Missä tunne, siellä usko

Teksti: Minna Kulmala, VTM Podcast-lukija: Veikko Lindholm

Julkisen uskon­to­kri­tii­kin etu­rin­ta­maan karaut­ta­neet uusa­teis­min “neljä rat­su­mies­tä” – evo­luu­tio­bio­lo­gi Richard Dawkins, filosofi-neu­ro­tie­tei­li­jä Sam Harris, filosofi Daniel Dennett ja jo edes­men­nyt kir­jai­li­ja-toi­mit­ta­ja Christopher Hitchens – ovat koros­ta­neet uskon­to­jen vahin­gol­li­sia, jopa vaa­ral­li­sia, puolia ja vaatineet jäl­ki­pol­vien suo­je­le­mis­ta niiden myr­kyl­li­syy­del­tä. Heidän mukaansa evo­luu­tio­teo­ria osoittaa, että elämä perustuu sattumaan eikä jumalia ole. Historia ja kriisien repimä nyky­maa­il­ma todis­ta­vat puo­les­taan sen, että uskonnot idättävät väki­val­lan, vainojen, naisvihan, tiuk­ka­pi­pois­ten moraa­li­sään­tö­jen ja henkisen ahdis­tuk­sen siemeniä. Nelikon visioissa siintävä uskonn­o­ton maailma on paitsi nykyistä sivis­ty­neem­pi, suvait­se­vai­sem­pi, tasa-arvoi­sem­pi ja rau­hal­li­sem­pi, myös vapaampi ja iloisempi. Takavuosina Suomessakin aatteen tiimoilta toteu­te­tun kampanjan mai­nos­kyl­tit julis­ti­vat: ”Jumalaa tuskin on olemassa. Nauti siis elämästä ja lopeta mureh­ti­mi­nen.”

Monet uskon­to­krii­ti­kot esittävät, että paras tapa päästä eroon uskon­nois­ta on opettaa lapsille tie­teel­lis­tä maa­il­man­ku­vaa ja unohtaa satuilut. Vastasyntynyt on heidän mukaansa uskonn­o­ton. Ajatusta taus­toit­taa sosi­aa­li­tie­tei­den tapa selittää ajattelu- ja toi­min­ta­ta­po­jen siir­ty­mis­tä sosi­aa­li­sen vuo­ro­vai­ku­tuk­sen ja oppimisen kautta. Näkemystä kysee­na­lais­taa kuitenkin eräs voimakas mutta.

Jos taipumus uskon­nol­li­suu­teen laskisi suhteessa tie­teel­li­sen tiedon määrään ja yhteis­kun­nan maal­lis­tu­mi­seen, voisi olettaa, että län­si­mais­sa uskonnot lakas­tui­si­vat ajan myötä itsestään. Vaikka usko­muk­sis­ta on tullut entistä yksi­tyi­sem­piä, janoavat sielut nyky­ään­kin hen­gen­ra­vin­toa. Tämä näkyy muun muassa ihmi­syy­den poten­ti­aa­liin luottavan, kaiken ykseyttä ja posi­tii­vi­sia tunteita koros­ta­van uus­hen­ki­syy­den sekä uskon­nol­li­sis­ta perin­teis­tä ammen­ta­vien medi­taa­tio­muo­to­jen ja henkisen kasvun tek­nii­koi­den suosion nousuna. Mindfulness, retriitit, jooga ja erilaiset medi­taa­tio­tek­nii­kat menes­ty­vät.

Uskonnollisten ideoiden sit­key­des­tä kertoo myös se, että niitä ilmenee yhteis­kun­nis­sa, joissa uskon­nol­la ei ole ollut näkyvää roolia vuo­si­kym­me­niin. Esimerkistä käy entisen Neuvostoliiton alue — viral­li­sen ateismin loppu merkitsi voi­mak­kaan uskon­nol­li­sen lii­keh­din­nän alkua. Itse tutkin kään­ty­mys­tä sipe­ria­lai­seen Vissarion-liik­kee­seen, johon on liittynyt monia korkeasti kou­lu­tet­tu­ja, tie­teel­li­seen ajat­te­luun har­jaan­tu­nei­ta ihmisiä. Nämä ihmiset kertovat, ettei tie­to­puo­li­nen maa­il­man­ku­va tyy­dyt­tä­nyt heissä syvällä kyteneitä perim­mäi­siä kysy­myk­siä ja mer­ki­tyk­sen kaipuuta. ”Vasta kään­ty­myk­sen myötä ymmärsin, mistä elämässä on kysymys”, moni sanoo. Vaikka useimmat Vissarionin seuraajat kun­nioit­ta­vat tieteen pyr­ki­myk­siä, tunne asetetaan kuitenkin järjen edelle. Sydämen näkökykyä koros­ta­van Pikku Prinssin tapaan uskovat ajat­te­le­vat, että ”siinä missä järki tekee virheitä, sydän ei koskaan erehdy”.

