Yhdistetty uskonnonopetus ei ole riittävä askel

Viime päivinä Helsingin Sanomissa on käsitelty uskon­to­kun­nil­le yhteistä uskon­non­ope­tus­ta. Keskiviikkona sitee­rat­tiin muun muassa uskon­non­ope­tuk­sen pro­fes­so­ri Arto Kallioniemeä, jonka mukaan se, että ”lapset jaetaan eri luokkiin uskonnon perus­teel­la, ei ole tätä päivää”. Kallioniemen mielestä koulujen uskon­non­ope­tus tulisi yhdistää niin, että eri uskon­to­kun­tiin kuuluvat oppilaat poh­ti­si­vat nyky-yhteis­kun­nan ilmiöitä yhtei­ses­sä ope­tuk­ses­sa.

Professorin näkökulma on liberaali ja kriit­ti­nen, mutta sekin ylläpitää uskonnon koros­tu­nut­ta asemaa kouluissa. Pitäisi mennä vielä pidem­mäl­le ja kysyä, tar­vit­see­ko uskon­nol­le omis­tet­tua oppiai­net­ta yli­pää­tään olla kouluissa.

Uskonnonopetus on koulujen arjessa totuttu tosiasia, mutta kou­luo­pe­tuk­sen tie­teel­lis­tä pohjaa vasten sen asema on ongel­mal­li­nen. Onhan uskon­to­jen ytimessä empii­ri­sen tieteen ja varsinkin seku­laa­rin kou­lu­lai­tok­sen näkö­kul­mas­ta kiusal­li­sen epä­tie­teel­li­nen oletus. Kärjistäen uskonto pohjaa fan­ta­sia­maa­il­maan yli-inhi­mil­li­si­ne olen­toi­neen. Toki jumaliin, enke­lei­hin, ihmeisiin tai kuo­le­man­jäl­kei­seen elämään voi ope­tuk­ses­sa suhtautua sym­bo­li­ses­ti, reto­ri­ses­ti tai jopa mate­ria­lis­ti­sen marxi­lai­ses­ti. Silti voidaan kysyä, tar­vit­see­ko myto­lo­gi­sia ihmis­kä­si­tyk­siä ja maa­il­man­ku­via käsit­te­le­vä opetus oman oppiai­neen. Sekulaarimmassa yhteis­kun­nas­sa uskon­nol­li­sia ilmiöitä käsi­tel­täi­siin vain osana psy­ko­lo­gi­aa, historiaa, yhteis­kun­taop­pia tai vaikkapa kir­jal­li­suut­ta.

Uskonnollisuus voi tuoda lohtua elämään, antaa auk­to­ri­teet­tia arvoille tai motivoida koko­nai­sia kan­san­liik­kei­tä yhteis­kun­nal­li­seen muu­tok­seen. Vaikka uskonto on monille tärkeä ilmiö, se ei tarkoita, että uskon­nol­li­nen myto­lo­gian opet­ta­mi­nen ja levit­tä­mi­nen olisi kou­lu­toi­men tehtävä.

Juuri tämä on uskon­non­ope­tuk­sen ongelma: Kuinka oikeuttaa koko­nai­nen uskon­nol­le omistettu oppiaine — oli opetus sitten jaettu lah­koit­tain, uskon­to­kun­nit­tain tai kaikki usko­mus­jär­jes­tel­mät yhdistäen — kun uskon­to­jen tie­teel­li­nen pohja on niin kysee­na­lai­nen? Onko jopa eet­ti­ses­ti kysee­na­lais­ta pereh­dyt­tää lapsia perin­poh­jai­ses­ti ajat­te­luun, joka kumpuaa niin vahvasti myto­lo­gias­ta — vaikka val­veu­tu­nut opettaja sen ääneen sanoi­si­kin?

Vastauksia kou­lu­lai­tok­sen taholta on yleensä kah­den­lai­sia: ”Uskonnolla on pitkät perinteet” ja/​tai ”Uskonto on tärkeä maassamme/​maailmassa”. Tutkijan näkö­kul­mas­ta kiin­toi­saa on se, että opet­ta­mal­la uskontoa kou­lu­lai­tos itse ylläpitää sen perin­net­tä. Ja tähän perin­tee­seen se viittaa perus­tel­les­saan uskonto-oppiai­neen tärkeyttä.

  1. HS 14.9.2017 
  2. HS 13.9.2017
  3. Talal Asad. Formations of the Secular: Christianity, Islam, Modernity. 2003.
  4. Charles Taylor. A Secular Age. Julkaistu 2007.
  5. Timo Kallinen: Miten uskon­nos­ta tulee kult­tuu­ria?

