Alkuperäiskansat, kulttuurinen omiminen ja asuttajakolonialismi

Miss Helsinki-kisaajien ”fan­ta­sia­pää­hi­neet”, Kiasman feik­ki­saa­men­pu­vut, Sanna Ukkola sul­ka­ha­tus­sa. Sosiaalisessa mediassa on viime vuosina aika ajoin kohistu kult­tuu­ri­ses­ta omi­mi­ses­ta. Laajemmalle yleisölle käsite on tullut tutuksi lähinnä ilta­päi­vä­leh­tien kohu­kir­joi­tus­ten ja tele­vi­sion kes­kus­te­luoh­jel­mien kautta, joissa vähem­mis­tö­jä kuvataan omi­mi­ses­ta ”louk­kaan­tu­nei­na”. Vähemmälle huomiolle ovat jääneet ilmiön todel­li­set vai­ku­tuk­set alku­pe­räis­kan­so­jen yhteis­kun­nal­li­seen ja kan­sain­vä­li­seen asemaan.

Omimisella tar­koi­te­taan toisesta kult­tuu­ris­ta – yleensä val­ta­väes­tön vähem­mis­tö­kult­tuu­ris­ta – lai­naa­mis­ta esi­mer­kik­si symbolien tai vaat­tei­den muodossa. Kuten Jukka Jouhki ja Liina Mustonen AntroBlogissa ovat huo­maut­ta­neet, kult­tuu­ri­sen omimisen ongelmat juontavat juurensa yhteis­kun­nal­li­siin val­ta­suh­tei­siin. Monet vähem­mis­tö­ryh­mät kokevat syrjintää käyt­täes­sään jul­ki­ses­ti omien kult­tuu­rien­sa sym­bo­lei­ta, vaikka samalla val­ta­väes­tö voi hyötyä näistä esi­mer­kik­si taloudellisesti. 

Kulttuurinen omiminen on eri tavoin ongelma monille ryhmille, joilla ei ole yhteis­kun­nal­lis­ta valta-asemaa. Alkuperäiskansoille tällä on kuitenkin aivan oman­lai­nen mer­ki­tyk­sen­sä, joka liittyy näiden kansojen his­to­rial­li­seen suve­ree­ni­suu­teen ja kan­sain­vä­li­ses­ti tun­nus­tet­tui­hin oikeuk­siin. En väitä, että omiminen olisi vähemmän hai­tal­lis­ta muille ryhmille, mutta tässä tekstissä käsit­te­len niitä erityisiä tapoja joilla omiminen vaikuttaa juuri alkuperäiskansoihin.

Alkuun todet­ta­koon, että kult­tuu­ri­ses­ta omi­mi­ses­ta alku­pe­räis­kan­so­jen oikeuk­sien yhtey­des­sä puhut­taes­sa ei pyritä syyl­lis­tä­mään lapsia ink­ka­ri­lei­keis­tä tai lailla rajaamaan esineiden käyttöä. Sen sijaan kes­kus­te­lul­la tuodaan esille kult­tuu­ri­sen omimisen vahin­gol­li­set vai­ku­tuk­set alku­pe­räis­kan­soil­le. Allekirjoittanut on itsekin nuorena pukeu­tu­nut naa­miai­siin inti­aa­nik­si, mutta alku­pe­räis­kan­so­jen tilan­tee­seen pereh­ty­nee­nä en sitä enää tekisi. Jos alku­pe­räis­kan­so­jen historiat, koke­muk­set ja yhteisöt olisivat paremmin tun­net­tu­ja, tuskin moni muukaan enää noihin leik­kei­hin ryhtyisi.

Kuva: Jenelle Ball (CC0)

Kansalliset ja kansainväliset oikeudet

Alkuperäiskansoilla on kan­sal­li­ses­ti ja kan­sain­vä­li­ses­ti mää­ri­tel­lyt oikeudet, joiden toteu­tu­mi­sen kult­tuu­ri­nen omiminen käy­tän­nös­sä estää. Esimerkiksi Suomen perus­tus­la­ki tunnustaa saa­me­lai­set alku­pe­räis­kan­sa­na. Tämän mukaan heillä on oikeus ylläpitää ja kehittää omaa kieltään ja kulttuuriaan. 