Vissarionin seuraajia Siperiassa. Kuva: Minna Kulmala

Vissarionin seuraajia Siperiassa. Kuva: Minna Kulmala

Ihmiset kyselevät yhä luojansa perään ja kaipaavat yhteyttä kor­keam­paan. Toisille tämä itsessään on vahva todiste juma­lal­li­sen ole­mas­sao­los­ta, sillä miten muuten kek­si­sim­me pohtia moisia? Uskonnolliseksi tulkitun ahaa-elämyksen jälkeen moni sanoo tie­tä­vän­sä, että Jumala on todel­li­nen. Kääntymyksessä tunne on usein avainsana, jonka myötä portti tuon­puo­lei­seen avautuu. Näin kävi muun muassa Harvardin käyneelle neu­ro­lo­gil­le, Eben Alexanderille.

Aikuisilla aikai­sem­min tun­te­ma­ton koli­bak­tee­ri­tu­leh­dus tekee tuhoaan Alexanderin aivoissa. Mies on maannut koomassa päiviä, eikä ennuste ole hyvä. Lopulta aivo­kuo­ren toiminta, jossa tie­toi­suus syntyy, lakkaa. Viikon kuluttua, kaikkien ällis­tyk­sek­si, Alexander avaa silmänsä ja alkaa kertoa kooman aikai­ses­ta vie­rai­lus­taan taivaassa. Hän kertoo ehdot­to­mas­ta rak­kau­des­ta, syvästä rauhasta ja sanoin­ku­vaa­mat­to­mas­ta kau­neu­des­ta – ”ult­ra­to­del­li­ses­ta” ulot­tu­vuu­des­ta, jonka ole­mas­sao­loon hän ei aiemmin uskonut. Neurokirurgin auk­to­ri­teet­tiin vetoava Alexander kiistää väitteet siitä, että kokemus olisi voinut syntyä aivoissa. Aivokuoren toiminnan pysäh­dyt­tyä muis­ti­ku­vien syn­ty­mi­nen tai tie­toi­suu­den kokeminen on tie­teel­li­ses­ti mah­do­ton­ta. Hän tulkitsee koke­muk­sen ihmeeksi, jolla on tarkoitus ja josta hänen kuuluu kertoa muille. Elämyksen sym­bo­lis­ta arvoa vahvistaa Alexanderin aivojen toi­pu­mi­nen hen­gen­vaa­ral­li­ses­ta tuleh­duk­ses­ta. Sisäinen, tun­ne­pe­räi­nen varmuus on syvästi hen­ki­lö­koh­tai­nen asia ja mahdoton jakaa sel­lai­se­naan. Siihen, miten kulttuuri vaikuttaa koke­mus­ten tul­kin­taan, palaan tuon­nem­pa­na.

Jottei kes­kus­te­lu supis­tui­si mus­ta­val­koi­sek­si väit­te­lyk­si uskonnon puolesta ja vastaan, tulee uskon­nol­li­suu­den yhtei­ses­tä juu­ris­tos­ta versovia uniikkeja kas­vus­to­ja hahmottaa sel­keäm­min. Mihin, miten ja miksi uskomme? Tässä pro­jek­tis­sa ant­ro­po­lo­gian ja modernin kog­ni­tio­tut­ki­muk­sen yhteistyö on osoit­tau­tu­nut hedel­mäl­li­sek­si.

