Pari viikkoa sitten HS julkaisi artikkelin, joka pohjautui YK:n naisjärjestön keväällä julkaisemaan kyselytutkimukseen arabimaailman asenteista sukupuolten tasa-arvon suhteen. HS:n artikkeli veti raportin mutkia suoraksi, ja loi arabimiehistä jopa rasistisen kuvan. Juttu tiivistyi toimittajan kysymykseen: ”Mistä tasa-arvotietoisia arabimiehiä sitten saadaan?”
Tällä viikolla Nyt.fi -verkkolehdessä julkaistussa positiivishenkisessä seurantajutussa kuvataan Libanonin erottuvan arabimaailmassa edukseen tasa-arvoasenteissa. Juttuun haastateltiin myös minua. Artikkelin tarkoitus oli selvittää, miksi Libanon on suhteellisen “edistyksellinen” muihin arabimaihin verrattuna. Jutussa lähdetään liikkeelle huomiosta, että Libanonissa “niin naiset kuin miehet juovat India pale alea ja pukeutuvat vapaasti, ja keskiluokalla on iPhonet ja Macit.” Jos HS:n artikkeli oli selkeän rasistinen, niin eikö tämä positiivisia tarinoita Lähi-idästä kertova teksti ollut hyvä vastaisku?
Muun muassa YK:n rakenteiden kautta sukupuolten tasa-arvosta on tullut yksi nykypäivän laajimmin jaetuista tavoitteista, jota käytetään kuitenkin ympäri maailman monenlaisiin poliittisiin tarkoituksiin. Länsimaissa ajatus koko ihmiskuntaa koskevasta tasa-arvosta on liittynyt näkemykseen, että länsimaiden velvollisuus on pelastaa arabinaiset. Antropologiassa on usein huomautettu, että näkemys jyrää alleen paikallisten tilanteiden erityislaatuisuuden ja “pelastettavien” naisten omat tarpeet ja näkemykset. Antropologi Anna Tsing onkin kehottanut katsomaan, miten universaaleina pidetyt oletukset toimivat käytännössä: kuka niitä ajaa, kuka vastustaa, kuka ne määrittelee, ja miten universaalit periaatteet taipuvat paikallisiin käytäntöihin. Esimerkiksi sukupuolten tasa-arvoa poliittisena tavoitteena on Euroopassa vastustanut konservatiivinen oikeisto ja Lähi-idässä konservatiiviset islamistiset liikkeet.
Ongelmaksi muodostuu, kuka universaalin tasa-arvon kriteerit määrittelee. Kuinka HS:n artikkelin vihamielinen kuva arabimiehestä eroaa suomalaisista miehistä, joiden kunnostautumisen seksuaalisessa häirinnässä ja syrjinnässä #metoo-kampanja hiljattain osoitti? Nyt.fi:n artikkelissa puolestaan todetaan: jos juo IPA:aa ja pukeutuu vapaasti, on syytä olettaa edistyksellisyyttä. Molemmissa tapauksissa länsimainen journalisti määrittää edistyksellisyyden kriteerit omiin kokemuksiinsa ja taustaansa pohjaten.
Jos tasa-arvoa ja edistyksellisyyttä etsitään länsimaisen keskiluokan asettamilla kriteereillä, jäävät monet tasa-arvoa edistävät yhteiskunnalliset ilmiöt ja liikkeet piiloon. Tästä seuraa, että osin länsimaalaistunut Libanon näyttäytyy edistyksellisenä ja muu Lähi-itä taantumuksellisena. Huomiotta jää esimerkiksi palestiinalaisten naisvankien kamppailu tasa-arvon puolesta Israelin miehitystä vastaan, tai Syyrian kurdien sodan keskellä pystyttämät oikeusistuimet, joissa naisiin kohdistuvasta väkivallasta tuomitsee vain naisista koostuva lautakunta. Ne eivät sovi länsimaiden käsitykseen edistyksen merkeistä. Mitä tulee Applen tuotteisiin, niitä käyttävät Lähi-idässä kaikki kynnelle kykenevät Isisin islamistimilitanteista Beirutin kristittyihin pankkiireihin.
Lukemista
- Edward Said, 2011 (1979). Orientalismi.
- Lila Abu-Lughod, 2013, Do Muslim Women need saving?