Alkuperäiskansojen itse­mää­rää­mi­soi­keus on myös kan­sain­vä­li­ses­ti mää­ri­tel­ty. Syyskuussa tuli kymmenen vuotta täyteen YK:n alku­pe­räis­kan­so­jen oikeuk­sien eli UNDRIP -sopi­muk­sen alle­kir­joit­ta­mi­ses­ta (United Nations Declaration on the Rights of Indigenous Peoples). Sen mukaan alku­pe­räis­kan­soil­la on oikeus määrätä omasta talou­del­li­ses­ta, yhteis­kun­nal­li­ses­ta ja kult­tuu­ri­ses­ta kehittymisestään. 

Kuva: Lenny Miles (CC0)

Käytännössä monet sopi­muk­sen tavoit­teet eivät toteudu. Vuonna 2007 Yhdysvallat, Kanada, Australia ja Uusi-Seelanti kiel­täy­tyi­vät alle­kir­joit­ta­mas­ta sopimusta. Kaikki neljä ovat kuitenkin viime vuosina eri tavoin pyör­tä­neet pää­tök­sen­sä. Tämän lisäksi myös heti alle­kir­joit­ta­neet valtiot ovat olleet halut­to­mia tukemaan alku­pe­räis­kan­so­ja mm. maa­oi­keuk­sien tur­vaa­mi­ses­sa. Esimerkiksi Suomi sai keväällä YK:n rotusyr­jin­nän komi­teal­ta huo­mau­tuk­sen saa­me­lais­ten asemasta. Komitean mukaan Suomen tulisi paremmin varmistaa saa­me­lais­ten vapaa­eh­toi­nen ennak­ko­suos­tu­mus hyväk­syes­sään pro­jek­te­ja, jotka vai­kut­ta­vat saa­me­lais­ten maa- ja resurssinkäyttöoikeuksiin. 

Kulttuurinen omiminen rajaa osaltaan eri­tyi­ses­ti alku­pe­räis­kan­so­jen kult­tuu­ris­ta itse­mää­rää­mi­soi­keut­ta. Sulkapäähinemuoti on tästä hyvä esimerkki. Joillekin Pohjois-Amerikan tasan­ko­kan­soil­le sul­ka­pää­hi­ne on yksilön ansait­se­ma kun­nia­merk­ki. Pyyntö olla käyt­tä­mät­tä näitä pää­hi­nei­tä ei siis koske pel­käs­tään ei-alku­pe­räis­väes­töä, vaan myös näiden kult­tuu­rien niitä jäseniä, joille ei ole sitä kunniaa myönnetty. Jäljitelmäpäähineet kieltävät näiltä ryhmiltä oikeuden suojella omaa kulttuuriaan.

Asuttajakolonialismi

Harva mieltää Suomen kolo­nia­lis­ti­sek­si valtioksi termin perin­tei­ses­sä mer­ki­tyk­ses­sä, jossa vieras kansa ottaa valtaansa kaukaisen alueen ja hyödyntää sekä sen resurs­se­ja että alku­pe­räi­sa­suk­kai­den työvoimaa. Kolonialismilla on kuitenkin monta muotoa. Viime kuussa Lapin yli­opis­ton arktisen alku­pe­räis­kan­sa­po­li­tii­kan tut­ki­mus­pro­fes­so­ri Rauna Kuokkanen kirjoitti asut­ta­ja­ko­lo­nia­lis­min käsit­tees­tä blo­gi­kir­joi­tuk­sen. Asuttajakolonialismi on alku­pe­räis­kan­sa­tut­ki­muk­ses­sa laajalti käytetty termi. Sillä tar­koi­te­taan prosessia, jolla kansa asuttaa alueen ja syr­jäyt­tää alku­pe­räis­väes­tön kokonaan ottaak­seen maat ja resurssit omaan haltuunsa. 

