Kokeita juoksevilla kehoilla

Theodor Adornon sanoin: “Jos teh­täi­siin yhteen­ve­to nyky­päi­vän kult­tuu­rin tär­keim­mis­tä tren­deis­tä, urheilua mer­kit­tä­väm­pää kate­go­ri­aa tuskin löytyisi.” Urheilu on kaik­kial­la. Sillä on “oikeu­tet­tu” paikkansa päivän uutisissa. Kesäolympialaisten väitetään olevan nykyään planeetan suurin yksit­täi­nen ihmisten kokoon­tu­mi­nen. Urheilusta on tullut eräs maa­il­man­ta­lou­den suurimpia osa-alueita. Paradoksaalisesti se oli silti kauan ant­ro­po­lo­gien ohittama aihealue ja sitä pidettiin niin vähä­pä­töi­se­nä, ettei se ansainnut vakavaa ana­lyyt­tis­ta tut­ki­mus­ta.

Tämä asenne muuttuu hil­jal­leen, eikä syynä ole ainoas­taan kil­paur­hei­lun näkyvä paikka mediassa ja maa­il­man­ta­lou­des­sa. Fitness-vil­li­tyk­ses­tä on tullut globaali ilmiö ja nyky­päi­vän vapaa-aika on niin vahvasti urhei­lu­pai­not­teis­ta, etteivät ant­ro­po­lo­git voi enää ohittaa urheilua ikkunana moder­niu­den, natio­na­lis­min, kehon, sosi­aa­li­sen persoonan ja monien muiden aiheiden tut­ki­mi­seen. Ei kenties ole ihme että jouk­kueur­hei­lu — eri­tyi­ses­ti kriketti, jal­ka­pal­lo ja baseball — ovat tähän saakka van­gin­neet suurimman osan ant­ro­po­lo­gi­ses­ta huomiosta. Myöskään kuvaukset nyrk­kei­lys­tä, painista, här­kä­tais­te­luis­ta, joogasta ja kehon­ra­ken­nuk­ses­ta, muutamia mai­ni­tak­se­ni, eivät ole enää har­vi­nai­suuk­sia.

Juoksemisen ja juoksevien kehojen antropologia

Pitkän matkan juoksu ei ensi vil­kai­sul­la näytä ansait­se­van teo­reet­tis­ta tar­kas­te­lua. Mitä tut­kit­ta­vaa siinä on?! Juokseminen on maailman yksin­ker­tai­sin ja mon­o­to­ni­sel­ta vai­kut­ta­vin urhei­lu­la­ji. Mutta läheltä kat­sot­tu­na kolikolla on toinenkin puoli. Kenties mitään toista urhei­lu­la­jia ei har­joi­te­ta yhtä kes­kit­ty­nees­ti ja uskon­non­omai­ses­ti kuin juok­se­mis­ta. Yhtäkään lajia ei samassa määrin liitetä trans­sen­dens­siin, itse­tut­kis­ke­luun ja itsen raken­ta­mi­seen. George Sheehan, ame­rik­ka­lai­nen lääkäri ja har­ras­te­juok­si­jan raa­mat­tu­na pidetyn best­sel­le­rin Running and Being (1978) kir­joit­ta­ja, muotoili asian näin:

Jos kerrot minulle jonkun olevan juoksija, tiedän hänestä enemmän kuin jos sanoisit hänen olevan kristitty.”

Euroamerikkalaisen kult­tuu­rin juok­su­buu­mi sai alkunsa 1970-luvulla. Sitä ennen pitkän matkan juoksu oli ver­rat­tain epä­kau­pal­lis­ta puuhaa, ja suurin osa juok­si­jois­ta oli “vain” hölk­kää­jiä. 70-luvulla juok­si­joi­den ja juok­su­ta­pah­tu­mien määrä kuitenkin räjähti käsiin. Tänä päivänä itäinen Eurooppa seuraa perässä, eikä ant­ro­po­lo­gien tulisi toista kertaa päästää käsistään mah­dol­li­suut­ta tutkia miksi ja miten hyvin­voin­ti, itsetunto ja “high” ‑olotila liitetään juuri juoksuun enemmän kuin mihinkään muuhun lajiin.