Mihin, miten ja miksi uskomme

Vastasyntyneen aivot nähtiin pitkään melko mut­kat­to­ma­na elimenä, jotka kykenivät ohjaamaan ruu­miin­toi­min­to­ja, mutta jotka muilta osin hah­mo­tet­tiin kas­va­tuk­sen, kult­tuu­rin ja eri­lais­ten koke­mus­ten muo­vai­lu­va­ha­na. Ihmismielen raken­tu­mis­ta ja pro­ses­se­ja tutkivan kog­ni­tio­tie­teen kehit­tyes­sä aivojen toimintaa on voitu tutkia entistä tarkemmin. Väitteet yksin­ker­tai­sis­ta aivoista on kumottu.

Kognitiotutkimukseen pereh­ty­nyt ant­ro­po­lo­gi Pascal Boyer ja hänen kanssaan yhteis­työ­tä tehnyt psykologi Justin Barrett näkevät uskonnon ihmiselle laji­tyy­pil­li­se­nä käyt­täy­ty­mi­se­nä. Uskonnollisuus ei lymyile gee­neis­säm­me tai periydy. Aivoissa ei myöskään ole uskon­nol­li­sia ideoita tuottavaa ”keskusta”. Pikemminkin on niin, että aivoissa toimivien ”ohjelmien” vuoksi meillä on syn­nyn­näi­nen valmius uskonnon omak­su­mi­seen.

Kuva: pixabay.com

Kuva: pixabay​.com

Aivot ovat eri­lais­ten ”päät­te­ly­jär­jes­tel­mien” kenttä, kuvailee Boyer. ”Selitysmoduulit” sijoit­ta­vat havain­tom­me auto­maat­ti­ses­ti joko ”hen­ki­löi­den”, ”eläinten”, ”kasvien”, ”luon­non­kap­pa­lei­den” tai ”elot­to­mien arte­fak­tien” uni­ver­saa­lei­hin luokkiin, joista kuhunkin pätee tiettyjä ennakko-odotuksia. Eläinten oletetaan esi­mer­kik­si syntyvän lajinsa edus­ta­jas­ta, lisään­ty­vän, olevan tietyn muotoisia, nukkuvan, syövän ja lopulta kuolevan. Havaitessamme kohteen X, aivomme alkavat auto­maat­ti­ses­ti etsiä sille sopivaa luokkaa. Puhe aroilla elävistä neli­jal­kai­sis­ta man­gu­ruis­ta sytyttää valot ”eläin”-kategoriaan, jolloin man­gu­ruis­ta voikin jo päätellä yhtä ja toista. Kuin pro­pa­gan­da­ra­dio, päät­te­ly­jär­jes­tel­mäm­me selit­tä­vät lak­kaa­mat­ta havain­to­jam­me.

Ihmisen sel­viy­ty­mi­nen luon­non­va­lin­nan kourissa ei perustu fyysisiin voimiin vaan nokkelaan ajat­te­luun ja yhtei­söl­li­syy­teen. Luovana ajat­te­li­ja­na, tehok­kaa­na suun­nit­te­li­ja­na ja näppäränä tekijänä ihminen haravoi viit­tauk­sia pää­mää­riin ja toi­mi­juu­teen myös ympä­ris­tös­tään. Barrettin mukaan agentin ja suun­ni­tel­man käsit­tä­vät seli­tyk­set vie­hät­tä­vät meitä eri­tyi­ses­ti. Jo pienet lapset hah­mot­ta­vat maailmaa näkö­kul­mas­ta, johon sattuma ei sovi. Se, ettei toimija ole kon­kreet­ti­nen, ei ole yhtä suuri ongelma kuin väite sen puut­tu­mi­ses­ta. Barrettin mukaan usko yli­luon­nol­li­siin ja tar­koi­tus­ha­kui­siin toi­mi­joi­hin, kuten Jumalaan, on ihmisille luon­nol­li­sem­paa kuin usko käsi­kir­joit­ta­mat­to­maan evo­luu­tioon.

