Teksti: Helmi Räisänen, Niina Ahola, Bruno Gronow Podcast-lukija: Sanna Rauhala
Kävimme Helsingin yliopistolla onnittelemassa elokuussa sosiaali- ja kulttuuriantropologian professorina aloittanutta Timo Kaartista tämän tuoreesta virasta. Kaartinen on pitkän akateemisen uran tehnyt antropologi, joka on aiemmin toiminut yliopiston lehtorina ja hoitanut professuurin sijaisuuksia sekä Helsingin että Tampereen yliopistoissa. Hän on erikoistunut työssään Kaakkois-Aasiaan. Kaartisen oma tutkimus on käsitellyt monipuolisesti erilaisia aihepiirejä muistamisesta ja suullisesta perinteestä kielenkäyttöön ja valtakysymyksiin.
Professori Kaartinen on lisäksi laajasti perehtynyt ympäristöön liittyviin keskusteluihin, joten pyysimme häntä kertomaan meille ympäristöantropologiasta ja sen yhteiskunnallisesta sovellettavuudesta.

Mitä ympäristöantropologia on ja millaisiin kysymyksiin se pureutuu? Aivan ensimmäiseksi lennokkaasta ja filosofisesta tyylistään tunnettu Kaartinen haluaa pohtia sitä, mitä ympäristöllä tarkoitetaan:
“1800-luvulla ajateltiin yleisesti, että luonto on jotain inhimillisen toiminnan ulkopuolista, mutta nyt kun puhumme ympäristöstä, puhumme sellaisista asioista, joiden kanssa ihminen on vuorovaikutuksessa: asioista, jotka muokkautuvat ihmisen toiminnan myötä. Ihminen myös muokkaantuu itse tämän prosessin kautta.”
Monet ympäristöä tutkivat antropologit jakavat käsityksen siitä, että ihmisen vuorovaikutussuhde ympäristöön on yhtä lailla materiaalinen kuin symbolinen ja kulttuurinenkin. Kaartinen muistuttaa, että ympäristö on ennen kaikkea subjektiivinen kategoria. Se ei käsitä ainoastaan fysikaalista todellisuutta, vaan kaiken sen, mitä ihminen ympärillään tunnistaa ja mitä hän pitää arvossa. “Tämä on siinä mielessä hyvin antropologinen teema”, hän pohtii.
Kaartisen mukaan antropologia soveltuu hyvin ympäristöaiheiden tutkimiseen, sillä siinä on kyse ihmisyhteisöjen tutkimuksesta niiden laajimmassa merkityksessä. Alalla tutkitaan myös instituutioita, lainsäädäntöä ja taloudellisia prosesseja, jotka kaikki liittyvät ympäristökysymyksiin.
Globaaleista valtasuhteista kaupunkilaisten kesäkurpitsoihin
Ympäristöä tutkivat antropologien lisäksi myös useiden muiden tieteenalojen edustajat. Ympäristöantropologit ovat tehneet heidän kanssaan yhteistyötä osallistumalla esimerkiksi poliittisen ekologian poikkitieteellisiin keskusteluihin. Poliittis-ekologisesti suuntautuneet antropologit pyrkivät ymmärtämään, miten erilaiset valtasuhteet liittyvät ihmisen vuorovaikutukseen ympäristön kanssa. Millaisia instituutioita liittyy ympäristönhallintaan? Millaisia ovat globaalin etelän ja pohjoisen väliset tuotanto- ja kulutussuhteet? Tavoitteena on ymmärtää, miten paikalliset ilmiöt tai ympäristökäsitykset kietoutuvat osaksi laajoja, globaaleja prosesseja.

Kaartinen kertoo lisäksi hieman erilaisesta lähestymistavasta, jota hän kutsuu ympäristöekologiaksi. Sen parissa tarkastellaan pääasiassa paikallisia ja ihmistä lähelle tulevia ilmiöitä, kuten vaikkapa tietyn yhteisön suhdetta ympäristöönsä. Esimerkiksi kaupunkiviljelystä on tehty viime vuosina paljon tutkimusta, ja aihetta on käsitelty myös AntroBlogissa.
