Kuvitelkaa köyhä maa

Teksti: Janne Rantala, toh­to­ri­kou­lu­tet­ta­va. Podcast-lukija: Bea Bergholm.

Pystytkö kuvit­te­le­maan maan, jossa julkinen valta ei enää tarjoa kan­sa­lai­sil­le kel­vol­lis­ta kou­lu­tus­ta, päi­vä­hoi­toa, eläkettä, jal­ka­pal­lo­kent­tiä, ter­vey­den­huol­toa, toimivaa jouk­ko­lii­ken­net­tä eikä vir­kis­ty­sa­luei­ta? Näitä tarjoavat lähinnä yksi­tyi­set yhtiöt varak­kail­le maksua vastaan. Loput julkiset palvelut rapis­tu­vat ylläpidon puut­tees­sa.

Hoivan sijaan valtio tarjoaa his­to­rial­lis­ta totuutta ja jär­jes­tys­tä. Valtapuolueen kes­kei­se­nä tehtävänä on vaalia kan­sal­lis­mie­lis­tä his­to­ria­kä­si­tys­tä, toistaa sitä sere­mo­niois­sa kan­sal­li­si­na juh­la­päi­vi­nä ja hyökätä vääriä käsi­tyk­siä vastaan aka­te­mias­sa, jul­ki­suu­des­sa ja sosi­aa­li­ses­sa mediassa. Vapautushistoriasta muis­tu­te­taan myös puhumalla sota­san­ka­reis­ta näköis­pat­sai­den edus­toil­la ja radiossa.

Maan voimakas talous­kas­vu ei ole enää kymmeneen vuoteen hyö­dyt­tä­nyt köyhiä, ja heidän osuutensa väestöstä on pysynyt samana. Urbaani köyhyys lisääntyy ja jouk­ko­lii­ken­teen käytöstä on tullut sel­viy­ty­mis­tais­te­lua. Kaikki, jotka voivat, tilaavat Japanista käy­tet­ty­jä autoja.

Varsinaiset rikkaat eivät osaa kuvitella muun­lais­ta yhteis­kun­taa ja he uskovat, että jos he olisivat hieman vähemmän rikkaita, olisivat he alt­tiim­pia var­kauk­sil­le, kid­nap­pauk­sil­le ja väki­val­lal­le. He raken­nut­ta­vat muureja suo­ja­tak­seen omai­suut­taan.

Jos kau­pun­kien peri­fe­rioi­den väki, jota on noin 90 pro­sent­tia kau­pun­ki­lai­sis­ta, on aikeissa osoittaa mieltään, on valtion julis­ta­man kulu­kuu­rin ole­mas­sao­loon vaikea uskoa: jo aamuyöstä valtavat pans­sa­ria­jo­neu­vot pysä­köi­vät kaupungin sisään­me­no­teil­le kilo­met­rien matkalta ja stra­te­gi­siin paik­koi­hin sijoi­te­taan vielä pys­sy­mies­ket­ju­ja ja koi­ra­po­lii­se­ja.

Keskustan asukkaat eivät tätä kalustoa kohtaa eikä sitä juuri tele­vi­sios­sa­kaan näytetä. Jotkut heistä ovat tyy­ty­väi­siä, koska pro­tes­tik­si kaa­vail­tu­na päivänä teillä on enemmän poliiseja ja pans­sa­ria­jo­neu­vo­ja kuin ihmisiä. Toiset pitäy­ty­vät mieluusti valtion hal­lit­se­man val­ta­me­dian välit­tä­mäs­sä silo­tel­lus­sa totuu­des­sa ollen muka huo­maa­mat­ta mie­le­no­soi­tus­va­pau­den louk­kauk­sia.