Kirjoittaja

Jukka Jouhki on etnologian dosentti ja antropologian lehtori Jyväskylän yliopiston historian ja etnologian laitokselta. Hän on tutkinut mm. mobiiliteknologian käyttöä Intiassa, uususkonnollista yhteisöllisyyttä ja suomalaisjohtajia, media- ja uusmediakulttuuria Etelä-Koreassa, nationalismia ja kolonialismia, kasinoympäristöjä Macaossa sekä lapsiavioliittoja ja naisten ympärileikkauksia Gambiassa. Hän on The West Networkin johtaja, https://thewestnetwork.org.

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Kommentit

  • Pekka K 15.9.2017 klo 15:54

    Muutama kommentti.

    Oman n. 10 vuoden takaisen koke­muk­se­ni (ev-lut) perus­teel­la uskon­non­ope­tus ei ollut pel­käs­tään myto­lo­gis­ten ihmis­kä­si­tyks­ten ja maa­il­man­ku­vien käsit­te­lyä eikä oppiaine ollut pel­käs­tään uskon­nol­le omistettu. Yläasteella ja lukiossa käsi­tel­tiin mm. filo­so­fi­sia etiikan teorioita ja ala-asteella poh­dit­tiin, mitä symbolit tar­koit­ta­vat. Toki painotus oli kris­ti­nus­kos­sa, mutta tämä on kult­tuu­ril­li­sis-his­to­rial­li­sis­ta syistä yhtä lailla perus­tel­tua kuin Suomen historian pai­not­ta­mi­nen his­to­rian­ope­tuk­ses­sa. Kristinusko on sitä paitsi vai­kut­ta­nut moniin seku­laa­reik­si miel­let­tyi­hin arvoihin ja ajat­te­lu­ta­poi­hin, joten sen tun­te­mi­nen on yleis­si­vis­tyk­sen kannalta tärkeää ihan riip­pu­mat­ta siitä, uskooko sen opin­kap­pa­lei­siin vai ei.

    Toiseksi käsitys uskon­nos­ta ensi­si­jai­ses­ti oppi­jär­jes­tel­mä­nä tai maa­il­man­ku­va­na on kovin suppea, minkä ant­ro­po­lo­gi­na varmasti tiedostat. Uskonto on valtavan moni­ta­hoi­nen ja vaikeasti mää­ri­tel­tä­vis­sä oleva aihe-alue. Siksi uskon­non­ope­tuk­sen sisältöjä ei ole helppo eritellä sel­lai­sik­si sel­keä­ra­jai­sik­si koko­nai­suuk­sik­si, jotka voisi punoa osaksi muiden aineiden opetusta. On vaikea nähdä, miksi esim. maa­il­ma­nus­kon­to­ja olisi jär­ke­väm­pi opettaa historian ja yhteis­kun­tao­pin tunneille hajau­tet­tu­na kuin oppiai­nees­sa, jossa niiden historiaa ja nyky­päi­vää voi­tai­siin tar­kas­tel­la limittäin. Epäilen myös muiden kuin uskon­non­opet­ta­jien kom­pe­tens­sia opettaa näitä asioita. Toisaalta kou­luo­pe­tuk­ses­sa on nykyi­sel­lään­kin pääl­lek­käi­syyt­tä: esi­mer­kik­si kan­sal­lis­ro­man­tiik­kaa voidaan käsitellä sekä äidin­kie­len että historian tunneilla. Silti kukaan ei ole lak­kaut­ta­mas­sa kir­jal­li­suus­his­to­rian opetusta saatikka sulaut­ta­mas­sa sitä his­to­ri­aan, joten miksi kirk­ko­his­to­ria sitten pitäisi?

    Kolmanneksi on ymmärrä sellaista tie­de­fe­ti­sis­miä, jossa kou­luo­pe­tuk­sen tavoit­tee­na on pereh­dyt­tää oppilaita yksi­no­maan koviin faktoihin ja tie­teel­li­siin teo­rioi­hin. Koulussa opetetaan kaiken aikaa kai­ken­lais­ta tie­tee­seen liit­ty­mä­tön­tä ilman että kukaan näkisi tässä mitään när­käs­tyk­sen aihetta. Tulisiko kir­jal­li­suu­den opet­ta­mi­nen kieltää, koska Antti Rokka ei ollut oikeasti olemassa tai koska Harry Potter-romaanien maailma on yli­luon­nol­li­nen?

    Vastaa
    • Jukka Jouhki 15.9.2017 klo 17:50

      Hei Pekka!

      Kiitoksia selkeistä kom­men­teis­ta­si. Vastaan kolmeen point­tii­si:

      1. Olet oikeassa, että uskon­non­ope­tus sisältää muutakin kuin selkeästi uskon­nol­lis­ten asioiden oppimista. Olen myös samaa mieltä kanssasi, että Suomessa uskon­non­ope­tuk­ses­sa on mie­le­käs­tä painottaa kris­ti­nus­koa koskevia sisältöjä ja että kris­ti­nus­koon pereh­ty­mi­nen kuuluu yleis­si­vis­tyk­seen. En vain näe uskon­nol­le pyhi­tet­tyä ;) oppiai­net­ta mie­lek­kääk­si asiaksi.