Teeman kautta voidaan tarkastella pyrkimystä muovata kaupungista mielekäs ja viihtyisä ympäristö, jossa kaikki elämä ei ole täysin kaupallista, eikä ruoan saanti ole täysin sidoksissa markettien tarjontaan. “Tämä on esimerkki ilmiöstä, jossa ei mennä ison skaalan asioihin, vaan tarkastellaan ympäristöä melko paikallisesta näkökulmasta. Voidaan pohtia sitä, miksi ihmiset sitä tällä hetkellä tekevät ja minkälaisia sosiaalisia suhteita se tuottaa”, Kaartinen selittää.
Kokonaisvaltainen tutkimusote antropologin vahvuutena
Kaartisen mukaan antropologian arvo ympäristöntutkimukselle on ennen kaikkea holistisessa eli kokonaisvaltaisessa tutkimusotteessa. Luonnontieteet ovat usein keskittyneet systemaattiseen laskennallisen datan keräämiseen, siinä missä antropologia tarjoaa laadullista tutkimusaineistoa. Pelkästään mitattavissa olevaan tietoon keskittymällä on mahdollista, että laajempi kuva yhteiskunnallisista tapahtumista ja eritasoisten ilmiöiden keskinäisestä vuorovaikutuksesta jäävät vaillinaisiksi.

Tämä ei kuitenkaan Kaartisen mukaan tarkoita sitä, että muiden alojen keräämä data olisi jollain tavalla huonoa. Eri alojen tuottama tieto ennen kaikkea tukee toisiaan. Monitieteisyys ei edusta Kaartiselle pelkkää ihannetta, vaan jotain, mille on ympäristöntutkimuksessa aidosti tarvetta. Antropologien tehtävänä on tuoda esiin luontokäsityksen kulttuurisidonnaisuuden tai vallitsevien valtahierarkioiden kaltaisia asioita, jotka saattavat muuten jäädä kokonaan keskustelun ulkopuolelle.
Kaartinen kertoo tästä mielenkiintoisen esimerkin: Golf-virta ja viimeisimmän jääkauden vaikutukset ovat jo pitkään taanneet eurooppalaisille suhteellisen ennustettavan ja säännöllisen ilmaston ja ympäristön. Saatamme siksi olettaa, että luonto on tällainen kaikkialla. Todellisuus on kuitenkin jotain aivan muuta vaikkapa Tyynenmeren saarilla, jossa maan hedelmällisyys voi vaihdella huomattavasti tulivuorista riippuen ja jossa sää on El Niño -ilmiön takia epäsäännöllisempi kuin Euroopassa:
“Tällaisessa ympäristössä asuvat ihmiset eivät oleta, että luonto on jotenkin tiettyjen lakien mukaan toimiva tasapainoinen, ennustettava järjestelmä. Jos me yritämme vaikuttaa näiden ihmisten toimintaan erilaisella ympäristöpolitiikalla, niin heidän reaktionsa siihen politiikkaan ei todennäköisesti tule olemaan samanlainen kuin meidän. Tämä kaikki luo tarvetta antropologiselle tiedolle, joka ottaa huomioon sen, että ihmisten suhde ympäristöön voi olla hirveän erilainen. Eikä kyse ole pelkästään siitä, että yhteiskunnat ovat erilaisia, vaan että ihmisten suhde ympäristöön ja itse fyysinen ympäristökin voivat vaihdella tavoilla, jotka ovat yllättäviä.”

Kaartisen mukaan antropologeille annetaan usein tietynlainen rooli esimerkiksi ilmastonmuutosta käsittelevissä poikkitieteellisissä tutkimusprojekteissa. Luonnontieteilijät tapaavat erotella ympäristöongelmat fysikaaliseen ilmiöön ja sen aiheuttamiin yhteiskunnallisiin vaikutuksiin, jossa jälkimmäisen tarkastelu kuuluu antropologeille.
