Yeela Raanan, beduiinien oikeuksien puolustaja

Lokakuun lopulla Helsingissä vie­rai­li­vat israe­li­lai­set ihmi­soi­keus­ak­ti­vis­tit Yeela Raanan ja Attia Al-Asam, Suomeen heidät olivat kutsuneet ICAHD Finland (Israeli committee against house demo­li­tion) ja Suomen rau­han­puo­lus­ta­jat. Raanan on ant­ro­po­lo­gi, ihmi­soi­keus­ak­ti­vis­ti ja yli­opis­ton­opet­ta­ja. Sain kunnian emännöidä heitä kotonani lähes viikon, jolloin meillä oli runsaasti aikaa kes­kus­tel­la arjesta ja poli­tii­kas­ta Israelissa sekä beduii­nien asemasta samai­ses­sa maassa. 

Molemmat työs­ken­te­le­vät kan­sa­lais­jär­jes­tös­sä, joka taistelee beduii­nien kan­sa­lai­soi­keuk­sien puolesta. Regional Council of Unrecognised Villages (RCUV) on Israelissa rekis­te­röi­ty ruo­hon­juu­ri­ta­son järjestö, joka edustaa Negevin aavikolla olevia kyliä ja yhteisöjä, joiden ole­mas­sao­loa Israel ei tunnusta. Järjestön pää­ta­voit­tee­na on taata beduii­neil­le oikeus maahan ja tuoda perus­pal­ve­lu­ja heidän asui­na­lueil­leen. Raanan on Israelin juu­ta­lai­nen ja Al-Asam Israelin pales­tii­na­lai­nen beduiini Negevistä. 

Israelissa ara­bi­vä­hem­mis­tö­jä sorretaan. Kaikkein hei­koim­mas­sa asemassa ovat Etelä-Israelissa Negevin aavikolla asuvat beduiinit. Heidän asut­ta­man­sa alue, Negevin aavikko, on Saharan jatketta. Siellä aavikko muuttuu vähi­tel­len veh­reäm­mäk­si ja soveltuu sekä pai­men­to­lai­suu­teen että vil­je­le­mi­seen, jotka ovat perin­tei­ses­ti olleet tärkeä osa Negevin beduii­nien toi­meen­tu­loa ja elä­män­ta­paa. Maanviljelyn edel­ly­tyk­se­nä on pysyvä oikeus maahan. Israelin valtion kanta on, että beduiinit ovat nomadeja, joiden ei tarvitse omistaa maata. Paimentolaisuuden leima on tuottanut suuria vai­keuk­sia beduii­neil­le ja johtanut 70 vuotta kes­tä­nee­seen tais­te­luun maa­oi­keuk­sien puolesta. 

Yeela Raanan

Haastattelun aluksi Raanan kertoo minulle tarinan mustasta vuohesta, joka on perin­tei­sen beduii­ni­kult­tuu­rin yllä­pi­tä­mi­sen kannalta kes­kei­ses­sä asemassa. Vuohen karvoista punottiin lankaa telt­toi­hin ja eläinten maitoa käy­tet­tiin ruo­an­lai­tos­sa. Eläimet ovat erityisen hyvin sopeu­tu­neet asumaan aavikolla, koska pärjäävät vähällä vedellä ja karkealla rehulla. Aavikon eko­sys­tee­mi on myös riip­pu­vai­nen vuohista — puiden ja pensaiden siemenet kul­keu­tu­vat eläinten lannassa. Vuonna 1950 Israelin viran­omai­set asettivat Musta vuohi -lain, joka kielsi vuohien lai­dun­ta­mi­sen. Kiellon mukana osa beduii­nien kult­tuu­ris­ta hävisi. Tänä päivänä musta vuohi on lähes kokonaan kadonnut Negevin alueelta. Raanan painottaa, että tämä on vain yksi tapa joka monien muiden joukossa han­ka­loit­taa beduii­nien elämää.

Taistelu maan puolesta

Beduiinikylien tun­nus­ta­mat­to­muu­den taustalla on pit­kä­ai­kai­nen prosessi maa­oi­keuk­sien tur­vaa­mi­sek­si. Beduiinien perin­tei­sen jär­jes­tel­män mukaan maa on kuulunut yhtei­söl­le ja ollut yhteisön käytössä. Osmanien vallan aikana beduiinit eivät halunneet rekis­te­röi­dä maa-alueitaan. Heillä oli oma maa­no­mis­tus­jär­jes­tel­män­sä, eivätkä he halunneet maksaa veroja val­loit­ta­jil­le. Samoin brit­ti­val­lan aikana he välttivät omis­tusoi­keu­den rekis­te­röi­mis­tä. Israelin valtion alku­vuo­si­na isoilla maa-alueilla maan omis­tusoi­keut­ta ei oltu viral­li­ses­ti vahvistettu. 

