Siirry suoraan sisältöön

Kenellä on isoin ananas?

Jos halusi tehdä vaikutuksen naapureihin 1600- ja 1700-lukujen Isossa-Britanniassa, oli parasta ottaa ananas kainaloon ja lähteä kylille näyttäytymään.

Mikään muu ei viestinyt korkeasta asemasta, varallisuudesta ja tyylikkyydestä kuin ananas – valtameren takaa Karibian siirtomaista tuotu hedelmä, jollaista ei oltu aiemmin nähty seurapiireissä.

Se muistutti tuttua männynkäpyä, ja saikin Britanniassa nimen “mäntyomena”, pineapple.

Atlantin yli laivattu ananas saattoi pilaantui pitkällä matkalla, mutta homeisen ananaan esittely oli kuitenkin parempi kuin ei ananasta ollenkaan.

Ananaksen suosiota selittää osittain sen tuntemattomuus eurooppalaisille. Sen dramaattinen ulkonäkö ja oma “kruunu” herättivät kuin luonnostaan ajatuksia kuninkaallisuudesta ja statuksesta.

Statussymbolina ananas oli ensin vain hallitsijoiden saatavilla, mutta vuosikymmenien varrella varakkaat maanomistajat kehittivät työvoimaa ja lämmitystekniikkaa vaativia menetelmiä ananaksien viljelyyn paikan päällä. Itse kasvatettu, jopa seitsemän vuoden kypsymisen vaativa hedelmä kertoi naapureille kuka on kuka.

Paljon resursseja vaativan ananaksen hinta oli nykyvaluutassa reilut 10 000 puntaa, eli se oli aivan liian arvokas syötäväksi. Kallisarvoisia statussymboleita tietenkin vartioitiin, ja ne olivat myös alttiita varkauksille.

Ananaksien määrän lisääntyessä ja porvariston vaurastuessa syntyi uudenlaista liiketoimintaa. Nousukas saattoi vuokrata ananaksen edustuskäyttöön. Ananasaiheiset tuotteet tulivat muotiin, ja niiden vaikutusvaltaa saattaa yhä ihailla tuon ajan esineistössä ja arkkitehtuurissa.

1800-luvun alkupuolella Suomenkin porvaristo seurasi eurooppalaista muotia, ja kasvatti kasvihuoneissaan siirtomaista peräisin olevia hedelmiä.

Kun ananas ajan myötä tuli työnväenluokan saataville, se oli jo menettänyt houkuttelevuutensa statussymbolina.

Nykyinen tapa pitää huonekasveja on osa samaa historiallista jatkumoa, jossa kaukaa kotoisin olevan kasvin vaaliminen ja esittely kertovat omistajan statuksesta.


Toimitus

Lukemista

Jaa tämä artikkeli:
Emmi Huhtaniemi

Emmi Huhtaniemi

Emmi Huhtaniemi, VTM, on sosiaali- ja kulttuuriantropologi Helsingin yliopistosta. Hän tarkasteli pro gradu -työssään maya-kalenterin loppuun liittynyttä uushenkisyyttä Meksikossa rituaalin ja magian näkökulmista. Emmiä kiinnostavat erityisesti inhimillisen kokemuksen rakentuminen ja tietoisuuden antropologia.View Author posts

Osallistu keskusteluun

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

AntroBlogi
Tietosuojakatsaus

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä tarjotakseen sinulle parhaan mahdollisen käyttökokemuksen. Evästetiedot tallennetaan selaimeesi. Ne suorittavat toimintoja, kuten tunnistavat sinut, kun palaat verkkosivustollemme. Evästeet välittävät tiimillemme tietoa siitä, mikä verkkosivustossamme on sinulle kiinnostavinta ja hyödyllisintä.