Alkuperäiskansat, kulttuurinen omiminen ja asuttajakolonialismi

Miss Helsinki-kisaajien ”fan­ta­sia­pää­hi­neet”, Kiasman feik­ki­saa­men­pu­vut, Sanna Ukkola sul­ka­ha­tus­sa. Sosiaalisessa mediassa on viime vuosina aika ajoin kohistu kult­tuu­ri­ses­ta omi­mi­ses­ta. Laajemmalle yleisölle käsite on tullut tutuksi lähinnä ilta­päi­vä­leh­tien kohu­kir­joi­tus­ten ja tele­vi­sion kes­kus­te­luoh­jel­mien kautta, joissa vähem­mis­tö­jä kuvataan omi­mi­ses­ta ”louk­kaan­tu­nei­na”. Vähemmälle huomiolle ovat jääneet ilmiön todel­li­set vai­ku­tuk­set alku­pe­räis­kan­so­jen yhteis­kun­nal­li­seen ja kan­sain­vä­li­seen asemaan.

Omimisella tar­koi­te­taan toisesta kult­tuu­ris­ta – yleensä val­ta­väes­tön vähem­mis­tö­kult­tuu­ris­ta – lai­naa­mis­ta esi­mer­kik­si symbolien tai vaat­tei­den muodossa. Kuten Jukka Jouhki ja Liina Mustonen AntroBlogissa ovat huo­maut­ta­neet, kult­tuu­ri­sen omimisen ongelmat juontavat juurensa yhteis­kun­nal­li­siin val­ta­suh­tei­siin. Monet vähem­mis­tö­ryh­mät kokevat syrjintää käyt­täes­sään jul­ki­ses­ti omien kult­tuu­rien­sa sym­bo­lei­ta, vaikka samalla val­ta­väes­tö voi hyötyä näistä esi­mer­kik­si talou­del­li­ses­ti.

Kulttuurinen omiminen on eri tavoin ongelma monille ryhmille, joilla ei ole yhteis­kun­nal­lis­ta valta-asemaa. Alkuperäiskansoille tällä on kuitenkin aivan oman­lai­nen mer­ki­tyk­sen­sä, joka liittyy näiden kansojen his­to­rial­li­seen suve­ree­ni­suu­teen ja kan­sain­vä­li­ses­ti tun­nus­tet­tui­hin oikeuk­siin. En väitä, että omiminen olisi vähemmän hai­tal­lis­ta muille ryhmille, mutta tässä tekstissä käsit­te­len niitä erityisiä tapoja joilla omiminen vaikuttaa juuri alku­pe­räis­kan­soi­hin.

Alkuun todet­ta­koon, että kult­tuu­ri­ses­ta omi­mi­ses­ta alku­pe­räis­kan­so­jen oikeuk­sien yhtey­des­sä puhut­taes­sa ei pyritä syyl­lis­tä­mään lapsia ink­ka­ri­lei­keis­tä tai lailla rajaamaan esineiden käyttöä. Sen sijaan kes­kus­te­lul­la tuodaan esille kult­tuu­ri­sen omimisen vahin­gol­li­set vai­ku­tuk­set alku­pe­räis­kan­soil­le. Allekirjoittanut on itsekin nuorena pukeu­tu­nut naa­miai­siin inti­aa­nik­si, mutta alku­pe­räis­kan­so­jen tilan­tee­seen pereh­ty­nee­nä en sitä enää tekisi. Jos alku­pe­räis­kan­so­jen historiat, koke­muk­set ja yhteisöt olisivat paremmin tun­net­tu­ja, tuskin moni muukaan enää noihin leik­kei­hin ryhtyisi.

Kuva: Jenelle Ball (CC0)

Kansalliset ja kansainväliset oikeudet

Alkuperäiskansoilla on kan­sal­li­ses­ti ja kan­sain­vä­li­ses­ti mää­ri­tel­lyt oikeudet, joiden toteu­tu­mi­sen kult­tuu­ri­nen omiminen käy­tän­nös­sä estää. Esimerkiksi Suomen perus­tus­la­ki tunnustaa saa­me­lai­set alku­pe­räis­kan­sa­na. Tämän mukaan heillä on oikeus ylläpitää ja kehittää omaa kieltään ja kult­tuu­ri­aan.