Myös kykymme ajatella sitä, mitä laji­to­ve­rit ajat­te­le­vat tai ajat­te­le­vat muiden ajat­te­le­van, heijastuu usko­muk­sis­sa. Ihmiset, jotka intui­tii­vi­ses­ti olettavat hen­ki­löi­den säi­lyt­tä­vän ajat­te­lu­ky­kyn­sä ja tie­toi­suu­ten­sa jopa kuoltuaan, suovat mielen myös näky­mät­tö­mil­le toi­mi­joil­le. Useissa kult­tuu­reis­sa myös toimitaan näiden usko­mus­ten mukaan. Miksi kummassa esi-isiä pitäisi lepytellä sere­mo­nioin ja uhri­lah­join, elleivät he enää voisi kuulla eläviä ja vaikuttaa näiden elämään? Miksi mon­go­lia­lai­nen shamaani ryhtyisi uuvut­ta­vaan matkaan transsin siivin, ellei yhteyttä esi-isiin ja henkiin voisi luoda? Mitä ideaa kato­li­lai­sil­la olisi ruusuk­koi­neen lausua rukouk­si­aan Marialle, ellei Neitsyen ole­tet­tai­si her­kis­tä­neen sydämensä heitä kuul­lak­seen? Barret huo­maut­taa myös, että jumalat ja muut yli­luon­nol­li­set toimijat miel­le­tään usein nime­no­maan hen­ki­löik­si. Hänen mukaansa tämän tyyppinen ajattelu ei katoa, vaikka lapsilta evät­täi­siin uskon­nol­li­nen kasvatus.

Kuva: Wikimedia Commons. Kirjasta Elves and Fairies (1916 ), Ida Rentoul Outhwaite.

Kuva: Wikimedia Commons. Kirjasta Elves and Fairies (1916 ), Ida Rentoul Outhwaite.

Mitä tahansa ihmiset eivät kui­ten­kaan usko, väittää Boyer. Mielen meka­nis­mit, jotka ovat kehit­ty­neet ratkomaan evo­luu­tio­ym­pä­ris­töön sopeu­tu­mi­seen liittyviä kysy­myk­siä, mää­rit­tä­vät usko­mus­ten laatua ja suosiota. Menestykseen vai­kut­ta­vat usko­mus­ten muis­tet­ta­vuus (sitä ede­saut­ta­vat väitteen tie­ty­nas­tei­nen intui­tion­vas­tai­suus ja siihen liittyvä tun­ne­la­taus esi­mer­kik­si ritu­aa­lien yhtey­des­sä), mah­dol­li­suus vuo­ro­vai­ku­tuk­seen uskon kohteen kanssa (edel­lyt­tää uskon kohteelta persoonan omi­nai­suuk­sia) sekä usko­muk­sen mer­kit­tä­vyys käytännön elämän kannalta. Tontut, keijut ja Jumala asetetaan lähes poik­keuk­set­ta eri vaka­vuus­kas­tei­hin, ellei lukuun oteta jou­lu­aat­toa tai ham­mas­kei­jun käyntiä malt­ta­mat­to­mi­na odottavia lapsia.

Nykyään, tieteen asetettua monet ennen uskon­va­rai­set väitteet uuteen jär­jes­tyk­seen, usko­mus­ten moot­to­ri­na näyt­täi­si­vät hyrräävän ennen kaikkea emootiot. Vaikka meillä olisikin vas­tauk­set siihen miten maailma toimii, tiede tuskin ikinä vastaa siihen, miksi näin tapahtuu. Uskonnolliset ja hen­gel­li­set koke­muk­set tarjoavat vas­tauk­sia nime­no­maan miksi- ja mitä väliä -kysy­myk­siin sekä soittavat tun­teil­lam­me musiikkia, jota on vaikea kääntää sanoiksi.

Luottaako evoluutio hengellisiin aivoihin?

Hengellisyyttä tutkineen psy­koa­na­lyy­ti­kon ja psy­kiat­rin George Vaillantin mukaan posi­tii­vi­set emootiot kuten usko, toivo, rakkaus, ilo ja luottamus ovat tärkeitä lajimme säi­ly­mi­sen kannalta. ”Maailman suurten uskon­to­jen rituaalit ja kult­tuu­ri­muo­dot ovat varma tapa nostaa posi­tii­vi­set emootiot tie­toi­seen poh­din­taan”, hän toteaa. Vaillantin mukaan uskon­to­jen veto­voi­mai­suus selittyy osittain niiden kyvyllä herättää meissä myön­tei­siä tunteita. Boyer kuitenkin toteaa, etteivät kaikki uskon­toi­hin liittyvät tunteet suinkaan ole posi­tii­vi­sia, vaan ne voivat synnyttää myös hyytävää pelkoa. Keskiajan ihminen vapisi aja­tel­les­saan Jumalan ran­gais­tus­ta ja helvetin kauhuja. Emootioiden osuutta uskon­to­jen säi­ly­mi­ses­sä Boyer ei kiistä.

