Missä tunne, siellä usko

Teksti: Minna Kulmala, VTM Podcast-lukija: Veikko Lindholm

Julkisen uskon­to­kri­tii­kin etu­rin­ta­maan karaut­ta­neet uusa­teis­min “neljä rat­su­mies­tä” – evo­luu­tio­bio­lo­gi Richard Dawkins, filosofi-neu­ro­tie­tei­li­jä Sam Harris, filosofi Daniel Dennett ja jo edes­men­nyt kir­jai­li­ja-toi­mit­ta­ja Christopher Hitchens – ovat koros­ta­neet uskon­to­jen vahin­gol­li­sia, jopa vaa­ral­li­sia, puolia ja vaatineet jäl­ki­pol­vien suo­je­le­mis­ta niiden myr­kyl­li­syy­del­tä. Heidän mukaansa evo­luu­tio­teo­ria osoittaa, että elämä perustuu sattumaan eikä jumalia ole. Historia ja kriisien repimä nyky­maa­il­ma todis­ta­vat puo­les­taan sen, että uskonnot idättävät väki­val­lan, vainojen, naisvihan, tiuk­ka­pi­pois­ten moraa­li­sään­tö­jen ja henkisen ahdis­tuk­sen siemeniä. Nelikon visioissa siintävä uskonn­o­ton maailma on paitsi nykyistä sivis­ty­neem­pi, suvait­se­vai­sem­pi, tasa-arvoi­sem­pi ja rau­hal­li­sem­pi, myös vapaampi ja iloisempi. Takavuosina Suomessakin aatteen tiimoilta toteu­te­tun kampanjan mai­nos­kyl­tit julis­ti­vat: ”Jumalaa tuskin on olemassa. Nauti siis elämästä ja lopeta murehtiminen.”

Monet uskon­to­krii­ti­kot esittävät, että paras tapa päästä eroon uskon­nois­ta on opettaa lapsille tie­teel­lis­tä maa­il­man­ku­vaa ja unohtaa satuilut. Vastasyntynyt on heidän mukaansa uskonn­o­ton. Ajatusta taus­toit­taa sosi­aa­li­tie­tei­den tapa selittää ajattelu- ja toi­min­ta­ta­po­jen siir­ty­mis­tä sosi­aa­li­sen vuo­ro­vai­ku­tuk­sen ja oppimisen kautta. Näkemystä kysee­na­lais­taa kuitenkin eräs voimakas mutta.

Jos taipumus uskon­nol­li­suu­teen laskisi suhteessa tie­teel­li­sen tiedon määrään ja yhteis­kun­nan maal­lis­tu­mi­seen, voisi olettaa, että län­si­mais­sa uskonnot lakas­tui­si­vat ajan myötä itsestään. Vaikka usko­muk­sis­ta on tullut entistä yksi­tyi­sem­piä, janoavat sielut nyky­ään­kin hen­gen­ra­vin­toa. Tämä näkyy muun muassa ihmi­syy­den poten­ti­aa­liin luottavan, kaiken ykseyttä ja posi­tii­vi­sia tunteita koros­ta­van uus­hen­ki­syy­den sekä uskon­nol­li­sis­ta perin­teis­tä ammen­ta­vien medi­taa­tio­muo­to­jen ja henkisen kasvun tek­nii­koi­den suosion nousuna. Mindfulness, retriitit, jooga ja erilaiset medi­taa­tio­tek­nii­kat menestyvät.

Uskonnollisten ideoiden sit­key­des­tä kertoo myös se, että niitä ilmenee yhteis­kun­nis­sa, joissa uskon­nol­la ei ole ollut näkyvää roolia vuo­si­kym­me­niin. Esimerkistä käy entisen Neuvostoliiton alue — viral­li­sen ateismin loppu merkitsi voi­mak­kaan uskon­nol­li­sen lii­keh­din­nän alkua. Itse tutkin kään­ty­mys­tä sipe­ria­lai­seen Vissarion-liik­kee­seen, johon on liittynyt monia korkeasti kou­lu­tet­tu­ja, tie­teel­li­seen ajat­te­luun har­jaan­tu­nei­ta ihmisiä. Nämä ihmiset kertovat, ettei tie­to­puo­li­nen maa­il­man­ku­va tyy­dyt­tä­nyt heissä syvällä kyteneitä perim­mäi­siä kysy­myk­siä ja mer­ki­tyk­sen kaipuuta. ”Vasta kään­ty­myk­sen myötä ymmärsin, mistä elämässä on kysymys”, moni sanoo. Vaikka useimmat Vissarionin seuraajat kun­nioit­ta­vat tieteen pyr­ki­myk­siä, tunne asetetaan kuitenkin järjen edelle. Sydämen näkökykyä koros­ta­van Pikku Prinssin tapaan uskovat ajat­te­le­vat, että ”siinä missä järki tekee virheitä, sydän ei koskaan erehdy”.

