Erilaiset päihteet ovat kuuluneet ihmiskunnan elämään vuosituhansia. Nykyaikana länsimaissa yleisimmin käytetty päihde on alkoholi, mutta alkoholin lisäksi päihtymistarkoituksessa on käytetty historian saatossa myös lukuisia muita aineita.
Pohjoisten pyyntikulttuurien piirissä käytettiin kärpässieniä osana shamanistisia rituaaleja. Myös kannabista, oopiumia ja monia muita luonnosta löytyviä päihdyttäviä aineita on käytetty vuosituhansia eri puolilla maailmaa. Moderni aika on lisäksi tuonut mukanaan synteettisesti valmistetut huumausaineet.
Alkoholia on valmistettu vähintään niin pitkään kuin ihmiset ovat viljelleet maata. Alkoholijuomien tärkeydestä entisajan ihmisille kertoo se, että Suomen kansalliseepoksesta Kalevalasta löytyy suurin piirtein yhtä paljon jakeita oluen kuin maailman synnystä.Monien muiden päihteiden tavoin alkoholin liiallinen käyttö aiheuttaa voimakasta riippuvuutta ja erilaisia terveyshaittoja. Vakavan alkoholiriippuvuuden fysiologiset vieroitusoireet saattavat pahimmillaan olla hengenvaarallisia. Lisäksi monet ihmiset muuttuvat alkoholin vaikutuksen alaisina riidanhaluisiksi ja aggressiivisiksi. Suomessa suurin osa henkirikoksista tehdään alkoholin vaikutuksen alaisena.
Alkoholin haitat on tunnettu pitkään. Jo Raamatussa ja muinaisegyptiläisissä kirjoituksissa varoitellaan viinin ja oluen vaaroista. Teoreettinen mielenkiinto alkoholia kohtaan ei ole laantunut, sillä modernissa yhteiskunnassa alkoholi on monimuotoisen tieteellisen tutkimuksen kohteena.
Alkoholin ja muiden päihteiden käyttöön ja käyttökulttuuriin liittyy monia antropologian kannalta mielenkiintoisia kysymyksiä. Samalla niiden käyttöön liittyvät mielikuvat ja normit kertovat paljon yhteiskunnan arvoista ja vallankäytöstä.
Antropologinen näkökulma alkoholitutkimukseen poikkeaa esimerkiksi sosiologisesta lähestymistavasta siinä, että antropologit eivät yleensä ole yhtä innokkaita mieltämään alkoholin käyttöä lähtökohtaisesti yhteiskunnalliseksi ongelmaksi.
Siinä missä sosiologi on usein kiinnostuneempi ongelmakäytöstä ja siihen vaikuttavista tekijöistä, antropologia kiinnostaa normaalina pidetty alkoholin käyttökulttuuri. Alalla on myös korostettu alkoholin käytön sosiaalista arvoa. Esimerkiksi alkoholijuomien yhdessä nauttimisen voidaan ajatella lisäävän solidaarisuutta ja toimivan eräänlaisena rituaalina.
Ranskalainen juliste varoittaa alkoholin haitoista. Frédéric Christol, 1910. Wikimedia Commons.
Alkoholin erityisasema päihteenä
Alkoholilla on länsimaisessa kulttuurissa päihteenä selkeä erityisasema. Se on ainoa välittömiltä vaikutuksiltaan varsin voimakas päihde, jonka käyttö on yleisesti sallittua.
Olutta ei kaikkialla edes pidetä varsinaisena alkoholijuomana vaan elintarvikkeena. Joissakin maissa olutta anniskellaan jopa alaikäisille. Toisaalta alkoholin käyttöä on aina myös säädelty kulttuurisesti ja sosiaalisesti.
