Alkuperäiskansat, kulttuurinen omiminen ja asuttajakolonialismi

Miss Helsinki-kisaajien ”fan­ta­sia­pää­hi­neet”, Kiasman feik­ki­saa­men­pu­vut, Sanna Ukkola sul­ka­ha­tus­sa. Sosiaalisessa mediassa on viime vuosina aika ajoin kohistu kult­tuu­ri­ses­ta omi­mi­ses­ta. Laajemmalle yleisölle käsite on tullut tutuksi lähinnä ilta­päi­vä­leh­tien kohu­kir­joi­tus­ten ja tele­vi­sion kes­kus­te­luoh­jel­mien kautta, joissa vähem­mis­tö­jä kuvataan omi­mi­ses­ta ”louk­kaan­tu­nei­na”. Vähemmälle huomiolle ovat jääneet ilmiön todel­li­set vai­ku­tuk­set alku­pe­räis­kan­so­jen yhteis­kun­nal­li­seen ja kan­sain­vä­li­seen asemaan.

Omimisella tar­koi­te­taan toisesta kult­tuu­ris­ta – yleensä val­ta­väes­tön vähem­mis­tö­kult­tuu­ris­ta – lai­naa­mis­ta esi­mer­kik­si symbolien tai vaat­tei­den muodossa. Kuten Jukka Jouhki ja Liina Mustonen AntroBlogissa ovat huo­maut­ta­neet, kult­tuu­ri­sen omimisen ongelmat juontavat juurensa yhteis­kun­nal­li­siin val­ta­suh­tei­siin. Monet vähem­mis­tö­ryh­mät kokevat syrjintää käyt­täes­sään jul­ki­ses­ti omien kult­tuu­rien­sa sym­bo­lei­ta, vaikka samalla val­ta­väes­tö voi hyötyä näistä esi­mer­kik­si talou­del­li­ses­ti.

Kulttuurinen omiminen on eri tavoin ongelma monille ryhmille, joilla ei ole yhteis­kun­nal­lis­ta valta-asemaa. Alkuperäiskansoille tällä on kuitenkin aivan oman­lai­nen mer­ki­tyk­sen­sä, joka liittyy näiden kansojen his­to­rial­li­seen suve­ree­ni­suu­teen ja kan­sain­vä­li­ses­ti tun­nus­tet­tui­hin oikeuk­siin. En väitä, että omiminen olisi vähemmän hai­tal­lis­ta muille ryhmille, mutta tässä tekstissä käsit­te­len niitä erityisiä tapoja joilla omiminen vaikuttaa juuri alku­pe­räis­kan­soi­hin.

Alkuun todet­ta­koon, että kult­tuu­ri­ses­ta omi­mi­ses­ta alku­pe­räis­kan­so­jen oikeuk­sien yhtey­des­sä puhut­taes­sa ei pyritä syyl­lis­tä­mään lapsia ink­ka­ri­lei­keis­tä tai lailla rajaamaan esineiden käyttöä. Sen sijaan kes­kus­te­lul­la tuodaan esille kult­tuu­ri­sen omimisen vahin­gol­li­set vai­ku­tuk­set alku­pe­räis­kan­soil­le. Allekirjoittanut on itsekin nuorena pukeu­tu­nut naa­miai­siin inti­aa­nik­si, mutta alku­pe­räis­kan­so­jen tilan­tee­seen pereh­ty­nee­nä en sitä enää tekisi. Jos alku­pe­räis­kan­so­jen historiat, koke­muk­set ja yhteisöt olisivat paremmin tun­net­tu­ja, tuskin moni muukaan enää noihin leik­kei­hin ryhtyisi.