Alkuperäiskansojen itse­mää­rää­mi­soi­keus on myös kan­sain­vä­li­ses­ti mää­ri­tel­ty. Syyskuussa tuli kymmenen vuotta täyteen YK:n alku­pe­räis­kan­so­jen oikeuk­sien eli UNDRIP ‑sopi­muk­sen alle­kir­joit­ta­mi­ses­ta (United Nations Declaration on the Rights of Indigenous Peoples). Sen mukaan alku­pe­räis­kan­soil­la on oikeus määrätä omasta talou­del­li­ses­ta, yhteis­kun­nal­li­ses­ta ja kult­tuu­ri­ses­ta kehit­ty­mi­ses­tään.

Kuva: Lenny Miles (CC0)

Käytännössä monet sopi­muk­sen tavoit­teet eivät toteudu. Vuonna 2007 Yhdysvallat, Kanada, Australia ja Uusi-Seelanti kiel­täy­tyi­vät alle­kir­joit­ta­mas­ta sopimusta. Kaikki neljä ovat kuitenkin viime vuosina eri tavoin pyör­tä­neet pää­tök­sen­sä. Tämän lisäksi myös heti alle­kir­joit­ta­neet valtiot ovat olleet halut­to­mia tukemaan alku­pe­räis­kan­so­ja mm. maa­oi­keuk­sien tur­vaa­mi­ses­sa. Esimerkiksi Suomi sai keväällä YK:n rotusyr­jin­nän komi­teal­ta huo­mau­tuk­sen saa­me­lais­ten asemasta. Komitean mukaan Suomen tulisi paremmin varmistaa saa­me­lais­ten vapaa­eh­toi­nen ennak­ko­suos­tu­mus hyväk­syes­sään pro­jek­te­ja, jotka vai­kut­ta­vat saa­me­lais­ten maa- ja resurs­sin­käyt­tö­oi­keuk­siin.

Kulttuurinen omiminen rajaa osaltaan eri­tyi­ses­ti alku­pe­räis­kan­so­jen kult­tuu­ris­ta itse­mää­rää­mi­soi­keut­ta. Sulkapäähinemuoti on tästä hyvä esimerkki. Joillekin Pohjois-Amerikan tasan­ko­kan­soil­le sul­ka­pää­hi­ne on yksilön ansait­se­ma kun­nia­merk­ki. Pyyntö olla käyt­tä­mät­tä näitä pää­hi­nei­tä ei siis koske pel­käs­tään ei-alku­pe­räis­väes­töä, vaan myös näiden kult­tuu­rien niitä jäseniä, joille ei ole sitä kunniaa myönnetty. Jäljitelmäpäähineet kieltävät näiltä ryhmiltä oikeuden suojella omaa kult­tuu­ri­aan.

Asuttajakolonialismi

Harva mieltää Suomen kolo­nia­lis­ti­sek­si valtioksi termin perin­tei­ses­sä mer­ki­tyk­ses­sä, jossa vieras kansa ottaa valtaansa kaukaisen alueen ja hyödyntää sekä sen resurs­se­ja että alku­pe­räi­sa­suk­kai­den työvoimaa. Kolonialismilla on kuitenkin monta muotoa. Viime kuussa Lapin yli­opis­ton arktisen alku­pe­räis­kan­sa­po­li­tii­kan tut­ki­mus­pro­fes­so­ri Rauna Kuokkanen kirjoitti asut­ta­ja­ko­lo­nia­lis­min käsit­tees­tä blo­gi­kir­joi­tuk­sen. Asuttajakolonialismi on alku­pe­räis­kan­sa­tut­ki­muk­ses­sa laajalti käytetty termi. Sillä tar­koi­te­taan prosessia, jolla kansa asuttaa alueen ja syr­jäyt­tää alku­pe­räis­väes­tön kokonaan ottaak­seen maat ja resurssit omaan haltuunsa.