Nautitut alkoholimäärät vaikuttavat siihen, millaiseksi humalatila koetaan ja millaisia kulttuurisia merkityksiä siihen liitetään. Esimerkiksi Italiassa alkoholia nautitaan kulttuurisista syistä yleensä hyvin maltillisesti. Samalla etanolipäihtymyksen luonne ymmärretään siellä eri tavalla kuin niissä maissa, joissa juominen on humalahakuisempaa.
Maailma on täynnä erilaisia juomaperinteitä ja juomista sääteleviä tapoja. Monissa maissa yksin juomista pidetään säälittävänä tai jopa sairaalloisena toimintana. Sen sijaan samojen juomamäärien nauttimista osana sosiaalista vuorovaikutusta ei pidetä ongelmallisena.
Nykyaikana perinteet säätelevät alkoholinkäyttöä yhä vähemmän. Sosiologi Émile Durkheimiin viitaten voidaan puhua modernille yhteiskunnalle ominaisesta anomiasta eli normien heikkenemisestä. Individualistisessa yhteiskunnassa alkoholipolitiikka ja lainsäädäntö astuvat eräässä mielessä perinnekulttuurin paikalle ja ottavat vastuun sen määrittämisessä, mikä on sopivaa ja mikä ei.
Suomessa alkoholipolitiikka herättää voimakkaita tunteita. Osa ihmisistä haluaisi rajoittaa alkoholin saatavuutta entisestään ja osa taas kaipaa nykyistä liberaalimpaa alkoholipolitiikkaa. Näiden mielipiteiden taustalla vaikuttavat käsitykset yksilön ja yhteiskunnan suhteesta sekä hyvästä elämästä ovat jo sinänsä antropologisesti mielenkiintoisia tutkimuskohteita.
Nyky-yhteiskunnassa alkoholi on nautinto, joka on lähes jokaisen saatavilla. Psykoanalyyttisesti virittyneempi tutkija voisi tämän vuoksi nähdä näennäisen neutraalin alkoholipoliittisen huolen takana pelon siitä, että alkoholin ”väärinkäyttäjä” olisi löytänyt kuninkaantien onneen, ohi yhteiskunnan virallisen status- ja arvohierarkian.
Ei olekaan erityisen yllättävää, että alkoholin käyttöön liittyvä moralistinen paheksunta on usein kohdistunut juuri pienituloisiin, köyhiin ja syrjäytyneisiin. Nykyaikana päivittäinen alkoholinkäyttö mielletään lääketieteellisiä interventioita vaativaksi ongelmakäytöksi. Eliitin jäsenten juomista on silti perinteisesti katsottu läpi sormien. Marsalkka Mannerheim siemaili alkoholia sota-aikana päivittäin eri muodoissaan varsin paljon. Rivimiehen kohdalla vastaava olisi johtanut kenttäoikeuteen. Kun iltapäivälehdet kertovat kuningatar Elisabethin nauttivan alkoholia joka päivä, asiaa ei välttämättä mielletä ongelmaksi.
Perinteentutkija Satu Apon mukaan työnteko ja oikeus nauttia alkoholia ovat Suomessa perinteisesti kuuluneet yhteen. Kioskin kulmalla päiväsaikaan halpaa keskiolutta särpivät työttömät miehet herättävät monissa ohiajavissa työmatkalaisissa negatiivisia tuntemuksia. Keskiluokkaiselle ihmiselle on pitkäaikaistyötöntä helpompaa piilottaa mahdollinen orastava alkoholismi vaikkapa savuolut- ja mallasviskiharrastuksen valekaapuun.
Lainsäädäntötasolla on kiintoisaa huomata, että alkoholiasetus kieltää hyvin rahvaanomaisena pidetyn ja erittäin edullisen sokeripohjaisen kiljun valmistuksen. Toisaalta se mahdollistaa keskiluokkaisemmiksi koettujen kotioluen ja -viinin valmistamisen tarkoin säädellyistä ainesosista.