“Usein antropologien tehtäväksi jää ikään kuin katsoa miten ekologisen systeemin tuottama muutos vaikuttaa yhteiskuntaan; minkälaisia riskejä ja muutoksia se tuottaa ja miten ihmiset voivat sellaiseen muutokseen valmistautua ja huomioida riskejä. Antropologit pyrkivät kuitenkin sanomaan, että jos puhumme ekologiasta, niin ihmisethän ovat osa sitä ekologiaa, ihmiset hyvin voimakkaasti muokkaavat ympäristöään.”

Kaartisen mielestä antropologit voisivat hyvin nähdä itsensä ilmastonmuutostutkimuksen keskipisteessä, sillä tieteenalalla asetutaan osaksi tutkittavaa yhteiskuntaa ja tarkastellaan sitä sisältäpäin. Ympäristöantropologian tuottama tieto pyrkii vastaamaan muun muassa seuraavanlaisiin kysymyksiin: miten ihmiset luovat mielikuvia tulevaisuudestaan ja toisaalta pyrkivät muuttamaan sitä, sekä millaisia kulttuurisidonnaisia mieltymyksiä heillä on tietyn tyyppiseen ympäristöön? Antropologien roolista ilmastonmuutoksen torjunnassa on kirjoitettu myös AntroBlogissa.
Luonnonvarakiistoja ratkomassa
Antropologian hyöty ympäristökysymysten käsittelyssä tulee esiin myös luonnonvaroja koskevissa kiistoissa. Kun kiistasta tulee poliittinen konflikti, ei siihen välttämättä löydy ratkaisua vain ilmeisiin ongelmiin keskittymällä. Kaartinen ehdottaa, että on tarkasteltava laajemmin sitä, minkälainen historia tietyllä asialla on. On myös tärkeää tarkastella minkälaisia eri tahojen intressejä ja arvoja kiistaan liittyy, jotta ratkaisusta voidaan saada kaikille osapuolille hyväksyttävä ja oikeudenmukainen.
Ajankohtainen esimerkki ympäristökiistasta Suomessa on tietenkin Talvivaaran kaivostoiminta. Kaartisen näkemyksenä on, että jossain määrin kärjistyneeseen nykykeskusteluun täytyisi löytää monipuolisempi näkökulma, jonka antropologia pystyy tarjoamaan. Hänen mielestään merkityksellistä ei ole kysyä ainoastaan mikä Talvivaaran kanssa meni pieleen, vaan tarkastella laajemmin suomalaisen kaivostoiminnan linkittymistä osaksi globaaleja prosesseja. Näitä ovat esimerkiksi sykliset taloudelliset tekijät, Suomen ulkopuolisten toimijoiden intressit sekä julkinen päätöksenteko, joihin kaikkien kaivosyritysten toiminta on sidottua.

Olisikin ensisijaisen tärkeää tarkastella sitä, miten kaivostoimintaa voisi järkevöittää kieltämisen sijaan, jotta se vastaisi tulevaisuudessa paremmin ihmisten yhteiskunnallisia toiveita ja tavoitteita oikeudenmukaisella tavalla. Tämänkaltaista tietoa voitaisiin vuorostaan käyttää poliittisen päätöksenteon tukena.
Kaartisen kokemuksen mukaan antropologiselle tiedolle on sekä julkisella että yksityisellä sektorilla juuri nyt enemmän kysyntää kuin tarjontaa. Hän on iloinen siitä, että antropologeja on sijoittunut laajasti erilaisille aloille ja moninaisiin tutkimusryhmiin. Tämä osoittaa antropologeilla olevan moneen kysymykseen ainutlaatuista annettavaa ilman, että heidän tarvitsee tinkiä kiinnostuksen kohteistaan. Professori päättää haastattelun toteamalla:
”Esimerkiksi minua kiinnostavat edelleen muistiin ja suulliseen perinteeseen liittyvät asiat. Tämmöiset tavallaan kulttuurin esteettiset ja ideologiset ulottuvuudet ovat minusta ihan yhtä tärkeitä kuin materiaaliseen toimeentuloon ja todellisuuteen liittyvät kysymykset. Ja antropologiassa ei välttämättä tarvitse tehdä valintaa näiden välillä. Ei tarvitse olla kapea-alainen asiantuntija, joka tutkii vain yhtä asiaa, koska antropologian tutkimuskohteena on ennen kaikkea ihmiselämän moninaisuus.”