Kuva: Pixabay (CC0)

Olen muutaman viime vuoden ajan tutkinut Virossa käynnissä olevaa juok­su­buu­mia. Vuodessa ainakin yhden maratonin juok­se­vien ihmisten määrä on kasvanut lähes kak­si­kym­men­ker­tai­sek­si kymmenen vuoden aikana. Laajempana tavoit­tee­na­ni on ymmärtää vil­li­tyk­sen yhteydet maassa tapah­tu­nee­seen sosio­eko­no­mi­seen ja arvojen muu­tok­seen sekä uusiin aja­tuk­siin ter­vey­des­tä, vau­rau­des­ta, hyvin­voin­nis­ta ja menes­tyk­ses­tä.

Tarkemmin sanottuna olen kiin­nos­tu­nut “juoksijan kehosta” — siitä, miten juoksijat puhuvat kehois­taan ja mitä he “tekevät” niillä ja niille. Lähes 50 nar­ra­tii­vi­ses­ta haas­tat­te­lus­ta, joita olen tehnyt har­ras­te­juok­si­joi­den (ei siis lajin huippujen ) kanssa, ja sisäl­lö­na­na­lyy­sis­ta tusi­noil­le juok­su­blo­ge­ja, nousee esiin neljä ana­lyyt­tis­ta teemaa liittyen “juok­se­vaan kehoon”. Olen nimennyt nämä kate­go­riat seu­raa­vas­ti: “kehot itseä varten”, “kehot toisia varten”, “kehot­to­mat itset” ja “keho kokeilun näyt­tä­mö­nä”. Vaikka kate­go­riat ovat osin pääl­lek­käi­siä, ne voidaan tulkita eril­li­sik­si vaiheiksi, joiden läpi monet — joskaan eivät kaikki — juoksijat etenevät juoksu-uransa aikana.

Kehot itseä varten

Kuten Zygmunt Bauman on havain­noi­nut, halu “tehdä jotain elä­mäl­le­ni” on yleensä sama asia kuin “halu tehdä jotain keholleni”. Maratonin juok­se­mi­nen on monille juuri sopiva muo­don­muu­tos- ja voi­maan­tu­mis­pro­jek­ti. Haastateltavani ilmoit­ti­vat usein tun­te­van­sa itsensä vah­vem­mik­si, itse­var­mem­mik­si ja päte­väm­mik­si pitkän matkan juoksun seu­rauk­se­na. Jotkut laa­jen­si­vat tämän koros­tu­neen posi­tii­vi­sen näke­myk­sen kaikkiin yksi­tyi­sen ja amma­til­li­sen elämän osa-alueisiin. Heille kehon altis­ta­mi­nen sään­nöl­li­seen fyysiseen rasi­tuk­seen vastasi itsekurin, menes­tyk­sen ja perik­sian­ta­mat­to­muu­den ihanteita, joihin he pyrkivät myös työ­elä­mäs­sä.

Kehot itseä varten” ‑teemassa on poh­jim­mil­taan kyse oman kehon kont­rol­lis­ta. Se edel­lyt­tää kehon alis­ta­mis­ta val­von­nal­le, itse­ku­ri­har­joit­teil­le ja mit­tauk­sel­le, usein modernin tek­no­lo­gian keinoin. Monet juoksijat tietävät äärim­mäi­sen paljon sel­lai­sis­ta mitat­ta­vis­ta asioista kuten kehonsa pai­noin­dek­sis­tä, aero­bi­ses­ta ja anae­ro­bi­ses­ta sykkeestä, kalo­rin­saan­nis­ta ja vii­kot­tai­sis­ta, kuu­kausit­tai­sis­ta tai vuo­tui­sis­ta juok­su­ki­lo­met­reis­tään. Tämä uusi bio­po­li­tii­kan muoto istuu tietenkin sievästi neo­li­be­raa­lei­hin tehok­kuu­den ja aikaan­saan­nin arvoihin.

