Teksti: Taina Cooke, FM Podcast-lukija: Bea Bergholm
Minusta piti pienenä tulla asianajaja. Jälkeenpäin mietittynä pikkulapsen haave taisi olla Ally McBeal -sarjan pumpuloima. Mielikuvassa tepastelin korkokengissä töihin omaan kulmahuoneeseeni pilvenpiirtäjän huipulla. Puolustin aina syytöntä asiakasta ja pidin tunteikkaita puheita jurylle, heidän edessään edestakaisin kävellen ja käsiäni painokkaasti heiluttaen. Syytetyn asianajaja huusi ”vastalause” jokaisen ovelan toteamukseni jälkeen. Mustaan kaapuun pukeutunut ankean näköinen tuomari paukutti nuijaa pöytään ja vaati järjestystä huoneeseen.
Pikakelataan 15 vuotta eteenpäin. Osallistun oikeudenkäynteihin viikoittain, mutta roolini on hyvin toisenlainen kuin alunperin kuvittelin. Oikeastaan koko mielikuva on muuttunut, eikä tilassa näy monipäistä valamiehistöä, massiivisia mahonkipöytiä tai edes sitä nuijaa. Amerikkalaismedian muovaama kuva oikeuden näyttämöstä ei vastannutkaan suomalaista todellisuutta. Mutta tämä todellisuus on minulle monin verroin kiinnostavampi.
Petoksia ja tappouhkauksia – esimerkkejä oikeudenkäynneistä
Olen antropologi ja teen väitöskirjatutkimusta oikeudenkäynneistä. Tarkemmin ottaen olen kiinnostunut oikeudenkäynneistä, joissa on osallisina vähemmistökulttuurin edustajia. Käytännössä tapauksissa voi olla osallisina maahanmuuttajia, romaneja tai vaikkapa saamelaisia. Erityisesti olen kiinnostunut siitä, miten kulttuuri tulee esiin oikeudenkäynneissä – miten kulttuurista puhutaan, mitä sillä ehkä tarkoitetaan ja voiko kulttuurilla olla vaikutusta jopa tuomioon?
Otetaanpa esimerkki. Etelä-Aasiasta lähtöisin olevaa maahanmuuttajapariskuntaa syytettiin oikeudessa törkeästä petoksesta. Syyttäjän mukaan pariskunta oli haalinut vuosien ajan perusteettomasti sosiaalietuuksia Suomessa. Pariskunta oli hiljattain eronnut ja oikeudessa molemmilla oli omat edustajansa. Naisen puolustus selitti, ettei tapausta voi ymmärtää oikein ilman kulttuurisen kontekstin huomioimista. Nainen oli luku- ja kirjoitustaidoton sekä kulttuurissaan monella tapaa miehelleen alisteinen. Naisella ei siis ollut sanan sijaa perheen talousasioiden hoidossa. Tästä syystä hänen osallisuutensa epäillyssä rikoksessa tulisi ymmärtää huomattavasti miestä vähäisemmäksi.
Toinen esimerkki. Kaksi Lähi-idän maasta Suomeen saapunutta miestä ajautui käsirysyyn. Tappelussa toinen ryhtyi lyömään vastapuolta teräaseella ja uhkasi samalla tappavansa hänet. Oikeus halusi selvittää, oliko tapauksessa kyse tapon yrityksestä vai törkeästä pahoinpitelystä. Tappouhkauksiin kiinnitettiin siis erityistä huomiota. Tilanteessa niitä oli ilmeisesti esitetty kuitenkin tiuhaan tahtiin puolin ja toisin. Oikeudessa selitettiin, ettei tappouhkausten laatua tulisi arvioida suomalaisilla mittapuilla. Miesten kulttuurissa vastaavanlaiset uhkaukset olivat huomattavasti arkipäiväisempiä. Erään todistajan mukaan esimerkiksi äiti voisi huutaa pihalla leikkiville lapsilleen, että ”tulkaa sisälle tai tapan teidät”. Ei se siis tarkoita, että oikeasti tappaa vaikka niin väittääkin.
Kulttuuri oikeudessa jakaa mielipiteitä
Kun kulttuurisilla tekijöillä pyritään keventämään rikosoikeudellista vastuuta, voidaan puhua kulttuurisesta puolustuksesta. Aihe on kiistelty, mutta yhä ajankohtaisempi monikulttuurisuuden sävyttämissä nykyvaltioissa.
