia hyödyllisiä metodeja eri asioiden objektiiviseen tarkasteluun myös tutkivaan journalismiin. ”Antropologian koulutus auttaa ymmärtämään ymmärtämättömyytensä”, Huusko kiteyttää
Vapaaehtoistyöntekijästä freelance-toimittajaksi
Jukka Huuskon tavoin myös toimittaja ja tietokirjailija Johanna Pohjolan uravalinta hahmottui hänelle jo yliopisto-opintojen lomassa. Kimmoke alalle hakeutumisessa oli hänen opiskeluaikanaan viettämänsä vuosi vapaaehtoistöissä Boliviassa. Työ oli todellista käytännön antropologiaa, sillä Pohjola työskenteli järjestössä, joka pyrki voimistamaan alkuperäiskansojen itsetuntoa ja järjesti heille kursseja heidän oikeuksistaan. Hänen työnään oli tehdä kansalaisjärjestölle tutkimusta naisten asemasta eräässä maaseutuyhteisössä.
Pohjola kertookin vapaaehtoistöissä saamansa opin olleen kullanarvoista, ikään kuin hän olisi saanut uudet linssit, joiden kautta tarkastella maailmaa:
“Ymmärsin koko maailmanjärjestelmää laajemmin, kun olin saanut nähdä elämää vuoristossa asuvan bolivialaisen näkökulmasta. Vaikutuin kohtaamastani kauneudesta ja viisaudesta, ja minulle tuli syvä tarve raportoida Euroopan ulkopuolisesta maailmasta.”
Boliviassa saadut kokemukset kiteyttivät Pohjolan ammatinvalinnaksi toimittajan työn. Palattuaan takaisin Suomeen, hänestä tuntui tuskalliselta seurata tv-uutisista, miten kapeasta ja Eurooppa-keskeisestä vinkkelistä asioista kerrottiin. Viimeistään silloin hän kertoo sisällään syttyneen innon osallistua itsekin journalismin tekemiseen avartaakseen sekä omaansa että yleisön maailmankuvaa.
Journalistina Johanna Pohjola on toiminut vuodesta 2005 ja urallaan hän on työskennellyt lukuisissa lehdissä, kuten Helsingin Sanomissa, Journalistissa ja Turun Sanomissa. Lisäksi Pohjola on kirjoittanut antropologian gradunsa pohjalta tietokirjan Mate – Etelä-Amerikan voimajuoma vuonna 2013, joka käsittelee teejuomaa yleistajuisesti ja laaja-alaisesti. Tällä hetkellä hän työskentelee freelance–toimittajana ja tietokirjailijana nauttien työnkuvan tuomasta vapaudesta.Pohjola näkee antropologin ja toimittajan työssä paljon yhteneväisyyksiä, kuten metodien samankaltaisuuden. Molemmissa ammateissa on hänen mukaansa keskeistä mennä ihmisten luo ja kysellä asioita, yrittää ymmärtää heitä ja sitten kirjoittaa asiasta. Ja vaikka kirjoitustyyli ja aikapaineet eroavatkin toisistaan toimituksissa ja akateemisessa maailmassa, on Pohjolan arvostamassa journalismissa pohjimmiltaan kyse ihmisten ymmärtämisestä.
Antropologian suurimmaksi vaikutukseksi työssään Pohjola pitää pyrkimystään olla tuomitsematta tai arvottamatta ihmisiä ja asioita. Hän pyrkii pikemminkin ymmärtämään niitä. Hänestä onkin tärkeää muistaa, että ihmiset ovat kaikkialla samanlaisia – vain perustunteiden ja -tarpeiden sisältö ja kohteet lähinnä vaihtelevat. Ja jos maailma nähdään vain omien kulttuuristen arvojen läpi, muista ihmisistä välittyy Pohjolan mukaan helposti uhkaava, puutteellinen tai alempiarvoinen kuva.
“Antropologian arvo piilee mielestäni sen kyvyssä ymmärtää ihmiselämän eri muotoja ja todellisuuksia niiden omista lähtökohdista käsin, sekä kyvyssä kunnioittaa muita ja kyseenalaistaa omien kulttuuristen käytäntöjen yleispätevyys tai ylivertaisuus. Sellaista tiedonvälitystä voisi jo kutsua aidosti vapaaksi ja puolueettomaksi”, Pohjola toteaa.
Tämä näkyy esimerkiksi Pohjolan työssään käyttämissä ilmaisuissa. Hän pyrkii välttelemään sanoja kuten “köyhä” tai “kurja” kuvattaessa ihmisten olosuhteita, sillä hän kertoo kohdanneensa niin kutsutuissa köyhissä maissa suunnatonta elämän, värien, musiikin ja kulttuurien rikkautta. Hän myös korostaa, että vain ihmiset itse voivat määritellä, onko heidän elämänsä kurjaa. Ja vaikka kulttuuriherkkä, puolueeton ja ennakkoasenteiltaan neutraali journalismi onnistuu muiltakin kuin antropologeilta, on Pohjolan mukaan antropologeilla siihen luontaiset valmiudet koulutuksensa kautta.
Eniten Pohjola pitääkin antropologiassa ajatuksesta, ettei ole parempia tai huonompia tapoja olla ihminen, sillä onhan ihmisen syvin olemus kaikkialla jaettua. Hän onkin vakuuttunut, että antropologisesta näkökulmasta tehdyllä journalismilla on voima kylvää pelon, vihan ja epäluulojen sijaan pikemminkin myötätuntoa. Pohjolalle yksi journalismin tärkeimmistä tehtävistä on tehdä maailmaa ymmärrettäväksi ja siihen hän katsoo Huuskon tavoin antropologeilla olevan alalle huimasti annettavaa.
Toimitus
- Podcast-lukija: Veikko Lindholm
- Artikkelikuva: Dariusz Sankowski/Pixabay (CC0)
Lukemista
- Jukka Huusko: ”Jumala on yhtä aikaa hyvä ja paha, ja hänen tahtoaan toteuttaa riikinkukkoenkeli – HS:n reportaasi jesidien pyhästä kaupungista”, Helsingin Sanomat 10.10.2015.
- Johanna Pohjola: ”Suomi, perhesuhteiden kehitysmaa”, Helsingin Sanomat 12.8.2012.
- Johanna Pohjola 2013: Mate – Etelä-Amerikan voimajuoma. Into Kustannus.