Israelin valtion perus­ta­mis­vuon­na 1948 Negevin alueella asui 70 000 beduiinia. Hallitus halusi päästä eroon heistä ja lastasi heitä rekkoihin, jotka ajoivat naa­pu­ri­val­tioon Jordaniaan, mutta myös Gazan ja Siinain alueelle. Israelin beduii­ni­väes­tön määrä hiipui rajusti neljässä vuodessa 11 000 henkilöön. Vuonna 1956 hallitus päätti keskittää beduii­ni­väes­töä tietyille alueille, erään­lai­siin reser­vaat­tei­hin. Myöhemmin raken­net­tiin useita asu­tus­kes­kuk­sia heitä varten, mutta osa väestöstä jäi asumaan aavikolle. 

Maan rekis­te­röi­mis­pro­ses­si käyn­nis­tet­tiin 1971 ja lope­tet­tiin kahdeksan vuotta myöhemmin. Aluevaatimukset eivät koskaan muun­tu­neet maan viral­li­seen omis­tuk­seen. Tämä on osa hal­li­tuk­sen sor­to­stra­te­gi­aa ara­bi­väes­töä kohtaan, Raanan selittää. Tilanne oli pahempi etelässä, koska siellä väestö oli kes­ki­mää­rin vähemmän kou­lu­tet­tua ja köyhempiä kuin muualla maassa.

Vuosien saatossa väestö on kasvanut runsaasti johtuen perin­teis­tä, naisten alhai­ses­ta kou­lu­tus­ta­sos­ta, parem­mas­ta ter­vey­den­huol­los­ta, ja köy­hyy­des­tä. Tänä päivänä Israelissa asuu yhteensä noin 240 000 beduiinia. Vaikka he ovat Israelin kan­sa­lai­sia kol­man­nes­sa suku­pol­ves­sa, hallitus ei ole rekis­te­röi­nyt heidän kyliään. Kyliin ei ole raken­net­tu kouluja tai muita perus­pal­ve­lu­ja. Lapset kul­je­te­taan busseilla kou­lu­kes­kuk­siin. Ainoastaan puolet perheistä haluaa lastensa jatkavan opiskelua lukiossa, koska kul­je­tus­jär­jes­tel­mä on niin hankala ja matka turvaton.

Raanan haluaa haas­tat­te­lun aikana näyttää missä RCUV:n toimisto sijaitsee, mutta kart­ta­nä­ky­mä Google Maps -sovel­luk­ses­sa näyttää pelkkää tyhjyyttä. Hän huokaisee turhautuneena. 

Juuri tätä minä tarkoitan sanalla tun­nus­ta­ma­ton. Virallisten tahojen mukaan kylät eivät ole olemassa. Sinne ei tule vettä, ei sähköä, eikä kun­nol­li­sia teitä. Olemme vuosia yrit­tä­neet saada bus­si­py­säk­kiä kylien kohdalle, siinä onnistumatta.” 

RCUV on tuottanut omia karttoja, johon Negevien kyliä on merkitty. 

Kuva: Susanne Ådahl

Polku antropologiaan

Minua kiinnosti eri­tyi­ses­ti Raananin tausta ihmi­soi­keus­ak­ti­vis­ti­na ja ant­ro­po­lo­gi­na. Mikä oli aikoinaan tuonut hänet tämän kysy­myk­sen äärelle? Raanan on kotoisin Negevin alueelta ja muistaa leik­ki­neen­sä lapsena aavikolla. Beduiinien kohtalo häm­mäs­tyt­ti häntä, ja sai hänet ihmet­te­le­mään miksi he elävät kur­juu­des­sa. Samalla hän kiin­nos­tui heidän tavastaan elää. Jo silloin hän ymmärsi, että köyhyys ei johdu ihmisestä itsestä vaan häntä ympä­röi­vis­tä olosuhteista.