Lue lisää:
Kallinen, Timo et al 2012: Ympäristö ja kulttuuri. Toim. Timo Kallinen, Anja Nygren ja Tuomas Tammisto. Sosiaalitieteiden laitoksen julkaisuja 2012: 11. Unigrafia: Helsinki.
Artikkelikuva: Linda Tammisto
Minä: Olisipa ympäristömme hyvinvointi oivallisella tasolla kun kaivostoiminnassakin olisi otettu huomioon kaikki kyseinen tietämys.
Valitettavasti raadolliset houkutukset saavat aikaan ”limbomestaruuksia” sekä yksityisellä, että viranomaisen taholla
Näinollen ihmettelen, mitä merkitystä olisi ollut antropologin kauniilla sanoilla:
”Olisikin ensisijaisen tärkeää tarkastella sitä, miten kaivostoimintaa voisi järkevöittää kieltämisen sijaan, jotta se vastaisi tulevaisuudessa paremmin ihmisten yhteiskunnallisia toiveita ja tavoitteita oikeudenmukaisella tavalla. Tämänkaltaista tietoa voitaisiin vuorostaan käyttää poliittisen päätöksenteon tukena.”
Minä: Kaartisen kokemuksen mukaisesti antropologiselle tiedolle on sekä julkisella että yksityisellä sektorilla juuri nyt enemmän kysyntää kuin tarjontaa minunkin mielestäni, mutta vaikea uskoa että siitä olisi ollut apua Talvivaaran holtittomissa raadollisissa laiminlyönneissä.
Äkkäilkääpä hyvät ihmiset, miten erilaista olisi ympäristöantropologistenkin tutkimusten tulokset, jos olisimme eläneet jo vaikkapa 2 kilovuotta Ympäristön Hyvinvointidemokratian mukaisesti kaikkialla?
Näin pyrin kyselemään sieltä sun täältä, – saapa nähdä saadaanko huilu helisemään?
Äkkäilkääpä hyvät ihmiset, miten taloustieteilijä Ha-Joon Chang suhtautuisi tähän vaikuttavimpaan hyvinvointitalousratkaisuun, – tyrmäisikö?:
Tämä Suomen, EUn ja kaikkien muidenkin apinayhteisöjemme valtava multiepätietoisuus on otollinen markkinarako aidosti vapaalle ja oikeudenmukaiselle avoimelle rehdin meiningin hyvinvointimarkkinataloudelle.
MaKu-, SoTe- ja KiKy-sopimuksesta – YmHysopimukseksi
MaKuSoTeKiKyn vaihtaminen YmHyksi on paras lääke myös tähän ja kaikenlaisiin muihinkin yhteikunnallisiin sairauksiin sekä, – kaikkien yhteinen myönteinen asia ja tavoite:
Näin Suomestakin taas edelläkävijä, (elleivät kaikki muut toteuta aiemmin).
– Ei siis nykyisillä fossiilimaisilla toteutumattomilla kokeellisilla ”reaaliutopioilla”, vaan todellisilla tämänkin hetken ja ”lopun” tulevaisuuden todellisilla mahdollisuuksilla:
Jotkut ”asiantuntijat” ovat ”rehdisti” jankutelleet, että politiikkamme on rikki, demokratiamme rapautunut ja parlamentarismimme on pantu tuhannen p….n päreiksi. – Onhan tämä mitä ilmeisimmin totta, mutta valitettavasti suurimmat syylliset ko. seikkoihin ovat lienee iha ite seikkojen ensimmäiset jankuttajat, todellisen valtaeliitin pahissisarukset ja laajasti sullemullekorruptioon sortuneet?
