Kuvitelkaa köyhä maa

Teksti: Janne Rantala, tohtorikoulutettava. Podcast-lukija: Bea Bergholm.

Pystytkö kuvittelemaan maan, jossa julkinen valta ei enää tarjoa kansalaisille kelvollista koulutusta, päivähoitoa, eläkettä, jalkapallokenttiä, terveydenhuoltoa, toimivaa joukkoliikennettä eikä virkistysalueita? Näitä tarjoavat lähinnä yksityiset yhtiöt varakkaille maksua vastaan. Loput julkiset palvelut rapistuvat ylläpidon puutteessa.

Hoivan sijaan valtio tarjoaa historiallista totuutta ja järjestystä. Valtapuolueen keskeisenä tehtävänä on vaalia kansallismielistä historiakäsitystä, toistaa sitä seremonioissa kansallisina juhlapäivinä ja hyökätä vääriä käsityksiä vastaan akatemiassa, julkisuudessa ja sosiaalisessa mediassa. Vapautushistoriasta muistutetaan myös puhumalla sotasankareista näköispatsaiden edustoilla ja radiossa.

Maan voimakas talouskasvu ei ole enää kymmeneen vuoteen hyödyttänyt köyhiä, ja heidän osuutensa väestöstä on pysynyt samana. Urbaani köyhyys lisääntyy ja joukkoliikenteen käytöstä on tullut selviytymistaistelua. Kaikki, jotka voivat, tilaavat Japanista käytettyjä autoja.

Kuva: Minoru Karamatsu (CC BY 2.0)

Varsinaiset rikkaat eivät osaa kuvitella muunlaista yhteiskuntaa ja he uskovat, että jos he olisivat hieman vähemmän rikkaita, olisivat he alttiimpia varkauksille, kidnappauksille ja väkivallalle. He rakennuttavat muureja suojatakseen omaisuuttaan.

Jos kaupunkien periferioiden väki, jota on noin 90 prosenttia kaupunkilaisista, on aikeissa osoittaa mieltään, on valtion julistaman kulukuurin olemassaoloon vaikea uskoa: jo aamuyöstä valtavat panssariajoneuvot pysäköivät kaupungin sisäänmenoteille kilometrien matkalta ja strategisiin paikkoihin sijoitetaan vielä pyssymiesketjuja ja koirapoliiseja.

Keskustan asukkaat eivät tätä kalustoa kohtaa eikä sitä juuri televisiossakaan näytetä. Jotkut heistä ovat tyytyväisiä, koska protestiksi kaavailtuna päivänä teillä on enemmän poliiseja ja panssariajoneuvoja kuin ihmisiä. Toiset pitäytyvät mieluusti valtion hallitseman valtamedian välittämässä silotellussa totuudessa ollen muka huomaamatta mielenosoitusvapauden loukkauksia.

Onneksi tämä ei ole koko totuus nykyisestä Mosambikista, koska täällä on monia sellaisiakin, jotka julkisesti kritisoivat vallanpitäjien ratkaisuja. Heitä pidetään valtamedian kirjoituksissa epäisänmaallisina ja sosiaalisessa mediassa heitä solvataan ja toisinaan uhkaillaan. Jos he kuuluvat johonkin maan vähemmistöryhmistä, heille toivotetaan matkaa ”kotimaahansa”, jossa heidän esivanhempansa syntyivät yli sata vuotta sitten. Viimeisen kahden vuoden aikana useampaa “väärin” ajattelevaa on jopa ammuttu julkisilla paikoilla tai heidän omilla kotipihoillaan. Ylihuomenna tapaan yhden heistä, jota sentään ammuttiin vain jalkoihin.

Asuintaloja Beirassa, Mosambikissa. Kuva: Andrew Moore (CC BY 2.0)

Vaalien välisinä aikoina raskaasti aseistettu mellakkapoliisi hyökkää oppositiopuolueiden toimistoihin ja opposition kannattajia syrjitään myös työpaikoilla ja asuma-alueilla.

Koska maa on muodollisesti monipuoluedemokratia, on valtapuolueelle tärkeää voittaa vaalit. Ylempien virkamiesten, jotka ovat lähes poikkeuksetta valtapuolueen jäseniä, on tehtävä vaalityötä työajallaan käyttäen siihen työpaikan kulkuneuvoja ja toimistovälineistöä. Presidenttiehdokas lentää valtion laskuun helikopterilla, että ehtisi mahdollisimman moneen piirikuntaan.

Näin käy lopulta aina, kun ikäville yksityistä etua ajaville poliitikoille annetaan valta, mutta minkään maan väistämätön tulevaisuus se ei sentään onneksi ole.

Kolumni on julkaistu alun perin 17.9. 2016 sanomalehti Karjalaisen kolumnipalstalla “Kirjeitä Mosambikista”. Voisi olla monesta muustakin maasta.

Artikkelikuva: Pedro Ribeiro (CC BY-NC 2.0)