Kuva: Ron Ratte, Pixabay​.com

Kehot toisia varten

Juoksevat kehot” ovat kuitenkin myös “julkisia kehoja”, näytillä toisia ihmisiä varten. Kuten Pierre Bourdieun kuuluisat sanat Distinction ‑teoksessa julis­ta­vat: “tarve muokata kehoa ilmenee perus­muo­dos­saan kes­ki­luo­kan parissa, yleensä lii­tet­ty­nä rait­tiu­den askeet­ti­seen ylis­tyk­seen ja kont­rol­loi­tuun ruo­ka­va­lioon”. Keskiluokka kantaa Bourdieun ana­lyy­sis­sä erityistä huolta terveestä (mutta ei vält­tä­mät­tä vahvan näköi­ses­tä) ulko­muo­dos­ta, ja siten “kehosta toisia varten”.

Erityisesti haas­tat­te­le­ma­ni keski-ikäiset mies­juok­si­jat myönsivät ver­taa­van­sa itseään ikäi­siin­sä miehiin, jotka eivät har­ras­ta­neet liikuntaa. Juoksijoina, jotka pitävät huolta kehois­taan, he kokivat oikeu­te­tuk­si kri­ti­soi­da ja tuomita ihmisiä jotka eivät olleet hyvässä kunnossa. Oma kuri­na­lai­nen ja hoikka keho muodostui sym­bo­li­sek­si osoi­tuk­sek­si omis­tau­tu­nei­suu­des­ta, hal­lin­nas­ta ja sekä kult­tuu­ri­ses­ta että talou­del­li­ses­ta sijoi­tuk­ses­ta ter­vey­teen. Huono kunto puo­les­taan nähtiin fyysisen kyvyt­tö­myy­den ja heikon terveyden lisäksi moraa­li­se­na epä­on­nis­tu­mi­se­na.

Kuva: Simon Rosenberg (CC0)

Kehottomat itset

Monet, joskaan eivät kaikki, omis­tau­tu­neet juoksijat tul­kit­se­vat kehonsa heik­kou­den esteenä matkalla kohti “todel­lis­ta itseä”. Tämä heikkous on voi­tet­ta­va “mielen voimalla”. Tavoitteen saa­vut­ta­mi­sek­si kehoa on hui­jat­ta­va tai vielä parempaa, se on sivuu­tet­ta­va kokonaan. Useat haas­tat­te­le­ma­ni juoksijat kuvai­li­vat koke­mus­taan kivusta, paha­mai­nei­ses­ta “seinään tör­mää­mi­ses­tä” ja oman jak­sa­mi­sen rajojen työn­tä­mi­ses­tä kehon “ylit­tä­mi­se­nä”, “hil­jen­tä­mi­se­nä” tai “pois päältä kään­tä­mi­se­nä”. Tämä ei vält­tä­mät­tä tarkoita kivun vält­tä­mis­tä. Päinvastoin, kipua monesti ylis­tet­tiin ja se rin­nas­tet­tiin “elossa olemisen” tun­tee­seen.

Joillekin juok­si­joil­le oman kehon huomiotta jät­tä­mi­nen merkitsee myös lää­kä­rei­den huomiotta jät­tä­mis­tä; eri­tyi­ses­ti sydän­lää­kä­rei­den ja fysio­te­ra­peut­tien. Vaikka juok­se­mi­nen liitetään ter­veel­li­seen elä­män­ta­paan, monet haas­tat­te­le­ma­ni juoksijat myönsivät käyvänsä lää­kä­ris­sä nykyään aiempaa useammin. Useimmat joutuivat koh­taa­maan erilaisia vammoja, mutta yksikään (!) ei hyväk­sy­nyt ajatusta siitä, että juok­se­mi­sel­la sinänsä olisi asian kanssa mitään tekemistä. Jotkut jopa väittivät vammojen ja kipujen katoavan juok­se­mi­sen aikana ja palaavan vasta juoksun jäädessä väliin.

