Kulttuuri joutui oikeuteen

Teksti: Taina Cooke, FM Podcast-lukija: Bea Bergholm

Minusta piti pienenä tulla asia­na­ja­ja. Jälkeenpäin mie­tit­ty­nä pik­ku­lap­sen haave taisi olla Ally McBeal -sarjan pum­pu­loi­ma. Mielikuvassa tepas­te­lin kor­ko­ken­gis­sä töihin omaan kul­ma­huo­nee­see­ni pil­ven­piir­tä­jän huipulla. Puolustin aina syytöntä asiakasta ja pidin tun­teik­kai­ta puheita jurylle, heidän edessään edes­ta­kai­sin kävellen ja käsiäni pai­nok­kaas­ti hei­lut­taen. Syytetyn asia­na­ja­ja huusi ”vas­ta­lause” jokaisen ovelan totea­muk­se­ni jälkeen. Mustaan kaapuun pukeu­tu­nut ankean näköinen tuomari paukutti nuijaa pöytään ja vaati jär­jes­tys­tä huo­nee­seen.

Pikakelataan 15 vuotta eteenpäin. Osallistun oikeu­den­käyn­tei­hin vii­koit­tain, mutta roolini on hyvin toi­sen­lai­nen kuin alunperin kuvit­te­lin. Oikeastaan koko mielikuva on muuttunut, eikä tilassa näy moni­päis­tä vala­mie­his­töä, mas­sii­vi­sia mahon­ki­pöy­tiä tai edes sitä nuijaa. Amerikkalaismedian muovaama kuva oikeuden näyt­tä­mös­tä ei vas­tan­nut­kaan suo­ma­lais­ta todel­li­suut­ta. Mutta tämä todel­li­suus on minulle monin verroin kiin­nos­ta­vam­pi.

Petoksia ja tappouhkauksia — esimerkkejä oikeudenkäynneistä

Olen ant­ro­po­lo­gi ja teen väi­tös­kir­ja­tut­ki­mus­ta oikeu­den­käyn­neis­tä. Tarkemmin ottaen olen kiin­nos­tu­nut oikeu­den­käyn­neis­tä, joissa on osal­li­si­na vähem­mis­tö­kult­tuu­rin edustajia. Käytännössä tapauk­sis­sa voi olla osal­li­si­na maa­han­muut­ta­jia, romaneja tai vaikkapa saa­me­lai­sia. Erityisesti olen kiin­nos­tu­nut siitä, miten kulttuuri tulee esiin oikeu­den­käyn­neis­sä – miten kult­tuu­ris­ta puhutaan, mitä sillä ehkä tar­koi­te­taan ja voiko kult­tuu­ril­la olla vai­ku­tus­ta jopa tuomioon?

Otetaanpa esimerkki. Etelä-Aasiasta lähtöisin olevaa maa­han­muut­ta­ja­pa­ris­kun­taa syy­tet­tiin oikeu­des­sa törkeästä petok­ses­ta. Syyttäjän mukaan paris­kun­ta oli haalinut vuosien ajan perus­teet­to­mas­ti sosi­aa­lie­tuuk­sia Suomessa. Pariskunta oli hil­jat­tain eronnut ja oikeu­des­sa molem­mil­la oli omat edus­ta­jan­sa. Naisen puolustus selitti, ettei tapausta voi ymmärtää oikein ilman kult­tuu­ri­sen kon­teks­tin huo­mioi­mis­ta. Nainen oli luku- ja kir­joi­tus­tai­do­ton sekä kult­tuu­ris­saan monella tapaa mie­hel­leen alis­tei­nen. Naisella ei siis ollut sanan sijaa perheen talous­asioi­den hoidossa. Tästä syystä hänen osal­li­suu­ten­sa epäil­lys­sä rikok­ses­sa tulisi ymmärtää huo­mat­ta­vas­ti miestä vähäi­sem­mäk­si.