Minut kas­va­tet­tiin israe­li­lai­se­na juu­ta­lai­se­na, sio­nis­ti­na ja län­si­maa­lai­se­na ihmisenä. Länsimaalaisuuden mukanaan tuoma orien­ta­lis­mi oli osa minua. Tajusin, että jotain oli pielessä israe­li­lai­ses­sa yhteis­kun­nas­sa, mutta en tiennyt mitä se oli. Lisäksi en ymmär­tä­nyt, miten minun olisi pitänyt suhtautua siihen. Kukaan ei kertonut minulle mitään asiasta.“

Siitä alkoi pitkä tie akti­vis­ti­na ja herää­mi­nen siihen tosia­si­aan, että maan hallitus ei aja tas­a­puo­li­ses­ti kaikkien kan­sa­lais­ten oikeuksia. Raanan on elämänsä aikana seurannut, miten hallitus pyrkii han­ka­loit­ta­maan mar­gi­na­li­soi­tu­jen kan­san­ryh­mien oikeuksia nauttia perus­oi­keuk­sis­taan kan­sa­lai­si­na. Lisäksi median antama kuva vähem­mis­töis­tä piirtää kiel­tei­sen ja vää­ris­ty­neen kuvan heistä. Negev-kysy­myk­sen kanssa Raanan on ollut teke­mi­sis­sä 16 vuotta. Hän on ollut aktii­vi­ses­ti mukana useassa kan­sa­lais­jär­jes­tös­sä, jotka vas­tus­ta­vat mie­hi­tys­tä ja apartheid-jär­jes­tel­mää Israelissa. 

RCUV:ssä Raanan on tehnyt työtä sekä pal­kal­li­se­na että vapaa­eh­toi­se­na. Järjestön nykyi­sel­lä toi­min­nan­joh­ta­jal­la Al-Asamilla kesti kauan, ennen kuin hän saattoi luottaa Raananiin. Oli odo­tet­ta­vis­sa, että sortoa kokenut ara­bi­vä­hem­mis­töön kuuluva henkilö suhtautuu epäi­le­väs­ti Israelin juu­ta­lai­seen. Miksi tämä haluaa vaarantaa oman asemansa yhteis­kun­nas­sa varsinkin, kun taistelu koskee muita kuin oma väes­tö­ryh­mää? Työ tuo mukanaan riskejä. Jos Israelin kan­sa­lai­nen puhuu kiel­tei­ses­ti maansa poli­tii­kas­ta ulko­mail­la tämä tulkitaan maan­pe­tok­sek­si. Raanan on jo useita kertoja saanut maan­pet­tu­rin leiman: silti taistelu jatkuu.

Raananin ura ant­ro­po­lo­gi­aan kulki monien mutkien kautta. Hän aloitti opiskelut yli­opis­tol­la tie­to­tek­nii­kas­sa ja myöhemmin siirtyi opis­ke­le­maan mate­ma­tiik­kaa, jossa hänellä on kan­din­tut­kin­to. Perhe muutti Yhdysvaltoihin, Salt Lake Cityyn, 1980-luvun lop­pu­puo­lel­la, jolloin Raananin mies sai opis­ke­lus­ti­pen­din yli­opis­toon. Raanan työs­ken­te­li heprean opet­ta­ja­na ja kävi töiden ohella kai­ken­lai­sil­la kurs­seil­la yli­opis­tol­la, niistä yhtenä antropologia.

Rakkaussuhde ant­ro­po­lo­gi­aan johti vuosia myöhemmin Israelissa 1 500 -sivuiseen väi­tös­kir­jaan, joka käsitteli pales­tii­na­lais­ten tei­ni­tyt­tö­jen kou­lu­tus­ta. Kenttätyö sijoittui pohjois-Israeliin, gali­lea­lai­seen kylään. Siellä hän seurasi lukio­lai­sia tei­ni­tyt­tö­jä. Koko hänen sosi­aa­li­nen elämänsä pyöri kylän ympärillä. Tuossa vaiheessa Raanan oli yksin­huol­ta­ja­äi­ti, jolle alue oli täysin tuntematon.

Tohtorintutkinnon saaminen ei hänelle liittynyt niinkään aka­tee­mi­seen kun­nian­hi­moon, vaan oli pikemmin tapa lisätä hänen uskot­ta­vuut­taan poliit­ti­ses­ti sitou­tu­nee­na henkilönä ja naisena mies­val­tai­ses­sa maailmassa.

En tehnyt tätä aka­tee­mi­sis­ta syistä, vaan koska olen aina halunnut olla ihmi­soi­keus­ak­ti­vis­ti. Tajusin, että naisena ja ihmi­soi­keus­ak­ti­vis­ti­na ihmiset eivät kuuntele minua. Hoksasin, että jos nimeni edessä on tohtorin titteli, se lisäisi uskoa sanomani mer­kit­tä­vyy­des­tä. Kyllä se toimii. Se oli tapa saada tehdä sitä, mistä pidän eniten.”