Vissarionin seuraajia Siperiassa. Kuva: Minna Kulmala

Vissarionin seuraajia Siperiassa. Kuva: Minna Kulmala

Ihmiset kyselevät yhä luojansa perään ja kaipaavat yhteyttä kor­keam­paan. Toisille tämä itsessään on vahva todiste juma­lal­li­sen ole­mas­sao­los­ta, sillä miten muuten kek­si­sim­me pohtia moisia? Uskonnolliseksi tulkitun ahaa-elämyksen jälkeen moni sanoo tie­tä­vän­sä, että Jumala on todel­li­nen. Kääntymyksessä tunne on usein avainsana, jonka myötä portti tuon­puo­lei­seen avautuu. Näin kävi muun muassa Harvardin käyneelle neu­ro­lo­gil­le, Eben Alexanderille.

Aikuisilla aikai­sem­min tun­te­ma­ton koli­bak­tee­ri­tu­leh­dus tekee tuhoaan Alexanderin aivoissa. Mies on maannut koomassa päiviä, eikä ennuste ole hyvä. Lopulta aivo­kuo­ren toiminta, jossa tie­toi­suus syntyy, lakkaa. Viikon kuluttua, kaikkien ällis­tyk­sek­si, Alexander avaa silmänsä ja alkaa kertoa kooman aikai­ses­ta vie­rai­lus­taan taivaassa. Hän kertoo ehdot­to­mas­ta rak­kau­des­ta, syvästä rauhasta ja sanoin­ku­vaa­mat­to­mas­ta kau­neu­des­ta – ”ult­ra­to­del­li­ses­ta” ulot­tu­vuu­des­ta, jonka ole­mas­sao­loon hän ei aiemmin uskonut. Neurokirurgin auk­to­ri­teet­tiin vetoava Alexander kiistää väitteet siitä, että kokemus olisi voinut syntyä aivoissa. Aivokuoren toiminnan pysäh­dyt­tyä muis­ti­ku­vien syn­ty­mi­nen tai tie­toi­suu­den kokeminen on tie­teel­li­ses­ti mah­do­ton­ta. Hän tulkitsee koke­muk­sen ihmeeksi, jolla on tarkoitus ja josta hänen kuuluu kertoa muille. Elämyksen sym­bo­lis­ta arvoa vahvistaa Alexanderin aivojen toi­pu­mi­nen hen­gen­vaa­ral­li­ses­ta tuleh­duk­ses­ta. Sisäinen, tun­ne­pe­räi­nen varmuus on syvästi hen­ki­lö­koh­tai­nen asia ja mahdoton jakaa sel­lai­se­naan. Siihen, miten kulttuuri vaikuttaa koke­mus­ten tul­kin­taan, palaan tuonnempana.

Jottei kes­kus­te­lu supis­tui­si mus­ta­val­koi­sek­si väit­te­lyk­si uskonnon puolesta ja vastaan, tulee uskon­nol­li­suu­den yhtei­ses­tä juu­ris­tos­ta versovia uniikkeja kas­vus­to­ja hahmottaa sel­keäm­min. Mihin, miten ja miksi uskomme? Tässä pro­jek­tis­sa ant­ro­po­lo­gian ja modernin kog­ni­tio­tut­ki­muk­sen yhteistyö on osoit­tau­tu­nut hedelmälliseksi.