Filosofi Timo Airaksinen on esittänyt, että koko hienostunut alkoholikulttuuri on eräänlainen itsepetoksen huipentuma. Erilaisten viini- ja olutharrastusten taustalla ei olisi muuta kuin ihmisten kielletty halu juopua. Antropologian näkökulmasta asiaa voi tulkita myös niin, että erilaisilla käyttöä säätelevillä rituaaleilla alkoholin yhteisöä uhkaava voima saadaan kesytettyä kulttuurisesti hyväksyttyyn muotoon.
Samalla tietty alkoholijuoma voi olla myös elimellinen osa kulttuurista identiteettiä. Helsingin yliopistossa vaikuttava antropologi Toomas Gross on tutkinut meksikolaiseen mezcal-juomaan liittyvää symboliikkaa Oaxacan alueella Meksikossa. Grossin mukaan mezcal on paikallisille tärkeä vertauskuva. Gross viittaa tässä yhteydessä Sherry Ortnerin ”kokoavan symbolin” käsitteeseen. Mezcal on kokoava symboli, joka toimii metaforana koko yhteisölle. Grossin tutkimassa yhteisössä mezcaliin ja sen juomiseen liitetään hyvin positiivisia mielikuvia.
Myös monilla muilla alueilla ja mailla on omat perinnejuomansa, joihin liitetään voimakasta symboliikkaa ja arvostusta. Toisinaan tietty alkoholijuoma voi toimia jopa kansallisena symbolina. Suomessa esimerkiksi Koskenkorvalla voidaan ajatella olevan tämän tyyppinen asema.
Päihteet historian liikevoimana?
Erään aika ajoin pintaan nousevan teorian mukaan maanviljely omaksuttiin alun perin siksi, että ihmiset olisivat halunneet turvata mahdollisuuden valmistaa olutta. Moderni sivilisaatio olisi siis tahaton sivuseuraus ihmisten oluenhimosta. Toisaalta jo pyyntikulttuurin aikana oli mahdollista valmistaa alkoholijuomia satunnaisesti joko hunajasta tai marjoista. Näitä raaka-aineita ei kuitenkaan ollut saatavilla kuin rajoitetusti.
Maanviljelyn myötä tilanne muuttui. Tuli mahdolliseksi valmistaa suuria määriä olutta ja viiniä. Neoliittisen vallankumouksen jälkeen maailmanhistoriasta löytyy lukuisia esimerkkejä yhteiskunnista ja kulttuureista, joissa alkoholinkäyttö on ollut väestön suurimmalle osalle lähes päivittäistä.
Sosiologi Heikki Waris on kuvannut, kuinka vielä 1800-luvun Helsingissä alkoholijuomien nauttiminen oli työläisväestön keskuudessa lähes päivittäistä ja kuinka erityisesti käsityöläisammateissa maanantaisin pidettiin vapaata eli ”friitä” ankaran kohmelon vuoksi.
Viinipuuhissa. Tacuinum Sanitatis, 1300-luku. Kuva: Wikimedia Commons.
Sattumaa tai ei, mutta kahvin voittokulku alkoholia suositummaksi tapahtui samanaikaisesti kapitalistisen yhteiskuntamuodon kehittymisen kanssa. Alkoholiin verrattuna tupakka ja kahvi ovat länsimaissa verrattain uusia nautintoaineita. Tupakka saapui Eurooppaan 1500-luvulla Amerikkaan suuntautuneiden löytöretkien seurauksena ja sen käyttö alkoi yleistyä 1600-luvulta lähtien. Myös kahvin ja teen käyttö yleistyi vasta uudella ajalla.
Parin viimeisen vuosisadan aikana asenteet alkoholia kohtaan ovat länsimaissa vuoroin tiukentuneet ja vuoroin liberalisoituneet. Laajamittainen raittiusliike syntyi 1800-luvulla. Joissakin maissa, kuten Suomessa ja Yhdysvalloissa, oli jonkin aikaa voimassa kieltolaki.
