Gregoriaanisessa kalenterissa on 12 kuukautta, jotka on nimetty enemmän tai vähemmän paikallisten vuodenaikojen ilmiöiden mukaan. Muinaisessa Japanissa kalenterin kuvauksellisuus vietiin hienovaraisemmille tasoille.
Vielä 1800-luvun lopulla käytössä olleen kalenterin (koyomi) mukaan elämme tällä hetkellä Valkoisen usvan päiviä. Ajanjakso jonka tunnemme syyskuuna, ajoittuu muinaisen kalenterin mukaan kolmen mikrovuodenajan kohdalle, joiden nimet ovat Siedettävä kuumuus, Valkoinen usva ja Syyspäiväntasaus. Nämä puolestaan jakautuvat pienempiin viiden päivän jaksoihin, joilla on runollisia nimiä, kuten Valkoinen kaste välkkyy ruoholla, Västäräkit laulavat ja Myrsky loppuu. Kalenterivuosi jakautui 24 osaan (sekki), jotka puolestaan jakautuvat kolmeen noin viiden päivän mittaiseen jaksoon (kō).
Alkujaan Kiinasta peräisin oleva kalenteri tunnetaan Itä-Aasiassa laajemminkin. Japanissa hoviastronomi Shibukawa Shunkai muokkasi sitä 1600-luvun lopulla kuvaamaan paremmin paikallisia vuodenaikojen ilmiöitä. Vuosisatojen ajan käytössä ollut kalenteri heijastelee myös japanilaisen estetiikan tärkeitä periaatteita, jotka korostavat huolellista ja huomioon ottavaa suhtautumista arkeen. Esteettisen ajattelun mukaan luonnon merkit voivat olla niin hienovaraisia, että vain hiljainen mieli ja harjaantunut silmä havaitsevat niiden vivahteet.
Vai miltä kuulostavat keskikesän aika, jolloin Maatunut ruoho muuttuu kiiltomadoiksi tai syksyiset päivät, jolloin Sateenkaaret piiloutuvat ja Sirkat sirittävät ovella?
Toimitus
- Teksti: Emmi Huhtaniemi
Lukemista
- http://www.nippon.com/en/features/h00124/