Kuva: Jenelle Ball (CC0)

Kansalliset ja kansainväliset oikeudet

Alkuperäiskansoilla on kan­sal­li­ses­ti ja kan­sain­vä­li­ses­ti mää­ri­tel­lyt oikeudet, joiden toteu­tu­mi­sen kult­tuu­ri­nen omiminen käy­tän­nös­sä estää. Esimerkiksi Suomen perus­tus­la­ki tunnustaa saa­me­lai­set alku­pe­räis­kan­sa­na. Tämän mukaan heillä on oikeus ylläpitää ja kehittää omaa kieltään ja kult­tuu­ri­aan.

Alkuperäiskansojen itse­mää­rää­mi­soi­keus on myös kan­sain­vä­li­ses­ti mää­ri­tel­ty. Syyskuussa tuli kymmenen vuotta täyteen YK:n alku­pe­räis­kan­so­jen oikeuk­sien eli UNDRIP -sopi­muk­sen alle­kir­joit­ta­mi­ses­ta (United Nations Declaration on the Rights of Indigenous Peoples). Sen mukaan alku­pe­räis­kan­soil­la on oikeus määrätä omasta talou­del­li­ses­ta, yhteis­kun­nal­li­ses­ta ja kult­tuu­ri­ses­ta kehit­ty­mi­ses­tään.

Kuva: Lenny Miles (CC0)

Käytännössä monet sopi­muk­sen tavoit­teet eivät toteudu. Vuonna 2007 Yhdysvallat, Kanada, Australia ja Uusi-Seelanti kiel­täy­tyi­vät alle­kir­joit­ta­mas­ta sopimusta. Kaikki neljä ovat kuitenkin viime vuosina eri tavoin pyör­tä­neet pää­tök­sen­sä. Tämän lisäksi myös heti alle­kir­joit­ta­neet valtiot ovat olleet halut­to­mia tukemaan alku­pe­räis­kan­so­ja mm. maa­oi­keuk­sien tur­vaa­mi­ses­sa. Esimerkiksi Suomi sai keväällä YK:n rotusyr­jin­nän komi­teal­ta huo­mau­tuk­sen saa­me­lais­ten asemasta. Komitean mukaan Suomen tulisi paremmin varmistaa saa­me­lais­ten vapaa­eh­toi­nen ennak­ko­suos­tu­mus hyväk­syes­sään pro­jek­te­ja, jotka vai­kut­ta­vat saa­me­lais­ten maa- ja resurs­sin­käyt­tö­oi­keuk­siin.

Kulttuurinen omiminen rajaa osaltaan eri­tyi­ses­ti alku­pe­räis­kan­so­jen kult­tuu­ris­ta itse­mää­rää­mi­soi­keut­ta. Sulkapäähinemuoti on tästä hyvä esimerkki. Joillekin Pohjois-Amerikan tasan­ko­kan­soil­le sul­ka­pää­hi­ne on yksilön ansait­se­ma kun­nia­merk­ki. Pyyntö olla käyt­tä­mät­tä näitä pää­hi­nei­tä ei siis koske pel­käs­tään ei-alku­pe­räis­väes­töä, vaan myös näiden kult­tuu­rien niitä jäseniä, joille ei ole sitä kunniaa myönnetty. Jäljitelmäpäähineet kieltävät näiltä ryhmiltä oikeuden suojella omaa kult­tuu­ri­aan.

Asuttajakolonialismi

Harva mieltää Suomen kolo­nia­lis­ti­sek­si valtioksi termin perin­tei­ses­sä mer­ki­tyk­ses­sä, jossa vieras kansa ottaa valtaansa kaukaisen alueen ja hyödyntää sekä sen resurs­se­ja että alku­pe­räi­sa­suk­kai­den työvoimaa. Kolonialismilla on kuitenkin monta muotoa. Viime kuussa Lapin yli­opis­ton arktisen alku­pe­räis­kan­sa­po­li­tii­kan tut­ki­mus­pro­fes­so­ri Rauna Kuokkanen kirjoitti asut­ta­ja­ko­lo­nia­lis­min käsit­tees­tä blo­gi­kir­joi­tuk­sen. Asuttajakolonialismi on alku­pe­räis­kan­sa­tut­ki­muk­ses­sa laajalti käytetty termi. Sillä tar­koi­te­taan prosessia, jolla kansa asuttaa alueen ja syr­jäyt­tää alku­pe­räis­väes­tön kokonaan ottaak­seen maat ja resurssit omaan haltuunsa.