Toinen esimerkki. Kaksi Lähi-idän maasta Suomeen saa­pu­nut­ta miestä ajautui käsi­ry­syyn. Tappelussa toinen ryhtyi lyömään vas­ta­puol­ta terä­aseel­la ja uhkasi samalla tap­pa­van­sa hänet. Oikeus halusi selvittää, oliko tapauk­ses­sa kyse tapon yri­tyk­ses­tä vai törkeästä pahoin­pi­te­lys­tä. Tappouhkauksiin kiin­ni­tet­tiin siis erityistä huomiota. Tilanteessa niitä oli ilmei­ses­ti esitetty kuitenkin tiuhaan tahtiin puolin ja toisin. Oikeudessa seli­tet­tiin, ettei tap­pouh­kaus­ten laatua tulisi arvioida suo­ma­lai­sil­la mit­ta­puil­la. Miesten kult­tuu­ris­sa vas­taa­van­lai­set uhkaukset olivat huo­mat­ta­vas­ti arki­päi­väi­sem­piä. Erään todis­ta­jan mukaan esi­mer­kik­si äiti voisi huutaa pihalla leik­ki­vil­le lap­sil­leen, että ”tulkaa sisälle tai tapan teidät”. Ei se siis tarkoita, että oikeasti tappaa vaikka niin väit­tää­kin.

Kulttuuri oikeudessa jakaa mielipiteitä

Kun kult­tuu­ri­sil­la teki­jöil­lä pyritään keven­tä­mään riko­soi­keu­del­lis­ta vastuuta, voidaan puhua kult­tuu­ri­ses­ta puo­lus­tuk­ses­ta. Aihe on kiistelty, mutta yhä ajan­koh­tai­sem­pi moni­kult­tuu­ri­suu­den sävyt­tä­mis­sä nyky­val­tiois­sa.

Näkökulmia aiheeseen on monia. Luultavasti kult­tuu­ri­sen­si­tii­vi­sin­tä näkö­kul­maa edustaa ant­ro­po­lo­gi Alison Dundes Renteln. Hänen mukaansa kult­tuu­ri­sen puo­lus­tuk­sen tulisi saada viral­li­nen jalansija val­tioi­den oikeus­käy­tän­teis­sä. Kulttuurin vaikutus yksilöön on Rentelnin näke­myk­sen mukaan niin perus­ta­van­laa­tui­nen, etteivät tuo­miois­tui­met voi oikeu­den­mu­kai­suu­den nimissä jättää sitä huo­mioi­mat­ta. Renteln esittää, että kulttuuri tulisi rinnastaa sel­lai­siin sosi­aa­li­siin omi­nai­suuk­siin kuin sukupuoli, ikä ja mie­len­ti­la. Nämä tekijät otetaan vakiin­tu­neem­min huomioon oikeu­den­käyn­neis­sä, sillä esi­mer­kik­si ikä on tiukasti yhtey­des­sä riko­soi­keu­del­li­sen vastuun mit­taa­mi­seen.

Kulttuurisen puo­lus­tuk­sen mah­dol­li­suut­ta pun­nit­taes­sa tuodaan usein esiin myös oikeus­jär­jes­tel­män niin kutsuttu enem­mis­tö­vää­ris­ty­mä. Lait kun ovat enem­mis­töl­le raken­net­tu­ja sosi­aa­li­sia luomuksia, vaikka ne usein halutaan mieltää nor­ma­tii­vi­sik­si ja neut­raa­leik­si. Onko siis reilua tuomita vähem­mis­tön edustajaa sel­lais­ten lakien puit­teis­sa, joihin on väis­tä­mät­tä sisään­kir­joi­tet­tu­na enem­mis­tön kat­son­ta­kan­ta? Voisiko kult­tuu­ri­nen puolustus toimia työkaluna, jolla enem­mis­tö­vää­ris­ty­mä saa­tai­siin tasattua?