Siispä, siirrytään riekaleisesta myllynkivirekidemokratiasta kestävään Ympäristö- ja Hyvinvointidemokratiaan:
1. Suomen YmHydemokratian kestävyysloikka tulevaisuuteen, –
tarkoitus, nykytilanne ja toteutus:
1.1. Yhteiskunnallamme voi olla ja on vain yksi ensisijainen tarkoitus, – ympäristömme, kaiken elämän ja siinä ohessa apinalajimme hyvinvoinnin ylläpitäminen ja edistäminen.
1.2. Ympäristön ja ihmisten hyvinvointidemokraattinen ratkaisu ja kestävyysloikka on välttämätön myös siksi, että nykyratkaisut nojaavat edelleen valheellisesti fossiiliseen käsitykseen, jatkuvan talous- ja valitettavasti materiaali- sekä samalla energiakasvun ikuisesta mahdollisuudesta.
1.3. Valistuneimmat ovat jo aikaa sitten ymmärtäneet jatkuvan kasvun rajallisuudet ja varmasti moni on jo aikaa sitten väsynyt kuluttamaan tarpeettomasti.
1.4. Hallinto ja viranomaiset ovat, oltuaan vuosia sivustakatsojina, – osallisia ja myös syyllisiä globaaliin kansainväliseen järjestäytyneeseen ympäristö-, kiinteistö-, irtaimisto-, palvelu-, media-, digi-, finanssi-, talous- ja veroparasiittimismirikollisuuteen ja näihin liittyviin: korruptioon, petoksiin, oikeusmurhiin ja virkavirheisiin.
1.5. Päinvastoin kuin nykyisessä fossiilitaantumuksellisessa ja riekaleisessa pahissisarusvetoisessa myllynkivirekidemokratiassamme,
– YmHydemokraattisessa reilussa meiningissä voittaa tekemällä oikein, ja menettää tekemällä väärin.
2. Kuten intiaanipäällikkö Seattlen sanotaan sanoneen: ”Me emme omista maata, vaan maa omistaa meidät”, – ryhtykäämme siis huolehtimaan ympäristöstämme, – niin ympäristömme huolehtii meistä!
2.1. YmHyn mukaisen ja edellyttämän, tasavertaisen ja oikeudenmukaisen maan- ja vesistöjen käytön tulee olla tasavertainen, oikeudenmukainen, keinottelun poissulkeva kansalaisoikeus, riittävän kansalaisansion lisäksi.
2.2. Muutos tulee toteuttaa nykylakeja ja asetuksia soveltaen, demokraattisten päätösten mukaisesti sopien! – Tällöin määritellään myös minkä arvoinen maakiinteistö tai osuus siitä on mahdollista kunkin hallita asuakseen sillä?
2.3. Suomen rajojen sisällä kaikki maa ja vesistöt tulee järjestää kaupallisesti jms. sopien Suomen valtion, kuntien ja mahdollisesti tarvittaessa eläkeyhtiöiden sekä vastaavien yleishyödyllisten tahojen omistukseen ja hallintaan:
2.4. Vain Suomen valtion, kuntien ja mahdollisesti ja tarvittaessa eläkevakuutuslaitosten sekä vastaavien yleishyödyllisten tahojen omistamien maiden ja vesistöjen tuotolla, ongelma-, energia-, haitta- ja kulutusveroilla sekä maksuilla katetaan perustulo kaikille kansalaisille ja:
2.5. Liikenneverkot, koulutus ja YmHy-suoja on parasta säilyttää ainakin pääosin julkisessa hallinnassa ja ne ylläpidetään mm. liikenne- ja käyttömaksuilla sekä myös 2.3.-kohdan maksuilla ja veroilla:
2.6. Uudistuneen järjestelmämme globaalit ristiriidat vältetään aluksi ennalta, tarvittavilla tuonti- ja vientitavarat tasapäistävillä päätöksillä ja tulleilla sekä myöhemmin luonnollisesti sillä, että sama myönteinen kehitys tapahtuu kaikkialla apinalajimme keskuudessa.