Maailmanhistorian näkökulmasta raittiusliike ja kieltolaki eivät kuitenkaan ole varsinaisesti mitään uutta. Monet kulttuurit ovat pyrkineet puolustautumaan alkoholin haitoilta rajoittamalla sen käyttöä. Esimerkiksi asteekit sallivat etanolipäihtymyksen vain iäkkäille.
Suurista maailmanuskonnoista islam suhtautuu alkoholiin erityisen kielteisesti. Joissakin muslimimaissa alkoholinkäyttö onkin periaatteessa edelleen kiellettyä. Toisaalta islamilaisessa maailmassa kannabiksen käyttö on ollut perinteisesti yleisempää ja hyväksytympää kuin Euroopassa. Jemenin ja Somalian alueella myös päihdyttävän khat-pensaan oksien pureskelu on tavanomaista ja hyväksyttyä.
Päihteet osana uskonnollisia rituaaleja
Ehtoollisella juotava viini muistuttaa ajoista, jolloin uskonnollisiin menoihin liittyi raskaampaa alkoholin tai muiden päihteiden käyttöä. Vielä nykyäänkin moniin uskonnollisiin rituaaleihin liittyy huumaavia aineita. Esimerkiksi peyote-kaktuksen syöminen kuuluu useiden intiaanikansojen perinteeseen.
Psykedeeleillä on ollut tärkeä rooli monien antropologien tutkimien alkuperäiskansojen shamanistisissa perinteissä. Aineiden käyttö on ollut tarkasti kulttuurin sisäisen normiston säätelemää. Toisinaan käyttö on rajattu uskonnollisille spesialisteille. Monien näiden aineiden käyttö on kuitenkin kielletty kansainvälisissä sopimuksissa. Uskonnonvapauden kannalta tilanne on jossain määrin ongelmallinen.
Shamanismista kirjoittanut antropologi Michael Harner puhuu kognisentrismistä, etnosentrismiin verrattavissa olevasta ajattelun vinoumasta, jonka mukaan normaaliksi koettu tietoisuus on laadullisesti parempaa kuin muuttuneet tietoisuuden tilat. Harnerin mukaan kognisentrismi estää arvostamasta vaihtoehtoisia tapoja hahmottaa ja kokea todellisuutta. Tällöin myös tietyt henkiset perinteet leimataan toisia alempiarvoisemmiksi.
Suomen lähihistoriasta löytyy tätä problematiikkaa sivuava tapaus. Suomenlinnan oppaana toiminut tietäjä ja eksentrikko Ior Bock (1942–2010) ryhtyi 1980-luvulla esittämään Väinämöisen mytologiaksi kutsumiaan käsityksiä historiasta ja luonnonmukaisesta elämästä. Näihin tarinoihin liittyy eräiden muiden yleisesti epäsovinnaiseksi koettujen asioiden lisäksi oleellisena osana kannabiksen käyttö. Niin kutsutun Lemminkäisen temppelin kaivausten yhteydessä Ior Bock sai seuraajineen kuitenkin huomata, että Suomessa kannabiksen poltto on laitonta mahdollisista pakanatarinoista huolimatta.
Tiettyjen uskonnollisten perinteiden harjoittaminen voi olla varsin vaikeaa, mikäli näiden perinteiden harjoittamiseen kuuluvien päihdyttävien aineiden käyttö on kielletty. Ongelmatonta ei ole myöskään alkuperäiskansan vanhan rituaalin valjastaminen globaalin matkailuteollisuuden vetonaulaksi. Kun ikivanhasta rituaalista tehdään osa turistien matkailuelämystä, voidaan kysyä lähestyykö kulttuurinen lainaaminen jo eräänlaista riistoa.
