Somen vahtikoirat

Hiljattain uuti­soi­tiin tapauk­ses­ta, jossa erään var­tioin­ti­liik­keen esi­mies­teh­tä­vis­sä toiminut henkilö ero­tet­tiin työ­teh­tä­vis­tään rasis­ti­sen Facebook-kir­joit­te­lun vuoksi. Tapaus kertoo sosi­aa­li­sen median voimasta, sillä miehen kir­joit­te­luun kiin­ni­tet­tiin huomiota alun perin eräällä keskustelupalstalla.

Samalla tapaus on kuvaava esimerkki siitä, kuinka sosi­aa­li­nen media on tehnyt yksi­tyi­sen ja julkisen käsit­teis­tä aiempaa hämä­räm­piä ja ongel­mal­li­sem­pia. Sosiaalisen median myötä yksi­tyi­sis­tä mie­li­pi­teis­tä tulee julkisia kan­nan­ot­to­ja. Samalla vas­tuu­teh­tä­vis­sä oleva voi joutua tilille jopa vuosien takai­sis­ta varo­mat­to­mis­ta sanoista.

Rasistinen puhe, jota tiettyjen vii­te­ryh­mien kes­kuu­des­sa edelleen ihaillaan, muuttuu sosi­aa­li­seen mediaan pää­tyes­sään usein kiusal­li­sek­si ongel­mak­si. Vaikka hieman pei­tel­lym­mil­lä lausun­noil­la voi päästä edus­kun­taan asti, suhtautuu suo­ma­lai­nen julkisuus pää­sään­töi­ses­ti hyvin kiel­tei­ses­ti avoimen rasis­ti­seen puheeseen.

Epäasiallisen kir­joit­te­lun vuoksi voi saada potkut, vaikka itse työ­teh­tä­vien hoi­ta­mi­ses­sa ei olisikaan ollut virheitä. Kysymys on siitä, että nyky-yhteis­kun­nas­sa työelämän peli­sään­nöt edel­lyt­tä­vät työn­te­ki­jöil­tä koko­nais­val­tais­ta sitou­tu­mis­ta. Enää ei riitä, että työn­te­ki­jä tekee hommat, vaan myös tämän asen­tei­den ja arvojen tulee olla linjassa työ­nan­ta­jan arvo­maa­il­man kanssa.

Tämä jäl­ki­teol­li­sel­le yhteis­kun­nal­le ominainen eetos edel­lyt­tää koko­nais­val­tais­ta sitou­tu­mis­ta työ­nan­ta­jan jul­ki­lausu­miin arvoihin myös vapaa-ajalla. Vastuu oikeasta ja normien mukai­ses­ta toi­min­nas­ta on yksilöllä. 

Ajatus avoimesti rasis­ti­ses­ta var­tioin­ti­fir­man pomosta ei sovi yhteen suvait­se­vai­suut­ta ja kult­tuu­ris­ta moni­muo­toi­suut­ta pai­not­ta­vien arvojen kanssa. Suomalainen yhteis­kun­ta haluaa kertoa itsestään tarinaa suvait­se­vai­se­na, moni­kult­tuu­ri­se­na ja tasa-arvoisena maana, vaikka sille ei ehkä aina olisikaan perus­tei­ta. Esimerkiksi tur­va­pai­kan­ha­ki­joi­den pak­ko­pa­lau­tuk­set osoit­ta­vat, että jul­ki­lausut­tu­jen ideaalien ja tosia­sial­lis­ten käy­tän­tö­jen väliltä voi löytyä ristiriitoja.

Tasa-arvon vaatimus on silti niin voimakas, että sen uhmaa­mi­nen tulee yri­tyk­sil­le kalliiksi. Ei ole yllät­tä­vää, että myös kohun keskiössä ollut var­tioin­ti­lii­ke korosti itseään moni­kult­tuu­ri­se­na työyhteisönä.

Uskontoantropologisesta näkö­kul­mas­ta erotettua esimiestä voisi ajatella erään­lai­se­na syn­ti­puk­ki­na, jonka uhraa­mi­sen avulla sekä var­tioin­ti­lii­ke että laajemmin myös suo­ma­lai­nen yleisö voivat osoittaa omaa moraa­lis­ta yli­ver­tai­suut­taan. Kyynisemmin muo­toil­tu­na varo­mat­to­mia lausun­to­ja kir­joit­ta­nut esimies uhrattiin var­tioin­ti­liik­keen jul­ki­suus­ku­van turvaamiseksi.

Reagoimatta jät­tä­mi­nen olisi herät­tä­nyt kiusal­li­sia kysy­myk­siä siitä, löytyykö var­tioin­tiy­ri­tyk­ses­tä rasis­ti­sen puheen lisäksi kenties myös rasis­ti­sia käy­tän­tö­jä. Mutta nyt paha on torjuttu ja var­tioin­ti­liik­keen arki voi jatkua entiseen tapaan. 

Kirjoittaja

Juuso Koponen on jatko-opiskelijana sosiaali- ja kulttuuriantropologian oppiaineessa Helsingin yliopistolla.

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Lue myös nämä:

Perjantaina 6.10. saa ensi-iltansa kotimainen elokuva Yösyöttö. Se kertoo miehestä, joka jää kaksin vastasyntyneen kanssa ja joutuu opettelemaan elämää lapsen ehdoilla. Elokuva on lajityypiltään komedia - mitä muutakaan se voisi olla? Vaikka suomalaisessa vanhemmuuskulttuurissa isän rooli on vahvistumassa, on eräs mielikuva miesten vanhemmuudesta edelleen voimissaan: mies ja vauva on toivoton ja hullunkurinen yhdistelmä. Juuri tälle tematiikalle Yösyöttö naureskelee.

Prinsessa Dianan viimeiseksi jääneestä automatkasta Pariisissa tuli tänä vuonna kuluneeksi 20 vuotta. Vuosipäivän myötä mediassa on muisteltu Dianan elämää. Antropologisesti mielenkiintoisin seikka ovat kuitenkin Dianan kuoleman kulttuuriset seuraukset, jotka saattoivat vaikuttaa elämäämme enemmän kuin tiedostamme.

Aamulehden ilmoitus luopua sukupuolittuneiden ammattinimikkeiden käytöstä on herättänyt kiivasta keskustelua, josta on kirjoitettu suurimmissa medioissa monista näkökulmista. Helsingin Sanomien tekemän kyselyn mukaan lievä enemmistö noin 5000 vastaajasta kannatti sukupuolittuneiden termien hylkäämistä ja “uusien keksimistä”. Todellisuudessa kielessämme on jo olemassa vakiintunut, sukupuolineutraalimpi termi monille mies-päätteisille tai naisiin viittaaville nimikkeille. Uusien termien keksiminen ei monesti ole lainkaan tarpeen: lehtimies on toimittaja, lentoemäntä stuertti ja lakimies juristi. Kyse on sanavalinnoista, ei väkinäisestä kielen uudistamisesta.

Miten länsimaisten kauneusihanteiden leviäminen vaikuttaa maailmalla, ja onko universaalia kauneutta olemassa? Kauneudessa ei ole kyse ainoastaan biologisesta vetovoimasta. Käsitykset kauneudesta ilmentävät aikaan, paikkaan, luokkaan, statukseen, kulttuurisiin hyveisiin ja sosiaalisiin suhteisiin liittyviä asioita.