Kuva: Suohpanterror

Alkuperäisväestöä ei vält­tä­mät­tä eli­mi­noi­da väki­val­loin vaan heidät voidaan eri keinoin sulauttaa val­ta­väes­töön. Näkyvä esimerkki täl­lai­ses­ta käy­tän­nös­tä on Kanadan ja Yhdysvaltojen 1800- ja 1900-lukujen asun­to­la­kou­lut, joissa alku­pe­räis­kan­sa­lap­sil­ta kiel­let­tiin oma kieli, kulttuuri ja per­heyh­tey­det. Koulujen yhtenä tavoit­tee­na oli sulauttaa alku­pe­räis­kan­sat val­ta­väes­töön, jolloin he eivät enää kaipaisi reser­vaat­ti­mai­ta ja maat voi­tai­siin siirtää val­ta­väes­tön käyttöön. Myös Pohjoismaissa – Suomi mukaan lukien – on ollut saa­me­lai­sil­le asun­to­la­kou­lu­ja.

Asuttajakolonialismi ei kui­ten­kaan ole aina näin helposti havait­ta­vis­sa. Kulttuurinen omiminen toimii osana asut­ta­ja­ko­lo­nia­lis­tis­ta prosessia tuomalla alku­pe­räis­kan­so­jen kult­tuu­rit val­ta­vir­ran käyttöön. Mediassa nähdään alku­pe­räis­kan­so­jen sym­bo­lei­ta, kuten sul­ka­pää­hi­nei­tä tai saa­men­pu­ku­ja useim­mi­ten muiden kuin ryhmään kuuluvien käytössä. Näin syntyy kuva alku­pe­räis­kan­sois­ta kuolleina kult­tuu­rei­na tai jopa kuvit­teel­li­si­na satu­hah­moi­na.

Alkuperäiskansat eivät ole kuolevia kult­tuu­re­ja. Pelkästään Yhdysvalloissa on yli 560 valtion tun­nus­ta­maa eri alku­pe­räis­kan­saa, joilla on eri kielet, perinteet ja usko­muk­set. Heidän kult­tuu­rin­sa elävät ja kehit­ty­vät. Alkuperäiskansojen oikeuksia on mahdoton turvata, jos heidän ole­mas­sao­lo­aan ei tun­nus­te­ta. Kun ulko­puo­li­set käyttävät alku­pe­räis­kan­so­jen kult­tuu­rien sym­bo­lei­ta, he samalla edistävät heidän sulau­tu­mis­taan val­ta­väes­töön ja iden­ti­teet­tien lopul­lis­ta häviä­mis­tä.

Teoksessaan Playing Indian (1998) Dakota-kansaan kuuluva tutkija Philip J. Deloria kertoo, kuinka ame­rik­ka­lai­set ovat kautta historian käyt­tä­neet etenkin tasan­ko­kan­so­jen sym­bo­liik­kaa luo­dak­seen yhdys­val­ta­lais­ta iden­ti­teet­tiä. Jo vuonna 1773 Britannian siir­to­maa­val­taa pro­tes­toi­vat pukeu­tui­vat alku­pe­räis­kan­so­jen edus­ta­jik­si teh­däk­seen poliit­tis­ta pesäeroa euroop­pa­lai­siin. Myös 1960-luvun hip­pi­muo­ti miel­let­tiin ”ame­rik­ka­lai­sek­si” juuri sen alku­pe­räis­kan­soil­ta lai­naa­mien reu­na­ko­ris­tei­den ja sulka-asus­tei­den vuoksi.