Vaarallista lääkettä
Monet nykyisin huumausaineiksi luokiteltavat aineet ovat alkujaan olleet lääkkeitä. Vielä 1800-luvulla oopiumin käyttö oli länsimaissa yleisesti hyväksyttyä. Sitä käytettiin sekä lääkkeenä että nautintoaineena. Ongelmakäyttöä esiintyi, mutta siihen suhtauduttiin samoin kuin alkoholin ongelmakäyttöön nykyään. Ongelman ajateltiin olevan pikemminkin käyttäjässä kuin aineessa. Suomessa heroiinia myytiin vielä sotien jälkeen yskänlääkkeenä.
Anekdoottina mainittakoon, että psykoanalyysin perustaja Sigmund Freud käytti kokaiinia. Freudin mukaan käyttö oli hänelle hyödyllistä, sillä kokaiinin vaikutuksen alaisena tieteellinen työskentely sujui paremmin. Kokaiini valmistetaan kokapensaan lehdistä, joita Etelä-Amerikan alkuperäiskansat ovat käyttäneet piristeinä vuosituhansia. Kokapensaan lehtien pureskelu on edelleen yleistä monessa Etelä-Amerikan maassa.
1900-luvulle tultaessa länsimaissa syntyi ajatus siitä, että tiettyjen päihteiden käyttö on saatava kitketyksi yhteiskunnasta. Osa päihteistä määriteltiin laittomiksi huumausaineiksi. Nykyisin kansainväliset sopimukset velvoittavat valtioita puuttumaan huumausaineiden käyttöön. Viime vuosina kontrollipolitiikka on jälleen osoittanut lientymisen merkkejä. Esimerkiksi kannabiksen käyttö on dekriminalisoitu monessa maassa.
Päihteiden laillinen asema ei aina heijastele niiden vaarallisuutta. Esimerkiksi vaikutuksiltaan melko vaaraton kannabis on Suomessa laitonta, mutta tupakkaa myydään vapaasti vaikka sen aiheuttamat sairaudet tappavat puolet tupakoitsijoista ennenaikaisesti. Suomalaisten kansallisjuomana pitämän kahvin kofeiini voi pahimmillaan aiheuttaa sydänkohtauksen, mutta krooninen kofeiiniriippuvuus on suomalaisessa kulttuurissa pikemminkin huumorin kuin huolen aihe. On olevinaan vain hauskaa, jos aamu ei lähde kunnolla käyntiin ilman kupillista mustaa mokkaa.
Tupakan vaaroihin on herätty toden teolla vasta viime vuosikymmeninä, vaikka tupakan vaarallisuudesta on ollut lääketieteellisesti pätevää näyttöä 1930-luvulta lähtien. Eräs syy voi olla siinä, ettei tupakka varsinaisesti päihdytä samaan tapaan kuin alkoholi, joten sen käyttö ei ole omiaan herättämään moralistista paheksuntaa.
Yhteiskunnallisesti tuotettu ongelma?
Siinä missä alkoholin käyttäjistä vain pieni osa mielletään ongelmakäyttäjiksi, huumausaineiden käyttö on lainsäädännön ja yleisen moraalin näkökulmasta jo määritelmällisesti ongelmakäyttöä. Näin on siitäkin huolimatta, että nykyiset huumeet ovat monesti entisiä lääkkeitä.
Lisäksi tiettyjen täysin laillisten reseptilääkkeiden käyttäjillä on riski siirtyä laittomien huumausaineiden käyttäjiksi, kuten Yhdysvaltain nykyinen opiaattiongelma osoittaa. Vaikka rajat laillisen ja laittoman välillä ovat jossain määrin liukuvia, kuten esimerkiksi lääkkeiden väärinkäyttö osoittaa, liitetään huumausaineiden käyttäjiin usein hyvin negatiivisia mielikuvia. Suonensisäisten huumeiden käyttöön usein liittyvät vakavat infektiot voimistavat entisestään mielikuvaa huumeidenkäyttäjän, ”narkkarin”, saastaisuudesta. Kolikon toinen puoli on siinä, että samalla huumausaineiden käyttäjien mahdollisuudet toimia yhteiskunnan normaaleina jäseninä heikkenevät.