Alkuperäisväestöä ei vält­tä­mät­tä eli­mi­noi­da väki­val­loin vaan heidät voidaan eri keinoin sulauttaa val­ta­väes­töön. Näkyvä esimerkki täl­lai­ses­ta käy­tän­nös­tä on Kanadan ja Yhdysvaltojen 1800- ja 1900-lukujen asun­to­la­kou­lut, joissa alku­pe­räis­kan­sa­lap­sil­ta kiel­let­tiin oma kieli, kulttuuri ja per­heyh­tey­det. Koulujen yhtenä tavoit­tee­na oli sulauttaa alku­pe­räis­kan­sat val­ta­väes­töön, jolloin he eivät enää kaipaisi reser­vaat­ti­mai­ta ja maat voi­tai­siin siirtää val­ta­väes­tön käyttöön. Myös Pohjoismaissa – Suomi mukaan lukien – on ollut saa­me­lai­sil­le asun­to­la­kou­lu­ja.

Asuttajakolonialismi ei kui­ten­kaan ole aina näin helposti havait­ta­vis­sa. Kulttuurinen omiminen toimii osana asut­ta­ja­ko­lo­nia­lis­tis­ta prosessia tuomalla alku­pe­räis­kan­so­jen kult­tuu­rit val­ta­vir­ran käyttöön. Mediassa nähdään alku­pe­räis­kan­so­jen sym­bo­lei­ta, kuten sul­ka­pää­hi­nei­tä tai saa­men­pu­ku­ja useim­mi­ten muiden kuin ryhmään kuuluvien käytössä. Näin syntyy kuva alku­pe­räis­kan­sois­ta kuolleina kult­tuu­rei­na tai jopa kuvit­teel­li­si­na satu­hah­moi­na.

Alkuperäiskansat eivät ole kuolevia kult­tuu­re­ja. Pelkästään Yhdysvalloissa on yli 560 valtion tun­nus­ta­maa eri alku­pe­räis­kan­saa, joilla on eri kielet, perinteet ja usko­muk­set. Heidän kult­tuu­rin­sa elävät ja kehit­ty­vät. Alkuperäiskansojen oikeuksia on mahdoton turvata, jos heidän ole­mas­sao­lo­aan ei tun­nus­te­ta. Kun ulko­puo­li­set käyttävät alku­pe­räis­kan­so­jen kult­tuu­rien sym­bo­lei­ta, he samalla edistävät heidän sulau­tu­mis­taan val­ta­väes­töön ja iden­ti­teet­tien lopul­lis­ta häviä­mis­tä.

Teoksessaan Playing Indian (1998) Dakota-kansaan kuuluva tutkija Philip J. Deloria kertoo, kuinka ame­rik­ka­lai­set ovat kautta historian käyt­tä­neet etenkin tasan­ko­kan­so­jen sym­bo­liik­kaa luo­dak­seen yhdys­val­ta­lais­ta iden­ti­teet­tiä. Jo vuonna 1773 Britannian siir­to­maa­val­taa pro­tes­toi­vat pukeu­tui­vat alku­pe­räis­kan­so­jen edus­ta­jik­si teh­däk­seen poliit­tis­ta pesäeroa euroop­pa­lai­siin. Myös 1960-luvun hip­pi­muo­ti miel­let­tiin ”ame­rik­ka­lai­sek­si” juuri sen alku­pe­räis­kan­soil­ta lai­naa­mien reu­na­ko­ris­tei­den ja sulka-asus­tei­den vuoksi.

Myös suo­ma­lai­set käyttävät saa­me­lais­kult­tuu­rin ele­ment­te­jä ”suo­ma­lai­suu­den” luo­mi­ses­sa. Esimerkiksi vuonna 2014 Miss Maailma –kil­pai­lus­sa Carola Miller edusti Suomea pilai­lu­puo­dis­ta ostettu feik­ki­saa­men­pu­ku yllään. Hän perusteli pää­tös­tään ker­to­mal­la, että puvusta ”syntyy mie­li­ku­via eksoot­ti­seen Suomen Lapin luontoon.” Tällaisessa käytössä pyritään luomaan tie­tyn­lais­ta kuvaa Suomesta, mutta samalla huo­maa­mat­ta sulau­te­taan saa­me­lais­ta kult­tuu­ria osaksi kan­sal­lis­ta iden­ti­teet­tiä.

