Hiljattain uuti­soi­tiin tapauk­ses­ta, jossa erään var­tioin­ti­liik­keen esi­mies­teh­tä­vis­sä toiminut henkilö ero­tet­tiin työ­teh­tä­vis­tään rasis­ti­sen Facebook-kir­joit­te­lun vuoksi. Tapaus kertoo sosi­aa­li­sen median voimasta, sillä miehen kir­joit­te­luun kiin­ni­tet­tiin huomiota alun perin eräällä kes­kus­te­lu­pals­tal­la.

Samalla tapaus on kuvaava esimerkki siitä, kuinka sosi­aa­li­nen media on tehnyt yksi­tyi­sen ja julkisen käsit­teis­tä aiempaa hämä­räm­piä ja ongel­mal­li­sem­pia. Sosiaalisen median myötä yksi­tyi­sis­tä mie­li­pi­teis­tä tulee julkisia kan­nan­ot­to­ja. Samalla vas­tuu­teh­tä­vis­sä oleva voi joutua tilille jopa vuosien takai­sis­ta varo­mat­to­mis­ta sanoista.

Rasistinen puhe, jota tiettyjen vii­te­ryh­mien kes­kuu­des­sa edelleen ihaillaan, muuttuu sosi­aa­li­seen mediaan pää­tyes­sään usein kiusal­li­sek­si ongel­mak­si. Vaikka hieman pei­tel­lym­mil­lä lausun­noil­la voi päästä edus­kun­taan asti, suhtautuu suo­ma­lai­nen julkisuus pää­sään­töi­ses­ti hyvin kiel­tei­ses­ti avoimen rasis­ti­seen puheeseen.

Epäasiallisen kir­joit­te­lun vuoksi voi saada potkut, vaikka itse työ­teh­tä­vien hoi­ta­mi­ses­sa ei olisikaan ollut virheitä. Kysymys on siitä, että nyky-yhteis­kun­nas­sa työelämän peli­sään­nöt edel­lyt­tä­vät työn­te­ki­jöil­tä koko­nais­val­tais­ta sitou­tu­mis­ta. Enää ei riitä, että työn­te­ki­jä tekee hommat, vaan myös tämän asen­tei­den ja arvojen tulee olla linjassa työ­nan­ta­jan arvo­maa­il­man kanssa.

Tämä jäl­ki­teol­li­sel­le yhteis­kun­nal­le ominainen eetos edel­lyt­tää koko­nais­val­tais­ta sitou­tu­mis­ta työ­nan­ta­jan jul­ki­lausu­miin arvoihin myös vapaa-ajalla. Vastuu oikeasta ja normien mukai­ses­ta toi­min­nas­ta on yksilöllä.

Ajatus avoimesti rasis­ti­ses­ta var­tioin­ti­fir­man pomosta ei sovi yhteen suvait­se­vai­suut­ta ja kult­tuu­ris­ta moni­muo­toi­suut­ta pai­not­ta­vien arvojen kanssa. Suomalainen yhteis­kun­ta haluaa kertoa itsestään tarinaa suvait­se­vai­se­na, moni­kult­tuu­ri­se­na ja tasa-arvoisena maana, vaikka sille ei ehkä aina olisikaan perus­tei­ta. Esimerkiksi tur­va­pai­kan­ha­ki­joi­den pak­ko­pa­lau­tuk­set osoit­ta­vat, että jul­ki­lausut­tu­jen ideaalien ja tosia­sial­lis­ten käy­tän­tö­jen väliltä voi löytyä ris­ti­rii­to­ja.

Tasa-arvon vaatimus on silti niin voimakas, että sen uhmaa­mi­nen tulee yri­tyk­sil­le kalliiksi. Ei ole yllät­tä­vää, että myös kohun keskiössä ollut var­tioin­ti­lii­ke korosti itseään moni­kult­tuu­ri­se­na työyh­tei­sö­nä.

Uskontoantropologisesta näkö­kul­mas­ta erotettua esimiestä voisi ajatella erään­lai­se­na syn­ti­puk­ki­na, jonka uhraa­mi­sen avulla sekä var­tioin­ti­lii­ke että laajemmin myös suo­ma­lai­nen yleisö voivat osoittaa omaa moraa­lis­ta yli­ver­tai­suut­taan. Kyynisemmin muo­toil­tu­na varo­mat­to­mia lausun­to­ja kir­joit­ta­nut esimies uhrattiin var­tioin­ti­liik­keen jul­ki­suus­ku­van tur­vaa­mi­sek­si.

Reagoimatta jät­tä­mi­nen olisi herät­tä­nyt kiusal­li­sia kysy­myk­siä siitä, löytyykö var­tioin­tiy­ri­tyk­ses­tä rasis­ti­sen puheen lisäksi kenties myös rasis­ti­sia käy­tän­tö­jä. Mutta nyt paha on torjuttu ja var­tioin­ti­liik­keen arki voi jatkua entiseen tapaan.