Antropologien suosima etnografinen havainnointi on erittäin toimiva tutkimusmetodi huumausaineiden käyttäjien alakulttuurien tutkimiseen. Suomessa etnografista tutkimusotetta aihepiirin tutkimiseen on viime vuosina soveltanut sosiologi Jussi Perälä. Huumeiden käyttäjien alakulttuurit sisältävät monia valtakulttuurin näkökulmasta ongelmallisia piirteitä. Voidaan kysyä, ovatko ne seurausta huumausaineista itsestään vai pikemminkin lainsäädännöstä, joka määrittelee huumausaineiden käytön laittomaksi.
Huumausaineiden kriminalisointi aikaansaa esimerkiksi omaisuusrikollisuutta. Vaikka monien huumausaineiden tuotantokustannukset ovat matalia, kriminalisoinnin vuoksi niiden myyntihinnat voivat olla erittäin korkeita. Tämä pakottaa monet käyttäjät tekemään omaisuusrikoksia tai hankkimaan rahaa muilla kyseenalaisilla keinoilla. Lisäksi huumausaineiden ollessa laittomia niiden laadusta ei useinkaan voi olla takeita. Aine voi olla saastunutta tai väärennettyä, mikä lisää myrkytyskuolemien riskiä. Kärjistäen voidaan sanoa, että suuri osa huumausaineiden käyttöön liitetyistä ongelmista syntyy kontrollipolitiikan myötä.
Vaikka suuri osa laittomista huumausaineista onkin terveydelle erittäin vaarallisia, kokonaisuutena huumausainepolitiikka ei perustu luonnontieteelliseen tietoon eri aineiden objektiivisista haitoista ja vaikutuksista. Taustalta löytyy pikemminkin kulttuurisidonnaisia arvostuksia. Mittatikuksi on otettu länsimaisen kulttuurin vakiintuneet perinteet. Länsimaissa alkoholilla, tupakalla ja kofeiinipitoisilla juomilla on erityinen asema. Nämä päihteet ovat laillisia nautintoaineita, kun taas monet vaarattomammat aineet on julistettu laittomiksi huumausaineiksi.
Huumausainepolitiikan kulttuurisidonnaisuus herättää kysymyksiä valtion roolista ja yhteiskunnan moniarvoisuudesta. Lienee varsin hankala perustella, miten liberaaliksi tunnustautuva valtio voi kulttuurisidonnaisin perustein kieltää tiettyjen melko vaarattomien päihteiden käytön.
Päihteiden käyttöä ei kuitenkaan ole syytä nostaa aiheettomaan kunniaan. Rottakokeissa on todettu, että ylenmääräinen päihdehakuisuus on yhteydessä ympäristön virikkeettömyyteen. Huonoissa oloissa eläville rotille sekä alkoholi että opiaatit maistuvat paremmin kuin virikkeistä nauttiville lajitovereilleen.
Kenties huumeongelmakin olisi nähtävä pikemmin oireena kuin sairautena.
Toimitus
- Podcast-lukija: Bea Bergholm
- Verkkotaitto: Ninnu Koskenalho
- Artikkelikuva: K.E.Hellman
Lukemista
- Apo, Satu. 2001. Näkökulmia suomalaisten kansanomaiseen alkoholiajatteluun ja –kulttuuriin. SKS.
- Harner, Michael. 2004. Shamaanin tie. Unio Mystica.
- Hämeen-Anttila, Jaakko. 2013. Trippi ihmemaahan: Huumeiden kulttuurihistoria. Otava.
- Perälä, Jussi. 2013. Ikuinen säätö – Helsingin huumemarkkinat. Like.
- Turunen, Ari. 2002. Humalan henki eli juomatapojen historia. Atena Kustannus Oy.