Osa tut­ki­jois­ta on sitä mieltä, että kult­tuu­ri­nen puo­lus­tuk­sen sal­li­mi­nen raja­tuis­sa tapauk­sis­sa voisi johtaa tasa­ver­tai­sem­piin oikeus­kä­sit­te­lyi­hin. Muun muassa oikeus­tie­teen pro­fes­so­ri Matt Matravers painottaa, ettei riko­soi­keu­den tulisi tuomita vastaajaa vain siksi, että hän epä­on­nis­tui toimimaan ”Roomassa Rooman tavoin”. Tuomio tulisi asettaa, koska vastaaja toimi tahallaan moraa­li­ses­ti väärin.

Kulttuurisen puo­lus­tuk­sen teemaa on kri­ti­soi­tu vahvasti. Esillä ovat olleet muun muassa pelko yleisestä anar­kias­ta ja ongelma kult­tuu­ri­sen puo­lus­tuk­sen mani­pu­laa­tio­alt­tiu­des­ta. Useat aihea­lu­een tutkijat ovat huo­lis­saan eri­tyi­ses­ti kult­tuu­ris­ten vähem­mis­tö­jen naisista ja heidän ase­mas­taan. Monikulttuurisuus- ja suku­puo­li­ky­sy­myk­siin pereh­ty­nyt pro­fes­so­ri Anne Phillips arvelee, että kult­tuu­ri­sen puo­lus­tuk­sen hyväk­sy­mi­nen johtaisi pat­riar­kaa­lis­ten arvojen vah­vis­ta­mi­seen. Pelkona on, että esi­mer­kik­si lap­sia­vio­liit­to­ja ja naisten sukue­lin­ten sil­po­mis­ta puo­lus­tet­tai­siin sillä, että ne ovat ”vain osa kult­tuu­ria”.

Kulttuurisen puo­lus­tuk­sen kan­nat­ta­mi­nen täl­lai­sis­sa tapauk­sis­sa edustaa kuitenkin ääripäätä. Tutkijoiden kes­kuu­des­sa vallitsee melko vahva yhtei­sym­mär­rys siitä, että mikäli kult­tuu­ris­ta puo­lus­tus­ta sovel­le­taan, se ei saa asettaa vähem­mis­tön haa­voit­tu­via ryhmiä epä­suo­tui­saan asemaan.

Kulttuurin mutkat suoriksi

Oikeudenkäynnissä olen siitä onnek­kaas­sa asemassa, ettei minun tarvitse pohtia hen­ki­löi­den syyl­li­syyt­tä tai syyt­tö­myyt­tä. Oikeastaan ne eivät juurikaan kiinnosta minua. Kiehtovinta koko teemassa ovat kysy­myk­set kult­tuu­rin luon­tees­ta. Milloin henkilö on jonkin kult­tuu­rin jäsen? Kuka saa päättää, mitkä tavat kuuluvat tiettyyn kult­tuu­riin? Mitä kult­tuu­ril­la edes tar­koi­te­taan, ja voidaanko sillä selittää riko­soi­keu­des­sa luo­tet­ta­vas­ti yhtään mitään? Muun muassa Phillips on pai­not­ta­nut, että kult­tuu­ri­nen puolustus perustuu aina ste­reo­ty­pioi­hin ja yksin­ker­tais­tuk­siin kult­tuu­reis­ta ja niihin kuu­lu­vis­ta tavoista. Toisin sanoen kult­tuu­ri­nen puolustus voi menestyä ainoas­taan, jos se perustuu riittävän yksioi­koi­seen kuvaan kult­tuu­ris­ta.