Mihin, miten ja miksi uskomme

Vastasyntyneen aivot nähtiin pitkään melko mut­kat­to­ma­na elimenä, jotka kykenivät ohjaamaan ruu­miin­toi­min­to­ja, mutta jotka muilta osin hah­mo­tet­tiin kas­va­tuk­sen, kult­tuu­rin ja eri­lais­ten koke­mus­ten muo­vai­lu­va­ha­na. Ihmismielen raken­tu­mis­ta ja pro­ses­se­ja tutkivan kog­ni­tio­tie­teen kehit­tyes­sä aivojen toimintaa on voitu tutkia entistä tarkemmin. Väitteet yksin­ker­tai­sis­ta aivoista on kumottu.

Kognitiotutkimukseen pereh­ty­nyt ant­ro­po­lo­gi Pascal Boyer ja hänen kanssaan yhteis­työ­tä tehnyt psykologi Justin Barrett näkevät uskonnon ihmiselle laji­tyy­pil­li­se­nä käyt­täy­ty­mi­se­nä. Uskonnollisuus ei lymyile gee­neis­säm­me tai periydy. Aivoissa ei myöskään ole uskon­nol­li­sia ideoita tuottavaa ”keskusta”. Pikemminkin on niin, että aivoissa toimivien ”ohjelmien” vuoksi meillä on syn­nyn­näi­nen valmius uskonnon omaksumiseen.

Kuva: pixabay.com

Kuva: pixabay​.com

Aivot ovat eri­lais­ten ”päät­te­ly­jär­jes­tel­mien” kenttä, kuvailee Boyer. ”Selitysmoduulit” sijoit­ta­vat havain­tom­me auto­maat­ti­ses­ti joko ”hen­ki­löi­den”, ”eläinten”, ”kasvien”, ”luon­non­kap­pa­lei­den” tai ”elot­to­mien arte­fak­tien” uni­ver­saa­lei­hin luokkiin, joista kuhunkin pätee tiettyjä ennakko-odotuksia. Eläinten oletetaan esi­mer­kik­si syntyvän lajinsa edus­ta­jas­ta, lisään­ty­vän, olevan tietyn muotoisia, nukkuvan, syövän ja lopulta kuolevan. Havaitessamme kohteen X, aivomme alkavat auto­maat­ti­ses­ti etsiä sille sopivaa luokkaa. Puhe aroilla elävistä neli­jal­kai­sis­ta man­gu­ruis­ta sytyttää valot ”eläin”-kategoriaan, jolloin man­gu­ruis­ta voikin jo päätellä yhtä ja toista. Kuin pro­pa­gan­da­ra­dio, päät­te­ly­jär­jes­tel­mäm­me selit­tä­vät lak­kaa­mat­ta havaintojamme.

Ihmisen sel­viy­ty­mi­nen luon­non­va­lin­nan kourissa ei perustu fyysisiin voimiin vaan nokkelaan ajat­te­luun ja yhtei­söl­li­syy­teen. Luovana ajat­te­li­ja­na, tehok­kaa­na suun­nit­te­li­ja­na ja näppäränä tekijänä ihminen haravoi viit­tauk­sia pää­mää­riin ja toi­mi­juu­teen myös ympä­ris­tös­tään. Barrettin mukaan agentin ja suun­ni­tel­man käsit­tä­vät seli­tyk­set vie­hät­tä­vät meitä eri­tyi­ses­ti. Jo pienet lapset hah­mot­ta­vat maailmaa näkö­kul­mas­ta, johon sattuma ei sovi. Se, ettei toimija ole kon­kreet­ti­nen, ei ole yhtä suuri ongelma kuin väite sen puut­tu­mi­ses­ta. Barrettin mukaan usko yli­luon­nol­li­siin ja tar­koi­tus­ha­kui­siin toi­mi­joi­hin, kuten Jumalaan, on ihmisille luon­nol­li­sem­paa kuin usko käsi­kir­joit­ta­mat­to­maan evoluutioon. 