Opettajana ja poliittisena toimijana

Raananin elämä kytkeytyy aka­tee­mi­seen maailmaan ope­tus­työn kautta. Hän opettaa sosio­lo­gi­aa kor­kea­kou­lus­sa. Erityisesti kurssi nimeltään “Alistaminen poli­tiik­ka­na” on hänen mie­les­tään aina yhtä kiin­nos­ta­va opettaa. Sapir College, jossa hän opettaa, sijaitsee Israelin näkö­kul­mas­ta peri­fe­rias­sa ja enemmistö oppi­lais­ta on ensim­mäi­sen suku­pol­ven israelilaisia. 

Kurssi on raken­net­tu niin, että ensin käydään läpi sor­ret­tu­jen historiaa ja eri­tyi­ses­ti juu­ta­lais­ten sorrettua asemaa. Lopussa Negevin beduii­nien esi­merk­kiä käyt­tä­mäl­lä osoi­te­taan, miten sor­re­tuis­ta voi kehkeytyä sortajia. Raanan valoittaa opis­ke­li­joil­le, että kun sortoa on kokenut 70 vuotta, taistelu ei koske ainoas­taan oikeuksia vaan se on myös taistelua itse­kun­nioi­tuk­sen puolesta. Kurssikirjallisuutena käytetään mar­ti­niqui­lai­sen yhteis­kun­ta­fi­lo­so­fin ja psy­kiat­rin Frantz Fanonin kirjaa The Wretched of the Earth, bra­si­lia­lai­sen sor­ret­tu­jen peda­go­gii­kan kehit­tä­jän Paolo Freiren teosta Pedagogy of the Oppressed sekä alge­ria­lai­sen juu­ta­lai­sen filosofi Albert Memmin teosta The Colonizer and the Colonized. Opiskelijoiden on aluksi usein vaikeaa asettaa itsensä sortajan rooliin, mutta sen ymmär­tä­mi­nen on opetuksen tarkoitus. 

Tällä tavalla poliit­ti­nen ajat­te­lu­ta­pa voidaan integroi­da ope­tuk­seen. Samalla se on hyvin ant­ro­po­lo­gi­nen tapa esittää inhi­mil­lis­tä kokemusta ja toi­mi­mis­ta, koko­nais­val­tai­ses­ti ja monesta näkö­kul­mas­ta käsin. 

Antropologia ja aktivismi

Antropologia on verraten pieni ala Israelissa ja työtä ant­ro­po­lo­gi­na on vaikeaa saada. Raananin yhteys maansa muihin ant­ro­po­lo­gei­hin on vähäinen, koska heidän mie­les­tään hän edustaa turmeltua, ei oikeaop­pis­ta ant­ro­po­lo­gi­aa. Hänet tunnetaan ensi­si­jai­ses­ti akti­vis­ti­na. Monet ant­ro­po­lo­git Israelissa, kuten myös muualla, ovat sitä mieltä, että ant­ro­po­lo­gi­aa ja poli­tiik­kaa ei sovi sekoittaa keskenään. 

Yleinen mielipide on, että tämä tekee hallaa objek­tii­vi­suu­del­le ja vai­keut­taa ilmiöiden tark­kai­lua ulko­puo­lel­ta käsin. Samalla pitäisi kuitenkin osal­lis­tua ihmisten elämään. Tämä on tietysti vaikea yhtälö, jos akti­vis­min nähdään tar­koit­ta­van liikaa osal­lis­tu­mis­ta ihmisten elämään, sillä siinä pyritään olemaan mukana muut­ta­mas­sa heidän eli­no­lo­suh­tei­taan heidän kanssaan. Samalla pitäisi kuitenkin ylläpitää tark­kai­li­jan roolia. Yhdysvaltalainen ant­ro­po­lo­gi Nancy Scheper-Hughes, joka aikoinaan tutki Brasilian slummissa asuvia äitejä, on selit­tä­nyt miksi on tarpeen osal­lis­tua sor­ret­tu­jen ihmisten tais­te­luun rinta rinnan: koska vasta silloin kokee ja oikeasti ymmärtää, mitä heillä on pelissä.