Onneksi tämä ei ole koko totuus nykyi­ses­tä Mosambikista, koska täällä on monia sel­lai­sia­kin, jotka jul­ki­ses­ti kri­ti­soi­vat val­lan­pi­tä­jien rat­kai­su­ja. Heitä pidetään val­ta­me­dian kir­joi­tuk­sis­sa epäi­sän­maal­li­si­na ja sosi­aa­li­ses­sa mediassa heitä solvataan ja toisinaan uhkail­laan. Jos he kuuluvat johonkin maan vähem­mis­tö­ryh­mis­tä, heille toi­vo­te­taan matkaa ”koti­maa­han­sa”, jossa heidän esi­van­hem­pan­sa syntyivät yli sata vuotta sitten. Viimeisen kahden vuoden aikana useampaa “väärin” ajat­te­le­vaa on jopa ammuttu jul­ki­sil­la paikoilla tai heidän omilla koti­pi­hoil­laan. Ylihuomenna tapaan yhden heistä, jota sentään ammuttiin vain jalkoihin.

Beira

Asuintaloja Beirassa, Mosambikissa. Kuva: Andrew Moore (CC BY 2.0)

Vaalien välisinä aikoina raskaasti aseis­tet­tu mel­lak­ka­po­lii­si hyökkää oppo­si­tio­puo­luei­den toi­mis­toi­hin ja oppo­si­tion kan­nat­ta­jia syrjitään myös työ­pai­koil­la ja asuma-alueilla.

Koska maa on muo­dol­li­ses­ti moni­puo­lue­de­mo­kra­tia, on val­ta­puo­lu­eel­le tärkeää voittaa vaalit. Ylempien vir­ka­mies­ten, jotka ovat lähes poik­keuk­set­ta val­ta­puo­lu­een jäseniä, on tehtävä vaa­li­työ­tä työ­ajal­laan käyttäen siihen työpaikan kul­ku­neu­vo­ja ja toi­mis­to­vä­li­neis­töä. Presidenttiehdokas lentää valtion laskuun heli­kop­te­ril­la, että ehtisi mah­dol­li­sim­man moneen pii­ri­kun­taan.

Näin käy lopulta aina, kun ikäville yksi­tyis­tä etua ajaville polii­ti­koil­le annetaan valta, mutta minkään maan väis­tä­mä­tön tule­vai­suus se ei sentään onneksi ole.


Kolumni on julkaistu alun perin 17.9. 2016 sano­ma­leh­ti Karjalaisen kolum­ni­pals­tal­la “Kirjeitä Mosambikista”. Voisi olla monesta muustakin maasta.

Artikkelikuva: Pedro Ribeiro (CC BY-NC 2.0)

Kirjoittaja

Janne Rantala on Itä-Suomen yliopiston kulttuuritieteiden tohtoriopiskelija, tiedetoimittaja ja kolumnisti. Hän tutkii rap-muusikoiden osallistumista yhteiskunnalliseen debattiin Mosambikin pääkaupungissa Maputossa. Jannen blogi löytyy täältä.

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Kommentit

  • Harri Peterzéns 31.1.2017 klo 11:19

    Sille on nimi: 100% mark­ki­na­ta­lous. Valitsevaa myös etelä Amerikassa.

    Vastaa

Lue myös nämä:

Lopettaako Libanonin "lokakuun vallankumous" sisällissodan, joka loppui 30 vuotta sitten? Lokakuussa 2019 kansa lähti Libanonissa kaduille vaatimaan loppua korruptiolle, sosiaalista oikeudenmukaisuutta sekä uusia vaaleja. Ennen kaikkea vallankumoukselliset vaativat maan uskonkuntien väliselle vallanjaolle perustuvan järjestelmän kaatamista.

Flintin kaupungissa, Michiganissa vuonna 2014 alkaneen vesikriisin seurauksena kymmenet tuhannet ihmiset sairastuivat lyijymyrkytykseen ja koko kaupungin luottamus viranomaisiin rapautui. Flintin kriisi on nykypäivän esimerkki siitä, mitä voi tapahtua kun valtio nostaa taloudelliset intressit ihmisten hyvinvoinnin edelle ja toimii demokraattisen päätöksenteon vastaisesti. Vaikka paikalliset onnistuivat omalla aktiivisuudellaan saamaan viranomaiset vastuuseen teoistaan, ei kriisi ole vielä ohi.