Näkökulmia aiheeseen on monia. Luultavasti kulttuurisensitiivisintä näkökulmaa edustaa antropologi Alison Dundes Renteln. Hänen mukaansa kulttuurisen puolustuksen tulisi saada virallinen jalansija valtioiden oikeuskäytänteissä. Kulttuurin vaikutus yksilöön on Rentelnin näkemyksen mukaan niin perustavanlaatuinen, etteivät tuomioistuimet voi oikeudenmukaisuuden nimissä jättää sitä huomioimatta. Renteln esittää, että kulttuuri tulisi rinnastaa sellaisiin sosiaalisiin ominaisuuksiin kuin sukupuoli, ikä ja mielentila. Nämä tekijät otetaan vakiintuneemmin huomioon oikeudenkäynneissä, sillä esimerkiksi ikä on tiukasti yhteydessä rikosoikeudellisen vastuun mittaamiseen.
Kulttuurisen puolustuksen mahdollisuutta punnittaessa tuodaan usein esiin myös oikeusjärjestelmän niin kutsuttu enemmistövääristymä. Lait kun ovat enemmistölle rakennettuja sosiaalisia luomuksia, vaikka ne usein halutaan mieltää normatiivisiksi ja neutraaleiksi. Onko siis reilua tuomita vähemmistön edustajaa sellaisten lakien puitteissa, joihin on väistämättä sisäänkirjoitettuna enemmistön katsontakanta? Voisiko kulttuurinen puolustus toimia työkaluna, jolla enemmistövääristymä saataisiin tasattua?
Osa tutkijoista on sitä mieltä, että kulttuurinen puolustuksen salliminen rajatuissa tapauksissa voisi johtaa tasavertaisempiin oikeuskäsittelyihin. Muun muassa oikeustieteen professori Matt Matravers painottaa, ettei rikosoikeuden tulisi tuomita vastaajaa vain siksi, että hän epäonnistui toimimaan ”Roomassa Rooman tavoin”. Tuomio tulisi asettaa, koska vastaaja toimi tahallaan moraalisesti väärin.
Kulttuurisen puolustuksen teemaa on kritisoitu vahvasti. Esillä ovat olleet muun muassa pelko yleisestä anarkiasta ja ongelma kulttuurisen puolustuksen manipulaatioalttiudesta. Useat aihealueen tutkijat ovat huolissaan erityisesti kulttuuristen vähemmistöjen naisista ja heidän asemastaan. Monikulttuurisuus- ja sukupuolikysymyksiin perehtynyt professori Anne Phillips arvelee, että kulttuurisen puolustuksen hyväksyminen johtaisi patriarkaalisten arvojen vahvistamiseen. Pelkona on, että esimerkiksi lapsiavioliittoja ja naisten sukuelinten silpomista puolustettaisiin sillä, että ne ovat ”vain osa kulttuuria”.
Kulttuurisen puolustuksen kannattaminen tällaisissa tapauksissa edustaa kuitenkin ääripäätä. Tutkijoiden keskuudessa vallitsee melko vahva yhteisymmärrys siitä, että mikäli kulttuurista puolustusta sovelletaan, se ei saa asettaa vähemmistön haavoittuvia ryhmiä epäsuotuisaan asemaan.
Kulttuurin mutkat suoriksi
Oikeudenkäynnissä olen siitä onnekkaassa asemassa, ettei minun tarvitse pohtia henkilöiden syyllisyyttä tai syyttömyyttä. Oikeastaan ne eivät juurikaan kiinnosta minua. Kiehtovinta koko teemassa ovat kysymykset kulttuurin luonteesta. Milloin henkilö on jonkin kulttuurin jäsen? Kuka saa päättää, mitkä tavat kuuluvat tiettyyn kulttuuriin? Mitä kulttuurilla edes tarkoitetaan, ja voidaanko sillä selittää rikosoikeudessa luotettavasti yhtään mitään? Muun muassa Phillips on painottanut, että kulttuurinen puolustus perustuu aina stereotypioihin ja yksinkertaistuksiin kulttuureista ja niihin kuuluvista tavoista. Toisin sanoen kulttuurinen puolustus voi menestyä ainoastaan, jos se perustuu riittävän yksioikoiseen kuvaan kulttuurista.