      2. Olen samaa mieltä kanssasi, että uskonto on moni­ta­hoi­nen ja — ainakin toisinaan — vaikeasti mää­ri­tel­tä­vä ilmiö, mutta en näe sitä kui­ten­kaan niin moni­mut­kai­sek­si sys­tee­mik­si, että sitä olisi vaikea käsitellä muilla tunneilla.

      En myöskään näe ongel­mal­li­sek­si mää­ri­tel­lä uskontoa jär­jes­tel­mäk­si, jonka ole­mas­sao­lol­le usko yli­luon­nol­li­seen on tärkeää. Tämä usko puo­les­taan vaikuttaa uskovien maa­il­man­ku­vaan.

      Kirjallisuushistoria ei taidakaan olla oma oppiai­neen­sa ainakaan perus­kou­lus­sa ja lukiossa, mutta jos olisikin, niin näkisin sen empii­ri­ses­sä mielessä arvok­kaam­pa­na oppiai­nee­na kuin uskonnon jo siitä syystä, että kir­jal­li­suut­ta on todis­tet­ta­vas­ti ollut olemassa.

      3. Itse näen, että kou­luo­pe­tuk­sen täytyy nime­no­maan pohjata tut­kit­tuun tietoon, pehmeään ja kovaan. Antti Rokan ja Harry Potterin tai muunkaan fiktion vuoksi ei tarvitse äidin­kiel­tä ja kir­jal­li­suut­ta lopettaa, kunhan kirjojen kohdalla tehdään selväksi, että ne ovat fiktiota. Olisin kyllä huo­lis­sa­ni, jos koulussa alet­tai­siin opettaa huis­paa­mis­ta tai magiaa, vaikka se ei olisikaan tun­nus­tuk­sel­lis­ta :).

      Yst. terv. Jukka

      Vastaa

Lue myös nämä:

Alun perin Piilaaksosta rantautunut startup-yrittäjyys, suomeksi kasvuyrittäjyys, on noussut yhdeksi markkinatalouden suurimmaksi trendiksi vajaan vuosikymmen aikana. Suomessa start-up pöhinä saavuttaa huippunsa jokavuotisessa Slush-juhlassa. Tänä vuonna joulukuun alussa pidetty tapahtuma keräsi jo yli 2600 startup-yritystä ja vaikuttavan ryhmän puhujia skenen ajankohtaisimmista vaikuttajista aina rauhannobelisti Al Goreen. Mutta mitä startup-yrittäjyys oikeastaan on? Ja voidaanko siitä puhua pelkästään uutena yrityksen muotona vai jopa elämäntapana? Mitkä tunnusmerkit tekevät yrityksestä startupin?

Suomi 100 -tarra koristaa ruisleipäpakkausta ja radiojuontaja kertoo, kuinka juuri soinut biisi on osa Suomen satavuotista historiaa. Lukuisat puheet muistuttavat meitä tänään siitä, kuinka sota vaihtui rauhaksi ja köyhyys väistyi vaurauden ja edistyksen tieltä. Eduskunnan juhlaistunnossa viittaukset kansainvälisiin tilastoihin valjastetaan todistamaan tätä edistystä. Uudestaan ja uudestaan kuulemme, kuinka emme saa unohtaa historiaamme – tätä lähes lineaarista menestyskertomusta.

Yksin matkaavia nuoria ja lapsia on aina liikkunut pakolais- ja väestövirtojen mukana, mutta nyt heitä on enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Yksin maahan tullut nuori tarvitsee paitsi turvallisen fyysisen myös sosiaalisesti hyväksyvän ympäristön, jonka avulla kotoutuminen uuteen maahan voi alkaa. Hän tarvitsee luotettavia aikuisia ja ennen kaikkea ystäviä uudesta kotimaastaan. Suomen Akatemian rahoittamassa TRUST-kärkihankkeessa korostetaan kuulumisen tunteen merkitystä, jonka rakentumista yksin tulleiden lasten ja nuorten arjessa tulisi tukea ja vahvistaa. Nuorten kanssa työskentelevät ihmiset puhuvat ”järkyttävästä käänteestä”, johon on johtanut pyrkimys mahdollisimman suuren ihmismäärän nopeaan ja tehokkaaseen käsittelyyn.

Kun tiedotusvälineet raportoivat salaliittoteorioista, huomio kiinnitetään yleensä niiden outouteen tai sitkeyteen ja uusiutumiskykyyn. Kun teorioihin uskomiselle on etsitty selityksiä, niitä on useimmiten löydetty ihmisen psyykkisistä ominaisuuksista. Nämä selitysmallit ovat kuitenkin kaikessa yleisyydessään epätyydyttäviä. Ne voivat mahdollisesti kertoa meille jotakin ihmislajin tavoista ajatella ja kommunikoida ympäröivästä maailmasta yleensä, mutta salaliittoteorioiden kaltaisten spesifien ilmiöiden kohdalla niistä on melko vähän apua.