3. Suomen YmHydemokratiassa MaKu-, SoTe- ja KiKysopimusuudistus vaihdetaankin sitten oikopäätä YmHysopimusuudistukseksi, ja kaikki muukin meininki ja toimeliaisuus tapahtuu YmHyn ehdoilla.
3.1. Riittävien maiden ja vesistöjen vuokrien ja vakuusmaksujen, ongelma-, energia-, haitta- ja kulutusverojen sekä maksujen toteutuessa:
– Ei tarvita mitään muita veroja ja maksuja, joten kaikenlainen eriarvoisuus ja keinottelu sekä valvonnantarve vähenevät hyödyttöminä ja tarpeettomina.
– Parasta kilpailua toteutuu kun pyritään eroon haitallisista toiminnoista ja niiden kustannuksista.
– Seurauksena on valtava kehitysloikka, jonka seurauksena Suomen ja koko Telluksemme taloudet myös kehittyvät YmHyisen kestävästi.
3.2. Kaikille tavaroiden ja rakenteiden materiaaleille määritellään tarvittavien haittaverojen lisäksi materiaalikohtaiset panttimaksut, joilla kierrätysmeininkikin eli myös ns. kiertotalous toteutuu täydellisesti luonnostaan ja myös niin työllistytään hyvällä meiningillä.
4. Talouden ja hyvinvoinnin edistäjäksi toteutetaan itsenäisten uusiutuvien energiantuotanto- ja käyttömuotojen paikallispakettien kehittäminen ja toteuttaminen, koska niiden kilpailukykyloikka toteutuu välittömästi, kun ne eivät tarvitse verkkoja, verkkojen häviöitä ja kustannuksia.
4.1. Jo siten Suomenkin talous ponnahtaa reiluun mousuun kun vain siirrymme ripeästi ja kattavasti paikallisiin uusiutuviin energiajärjestelmiin.
4.2. Sähköverkostojen kaikki kustannukset jäävät siis keskitettyjen suuruudenhullujen energiantuotantomuotojen, kuten mm. hiipuvien, haitallisina ja siten myös kannattamattomina, lyhytikäisiksi päätyvien, (Mitä ilmeisimmin käytännössä reilusti alle 200 ja 100 vuotta.) ja siksi jo nyt, jo käytössäollessaankin, historiallisten fossiili- ja ydinvoimailun harteille, jotka tulevat mitä ilmeisimmin jättämään jälkeensä lähes ikuisen vaaran elämälle, ellei ko. voimailuille sälytetä kaikkia riittäviä tarvittavia kustannuksia ja velvoitteita.
4.3. Edelläolevasta johtuen TVO 3:llekaan ei saisi antaa lataus- eli saattuttamislupaa, vaan se voisi ehkä toimia varavoimana nesteytetyllä maakaasulla ja sen aikaa kun uusiutuvat energiatatkaisut saadaan kattavasti käyttöön. Fenno- / rosydinvoimailu Fortumhirtoksineen on syytä lopettaa nyt alkutekijöihinsä.
5. YmHydemokratian puitteissa on ratkaistavissa kaikki ympäristö-, ihmisoikeus-, hyvinvointi-, kurjuus-, energia- ja talousongelmat kaikkialla telluksellamme.
5.1. Voisiko Suomi ryhtyä myös testivaltioksi, EUn ja YKn sekä ehkä myös WTOn tuella ja myötävaikutuksella?
5.2. Kaiken ollessa YmHyn mukaista, ympäristömme puhdistuu ja tervehtyy sekä talous rullaa ketterästi ilman globaalia kansainvälistä järjestäytynyttä ympäristö-, kiinteistö-, irtaimisto-, palvelu-, media-, digi-, finanssi-, talous- ja veroparasiittimismirikollisuutta sekä niihin liittyviä: korruptiota, petoksia, oikeusmurhia ja virkavirheitä!
Näin menetellen kaikista nykyisistä ja mahdollisista tulevistakin ongelmahärkäsistä tullee mitättömiä ”-kärpäsiä”, – päinvastoin kuin nykyisin?