Metsästys oli aiheena tämän viikon Pohjantähden alla –jaksossa. Hirvimetsällä ja fasaanijahdissa Arman Alizad kohtasi suomalaisia, joille metsästys ja eränkäynti merkitsevät kokonaisvaltaisen tervettä ja tasapainoista luontosuhdetta ja yhteyttä luontoon. Metsästykseen liittyy monia kiinnostavia ja ristiriitaisia mielikuvia.
Klassisessa antropologisessa kirjallisuudessa metsästys nähdään animistisena vaihtona metsän eläinten kanssa. Tällainen romanttinen tasapainon, vaihdon ja vastavuoroisuuden periaatteille rakentuva luontosuhde näkyy myös Armanin kohtaamien ihmisten puheissa. Metsästys näyttäytyy niissä ihmisen luonnollisena tapana pitää huolta ympäröivästä luonnosta. Metsästyksen vastustus taas liitetään virheelliseen ajatukseen, jonka mukaan ihminen ei enää ole osa luontoa.
Antropologin silmin kysymys luonnosta ja luonnollisuudesta on mielenkiintoinen. Luonto ja kulttuuri -jako on ollut antropologisessa tutkimuksessa vallitseva teema ainakin siitä asti, kun Claude Lévi-Strauss esitti sen olevan kaikkia ihmisyhteisöä yhdistävä jaottelu. Teorian mukaan ymmärrämme eläimet ja kasvit kuuluviksi meistä erilliseen sfääriin, luontoon. Sittemmin ajatusta universaalista luonto-kulttuuri -jaosta on kritisoitu. Monissa maailmankatsomuksissa eläimet ja kasvit asuttavat yhtä ja samaa todellisuutta ihmisten kanssa.
Eränkäynti Suomessa on perinne, johon liittyvät taidot on usein opittu omilta vanhemmilta. Toisaalta monet metsästyksen harrastajat ovat löytäneet harrastuksen vasta aikuisiällä. Silloin kyse ei ole niinkään sukupolvelta toiselle kulkeutuvien perinteisten taitojen ylläpidosta kuin tietoisesta yrityksestä vastata romanttisen luonnon kutsuun. Onko metsästyksen vetovoima juuri luonnollisuuden ihanteessa?
Luonnon ja luonnollisuuden romantisointi on ollut esillä länsimaisissa yhteiskunnissa vuosisatojen ajan. Se sekoittuu “jaloon villiin” – legendaan luonnon kanssa harmoniassa ja yhteisymmärryksessä elävästä alkuperäisestä ihmisestä. Nyky-yhteiskunnassa luonnollisuus on hyvin tuotteistettu ja kaupallinen konsepti. Ympäristö- ja ravintotietoisuuden lisääntyminen sekä eettisen kuluttamisen nousu ovat saaneet meidät pohtimaan myös ravintomme alkuperää, eettisyyttä ja ravintoarvoja – ja luonnollisuutta.
Dokumentissa mainittiin myös metsästyksen hyötyjä: liikenneturvallisuuden paraneminen, metsien parempi tuottavuus sekä riistan ja keräilyn osuus ruoantuotannossa. Tällainen hyötyajattelu näyttää ensikatsomalta olevan ristiriidassa luonnollisuuden romantisoinnin kanssa: luonnon rooli onkin nyt olla jotain, mitä ihminen mekaanisesti ja omaa hyötyään ajatellen muokkaa.
Hyötyajattelu liittyy kuitenkin läheisesti läntisissä yhteiskunnissa vallalla olevaan paternalistiseen ajattelumalliin. Se syntyi kristinuskon myötä ja sai lisää voimaa luonnontieteiden noustessa merkittäväksi maailmaa selittäväksi paradigmaksi. Paternalismissa ihminen nähdään luomakunnan herrana ja luonto ihmisen iloksi ja hyödyksi luotuna leikkikenttänä – omanlaistaan romantisointia sekin.
AntroBlogi seuraa Arman Pohjantähden alla –dokumenttisarjaa ja kirjoittaa viikottain antropologisia kommentaareja jaksoissa käsiteltyihin aiheisiin.
Lue myös:
Philippe Descola, 2013. Beyond Nature and Culture.