Myös suo­ma­lai­set käyttävät saa­me­lais­kult­tuu­rin ele­ment­te­jä ”suo­ma­lai­suu­den” luo­mi­ses­sa. Esimerkiksi vuonna 2014 Miss Maailma –kil­pai­lus­sa Carola Miller edusti Suomea pilai­lu­puo­dis­ta ostettu feik­ki­saa­men­pu­ku yllään. Hän perusteli pää­tös­tään ker­to­mal­la, että puvusta ”syntyy mie­li­ku­via eksoot­ti­seen Suomen Lapin luontoon.” Tällaisessa käytössä pyritään luomaan tie­tyn­lais­ta kuvaa Suomesta, mutta samalla huo­maa­mat­ta sulau­te­taan saa­me­lais­ta kult­tuu­ria osaksi kan­sal­lis­ta iden­ti­teet­tiä.

Kulttuurisen omimisen kansainvälinen merkitys

Mutta mitä väliä on sillä, käyttääkö suo­ma­lai­nen Pohjois-Amerikan alku­pe­räis­kan­so­jen kult­tuu­re­ja jäl­jit­te­le­vää pää­hi­net­tä? Tätä kysymystä toi­mit­ta­ja Sanna Ukkola pyrki avaamaan Pressiklubissa 6. lokakuuta. Jakso ja sitä seurannut kiistely hei­jas­ta­vat alku­pe­räis­kan­sois­ta käytävän kes­kus­te­lun yleisiä epäkohtia. Ukkola avasi jakson pukeu­tu­nee­na sul­ka­hat­tuun, mikä teki hänen ase­mas­taan läh­tö­koh­tai­ses­ti selvän: hän ei näe sul­ka­pää­hi­neen käytössä ongelmaa. Tämän hän vahvisti ohjelman jälkeen Twitterissä. Toimintatapa odo­te­tus­ti provosoi. Se myös sulki mah­dol­li­suu­den raken­ta­vaan vuo­ro­pu­he­luun.

Kuva: Prabuddha Sharma (CC0)

Sosiaalisessa mediassa tempaus keräsi sekä vas­ta­lausei­ta että tukea Ukkolan teolle. Sen sijaan, että alku­pe­räis­kan­so­jen oikeudet olisivat saaneet huomiota, aihe siirtyi pian sanan­va­pau­teen. Twitter-käyttäjän kysyttyä huu­mo­ri­mie­les­sä, pitäisikö Ukkolan seu­raa­vak­si pukea päähänsä KKK-huppu tai lii­ma­pul­lo, alku­pe­räis­kan­so­jen oikeudet unoh­tui­vat kokonaan.

On väitetty etteivät Amerikan alku­pe­räis­kan­sat välitä, siitä mitä suo­ma­lai­nen juontaja pistää päähänsä tele­vi­sios­sa. Ja kuitenkin Pohjois-Amerikan alku­pe­räis­kan­sa­toi­mi­jat ovat pro­tes­toi­neet juuri tällaista toimintaa. Monet fes­ti­vaa­lit Yhdysvalloissa, Kanadassa ja Britanniassa ovat kiel­tä­neet sul­ka­pää­hi­nei­den käytön tämän vuoksi. Brownin apu­lais­pro­fes­so­ri, Cherokee-kansan jäsen Adrienne Keene on blo­gis­saan kuvaillut kult­tuu­ris­ta omimista merkkinä alku­pe­räis­kan­so­jen jat­ku­vas­ta syr­jäyt­tä­mi­ses­tä. Ympäri maailmaa käytetään puku­lei­keis­sä inti­aa­nia­su­ja, mutta alku­pe­räis­kan­so­jen köyhyys, korkeat itse­mur­ha­lu­vut ja yhtiöiden tun­keu­tu­mi­nen reser­vaat­ti­mail­le eivät kiinnosta. Näistä kult­tuu­reis­ta omiminen ympäri maailman tukee asut­ta­ja­ko­lo­nia­lis­tis­ta prosessia, jossa alku­pe­räis­kan­so­jen iden­ti­teet­te­jä häi­vy­te­tään.

