Hyvää maan jäätymisen päivää!

Gregoriaanisessa kalen­te­ris­sa on 12 kuukautta, jotka on nimetty enemmän tai vähemmän pai­kal­lis­ten vuo­de­nai­ko­jen ilmiöiden mukaan. Muinaisessa Japanissa kalen­te­rin kuvauk­sel­li­suus vietiin hie­no­va­rai­sem­mil­le tasoille.

Vielä 1800-luvun lopulla käytössä olleen kalen­te­rin (koyomi) mukaan elämme tällä hetkellä Valkoisen usvan päiviä. Ajanjakso jonka tunnemme syyskuuna, ajoittuu muinaisen kalen­te­rin mukaan kolmen mik­ro­vuo­den­ajan kohdalle, joiden nimet ovat Siedettävä kuumuus, Valkoinen usva ja Syyspäiväntasaus. Nämä puo­les­taan jakau­tu­vat pie­nem­piin viiden päivän jaksoihin, joilla on runol­li­sia nimiä, kuten Valkoinen kaste välkkyy ruoholla, Västäräkit laulavat ja Myrsky loppuu. Kalenterivuosi jakautui 24 osaan (sekki), jotka puo­les­taan jakau­tu­vat kolmeen noin viiden päivän mit­tai­seen jaksoon ().

Alkujaan Kiinasta peräisin oleva kalenteri tunnetaan Itä-Aasiassa laa­jem­min­kin. Japanissa hovia­stro­no­mi Shibukawa Shunkai muokkasi sitä 1600-luvun lopulla kuvaamaan paremmin pai­kal­li­sia vuo­de­nai­ko­jen ilmiöitä. Vuosisatojen ajan käytössä ollut kalenteri hei­jas­te­lee myös japa­ni­lai­sen este­tii­kan tärkeitä peri­aat­tei­ta, jotka koros­ta­vat huo­lel­lis­ta ja huomioon ottavaa suh­tau­tu­mis­ta arkeen. Esteettisen ajattelun mukaan luonnon merkit voivat olla niin hie­no­va­rai­sia, että vain hiljainen mieli ja har­jaan­tu­nut silmä havait­se­vat niiden vivahteet.

Vai miltä kuu­los­ta­vat kes­ki­ke­sän aika, jolloin Maatunut ruoho muuttuu kiil­to­ma­doik­si tai syksyiset päivät, jolloin Sateenkaaret pii­lou­tu­vat ja Sirkat sirit­tä­vät ovella?

  • Teksti: Emmi Huhtaniemi
  1. http://​www​.nippon​.com/​e​n​/​f​e​a​t​u​r​e​s​/​h​0​0​1​24/

Kirjoittaja

Emmi Huhtaniemi, VTM, on sosiaali- ja kulttuuriantropologi Helsingin yliopistosta. Hän tarkasteli pro gradu -työssään maya-kalenterin loppuun liittynyttä uushenkisyyttä Meksikossa rituaalin ja magian näkökulmista. Emmiä kiinnostavat erityisesti inhimillisen kokemuksen rakentuminen ja tietoisuuden antropologia.

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Lue myös nämä:

Vuoden 1918 sotaa on tulkittu aikalaisten toimesta eri tavoin niin sodan aikana kuin sen jälkeenkin. Myös sodanjälkeinen historiantutkimus on tuottanut erilaisia tulkintoja. Tätä moninaisuutta selittää se, että Suomessa sodittiin samanaikaisesti monesta eri syystä: työväenluokan vapauttamiseksi kapitalismin kahleista, valtiollisen itsenäisyyden turvaamiseksi ja kotimaisia kapinallisia vastaan. Lisäksi vuoden 1918 sota oli osa ensimmäistä maailmansotaa. Miten sodan kokeneet ihmiset ovat ilmaisseet ja tulkinneet kokemuksiaan? Missä määrin kokemusten sisällöt muotoutuvat ja muuntuvat niissä prosesseissa, joissa henkilökohtaisesti koettu tapahtuma välitetään muille kerronnan avulla? Toisin sanoen, miten kokemuksia käsitellään – ilmaistaan ja tulkitaan – kun henkilökohtainen ja yksilöllinen tieto, tunne ja tulkinta asetetaan kulttuuriseen ja sosiaaliseen kontekstiin ja välitetään tietylle kohderyhmälle sanojen voimalla?

Siirtolaisuuden tutkimuksessa vanheneminen, terveys, kuolema, viimeisen lepopaikan valinta ja hautajaisten käytännön järjestelyt ovat jääneet suhteellisen vähäiselle huomiolle. Kuinka lähelle voimme tutkijoina katsoa silloin, kun tutkimuksen kohteet ovat kuolleet tai heitä on haastateltu jo vuosikymmeniä sitten? Entä kuinka lähelle voimme päästää lukijan, kun kirjoitamme hautakivistä, hautajaistoiveista ja kuolemasta tai edesmenneiden henkilöiden terveydentilasta?