Kuvitettuja tulevaisuuksia faktojen sijaan

Kuva: Tuisku Sarkki, 7.-luokkalainen. Kuvassa kaksi ske­naa­rio­ta, jotka kuvaavat epä­var­muuk­sia suhteessa viiteen ajuriin.

Totuuden jälkeinen aika on käsillä. Poliitikot, mutta myös kan­sa­lai­set ja muut toimijat muo­dos­ta­vat mie­li­pi­teen­sä ja tekevät pää­tök­sen­sä luottaen yhä enemmän mie­li­ku­viin tie­teel­lis­ten faktojen sijaan. Päätösten panoksena on tulevien suku­pol­vien ja ympä­ris­tön hyvin­voin­ti. Onneksi tule­vai­suus ei ole totta, ennen kuin me teemme sen yhdessä. Ehkä tie­teen­kin pitäisi faktojen lisäksi tuottaa myös mie­li­ku­via tule­vai­suu­den hal­lit­se­mi­sek­si ja hil­lit­se­mi­sek­si. Tässä Oulun yli­opis­tol­la vietetyn taks­värk­ki­päi­vän ins­pi­roi­mas­sa ensi­tun­tu­man ske­naa­rio­har­joit­tees­sa tut­kail­laan tule­vai­suu­den epä­var­muuk­sia kuva­pa­rien kautta.

Taksvärkkipäivän aikana tutus­tuim­me “the great tran­si­tion ini­tia­ti­ve” -ske­naa­rioi­hin, jotka on jaettu kolmeen ryhmään: 1) business-as-usual ske­naa­rioi­hin, 2) bar­ba­ri­saa­tio­ta ja yhteis­kun­ta­jär­jes­tyk­sen hajoa­mis­ta kuvaaviin ske­naa­rioi­hin, ja 3) kestävään tule­vai­suu­teen johtaviin ske­naa­rioi­hin. Tämän jälkeen vael­te­lim­me yli­opis­tol­la ja otimme valokuvia, joiden tuli reflek­toi­da bar­ba­ri­saa­tio­ta ja kestävää tule­vai­suut­ta. Luokittelimme kuvat näihin kahteen ryhmään niin, että jokai­sel­la kuvalla on vas­tin­pa­ri toisessa ske­naa­rios­sa. Lopuksi annoimme kuva­ryh­mien esit­tä­mil­le ske­naa­rioil­le nimet ja myös mää­rit­te­lim­me teemat (ns. ajurit), joita kukin kuvapari hei­jas­te­lee. Nimesimme kestävän kehi­tyk­sen ske­naa­rion “Täyteläiseksi hyveeksi” ja bar­ba­ri­saa­tio-ske­naa­rion “Nyhtöpossuksi”. Kuvitetut ske­naa­riot esitetään oheisessa kuvassa.

Skenaarioista

Vaihtoehtoisia tule­vai­suuk­sia tar­kas­te­le­vien ske­naa­rioi­den hah­mot­te­le­mi­nen auttaa varau­tu­maan tule­vai­suu­teen. Skenaariot eivät ole ennus­tei­ta, vaan loogisia tarinoita siitä, mitä tule­vai­suu­des­sa voi tapahtua. Ne voidaan kertoa mää­räl­li­ses­ti nume­roil­la, laa­dul­li­ses­ti sanoilla tai sym­bo­li­ses­ti kuvilla.

Usein ske­naa­rioi­den ongelmana on, että niiden arvo­la­tau­tu­nut sana­he­li­nä tai nume­ro­pe­li poljetaan sir­pa­lei­na maahan vahvan mora­li­soin­nin vuoksi. Monitulkintaiset kuvat saat­tai­si­vat tarjota tart­tu­ma­pin­taa saman­ai­kai­ses­ti eri ihmis­ryh­mil­le.

Yllä esi­te­tys­sä kuvassa tar­kas­tel­laan viiteen kehi­tyk­sen ajuriin liittyviä epä­var­muuk­sia. Ajuri ohjaa saman­ai­kai­ses­ti montaa asiaa ja määrittää tule­vai­suu­den tapah­tu­mia. Esimerkiksi glo­ba­li­saa­tio ja ilmas­ton­muu­tos ovat ske­naa­rio­kir­jal­li­suu­des­sa paljon tar­kas­tel­tu­ja ajureita.

Valitut ajurit

Kuvassa esiin­ty­vät viisi ajuria (kun­nioi­tus, mie­li­ku­vi­tus, luon­to­suh­de, sosi­aa­li­set suhteet, pää­tök­sen­te­ko) valittiin sen pohjalta, että ne ovat rele­vant­te­ja yksi­löil­le, mutta myös val­tioil­le ja glo­baa­lil­le kehi­tyk­sel­le. Esimerkiksi kuvan linnojen kohdalla ei kyse ole vain poli­tii­kas­ta, vaan inhi­mil­li­ses­tä ja joka­päi­väi­ses­tä pää­tök­sen­teos­ta, inno­vaa­tiot voidaan nähdä mie­li­ku­vi­tuk­se­na ja eettiset arvot moni­ta­hoi­se­na kun­nioi­tuk­se­na.