Palataanpa ensim­mäi­sen esimerkin naiseen. Oikeudessa hänet esi­tet­tiin monella tapaa kult­tuu­rin­sa uhrina. Puolustus tähdensi, että paris­kun­nan kult­tuu­ris­sa naisella ei ollut mah­dol­li­suut­ta osal­lis­tua talou­den­hoi­toon. Syyttäjä kuitenkin horjutti puo­lus­tuk­sen nar­ra­tii­via. Naisen ”kult­tuu­ri­nen autent­ti­suus” tuli kysee­na­lais­te­tuk­si, kun syyttäjä huomautti tämän muun muassa lopet­ta­neen hunnun käytön. Nainen myös asui erillään paris­kun­nan lapsesta ja seu­rus­te­li oikeu­den­käyn­nin aikana miehen kanssa, joka tuli ”eri kult­tuu­ris­ta”. Nainen ei siis mitä toden­nä­köi­sim­min vastannut syyttäjän omaksumaa kuvaa kyseisen kult­tuu­rin ”aidosta jäsenestä”. Lopulta nainen ei välttynyt ankarilta kor­vaus­vel­voit­teil­ta.

Minkään valtion oikeus­jär­jes­tel­mä ei tiet­tä­väs­ti viral­li­ses­ti tunnista kult­tuu­ris­ta puo­lus­tus­ta. Periaate voikin olla liian hankala laajemmin sovel­let­ta­vak­si. Yksittäistapauksissa kult­tuu­ri­sia tekijöitä on kuitenkin kyetty huo­mioi­maan, kul­loi­sen­kin tuo­miois­tui­men har­kin­taan perustuen.

Toisen esimerkin tap­pouh­kauk­sia arvioi­des­saan kärä­jä­oi­keus teki tyy­lik­kääs­ti tilaa kult­tuu­ril­le. Syytetty tuo­mit­tiin van­keus­ran­gais­tuk­seen törkeästä pahoin­pi­te­lys­tä. Julkisessa kärä­jä­oi­keu­den tuomiossa lausutaan:

Toisaalta on kerrottu, että vastaajan ja asia­no­mis­ta­jan kult­tuu­ris­sa on aika hel­pos­ti­kin tapana sanoa, että tappaa toisen ilman, että tar­koi­te­taan sellaista. Käräjäoikeus katsoo, että vastaajan ja asia­no­mis­ta­jan kult­tuu­ri­taus­ta tulee ottaa huomioon lausumien mer­ki­tys­tä arvioi­taes­sa (- — -) heillä on saman­lai­nen kult­tuu­ri­taus­ta ja he mitä toden­nä­köi­sim­min ymmär­tä­vät samalla tavalla toisiaan.”

Olisi lii­oi­tel­tua sanoa, että kult­tuu­ri­nen puolustus näytteli pääosaa kärä­jä­oi­keu­den tuomiossa. Miesten kult­tuu­ri­taus­to­ja pidettiin kuitenkin huomioon otet­ta­vi­na. Käsirysyn osapuolet olivat juuri Suomeen saa­pu­nei­ta tur­va­pai­kan­ha­ki­joi­ta. Voidaan olettaa, että oikeus hyväksyi heidän ”aidon” jäse­nyy­ten­sä toisen kult­tuu­rin edus­ta­ji­na helpommin, kuin hun­nut­to­man ete­lä­aa­sia­lai­sen naisen tapauk­ses­sa. Kulttuurinen kuva oli riittävän yksin­ker­tai­nen, jotta se voitiin ottaa huomioon.

Väitöskirjatutkimukseni on vielä alku­tai­pa­leel­laan. Merkkejä kult­tuu­ris­ta näkyy siis kuitenkin jo. Punnittavaksi jää, mer­kit­see­kö kult­tuu­rin huomioon ottaminen oikeu­des­sa aina vält­tä­mät­tä siihen liit­ty­vien yksin­ker­tais­tuk­sien vah­vis­ta­mis­ta. Selvää on, ettei termin kiel­tä­mi­nen ole ratkaisu kysy­myk­siin. Kulttuuri, ongel­mis­taan huo­li­mat­ta, näyttelee entistä suurempaa roolia suo­ma­lai­sil­la oikeuden aree­noil­la.

Lue lisää:

Cooke, Taina (2014) Monikulttuurisuus riko­soi­keu­des­sa poh­din­taan. Haaste (4÷2014).

Kymlica W, Lernestedt C & Matravers M (ed.) (2014) Criminal Law and Cultural Diversity. Oxford, Oxford University Press.

Phillips, Anne (2007) Multiculturalism without Culture. Princeton, Princeton University Press.

Renteln, Alison Dundes (2004) The Cultural Defense. New York, Oxford University Press

Tihinen (nyk. Cooke), Taina (2014) Kulttuurinen puolustus riko­soi­keu­des­sa – vähem­mis­tön oikeuk­sien huo­mioi­mis­ta vai kulttuuri-termin vää­rin­käyt­töä? Pro gradu -tutkimus. Oulun yliopisto.

Artikkelikuva: Sharat Ganapati (CC By 2.0): Multicultural Lump of People . 47. kadun met­roa­se­man alla, lähellä Chicagon yli­opis­toa.

Kirjoittaja

Taina Cooke on filosofian maisteri ja tohtorikoulutettava Oulun yliopiston Eudaimonia-instituutissa, kulttuuriantropologian oppiaineessa. Taina on perehtynyt antropologian lisäksi kriminologiaan, ja väitöskirjatutkimuksessaan hän tarkastelee sitä, miten vähemmistökulttuurin edustajan kulttuuri tulee esille rikosoikeudenkäynneissä.

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Lue myös nämä:

Vuoden 1918 sotaa on tulkittu aikalaisten toimesta eri tavoin niin sodan aikana kuin sen jälkeenkin. Myös sodanjälkeinen historiantutkimus on tuottanut erilaisia tulkintoja. Tätä moninaisuutta selittää se, että Suomessa sodittiin samanaikaisesti monesta eri syystä: työväenluokan vapauttamiseksi kapitalismin kahleista, valtiollisen itsenäisyyden turvaamiseksi ja kotimaisia kapinallisia vastaan. Lisäksi vuoden 1918 sota oli osa ensimmäistä maailmansotaa. Miten sodan kokeneet ihmiset ovat ilmaisseet ja tulkinneet kokemuksiaan? Missä määrin kokemusten sisällöt muotoutuvat ja muuntuvat niissä prosesseissa, joissa henkilökohtaisesti koettu tapahtuma välitetään muille kerronnan avulla? Toisin sanoen, miten kokemuksia käsitellään – ilmaistaan ja tulkitaan – kun henkilökohtainen ja yksilöllinen tieto, tunne ja tulkinta asetetaan kulttuuriseen ja sosiaaliseen kontekstiin ja välitetään tietylle kohderyhmälle sanojen voimalla?

Siirtolaisuuden tutkimuksessa vanheneminen, terveys, kuolema, viimeisen lepopaikan valinta ja hautajaisten käytännön järjestelyt ovat jääneet suhteellisen vähäiselle huomiolle. Kuinka lähelle voimme tutkijoina katsoa silloin, kun tutkimuksen kohteet ovat kuolleet tai heitä on haastateltu jo vuosikymmeniä sitten? Entä kuinka lähelle voimme päästää lukijan, kun kirjoitamme hautakivistä, hautajaistoiveista ja kuolemasta tai edesmenneiden henkilöiden terveydentilasta?

Arkielämällä on taipumus kerryttää tavaroita huomaamattomasti kotien erilaisiin säilytystiloihin. Tavarapaljoudet paljastuvat piiloistaan vasta, kun jokin häiritsevä tapahtuma, kuten muutto, pakottaa ne esille. Muuttaminen pakottaa kohtaamaan koteihin kertyneitä tavaroita lajittelemalla, pakkaamalla, kantamalla ja sijoittelemalla uudelleen. Muuton katkoksessa jokainen esine joutuu arvioinnin kohteeksi, kun muuttajat miettivät, millaisten tavaroiden kanssa elämää halutaan jatkaa uudessa asunnossa. Näissä pienimuotoisissa kriiseissä suhde esineisiin tulee esiin arkipäiväisyyden sumusta.