Lemmikkieläimiä ei tunneta kaikkialla

Nykyarvioiden mukaan ihmisen paras ystävä, koira, oli kave­ri­nam­me jo 27 000 vuotta sitten. Aivan kaik­kial­la maa­il­mas­sa lem­mik­ke­jä ei silti tunneta. Länsi-Papuan marind-kansa on eräs tällainen ryhmä.

Marindit pitävät osaa luon­to­kap­pa­leis­ta tie­toi­si­na hen­ki­löi­nä: ei ihmisinä, mutta silti per­soo­ni­na. He katsovat olevansa samaa sukua ja yhteistä myyttistä alkuperää näiden ei-ihmis­per­soo­nien kanssa. Lemmikkieläin on heidän kult­tuu­ris­saan vieras käsite.

Viime aikoina erään­lai­sia lem­mik­ke­jä on kuitenkin ilmes­ty­nyt. Papualla on tuhottu valtavia määriä metsää öljy­pal­mu­vil­jel­mien tieltä. Kun eläinten reviiri pienenee, osa niistä eksyy ihmi­sa­su­tuk­sen pariin. Marindit ovat ryhtyneet ruok­ki­maan ja hoi­vaa­maan kodit­to­mia eläimiä samaan tapaan kuin suo­ma­lai­nen hoivaa hylättyä kis­san­pen­tua. Heille eläin ei kui­ten­kaan ole pelkkä eläin, vaan sukua ja esi-isän henki. Sen kesyyn­ty­mi­nen osaksi kylän elämää ei ole söpöä, tera­peut­tis­ta tai iloa tuottavaa. “Orvoiksi jääneitä” eläimiä kohtaan tunnetaan ainoas­taan sääliä ja surua.

Ihmisten ja ei-ihmis­per­soo­nien väliset hie­no­va­rai­set suhteet ovat marin­deil­le tärkeitä ja arvok­kai­ta. Eläinten eksyminen ihmisten pariin synnyttää uuden kate­go­rian: olennon, joka on jumissa ihmisten ja eläinten maa­il­mo­jen välissä. Kulttuurisesti oleel­li­set suhteet häi­riin­ty­vät mer­kit­tä­väs­ti, kun esi-isiä edustava vapaa eläin onkin äkkiä riip­pu­vai­nen ihmisestä.

Kirjoittaja

Ninnu Koskenalho on AntroBlogin toinen päätoimittaja ja perustaja, ja valtiotieteiden maisteri sosiaali- ja kulttuuriantropologiasta. Ninnu työskentelee Helsingin yliopistolla Crosslocations-tutkimushankkeen projektikoordinaattorina sekä tiedeviestinnän konsulttitehtävissä, ja pohtii mieluusti avaruusmatkailua ja ihmismielen notkeutta.

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Lue myös nämä:

Toukokuun nimi tulee toukotöistä, joita tehtiin uuden sadon valmistelemiseksi. Töiden aloituspäivänä toukoleipä jaettiin kylväjien ja toukotöissä käytetyn hevosen kesken. Pellollekin saatettiin murentaa tai kylvää pala leivästä hyvän sadon takaamiseksi. Toukoleipää onkin kutsuttu myös nimillä kylvöleipä, kyntöleipä, eloleipä ja toukokaakku.

Ilmastonmuutoksen myötä laajoja tuhoja aiheuttavista metsäpaloista on tullut maailmanlaajuinen ongelma. Indonesian Keski-Kalimantanilla ne ovat aiheuttaneet toistuvan ympäristökriisin, joka näkyy paikallisten arjessa ja kyvyssä suunnitella tulevaisuuttaan.