Kirurgia, köyhien kauhu

Moderni kirurgia kehittyi valis­tuk­sen ajan Britanniassa, jossa ana­to­mi­nen tutkimus vaati mate­ri­aa­lik­seen runsain määrin ihmis­ke­ho­ja. Ruumiiden leikkelyä pidettiin kuitenkin kansan parissa radi­kaa­li­na ja syvästi kam­mot­ta­va­na.

Ennen 1800-lukua ainoa paikka, josta lää­ke­tie­teen har­joit­ta­jat saat­toi­vat salassa hankkia ruumiita työtään varten, olivat hirt­to­la­vat. Ruumiiden “sala­pe­räi­nen” katoa­mi­nen mes­taus­pai­koil­ta herätti aika­lai­sis­sa pelkoa ja moraa­li­pa­niik­kia. Rikollisten ruumiiden pilk­ko­mis­ta tieteen nimissä pidettiin yhtä kam­mot­ta­va­na ran­gais­tuk­se­na kuin mes­taa­mis­ta­kin — molem­mil­la tavoilla vai­na­jal­ta riis­tet­tiin haudan pyhä rauha.

Vuoden 1832 Anatomy Act muutti tilanteen. Sairaaloissa ja työ­lai­tok­sis­sa kuolleet köyhät, joilla ei ollut rahaa kustantaa omia hau­ta­jai­si­aan, annettiin nyt ana­to­mi­sen tut­ki­muk­sen käyttöön. Yhtäkkiä ran­gais­tuk­ses­ta, joka oli tähän asti varattu vain vain pahim­mil­le rikol­li­sil­le, tuli ran­gais­tus köy­hyy­des­tä — tieteen nimissä. Viktoriaanisella ajalla köyhät eivät omis­ta­neet kehojaan enää edes kuo­le­mas­sa.

Ruumiiden leikkely loukkasi käsi­tyk­siä ihmi­syy­des­tä, jonka mate­ri­aa­lis­ten ja henkisten tasojen ymmär­ret­tiin olevan tiukassa yhtey­des­sä toisiinsa. Muiden teoilla saattoi olla yksilöön vai­ku­tuk­sia vielä kuoleman jäl­keen­kin, ja kuol­leel­la ruumiilla nähtiin olevan sekä tie­toi­suus että spi­ri­tu­aa­li­sia voimia. Tämä teki vaikeaksi mää­ri­tel­lä tarkkaa aikaa hetkelle, jolloin ihminen poistui kehostaan.

Kuollut ruumis oli tähän saakka ollut pyhitetty asia, joka nyt raa­hat­tiin leik­kaus­pöy­däl­le ja pis­tet­tiin palasiksi. Käytäntöön liittyi niin paljon psy­ko­lo­gis­ta vaaran tuntua, että lää­ke­tie­teen har­joit­ta­jat olivat itsekin halut­to­mia tar­joa­maan ruu­mii­taan tut­ki­mus­tar­koi­tuk­siin.

  1. Ruth Richardson, 1989. Death, Dissection and the Destitute.

Kirjoittaja

Ninnu Koskenalho on AntroBlogin toinen päätoimittaja ja perustaja, ja valtiotieteiden maisteri sosiaali- ja kulttuuriantropologiasta. Ninnu työskentelee antropologian popularisoinnin lisäksi tiedeviestinnän parissa myös muissa kuvioissa, ja pohtii mieluusti avaruusmatkailua, historiaa ja ihmismielen notkeutta.

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Lue myös nämä:

Luurankohahmot ovat ilmenneet erilaisissa muodoissa meksikolaisessa symboliikassa kansallisvaltion historian aikana. Hahmot ovat erityisen esillä Kuolleiden päivän juhlinnassa, joka on iloista ja edesmenneitä kunnioittavaa. Populaarikulttuurin nauravaan luurankoon suhtaudutaan leikillisesti kuin vanhaan ystävään.

Kipu on asia, jota ihminen yleensä välttelee. Ihmislajin edustajia löytää silti muun muassa kävelemästä tulisilla hiilillä ja roikkumasta selkänahkaan työnnettyjen lihakoukkujen varassa köysistä - omasta tahdostaan. Miksi? Vapaaehtoisen kivun ympärille rakentuu monia kiinnostavia tapoja.

Karibianmeren saarille saapuneet espanjalaiset valloittajat pyrkivät selvittämään 1500-luvun alussa, onko paikallisilla sielua. Kysymys oli keskeinen löytöretkien kannalta, sillä vain ihmisiä joilla on sielu, voidaan käännyttää kristinuskoon. Saarten paikallisia asukkaita taas kiinnosti tutkia valloittajien ruumiita. He hukuttivat saapuneita ja tarkkailivat, mätänevätkö kehot kuoleman jälkeen.