Myös kykymme ajatella sitä, mitä laji­to­ve­rit ajat­te­le­vat tai ajat­te­le­vat muiden ajat­te­le­van, heijastuu usko­muk­sis­sa. Ihmiset, jotka intui­tii­vi­ses­ti olettavat hen­ki­löi­den säi­lyt­tä­vän ajat­te­lu­ky­kyn­sä ja tie­toi­suu­ten­sa jopa kuoltuaan, suovat mielen myös näky­mät­tö­mil­le toi­mi­joil­le. Useissa kult­tuu­reis­sa myös toimitaan näiden usko­mus­ten mukaan. Miksi kummassa esi-isiä pitäisi lepytellä sere­mo­nioin ja uhri­lah­join, elleivät he enää voisi kuulla eläviä ja vaikuttaa näiden elämään? Miksi mon­go­lia­lai­nen shamaani ryhtyisi uuvut­ta­vaan matkaan transsin siivin, ellei yhteyttä esi-isiin ja henkiin voisi luoda? Mitä ideaa kato­li­lai­sil­la olisi ruusuk­koi­neen lausua rukouk­si­aan Marialle, ellei Neitsyen ole­tet­tai­si her­kis­tä­neen sydämensä heitä kuul­lak­seen? Barret huo­maut­taa myös, että jumalat ja muut yli­luon­nol­li­set toimijat miel­le­tään usein nime­no­maan hen­ki­löik­si. Hänen mukaansa tämän tyyppinen ajattelu ei katoa, vaikka lapsilta evät­täi­siin uskon­nol­li­nen kasvatus.

Kuva: Wikimedia Commons. Kirjasta Elves and Fairies (1916 ), Ida Rentoul Outhwaite.

Kuva: Wikimedia Commons. Kirjasta Elves and Fairies (1916 ), Ida Rentoul Outhwaite.

Mitä tahansa ihmiset eivät kui­ten­kaan usko, väittää Boyer. Mielen meka­nis­mit, jotka ovat kehit­ty­neet ratkomaan evo­luu­tio­ym­pä­ris­töön sopeu­tu­mi­seen liittyviä kysy­myk­siä, mää­rit­tä­vät usko­mus­ten laatua ja suosiota. Menestykseen vai­kut­ta­vat usko­mus­ten muis­tet­ta­vuus (sitä ede­saut­ta­vat väitteen tie­ty­nas­tei­nen intui­tion­vas­tai­suus ja siihen liittyvä tun­ne­la­taus esi­mer­kik­si ritu­aa­lien yhtey­des­sä), mah­dol­li­suus vuo­ro­vai­ku­tuk­seen uskon kohteen kanssa (edel­lyt­tää uskon kohteelta persoonan omi­nai­suuk­sia) sekä usko­muk­sen mer­kit­tä­vyys käytännön elämän kannalta. Tontut, keijut ja Jumala asetetaan lähes poik­keuk­set­ta eri vaka­vuus­kas­tei­hin, ellei lukuun oteta jou­lu­aat­toa tai ham­mas­kei­jun käyntiä malt­ta­mat­to­mi­na odottavia lapsia.

Nykyään, tieteen asetettua monet ennen uskon­va­rai­set väitteet uuteen jär­jes­tyk­seen, usko­mus­ten moot­to­ri­na näyt­täi­si­vät hyrräävän ennen kaikkea emootiot. Vaikka meillä olisikin vas­tauk­set siihen miten maailma toimii, tiede tuskin ikinä vastaa siihen, miksi näin tapahtuu. Uskonnolliset ja hen­gel­li­set koke­muk­set tarjoavat vas­tauk­sia nime­no­maan miksi- ja mitä väliä ‑kysy­myk­siin sekä soittavat tun­teil­lam­me musiikkia, jota on vaikea kääntää sanoiksi.

Luottaako evoluutio hengellisiin aivoihin?

Hengellisyyttä tutkineen psy­koa­na­lyy­ti­kon ja psy­kiat­rin George Vaillantin mukaan posi­tii­vi­set emootiot kuten usko, toivo, rakkaus, ilo ja luottamus ovat tärkeitä lajimme säi­ly­mi­sen kannalta. ”Maailman suurten uskon­to­jen rituaalit ja kult­tuu­ri­muo­dot ovat varma tapa nostaa posi­tii­vi­set emootiot tie­toi­seen poh­din­taan”, hän toteaa. Vaillantin mukaan uskon­to­jen veto­voi­mai­suus selittyy osittain niiden kyvyllä herättää meissä myön­tei­siä tunteita. Boyer kuitenkin toteaa, etteivät kaikki uskon­toi­hin liittyvät tunteet suinkaan ole posi­tii­vi­sia, vaan ne voivat synnyttää myös hyytävää pelkoa. Keskiajan ihminen vapisi aja­tel­les­saan Jumalan ran­gais­tus­ta ja helvetin kauhuja. Emootioiden osuutta uskon­to­jen säi­ly­mi­ses­sä Boyer ei kiistä.