Kuvassa esitetyt ajurit kuvaavat yleistä toi­min­taym­pä­ris­tön laatua, mutta ovat samalla kon­kreet­ti­sia asioita jokaisen ihmisten vai­ku­tus­pii­ris­sä.

”Täyteläistä hyvettä” vai ”Nyhtöpossua”?

Kaksi ske­naa­rio­lo­giik­kaa: ide­aa­li­nen ”Täyteläistä hyvettä” ja kyyninen ”Nyhtöpossu” täy­den­tä­vät toisiaan. Uhkana on, että tule­vai­suu­des­sa­kaan yhteistä kakkua ei jaeta kaikille. Siksi ”Nyhtöpossu” hei­jas­te­lee­kin maailman rea­li­teet­te­ja usein paremmin kuin ”Täyteläistä hyvettä” skenaario.

Lisäksi, joskus ihmisten on seu­rat­ta­va ”Nyhtöpossu” ‑logiikkaa siir­tyäk­seen kohti parempaa tule­vai­suut­ta. Esimerkiksi, voidaanko Trump-tyyliseen poli­tiik­kaan vastata molem­min­puo­li­sel­la kun­nioi­tuk­sel­la? Voidaanko eko­lo­gis­ta kata­stro­fia ehkäistä tasa-arvolla vai vaa­di­taan­ko kovia ja vel­voit­ta­via poliit­ti­sia päätöksiä? Voiko mie­li­ku­vi­tus lentää aina kuin origami, vai tar­vi­taan­ko ajoittain myös kivi­kau­ti­sia lis­koai­vo­ja?

Tiede ei voi tarjota näihin kysy­myk­siin yksi­se­lit­tei­siä rat­kai­su­ja. Ohjenuorana voisi kuitenkin olla, että tartu ”Nyhtöpossuun” vain äärim­mäi­ses­sä hädässä. Voiko siis päämäärä oikeuttaa keinot ja mikä on äärim­mäi­nen hätä?

Kenties ahnaan hyvin­voin­nin saa­lis­ta­mi­sen lisäksi tulisi kol­lek­tii­vi­ses­ti pohtia, mitä ovat ne tilanteet, joissa ”Nyhtöpossu” ‑stra­te­giat ovat oikeu­tet­tu­ja. Vaarana on kuitenkin Orwellin ”Eläinten val­lan­ku­mouk­sen” kaltainen kehitys, jossa siat val­ta­si­vat farmin ihmis­dik­taat­to­reil­ta, vain lopulta itse tul­lak­seen hir­mu­val­tiaik­si.

Tiede voi pelata faktoilla, mutta myös laventaa mie­li­ku­vi­tus­ta ongelmien mää­rit­te­le­mi­sek­si sekä rat­kai­su­jen ja yhteisten tavoit­tei­den etsi­mi­sek­si. Kenties näitä eväitä voidaan käyttää yhteis­kun­nal­li­sen kes­kus­te­lun pro­pel­li­na polulla kohti sellaista tule­vai­suut­ta, jota skenaario ”Täyteläistä hyvettä” kuvaa.

  • Artikkelikuva: Tuisku Sarkki

Kirjoittaja

Simo Sarkki on ympäristöhallinnan antropologian dosentti Oulun yliopistossa. Sarkki on toiminut postdoc-tutkijana Thule- instituutissa tehden töitä monissa suomalaisissa ja EU-projekteissa. Sarkki on julkaissut 31 vertaisarvioitua artikkelia.

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Lue myös nämä:

Aktivisti ja yrittäjä, vuorovaikutus- ja mindfulness-kouluttaja, antropologi ja ihmislähtöinen tekijä. Elina Kauppila on kirjoittanut kasvatusoppaita kiireisille, vetänyt vuorovaikutuskursseja vanhemmille ja toimii vapaa-ajallaan ilmastotoimia vaativan Elokapina-liikkeen joukoissa. Työkentällä-haastattelussa hän kertoo urastaan hyvinvointialalla.

Havainnot maapallon resurssien rajallisuudesta sekä epätasaisesta jakautumisesta haastavat talouskasvupakkoa, mikä kannustaa miettimään talousajattelua uudestaan. Vaikka joidenkin kasvukriitikoiden mukaan talouden pohdinta kuuluu kaikille, kaikkien kokemuksen huomioiminen ei ole itsestäänselvyys. Tulokulmia-kolumnissa tutkija Eeva Houtbeckers kertoo, mitä annettavaa antropologialla on kasvutalouden jälkeiselle ajalle.