Kuva: Suohpanterror

Alkuperäisväestöä ei vält­tä­mät­tä eli­mi­noi­da väki­val­loin vaan heidät voidaan eri keinoin sulauttaa val­ta­väes­töön. Näkyvä esimerkki täl­lai­ses­ta käy­tän­nös­tä on Kanadan ja Yhdysvaltojen 1800- ja 1900-lukujen asun­to­la­kou­lut, joissa alku­pe­räis­kan­sa­lap­sil­ta kiel­let­tiin oma kieli, kulttuuri ja per­heyh­tey­det. Koulujen yhtenä tavoit­tee­na oli sulauttaa alku­pe­räis­kan­sat val­ta­väes­töön, jolloin he eivät enää kaipaisi reser­vaat­ti­mai­ta ja maat voi­tai­siin siirtää val­ta­väes­tön käyttöön. Myös Pohjoismaissa – Suomi mukaan lukien – on ollut saa­me­lai­sil­le asuntolakouluja.

Asuttajakolonialismi ei kui­ten­kaan ole aina näin helposti havait­ta­vis­sa. Kulttuurinen omiminen toimii osana asut­ta­ja­ko­lo­nia­lis­tis­ta prosessia tuomalla alku­pe­räis­kan­so­jen kult­tuu­rit val­ta­vir­ran käyttöön. Mediassa nähdään alku­pe­räis­kan­so­jen sym­bo­lei­ta, kuten sul­ka­pää­hi­nei­tä tai saa­men­pu­ku­ja useim­mi­ten muiden kuin ryhmään kuuluvien käytössä. Näin syntyy kuva alku­pe­räis­kan­sois­ta kuolleina kult­tuu­rei­na tai jopa kuvit­teel­li­si­na satuhahmoina.

Alkuperäiskansat eivät ole kuolevia kult­tuu­re­ja. Pelkästään Yhdysvalloissa on yli 560 valtion tun­nus­ta­maa eri alku­pe­räis­kan­saa, joilla on eri kielet, perinteet ja usko­muk­set. Heidän kult­tuu­rin­sa elävät ja kehit­ty­vät. Alkuperäiskansojen oikeuksia on mahdoton turvata, jos heidän ole­mas­sao­lo­aan ei tun­nus­te­ta. Kun ulko­puo­li­set käyttävät alku­pe­räis­kan­so­jen kult­tuu­rien sym­bo­lei­ta, he samalla edistävät heidän sulau­tu­mis­taan val­ta­väes­töön ja iden­ti­teet­tien lopul­lis­ta häviämistä. 

Teoksessaan Playing Indian (1998) Dakota-kansaan kuuluva tutkija Philip J. Deloria kertoo, kuinka ame­rik­ka­lai­set ovat kautta historian käyt­tä­neet etenkin tasan­ko­kan­so­jen sym­bo­liik­kaa luo­dak­seen yhdys­val­ta­lais­ta iden­ti­teet­tiä. Jo vuonna 1773 Britannian siir­to­maa­val­taa pro­tes­toi­vat pukeu­tui­vat alku­pe­räis­kan­so­jen edus­ta­jik­si teh­däk­seen poliit­tis­ta pesäeroa euroop­pa­lai­siin. Myös 1960-luvun hip­pi­muo­ti miel­let­tiin ”ame­rik­ka­lai­sek­si” juuri sen alku­pe­räis­kan­soil­ta lai­naa­mien reu­na­ko­ris­tei­den ja sulka-asus­tei­den vuoksi. 

Myös suo­ma­lai­set käyttävät saa­me­lais­kult­tuu­rin ele­ment­te­jä ”suo­ma­lai­suu­den” luo­mi­ses­sa. Esimerkiksi vuonna 2014 Miss Maailma –kil­pai­lus­sa Carola Miller edusti Suomea pilai­lu­puo­dis­ta ostettu feik­ki­saa­men­pu­ku yllään. Hän perusteli pää­tös­tään ker­to­mal­la, että puvusta ”syntyy mie­li­ku­via eksoot­ti­seen Suomen Lapin luontoon.” Tällaisessa käytössä pyritään luomaan tie­tyn­lais­ta kuvaa Suomesta, mutta samalla huo­maa­mat­ta sulau­te­taan saa­me­lais­ta kult­tuu­ria osaksi kan­sal­lis­ta identiteettiä. 

Kulttuurisen omimisen kansainvälinen merkitys

Mutta mitä väliä on sillä, käyttääkö suo­ma­lai­nen Pohjois-Amerikan alku­pe­räis­kan­so­jen kult­tuu­re­ja jäl­jit­te­le­vää pää­hi­net­tä? Tätä kysymystä toi­mit­ta­ja Sanna Ukkola pyrki avaamaan Pressiklubissa 6. lokakuuta. Jakso ja sitä seurannut kiistely hei­jas­ta­vat alku­pe­räis­kan­sois­ta käytävän kes­kus­te­lun yleisiä epäkohtia. Ukkola avasi jakson pukeu­tu­nee­na sul­ka­hat­tuun, mikä teki hänen ase­mas­taan läh­tö­koh­tai­ses­ti selvän: hän ei näe sul­ka­pää­hi­neen käytössä ongelmaa. Tämän hän vahvisti ohjelman jälkeen Twitterissä. Toimintatapa odo­te­tus­ti provosoi. Se myös sulki mah­dol­li­suu­den raken­ta­vaan vuoropuheluun. 

Kuva: Prabuddha Sharma (CC0)

Sosiaalisessa mediassa tempaus keräsi sekä vas­ta­lausei­ta että tukea Ukkolan teolle. Sen sijaan, että alku­pe­räis­kan­so­jen oikeudet olisivat saaneet huomiota, aihe siirtyi pian sanan­va­pau­teen. Twitter-käyttäjän kysyttyä huu­mo­ri­mie­les­sä, pitäisikö Ukkolan seu­raa­vak­si pukea päähänsä KKK-huppu tai lii­ma­pul­lo, alku­pe­räis­kan­so­jen oikeudet unoh­tui­vat kokonaan.

On väitetty etteivät Amerikan alku­pe­räis­kan­sat välitä, siitä mitä suo­ma­lai­nen juontaja pistää päähänsä tele­vi­sios­sa. Ja kuitenkin Pohjois-Amerikan alku­pe­räis­kan­sa­toi­mi­jat ovat pro­tes­toi­neet juuri tällaista toimintaa. Monet fes­ti­vaa­lit Yhdysvalloissa, Kanadassa ja Britanniassa ovat kiel­tä­neet sul­ka­pää­hi­nei­den käytön tämän vuoksi. Brownin apu­lais­pro­fes­so­ri, Cherokee-kansan jäsen Adrienne Keene on blo­gis­saan kuvaillut kult­tuu­ris­ta omimista merkkinä alku­pe­räis­kan­so­jen jat­ku­vas­ta syr­jäyt­tä­mi­ses­tä. Ympäri maailmaa käytetään puku­lei­keis­sä inti­aa­nia­su­ja, mutta alku­pe­räis­kan­so­jen köyhyys, korkeat itse­mur­ha­lu­vut ja yhtiöiden tun­keu­tu­mi­nen reser­vaat­ti­mail­le eivät kiinnosta. Näistä kult­tuu­reis­ta omiminen ympäri maailman tukee asut­ta­ja­ko­lo­nia­lis­tis­ta prosessia, jossa alku­pe­räis­kan­so­jen iden­ti­teet­te­jä häivytetään.

Suomessa saa­me­lais­asiat saavat hyvin vähän huomiota ja ovat Pohjoismaiden ulko­puo­lel­la vielä vähemmän tun­net­tu­ja. Suomen Saamelaisnuoret ry:n puheen­joh­ta­ja Petra Laiti on tuonut esille, että Tenonjokisopimukseen tai suun­nit­teil­la olevaan Jäämeren rataan kantaa ottava saa­me­lai­nen kuvataan mediassa hyök­kää­vä­nä. Saamelaiset miel­le­tään louk­kaan­tu­jik­si, kun he kom­men­toi­vat itse­mää­rää­mi­soi­keu­ten­sa toteu­tu­mis­ta, oli kyse sitten kult­tuu­ri­ses­ta omi­mi­ses­ta tai kalas­tusoi­keuk­sien puolustamisesta.

Valtioneuvosto ilmoitti lokakuun 19. päivä aiko­muk­ses­taan aloittaa Suomessa sovin­to­ko­mis­sio. Tämä ottanee mallia esi­mer­kik­si Kanadan totuus- ja sovin­to­ko­mis­sios­ta, jolla pyrittiin paran­ta­maan valtion ja alku­pe­räis­kan­so­jen välisiä suhteita käsit­te­le­mäl­lä menneitä epäkohtia. Miten Suomessa voidaan käydä kes­kus­te­lua his­to­rial­li­sis­ta epä­koh­dis­ta, kuten asun­to­la­kou­luis­ta ja sulaut­ta­mis­po­li­tii­kas­ta, jos jo kes­kus­te­lu vää­ren­ne­tyis­tä saa­men­pu­vuis­ta kohtaa näin kovaa vas­ta­rin­taa? Miten alku­pe­räis­kan­sat voivat pitää kiinni kan­sain­vä­li­ses­ti sovi­tuis­ta oikeuk­sis­taan, jos vir­heel­lis­ten kuvausten esille tuomiseen vastataan vain vetämällä sul­ka­pää­hi­ne tiukemmin päähän? 

Asuttajakolonialismi on sekä kan­sal­li­nen että kan­sain­vä­li­nen uhka alku­pe­räis­kan­soil­le. Vain tun­nis­ta­mal­la sen eri yhteis­kun­nal­li­set muodot ja antamalla alku­pe­räis­kan­so­jen johtaa kes­kus­te­lua omista asiois­taan voimme yhdessä turvata näiden yhtei­sö­jen tulevaisuuden.

Kuva: Umanoide (CC0)

  • Podcast-lukija: Sanna Rauhala
  • Verkkotaitto: Taina Cooke
  • Artikkelikuva: Pete Bellis (CC0)
  1. Deloria, Philip J. (1998) Playing Indian.
  2. Lehtola, Veli-Pekka (2015) Saamelaiskiista – sortaako Suomi alkuperäiskansaansa? 
  3. Lennox, Corinne ja Damien Short, toim. (2016) Handbook of indi­ge­nous peoples’ rights.
  4. Wolfe, Patrick (2006) Settler Colonialism and the Elimination of the Native. Journal of Genocide Research. 8:4. 387 – 409.

Kirjoittaja

Reetta Humalajoki on Suomen Akatemian tutkijatohtori Turun yliopiston Pohjois-Amerikan tutkimuksen John Morton -keskuksessa. Hän tutkii alkuperäiskansojen aktivismia ja assimilaatiopolitiikkaa Yhdysvalloissa ja Kanadassa kylmän sodan aikaan. Hän väitteli Durhamin yliopiston historian laitokselta vuonna 2016.

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Lue myös nämä:

Alkuperäiskansojen edustajat viittaavat kulttuurisella omimisella kolonialismin perintöön ja siitä juontuviin valtasuhteisiin. Kuten professori Olufynmilayo Arewa mainitsee, vajavainen keskustelu kulttuurisesta omimisesta jättää huomioimatta sen, että kulttuurin lainaaminen, yhteensulautuminen ja jakaminen eivät ole sama asia kuin omiminen. Lainaamisesta tulee omimista, kun se vahvistaa historiallisesti hyväksikäyttävää suhdetta, tai riistää ryhmältä mahdollisuudet hyötyä kulttuurisesta materiaalistaan ja hallita sitä itse.

Oletko käynyt joogassa? Onko lapsesi käyttänyt “inkkaripäähinettä”? Kiiluuko sympaattinen Buddha-patsas kirjahyllyssäsi? Jos vastaat myöntävästi, olet saattanut syyllistyä kulttuuriseen appropriaatioon eli kulttuurin omimiseen. Vaikka vieraiden kulttuuristen vaikutteiden omimista on tapahtunut aina, vasta viimeaikaisessa keskustelussa kiteytyy etnisten vähemmistöjen huoli omasta asemastaan. Voiko omimisen kieltää?  

Miten pelastetaan katoava kieli tai elvytetään marginaaliin ajettu kulttuuri? Kielen ja kulttuurin välinen suhde on kiistaton, mutta samaan aikaan kieliä kuolee sukupuuttoon jatkuvasti. Tämä johtuu yleensä siitä, että kieli ei siirry luontevasti vanhemmilta sukupolvilta nuoremmille poliittisista tai sosiaalisista syistä. Myös Suomessa saamelaisten kielen ja kulttuurin siirto sukupolvien välillä on ollut vaarassa. Ongelmaan on löydetty yhtenä ratkaisuna kielipesät varhaiskasvatuksen muotona.