Vissarion. Kuva: Viimeisen testamentin kirkko.

Vissarion. Kuva: Viimeisen tes­ta­men­tin kirkko.

Vaillantin näkemys sopii ennen kaikkea kuvaamaan län­si­mai­den ilma­pii­riä, joissa vielä perin­tei­siä uskontoja voi­mak­kaam­min myön­tei­siä tunteita alle­vii­vaa New Age -tyylinen ajattelu. Tutkimassani Vissarion-liik­kees­sä posi­tii­vi­suus nähdään avaimena parempaan tule­vai­suu­teen: nega­tii­vis­ten ajatusten idut tulee kitkeä välit­tö­mäs­ti. ”Tästä lähtien teillä ei ole oikeutta edes ajatella kenes­tä­kään pahaa — ei missään tilan­tees­sa eikä minkään nimissä”, julistaa liikkeen johtaja.

Mielen ja kult­tuu­rin välinen vuo­ro­pu­he­lu on syväl­lis­tä ja jatkuvaa. Paitsi että aivot rajoit­ta­vat sitä, mitä on ylipäänsä mah­dol­lis­ta kokea ja ajatella, ohjailee kulttuuri koke­mus­ten tulkintaa. Tätä voi havain­nol­lis­taa kautta maailman melko yleisten kuo­le­man­ra­ja­ko­ke­mus­ten avulla.

Elävien kirjoihin esi­mer­kik­si sydä­men­py­säh­dyk­sen tai kooman jälkeen palan­nei­den tari­nois­sa on paljon samaa. Kokijat kertovat irtau­tu­neen­sa ruu­miis­taan, tark­kail­leen­sa maailmaa lin­tu­pers­pek­tii­vis­tä, tavan­neen­sa edes­men­nei­tä läheisiä, kuul­leen­sa ihanaa musiikkia, tavoit­ta­neen­sa uni­ver­su­min salai­suu­det ja saaneensa keho­tuk­sen palata vielä maan päälle, muita auttamaan. Alexander Ebenin tavoin monet kokevat tuon­puo­lei­sen fyysistä maailmaa todel­li­sem­pa­na, ja koke­muk­sen yksi­tyis­koh­dat muis­te­taan vuo­sien­kin takaa. Valtaosa kuo­le­man­ra­ja­ko­ke­muk­sen läpi­käy­neis­tä laittaa elä­mä­nar­von­sa uuteen uskoon, omaksuu alt­ruis­ti­sem­man elä­män­ta­van ja lakkaa pel­kää­mäs­tä kuolemaa.

Kuva: Gratisography

Kuva: Gratisography

Kuolemanrajakokemuksissa on myös kult­tuu­rie­ro­ja. Länsimaissa, joissa niitä on tutkittu eniten, koros­tu­vat tunnelit sekä ilolla ja rauhalla täyt­ty­mi­nen. Paratiisimaisemat kuvataan äärim­mäi­sen kauniiksi ja ihmeel­li­sen eläviksi. Vierailut hel­ve­tis­sä ovat nykyään har­vi­nai­sem­pia kuin his­to­rial­li­sis­sa kuvauk­sis­sa. Aasialaisten nar­ra­tii­veis­sa seik­kail­laan joki- ja vuo­ris­to­mai­se­mis­sa, eivätkä koke­muk­set ole yhtä yltiö­po­si­tii­vi­sia kuin län­si­mais­sa. Intiassa ja Thaimaassa on rapor­toi­tu ”tekojen kirjan” haltijan koh­taa­mi­ses­ta, karman lakien tie­dos­ta­mi­ses­ta ja paluusta kehoon sen vuoksi, että tuon­puo­lei­ses­sa oli erehdytty hen­ki­lös­tä. Melanesialaiset, joiden las­ti­kul­teis­sa paratiisi käsi­te­tään tek­no­lo­gian kyl­läs­tä­mäk­si, kuvai­le­vat vie­rai­lu­aan tehtaiden, moot­to­ri­tei­den ja tek­no­lo­gian ihme­maas­sa. Kuten raja­ko­ke­mus­ten tapauk­ses­sa, koke­mus­ten pohja on yhteinen, mutta niiden rakenne ja tulkinta vaih­te­le­vat ajassa ja paikassa. Toisaalta, kuten Alexanderin ja monien uskon­nol­li­sen kään­ty­myk­sen koke­nei­den tapauk­ses­sa, raja­ko­ke­mus voi myös johtaa ajat­te­le­maan maailmaa ja todel­li­suut­ta uusilla tavoilla. Tunnetasolla koettu varmuus paitsi synnyttää rie­mas­tut­ta­van ja toivoa luovan koke­muk­sen elämän mer­ki­tyk­sel­li­syy­des­tä, tuottaa myös osumia aivojemme vais­to­mai­sil­le hakusa­noil­le.