Kulttuurisen omimisen kansainvälinen merkitys

Mutta mitä väliä on sillä, käyttääkö suo­ma­lai­nen Pohjois-Amerikan alku­pe­räis­kan­so­jen kult­tuu­re­ja jäl­jit­te­le­vää pää­hi­net­tä? Tätä kysymystä toi­mit­ta­ja Sanna Ukkola pyrki avaamaan Pressiklubissa 6. lokakuuta. Jakso ja sitä seurannut kiistely hei­jas­ta­vat alku­pe­räis­kan­sois­ta käytävän kes­kus­te­lun yleisiä epäkohtia. Ukkola avasi jakson pukeu­tu­nee­na sul­ka­hat­tuun, mikä teki hänen ase­mas­taan läh­tö­koh­tai­ses­ti selvän: hän ei näe sul­ka­pää­hi­neen käytössä ongelmaa. Tämän hän vahvisti ohjelman jälkeen Twitterissä. Toimintatapa odo­te­tus­ti provosoi. Se myös sulki mah­dol­li­suu­den raken­ta­vaan vuo­ro­pu­he­luun.

Kuva: Prabuddha Sharma (CC0)

Sosiaalisessa mediassa tempaus keräsi sekä vas­ta­lausei­ta että tukea Ukkolan teolle. Sen sijaan, että alku­pe­räis­kan­so­jen oikeudet olisivat saaneet huomiota, aihe siirtyi pian sanan­va­pau­teen. Twitter-käyttäjän kysyttyä huu­mo­ri­mie­les­sä, pitäisikö Ukkolan seu­raa­vak­si pukea päähänsä KKK-huppu tai lii­ma­pul­lo, alku­pe­räis­kan­so­jen oikeudet unoh­tui­vat kokonaan.

On väitetty etteivät Amerikan alku­pe­räis­kan­sat välitä, siitä mitä suo­ma­lai­nen juontaja pistää päähänsä tele­vi­sios­sa. Ja kuitenkin Pohjois-Amerikan alku­pe­räis­kan­sa­toi­mi­jat ovat pro­tes­toi­neet juuri tällaista toimintaa. Monet fes­ti­vaa­lit Yhdysvalloissa, Kanadassa ja Britanniassa ovat kiel­tä­neet sul­ka­pää­hi­nei­den käytön tämän vuoksi. Brownin apu­lais­pro­fes­so­ri, Cherokee-kansan jäsen Adrienne Keene on blo­gis­saan kuvaillut kult­tuu­ris­ta omimista merkkinä alku­pe­räis­kan­so­jen jat­ku­vas­ta syr­jäyt­tä­mi­ses­tä. Ympäri maailmaa käytetään puku­lei­keis­sä inti­aa­nia­su­ja, mutta alku­pe­räis­kan­so­jen köyhyys, korkeat itse­mur­ha­lu­vut ja yhtiöiden tun­keu­tu­mi­nen reser­vaat­ti­mail­le eivät kiinnosta. Näistä kult­tuu­reis­ta omiminen ympäri maailman tukee asut­ta­ja­ko­lo­nia­lis­tis­ta prosessia, jossa alku­pe­räis­kan­so­jen iden­ti­teet­te­jä häi­vy­te­tään.

Suomessa saa­me­lais­asiat saavat hyvin vähän huomiota ja ovat Pohjoismaiden ulko­puo­lel­la vielä vähemmän tun­net­tu­ja. Suomen Saamelaisnuoret ry:n puheen­joh­ta­ja Petra Laiti on tuonut esille, että Tenonjokisopimukseen tai suun­nit­teil­la olevaan Jäämeren rataan kantaa ottava saa­me­lai­nen kuvataan mediassa hyök­kää­vä­nä. Saamelaiset miel­le­tään louk­kaan­tu­jik­si, kun he kom­men­toi­vat itse­mää­rää­mi­soi­keu­ten­sa toteu­tu­mis­ta, oli kyse sitten kult­tuu­ri­ses­ta omi­mi­ses­ta tai kalas­tusoi­keuk­sien puo­lus­ta­mi­ses­ta.