Muutoksen tuulia on toki havait­ta­vis­sa. Joku vuosi sitten Raanan kut­sut­tiin puhumaan Israelin ant­ro­po­lo­giyh­dis­tyk­sen paneeliin tun­net­tu­jen israe­li­lais­ten ant­ro­po­lo­gien kanssa. Teemana oli ant­ro­po­lo­gia ja aktivismi. Paneelissa nousi esille ame­rik­ka­lai­sen ant­ro­po­lo­giyh­dis­tyk­sen AAA:n asettama boikotti israe­li­lai­sia ant­ro­po­lo­gi­sia tahoja kohtaan, osana niin sanottua BDS- (Boycott, Divestment, and Sanctions) kampanjaa. Raanan puolsi kampanjaa, koska on sitä mieltä, että on tarpeen ottaa käyttöön kaikki olemassa olevat rau­han­omai­set keinot mie­hi­tyk­sen lopettamiseksi.

Inhoan väki­val­tai­sia rat­kai­su­ja. En pidä siitä, että meitä heitetään rake­teil­la. En pidä siitä, että pom­mi­te­taan Gazaa. En pidä ter­ro­ris­tien hyök­käyk­sis­tä. En pidä siitä, että pales­tii­na­lai­sia tapetaan. Väkivaltaa käyt­tä­mäl­lä ei ratkaista mitään. Väkivallattomat keinot ovat hyviä, kuten kau­pal­li­set pakotteet. Tehkää meistä köyhiä ja kurjia, mutta älkää lähettäkö ohjuksia. En halua toista Intifadaa.”

Tämä ei ole yleinen linja israe­li­lais­ten ant­ro­po­lo­gien kes­kuu­des­sa. Raanan ei välitä vaikka hänet suljetaan ant­ro­po­lo­gi­ryh­män ulko­puo­lel­le. Antropologia on hänelle väline ja keino saavuttaa oikeu­den­mu­kai­suut­ta ja tiedottaa sorrosta. Inhimillisyys on päällimmäisenä.

Viimeisenä päivänä Suomessa Raanan haluaa ostaa suo­ma­lais­ta juustoa tuliai­sek­si. Hän on tietoinen, että se on vaarassa muuntua home­juus­tok­si koti­mat­kal­la. On nimittäin taval­lis­ta, että juuri hänen mat­ka­lauk­kun­sa häviää. Yleensä se ilmestyy joitakin kuukausia myöhemmin ehjänä ja avaa­mat­to­ma­na. Kiusaamisen muotoja on monia, mutta aktivisti ei lannistu.

  • Podcast-lukija: Bruno Gronow
  • Verkkotaitto: Suvi Sillanpää
  • Artikkelikuva: Jakub Orisek (CC0)
  • Fanon, Frantz 1963. The wretched of the earth. New York: Grove Press.
  • Freire, Paolo 2006. Pedagogy of the oppressed, 30th Anniversary ed. New York: Continuum.
  • Scheper-Hughes, Nancy 1993. Death without Weeping: The Violence of Everyday Life in Brazil. Berkeley: University of California Press.
  • Memmi, Albert 2003. The colonizer and the colonized. London: Earthscan.

Kirjoittaja

Susanne Ådahl on erikoistunut lääketieteelliseen antropologiaan, ja on usean vuoden ajan tehnyt post-doc -tutkimusta elinsiirron saaneiden kokemuksista. Hänen tuorein tutkimuksensa käsitteli äänten kuulijoiden kokemuksia ja sitä, miten ilmiö linkittyy mielen teorioihin. Lisäksi hän on ollut mukana hankkeessa, jossa tutkittiin kummia kokemuksia nykypäivän Suomessa.

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Lue myös nämä:

Mikä on antropologian suhde talouteen, tai käänteisesti, talouden suhde antropologiaan? Taloudesta kuulee yllättävän usein puhuttavan kenttänä, joka on irrallinen siitä inhimillisestä arjesta, jossa me kaikki elämme. Se nähdään valmiina, annettuna, sellaisena missä on asioita kuten “markkinavoimat” ja “talouskasvu” (tai sen puuttuminen), ja johon ei antropologia sen kummemmin kaivata.

Marraskuun alussa Etelä-Suomen Vasemmistonuoret järjesti Yläluokkasafarin, retken jolla tutustuttiin yläluokan suosimiin asuinalueisiin. Näillä vasemmistonuorten ”ökyalueiksi” nimeämillä asuinalueilla asuu varsinaisen yläluokan lisäksi myös paljon keskiluokan edustajia. Heitä Yläluokkasafari ärsytti.