Kehon hil­jen­tä­mi­nen käsit­teel­lis­tet­tiin myös suhteessa “flow-tilaan”, joka tunnetaan myös nimellä “runner’s high”. Tila, jossa juok­se­mi­ses­ta tulee trans­sen­den­taa­lis­ta krui­sai­lua “auto­maat­tioh­jauk­sel­la”, kuten eräs nais­puo­li­nen ult­ra­juok­si­ja kuvaili, nähtiin usein vai­van­näön lopul­li­se­na palkkiona.

Keho kokeilun näyttämönä

Ja sitten viimeinen, “hard core” ‑vaihe. Kun aika kuluu ja kokemus kasvaa, osa juok­si­jois­ta on tai­pu­vai­sia muut­ta­maan kehonsa var­si­nai­sik­si kokeel­li­suu­den näyt­tä­möik­si. Tyypillisin kokeilun muoto on juosta yhä useampia mara­to­ne­ja vuodessa. Toinen tapa työntää omia rajoja on juosta ult­ra­juok­su­ja, usein raskaissa olo­suh­teis­sa korkealla vuo­ris­tos­sa, aavikolla tai vii­da­kos­sa. 

Vielä koko­nais­val­tai­sem­pia­kin kokeilun tapoja löytyy. Esimerkiksi eräs mies­juok­si­ja yhdisti ruu­miil­li­set tut­ki­muk­sen­sa syö­mis­ko­kei­lui­hin. Kerran hän paastosi neljä päivää ennen juoksua kokeak­seen, miltä tuntuu juosta maraton “tankki tyhjänä”. Toisella kertaa hän juoksi koko­nai­sen maratonin takaperin ja kuvaili sitä jäl­ki­kä­teen emo­tio­naa­li­se­na ilmes­tyk­se­nä: hän juoksi kir­jai­mel­li­ses­ti kas­vo­tus­ten muiden kil­pai­li­joi­den kanssa ja näki heidän ilmeensä koko matkan ajan.

Tämän kaltainen kokeel­li­suus on tietenkin tapa erottua muista tilan­tees­sa, jossa jokainen tuntuu olevan mara­too­na­ri. Bourdieun sanoin:

Erottaakseen itsensä rahvaan huveista ja vul­gaa­rien massojen kauhusta etuoi­keu­te­tut pyrkivät toisaalle, kor­keam­mal­le, kauemmas, kohti uusia koke­muk­sia ja kos­ke­mat­to­mia alueita, jotka kuuluvat ainoas­taan tai ensinnä heille.”

  • Podcast-lukija: Bea Bergholm 
  • Artikkelikuva: Helmi Räisänen

Adorno, Theodor 1982 [1955]. Prisms. Cambridge: MIT Press.

Bourdieu, Pierre 2002 [1979]. Distinction: A Social Critique of the Judgement of Taste. Cambridge: Harvard University Press.

Bauman, Zygmunt 1983. Industrialism, Consumerism and Power. Theory, Culture & Society 1(3): 32 – 43.

Sheehan, George 1978. Running and Being: The Total Experience. New Jersey: Second Wind II.

Kirjoittaja

Toomas Gross toimii yliopistonlehtorina sosiaali- ja kulttuuriantropologian oppiaineessa Helsingin yliopistossa. Hän on aiemmin tehnyt kenttätyötä eteläisessä Meksikossa tutkien uskonnollista muutosta, protestantismin ja katolilaisuuden suhteita sekä uskonnollista kääntymystä, turismia ja kansanparantamista. Hänen nykyinen tutkimuksensa liittyy vapaa-ajan juoksuun, kipuun, kehoon ja sosiaaliseen luokkaan.

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Lue myös nämä:

Suomi on jälleen jääkiekon maailmanmestari! Urheiluun liittyy erilaisia sosiaalisia ilmiöitä, kuten pelaajille annettavat lempinimet. Tänä keväänä on fanitettu Leijonien kapteenia, Marko Anttilaa. Joukkueessa isokokoista pelaajaa kutsuttiin “Möröksi”, Suomen kansalle se tarkoitti automaattisesti Muumien Mörköä.