Valtioneuvosto ilmoitti lokakuun 19. päivä aiko­muk­ses­taan aloittaa Suomessa sovin­to­ko­mis­sio. Tämä ottanee mallia esi­mer­kik­si Kanadan totuus- ja sovin­to­ko­mis­sios­ta, jolla pyrittiin paran­ta­maan valtion ja alku­pe­räis­kan­so­jen välisiä suhteita käsit­te­le­mäl­lä menneitä epäkohtia. Miten Suomessa voidaan käydä kes­kus­te­lua his­to­rial­li­sis­ta epä­koh­dis­ta, kuten asun­to­la­kou­luis­ta ja sulaut­ta­mis­po­li­tii­kas­ta, jos jo kes­kus­te­lu vää­ren­ne­tyis­tä saa­men­pu­vuis­ta kohtaa näin kovaa vas­ta­rin­taa? Miten alku­pe­räis­kan­sat voivat pitää kiinni kan­sain­vä­li­ses­ti sovi­tuis­ta oikeuk­sis­taan, jos vir­heel­lis­ten kuvausten esille tuomiseen vastataan vain vetämällä sul­ka­pää­hi­ne tiukemmin päähän?

Asuttajakolonialismi on sekä kan­sal­li­nen että kan­sain­vä­li­nen uhka alku­pe­räis­kan­soil­le. Vain tun­nis­ta­mal­la sen eri yhteis­kun­nal­li­set muodot ja antamalla alku­pe­räis­kan­so­jen johtaa kes­kus­te­lua omista asiois­taan voimme yhdessä turvata näiden yhtei­sö­jen tule­vai­suu­den.

Kuva: Umanoide (CC0)

  • Podcast-lukija: Sanna Rauhala
  • Verkkotaitto: Taina Cooke
  • Artikkelikuva: Pete Bellis (CC0)
  1. Deloria, Philip J. (1998) Playing Indian.
  2. Lehtola, Veli-Pekka (2015) Saamelaiskiista – sortaako Suomi alku­pe­räis­kan­saan­sa?
  3. Lennox, Corinne ja Damien Short, toim. (2016) Handbook of indi­ge­nous peoples’ rights.
  4. Wolfe, Patrick (2006) Settler Colonialism and the Elimination of the Native. Journal of Genocide Research. 8:4. 387 – 409.

Kirjoittaja

Reetta Humalajoki on Suomen Akatemian tutkijatohtori Turun yliopiston Pohjois-Amerikan tutkimuksen John Morton -keskuksessa. Hän tutkii alkuperäiskansojen aktivismia ja assimilaatiopolitiikkaa Yhdysvalloissa ja Kanadassa kylmän sodan aikaan. Hän väitteli Durhamin yliopiston historian laitokselta vuonna 2016.

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Kommentit

  • Elle 17.7.2019 klo 19:21

    Kulttuurinen omiminen on USA:sta levinnyt taan­tu­muk­sel­li­nen, län­si­kes­kei­nen käsite. Sillä tar­koi­te­taan hyvää, mutta se perustuu rajoit­tu­nei­siin käsi­tyk­siin kult­tuu­reis­ta ja ihmis­ryh­mis­tä, kes­kit­tyen enemmän siihen mikä ihmisiä erottaa kuin yhdistää. Eikö esim. saa­me­lai­suut­ta voisi nähdä osana Suomea ja globaalia maailmaa, eikä vain alis­tet­tu­na vähem­mis­tö­nä? Euroviisuissa ylei­söää­nes­tyk­sen voittanut Norjan kappale “Spirit in the Sky” on hyvä esimerkki saa­me­lai­sen myto­lo­gian antamasta ins­pi­raa­tios­ta. Lasten inti­aa­ni­lei­kit­kin voivat antaa mah­dol­li­suu­den eläytyä muiden asemaan. Jos olisin itse 100% suo­ma­lai­nen ja haluaisin silti pitää saa­me­lais­pu­kua ja joku sanoisi, ettei se käy, en välit­täi­si yhtään. Ei kenel­lä­kään ole vel­vol­li­suut­ta välittää jonkun tun­te­mat­to­man sub­jek­tii­vi­sis­ta näke­myk­sis­tä siitä mitä muut voivat pukea päälleen, varsinkin jos vedotaan ryhmien ylit­se­pää­se­mät­tö­mään eri­lai­suu­teen. Ukkolankin pää­hi­ne­tem­pauk­sen pointtina ei ollut tarkoitus nauraa alku­pe­räis­kan­soil­le, vaan nykyajan pik­ku­asioi­hin taker­tu­val­le kes­kus­te­lu­kult­tuu­ril­le.