Vissarion. Kuva: Viimeisen testamentin kirkko.

Vissarion. Kuva: Viimeisen tes­ta­men­tin kirkko.

Vaillantin näkemys sopii ennen kaikkea kuvaamaan län­si­mai­den ilma­pii­riä, joissa vielä perin­tei­siä uskontoja voi­mak­kaam­min myön­tei­siä tunteita alle­vii­vaa New Age ‑tyylinen ajattelu. Tutkimassani Vissarion-liik­kees­sä posi­tii­vi­suus nähdään avaimena parempaan tule­vai­suu­teen: nega­tii­vis­ten ajatusten idut tulee kitkeä välit­tö­mäs­ti. ”Tästä lähtien teillä ei ole oikeutta edes ajatella kenes­tä­kään pahaa — ei missään tilan­tees­sa eikä minkään nimissä”, julistaa liikkeen johtaja.

Mielen ja kult­tuu­rin välinen vuo­ro­pu­he­lu on syväl­lis­tä ja jatkuvaa. Paitsi että aivot rajoit­ta­vat sitä, mitä on ylipäänsä mah­dol­lis­ta kokea ja ajatella, ohjailee kulttuuri koke­mus­ten tulkintaa. Tätä voi havain­nol­lis­taa kautta maailman melko yleisten kuo­le­man­ra­ja­ko­ke­mus­ten avulla.

Elävien kirjoihin esi­mer­kik­si sydä­men­py­säh­dyk­sen tai kooman jälkeen palan­nei­den tari­nois­sa on paljon samaa. Kokijat kertovat irtau­tu­neen­sa ruu­miis­taan, tark­kail­leen­sa maailmaa lin­tu­pers­pek­tii­vis­tä, tavan­neen­sa edes­men­nei­tä läheisiä, kuul­leen­sa ihanaa musiikkia, tavoit­ta­neen­sa uni­ver­su­min salai­suu­det ja saaneensa keho­tuk­sen palata vielä maan päälle, muita auttamaan. Alexander Ebenin tavoin monet kokevat tuon­puo­lei­sen fyysistä maailmaa todel­li­sem­pa­na, ja koke­muk­sen yksi­tyis­koh­dat muis­te­taan vuo­sien­kin takaa. Valtaosa kuo­le­man­ra­ja­ko­ke­muk­sen läpi­käy­neis­tä laittaa elä­mä­nar­von­sa uuteen uskoon, omaksuu alt­ruis­ti­sem­man elä­män­ta­van ja lakkaa pel­kää­mäs­tä kuolemaa.

Kuva: Gratisography

Kuva: Gratisography

Kuolemanrajakokemuksissa on myös kult­tuu­rie­ro­ja. Länsimaissa, joissa niitä on tutkittu eniten, koros­tu­vat tunnelit sekä ilolla ja rauhalla täyt­ty­mi­nen. Paratiisimaisemat kuvataan äärim­mäi­sen kauniiksi ja ihmeel­li­sen eläviksi. Vierailut hel­ve­tis­sä ovat nykyään har­vi­nai­sem­pia kuin his­to­rial­li­sis­sa kuvauk­sis­sa. Aasialaisten nar­ra­tii­veis­sa seik­kail­laan joki- ja vuo­ris­to­mai­se­mis­sa, eivätkä koke­muk­set ole yhtä yltiö­po­si­tii­vi­sia kuin län­si­mais­sa. Intiassa ja Thaimaassa on rapor­toi­tu ”tekojen kirjan” haltijan koh­taa­mi­ses­ta, karman lakien tie­dos­ta­mi­ses­ta ja paluusta kehoon sen vuoksi, että tuon­puo­lei­ses­sa oli erehdytty hen­ki­lös­tä. Melanesialaiset, joiden las­ti­kul­teis­sa paratiisi käsi­te­tään tek­no­lo­gian kyl­läs­tä­mäk­si, kuvai­le­vat vie­rai­lu­aan tehtaiden, moot­to­ri­tei­den ja tek­no­lo­gian ihme­maas­sa. Kuten raja­ko­ke­mus­ten tapauk­ses­sa, koke­mus­ten pohja on yhteinen, mutta niiden rakenne ja tulkinta vaih­te­le­vat ajassa ja paikassa. Toisaalta, kuten Alexanderin ja monien uskon­nol­li­sen kään­ty­myk­sen koke­nei­den tapauk­ses­sa, raja­ko­ke­mus voi myös johtaa ajat­te­le­maan maailmaa ja todel­li­suut­ta uusilla tavoilla. Tunnetasolla koettu varmuus paitsi synnyttää rie­mas­tut­ta­van ja toivoa luovan koke­muk­sen elämän mer­ki­tyk­sel­li­syy­des­tä, tuottaa myös osumia aivojemme vais­to­mai­sil­le hakusanoille.