Globalisaatio pakottaa meidät totuuk­siem­me ääreen. Voimme katsoa joko sisään- tai ulospäin. Nykyisten nopeiden ja rajujen muutosten keskellä kohtaamme niin dog­maat­ti­sen uskon­nol­li­suu­den kiivautta kuin luon­teel­taan demo­kraat­ti­sem­man hen­gel­li­syy­den nousua. Niiden, joille maailma avautuu mah­dol­li­suuk­si­neen, on muita helpompi sitä syleillä. Onkin sil­miin­pis­tä­vää, että uni­ver­su­min rak­kau­teen ja ihmisen hyvyyteen luottava hen­ki­syy­den ”uusi aikakausi” kukoistaa nime­no­maan län­si­mais­sa, joissa ei koskaan aikai­sem­min ole eletty yhtä vaa­ra­ton­ta ja vaurasta aika­kaut­ta.


Lue lisää:

Alexander, Eben 2014. Totuus taivaasta: tie­de­mie­hen silmiä avaava kuo­le­man­ra­ja­ko­ke­mus. Helsinki: WSOY.

Barrett, Justin 2012. The God Issue: Born believers.

Boyer, Pascal 2007 (2001). Ja ihminen loi jumalat. Kuinka uskonto seli­te­tään. Helsinki: WSOY.

Gazzaniga, Michael 2009. Inhimillinen. Ainutlaatuisuutemme tiede. Helsinki: Hakapaino.

Ketola, Kimmo; Pyysiäinen, Ilkka & Sjöblom, Tom (toim.) 2008. Uskonto ja ihmis­mie­li. Johdatus kog­ni­tii­vi­seen uskon­to­tie­tee­seen. Helsinki: Gaudeamus.

Närhi, Jani 2009. Paratiisien synty. Ihmismieli, evoluutio ja tai­vaal­li­set puutarhat. Helsinki: Art House.

Sartori, Penny 2014. The Wisdom of Near-Death Experiences. How Understanding NDEs Can Help Us Live More Fully. Oxford: Watkins Publishing.

Vaillant, George 2009. Hengellisyyden evoluutio. Uskon tie­teel­li­nen puolustus. Helsinki: Rasalas.

Artikkelikuva: pixabay​.com

Kirjoittaja

Minna Kulmala on sosiaali- ja kulttuuriantropologian tohtorikoulutettava Helsingin yliopistossa. Hän tutkii uskonnollisen kääntymyksen rakentumista ja jatkuvuutta Etelä-Siperiassa sijaitsevan milleniaarisen Vissarion-yhteisön jäsenten parissa.

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Lue myös nämä:

Taikauskon olemassaolo hämmentää vuosikymmenestä toiseen. Miksi enteisiin ja amuletteihin turvaudutaan edelleen, tutkimustiedosta ja koulutuksesta huolimatta? Perinteiset uskomukset, onnen varmistelu ja maagiset yhteydet saavat voimansa intuitiosta, sosiaalisuudesta ja tunteista. Kaikkia toimiamme ei ensisijaisesti ohjaa tieto.

Ruandan kansanmurhasta tuli huhtikuussa kuluneeksi 25 vuotta. Menehtyneitä surraan vuotuisen muistokävelyn ja kynttiläseremonian lisäksi nykyisin myös twiittaamalla. Sureminen ja muistaminen ovat tärkeitä osia valtion uudelleenrakentamisessa.