    Kaikki kult­tuu­rit ovat aina omineet muista kult­tuu­reis­ta juuri niitä ”kivoimpia” asioita kehittäen niitä eteenpäin välit­tä­nät­tä sen astisesta his­to­rias­ta. Sanomalla että joku ei saa käyttää asioita muista kult­tuu­reis­ta, koska hänellä on väärä ”rotu”, uskonto tai ihonväri, tuo esille USA:ssa yhä taustalla vai­kut­ta­van ajatuksen sosi­aa­li­ses­ta segre­gaa­tios­ta. Ongelma onkin, että kult­tuu­ri­sen omimisen läh­tö­koh­ta­na usein nime­no­maan jokin yksit­täi­nen esine tai symboli katsotaan vähem­mis­tö­jen kult­tuu­ril­le elin­tär­keäk­si. Tämä on kuitenkin aika alentuva suh­tau­tu­mis­ta­pa. Kulttuuri ei ikinä ole vain jokin vaate, ruoka tai tavara, vaan se on koko­nai­nen elintapa ja maa­il­man­kat­so­mus, johon kuuluu olen­nai­ses­ti ryhmän historia, tavat ja normit. Ikävää on, että vähem­mis­tö­jen edustajat saadaan helposti uskomaan, että heidän kult­tuu­rin­sa pelkistyy muu­ta­mak­si tavaraksi ja se mää­ri­tel­lään vain täl­läis­ten pin­nal­lis­ten ele­ment­tien, kuten asujen ja symbolien kautta.

    Ymmärrän että his­to­rial­li­sis­ta syistä johtuen USA:ssa ei nähdä omaa napaa pidem­mäl­le ja halutaan luoda ihmisten välille kei­no­te­koi­sia aitoja, mutta miksi Suomessa tällaisia käsit­tei­tä on kopioi­ta­va ”edis­tyk­sel­li­si­nä” maasta, jossa koko sen historian ajan vallalla ollut rotu­jaot­te­lu vaikuttaa yhä “edis­tyk­sel­li­seen­kin” ajat­te­luun? No, ainahan on paljon helpompaa puhua yhdys­val­ta­lai­seen tapaan vaikka saa­me­lais­pu­vuis­ta tai mat­ka­muis­tois­ta, kuin puhua siitä miten saa­me­lais­ten oikeuk­sien kehitys on käy­tän­nös­sä pysäh­ty­nyt Suomessa.

    Vastaa
  • Juha J. 11.8.2019 klo 15:43

    Miten tuleekaan mieleen, että nähdään “alku­pe­räis­kan­sat” jotenkin vähemmän pätevinä ja riip­pu­vai­si­na “val­ta­väes­tön” ‑mitä ikinä se tar­koit­taa­kaan — toimista.

    Vastaa

Lue myös nämä:

Unisieppari on Pohjois-Amerikan alkuperäiskansojen suojeluesine, joka varjelee lapsia unien tuomilta sairauksilta ja pahoilta hengiltä. Pyöreään kehikkoon punottu verkko, josta roikkuu sulkia ja helmiä, on nykyään tuttu niin koruista, vaatteista kuin sisustuselementeistä.

Koillis-USA:ssa eräs uusi öljyputki on kaavoitettu kulkemaan alkuperäiskansojen pyhien maiden halki. Lokakuussa 2019 öljy-yhtiö Enbridge ilmoitti hyvityksenä luovuttavansa alueen alkuperäisväestölle täyden kontrollin reitin viimeisestä 30 kilometristä. Osuuden, jota projektissa kutsutaan nimellä Peace Pipeline, ottaa haltuunsa Indigenous Pipeline Council, IPC.

Helsingin Sanomat kirjoitti marraskuussa henkilökuvan suomalaisnaisesta, joka päätti 19-vuotiaana perustaa lastenkodin Kenian maaseudulle. Pian Yle teki samasta naisesta ihannoivan jutun, ja lukuisat muut lehdet seurasivat perässä. Kriittistä näkökulmaa omatoimisesta hyväntekemisestä ei tuotu esiin, vaikka tutkimukset osoittavat kritiikin tarpeen.