Globalisaatio pakottaa meidät totuuk­siem­me ääreen. Voimme katsoa joko sisään- tai ulospäin. Nykyisten nopeiden ja rajujen muutosten keskellä kohtaamme niin dog­maat­ti­sen uskon­nol­li­suu­den kiivautta kuin luon­teel­taan demo­kraat­ti­sem­man hen­gel­li­syy­den nousua. Niiden, joille maailma avautuu mah­dol­li­suuk­si­neen, on muita helpompi sitä syleillä. Onkin sil­miin­pis­tä­vää, että uni­ver­su­min rak­kau­teen ja ihmisen hyvyyteen luottava hen­ki­syy­den ”uusi aikakausi” kukoistaa nime­no­maan län­si­mais­sa, joissa ei koskaan aikai­sem­min ole eletty yhtä vaa­ra­ton­ta ja vaurasta aikakautta.


Lue lisää:

Alexander, Eben 2014. Totuus taivaasta: tie­de­mie­hen silmiä avaava kuo­le­man­ra­ja­ko­ke­mus. Helsinki: WSOY.

Barrett, Justin 2012. The God Issue: Born believers.

Boyer, Pascal 2007 (2001). Ja ihminen loi jumalat. Kuinka uskonto seli­te­tään. Helsinki: WSOY.

Gazzaniga, Michael 2009. Inhimillinen. Ainutlaatuisuutemme tiede. Helsinki: Hakapaino.

Ketola, Kimmo; Pyysiäinen, Ilkka & Sjöblom, Tom (toim.) 2008. Uskonto ja ihmis­mie­li. Johdatus kog­ni­tii­vi­seen uskon­to­tie­tee­seen. Helsinki: Gaudeamus.

Närhi, Jani 2009. Paratiisien synty. Ihmismieli, evoluutio ja tai­vaal­li­set puutarhat. Helsinki: Art House.

Sartori, Penny 2014. The Wisdom of Near-Death Experiences. How Understanding NDEs Can Help Us Live More Fully. Oxford: Watkins Publishing. 

Vaillant, George 2009. Hengellisyyden evoluutio. Uskon tie­teel­li­nen puolustus. Helsinki: Rasalas.

Artikkelikuva: pixabay​.com

Kirjoittaja

Minna Kulmala on sosiaali- ja kulttuuriantropologian tohtorikoulutettava Helsingin yliopistossa. Hän tutkii uskonnollisen kääntymyksen rakentumista ja jatkuvuutta Etelä-Siperiassa sijaitsevan milleniaarisen Vissarion-yhteisön jäsenten parissa.

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Lue myös nämä:

Jeesusta pidetään oletusarvoisesti valkoisena miehenä. Tätä on perusteltu kieliopilla ja evankeliumien kuvauksilla ”Jumalan Pojasta”. Myös hegemoninen käsitys miessukupuolen paremmuudesta on vaikuttanut Jeesus-kuvaan. Mitä tapahtuu, kun tämä kuva kyseenalaistetaan ja Jeesuksen hahmo puretaan miehisistä kahleistaan? Alta paljastuu Jeesus, joka on queer.