Palataanpa ensimmäisen esimerkin naiseen. Oikeudessa hänet esitettiin monella tapaa kulttuurinsa uhrina. Puolustus tähdensi, että pariskunnan kulttuurissa naisella ei ollut mahdollisuutta osallistua taloudenhoitoon. Syyttäjä kuitenkin horjutti puolustuksen narratiivia. Naisen ”kulttuurinen autenttisuus” tuli kyseenalaistetuksi, kun syyttäjä huomautti tämän muun muassa lopettaneen hunnun käytön. Nainen myös asui erillään pariskunnan lapsesta ja seurusteli oikeudenkäynnin aikana miehen kanssa, joka tuli ”eri kulttuurista”. Nainen ei siis mitä todennäköisimmin vastannut syyttäjän omaksumaa kuvaa kyseisen kulttuurin ”aidosta jäsenestä”. Lopulta nainen ei välttynyt ankarilta korvausvelvoitteilta.
Minkään valtion oikeusjärjestelmä ei tiettävästi virallisesti tunnista kulttuurista puolustusta. Periaate voikin olla liian hankala laajemmin sovellettavaksi. Yksittäistapauksissa kulttuurisia tekijöitä on kuitenkin kyetty huomioimaan, kulloisenkin tuomioistuimen harkintaan perustuen.
Toisen esimerkin tappouhkauksia arvioidessaan käräjäoikeus teki tyylikkäästi tilaa kulttuurille. Syytetty tuomittiin vankeusrangaistukseen törkeästä pahoinpitelystä. Julkisessa käräjäoikeuden tuomiossa lausutaan:
”Toisaalta on kerrottu, että vastaajan ja asianomistajan kulttuurissa on aika helpostikin tapana sanoa, että tappaa toisen ilman, että tarkoitetaan sellaista. Käräjäoikeus katsoo, että vastaajan ja asianomistajan kulttuuritausta tulee ottaa huomioon lausumien merkitystä arvioitaessa (- – -) heillä on samanlainen kulttuuritausta ja he mitä todennäköisimmin ymmärtävät samalla tavalla toisiaan.”
Olisi liioiteltua sanoa, että kulttuurinen puolustus näytteli pääosaa käräjäoikeuden tuomiossa. Miesten kulttuuritaustoja pidettiin kuitenkin huomioon otettavina. Käsirysyn osapuolet olivat juuri Suomeen saapuneita turvapaikanhakijoita. Voidaan olettaa, että oikeus hyväksyi heidän ”aidon” jäsenyytensä toisen kulttuurin edustajina helpommin, kuin hunnuttoman eteläaasialaisen naisen tapauksessa. Kulttuurinen kuva oli riittävän yksinkertainen, jotta se voitiin ottaa huomioon.
Väitöskirjatutkimukseni on vielä alkutaipaleellaan. Merkkejä kulttuurista näkyy siis kuitenkin jo. Punnittavaksi jää, merkitseekö kulttuurin huomioon ottaminen oikeudessa aina välttämättä siihen liittyvien yksinkertaistuksien vahvistamista. Selvää on, ettei termin kieltäminen ole ratkaisu kysymyksiin. Kulttuuri, ongelmistaan huolimatta, näyttelee entistä suurempaa roolia suomalaisilla oikeuden areenoilla.
Lue lisää:
Cooke, Taina (2014) Monikulttuurisuus rikosoikeudessa pohdintaan. Haaste (4/2014).
Kymlica W, Lernestedt C & Matravers M (ed.) (2014) Criminal Law and Cultural Diversity. Oxford, Oxford University Press.
Phillips, Anne (2007) Multiculturalism without Culture. Princeton, Princeton University Press.
Renteln, Alison Dundes (2004) The Cultural Defense. New York, Oxford University Press
Tihinen (nyk. Cooke), Taina (2014) Kulttuurinen puolustus rikosoikeudessa – vähemmistön oikeuksien huomioimista vai kulttuuri-termin väärinkäyttöä? Pro gradu -tutkimus. Oulun yliopisto.
Artikkelikuva: Sharat Ganapati (CC By 2.0): Multicultural Lump of People . 47. kadun metroaseman alla, lähellä Chicagon yliopistoa.