Suomessa saa­me­lais­asiat saavat hyvin vähän huomiota ja ovat Pohjoismaiden ulko­puo­lel­la vielä vähemmän tun­net­tu­ja. Suomen Saamelaisnuoret ry:n puheen­joh­ta­ja Petra Laiti on tuonut esille, että Tenonjokisopimukseen tai suun­nit­teil­la olevaan Jäämeren rataan kantaa ottava saa­me­lai­nen kuvataan mediassa hyök­kää­vä­nä. Saamelaiset miel­le­tään louk­kaan­tu­jik­si, kun he kom­men­toi­vat itse­mää­rää­mi­soi­keu­ten­sa toteu­tu­mis­ta, oli kyse sitten kult­tuu­ri­ses­ta omi­mi­ses­ta tai kalas­tusoi­keuk­sien puo­lus­ta­mi­ses­ta.

Valtioneuvosto ilmoitti lokakuun 19. päivä aiko­muk­ses­taan aloittaa Suomessa sovin­to­ko­mis­sio. Tämä ottanee mallia esi­mer­kik­si Kanadan totuus- ja sovin­to­ko­mis­sios­ta, jolla pyrittiin paran­ta­maan valtion ja alku­pe­räis­kan­so­jen välisiä suhteita käsit­te­le­mäl­lä menneitä epäkohtia. Miten Suomessa voidaan käydä kes­kus­te­lua his­to­rial­li­sis­ta epä­koh­dis­ta, kuten asun­to­la­kou­luis­ta ja sulaut­ta­mis­po­li­tii­kas­ta, jos jo kes­kus­te­lu vää­ren­ne­tyis­tä saa­men­pu­vuis­ta kohtaa näin kovaa vas­ta­rin­taa? Miten alku­pe­räis­kan­sat voivat pitää kiinni kan­sain­vä­li­ses­ti sovi­tuis­ta oikeuk­sis­taan, jos vir­heel­lis­ten kuvausten esille tuomiseen vastataan vain vetämällä sul­ka­pää­hi­ne tiukemmin päähän?

Asuttajakolonialismi on sekä kan­sal­li­nen että kan­sain­vä­li­nen uhka alku­pe­räis­kan­soil­le. Vain tun­nis­ta­mal­la sen eri yhteis­kun­nal­li­set muodot ja antamalla alku­pe­räis­kan­so­jen johtaa kes­kus­te­lua omista asiois­taan voimme yhdessä turvata näiden yhtei­sö­jen tule­vai­suu­den.

Kuva: Umanoide (CC0)

  • Podcast-lukija: Sanna Rauhala
  • Verkkotaitto: Taina Cooke
  • Artikkelikuva: Pete Bellis (CC0)
  1. Deloria, Philip J. (1998) Playing Indian.
  2. Lehtola, Veli-Pekka (2015) Saamelaiskiista – sortaako Suomi alku­pe­räis­kan­saan­sa?
  3. Lennox, Corinne ja Damien Short, toim. (2016) Handbook of indi­ge­nous peoples’ rights.
  4. Wolfe, Patrick (2006) Settler Colonialism and the Elimination of the Native. Journal of Genocide Research. 8:4. 387 – 409.

Kirjoittaja

Reetta Humalajoki on Suomen Akatemian tutkijatohtori Turun yliopiston Pohjois-Amerikan tutkimuksen John Morton -keskuksessa. Hän tutkii alkuperäiskansojen aktivismia ja assimilaatiopolitiikkaa Yhdysvalloissa ja Kanadassa kylmän sodan aikaan. Hän väitteli Durhamin yliopiston historian laitokselta vuonna 2016.

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Lue myös nämä: