Mahdollistajana toivon, onnellisuuden ja ihmisoikeuksien kentällä

Tehtyään aikansa aka­tee­mis­ta tut­ki­mus­ta, sosi­aa­liant­ro­po­lo­gian dosentti Minna Säävälälle tuli tunne, että voisihan tässä elämässä tehdä muutakin. Erilaiset elä­män­muu­tok­set, kuten lasten syntymä, lait­toi­vat ajat­te­le­maan elämää toisesta vink­ke­lis­tä. Yliopistotutkijan sivus­ta­seu­raa­jan ja erit­te­li­jän rooli ei enää tyy­dyt­tä­nyt, vaan hän halusi nähdä sel­keäm­min työnsä posi­tii­vi­sen vai­ku­tuk­sen ympäristössään.

”Mä ajattelin, että haluaisin antaa tälle maa­il­mal­le jotain. Että sitten kun minua ei enää ole, minusta olisi jäänyt elämään jotakin, joka olisi tehnyt jonkun ihmisen elämästä parempaa”, Minna kertoo.

Valmistuttuaan mais­te­rik­si Helsingin yli­opis­tol­ta 90-luvun alussa Minna oli luonut aka­tee­mis­ta uraansa Amsterdamin yli­opis­ton toh­to­ri­kou­lus­sa. Sinä aikana tuli asuttua ympä­riin­sä. Väestöantropologinen väi­tös­kir­ja käsitteli las­ten­hank­ki­mi­sen käy­tän­tö­jä Intiassa, missä Minna teki kent­tä­työn­sä. Sen jälkeen tie vei Helsingin yli­opis­tol­le tutkijan tehtäviin. Lopulta uudet tuulet saivat hakemaan Väestöliitolle rat­kai­su­kes­kei­sem­män maa­han­muut­ta­ja­tut­ki­muk­sen pariin. ”Se oli kyllä tut­ki­mus­ta, mutta sovel­ta­vaa ja mulle jotain ihan uutta”, Minna kertoo.

Siitä alkoi jo yli kymmenen vuotta jatkunut matka Väestöliitolla. Viime vuosina työ­teh­tä­vät ovat kuitenkin muut­tu­neet. Nykyään Minna edistää asian­tun­ti­ja­jär­jes­tön tavoit­tei­ta per­he­toi­min­to­yk­si­kön johtajana. Väestöliitto onkin sitou­tu­nut ihmisten hyvin­voin­nin edis­tä­mi­seen ja lupaa olla ”toivon, onnel­li­suu­den ja ihmi­soi­keuk­sien asialla”.

Johtaja, esimies ja mahdollistaja

Väestöliiton tilat sijait­se­vat Helsingin kan­ta­kau­pun­gin ytimessä 1900-luvun alun hienossa puna­tii­li­ses­sä ker­ros­ta­los­sa. Valo tulvii sisäpihan ikkunasta Minnan työ­huo­nee­seen. Sieltä per­he­toi­min­to­jen johtaja pyörittää kolmesta tiimistä koostuvaa yksik­köään, jossa pohditaan van­hem­muu­den, moni­kult­tuu­ri­suu­den sekä työn ja perheen yhdis­tä­mi­sen kysy­myk­siä. ”Meidän koko­nai­suut­ta yhdistää se, että yritetään edistää kai­ken­lais­ten perheiden hyvin­voin­tia”, Minna tiivistää.

Yksikön johtajan työ on pitkälti hallintoa, talous­asioi­ta ja tietysti 14-henkisen tiimin esi­mies­työ­tä. Aamu onkin vie­räh­tä­nyt joh­to­ryh­män kokouk­ses­sa bud­je­tis­ta, tila­ky­sy­myk­sis­tä ja toi­min­ta­suun­ni­tel­mas­ta kes­kus­tel­les­sa. ”Nykyään mä oon vähän tällanen paper­pus­her”, Minna nauraa.

Entä miten paperien pyö­rit­te­ly sopii yhteen sen kanssa, että tarkoitus oli parantaa ihmisten elämää, Minna poh­dis­ke­lee huvit­tu­nee­na. Heti perään hän toteaa kuitenkin päät­tä­väi­ses­ti: ”Mä ajattelen sen näin, että mun pää­asial­li­nen rooli esi­mie­he­nä ja johtajana on olla mah­dol­lis­ta­ja. Se, mitä teen, mah­dol­lis­taa näille tii­mi­läi­sil­le, jotka ovat monet rautaisia ammat­ti­lai­sia, luovia ja aikaan­saa­via, että he voivat rauhassa keskittyä siihen itse asiaan”.

Minna Säävälä. Kuva: Marjatta Kuisma

Minnan työ on onnis­tu­nut, kun ihmisillä on tilaa innostua omasta työstään.

Vaikka ant­ro­po­lo­gin hattu on tehtävien muut­tues­sa jäänyt taka­va­sem­mal­le, alan tuomalla osaa­mi­sel­la ja ajat­te­lu­ta­val­la on edelleen roolinsa. ”Sehän ei pois lähde, kun siihen on joskus uppou­tu­nut”, Minna toteaa nauraen. Antropologinen lähes­ty­mis­ta­pa näyt­täy­tyy hyö­dyl­li­se­nä ehkä yllät­tä­vis­sä­kin tilanteissa.

Antropologiaan kes­kei­ses­ti kuuluva itse­reflek­tion taito on ollut hyö­dyl­lis­tä joh­to­teh­tä­vis­sä. ”Johtamisessa se on niin tärkeää, että osaa havaita omia arvojaan ja toi­min­ta­ta­po­jaan. Se on sellaista rehel­li­syyt­tä itseään kohtaan, kun pystyy käsit­te­le­mään omia itses­tään­sel­vyyk­si­ään ja pohtii miksi asioiden pitäisi olla tietyllä tavalla. Muuten joutuu helposti konflik­tei­hin ihmisten kanssa”, Minna pohtii.

Toinen asia, jonka Minna on oppinut etno­gra­fi­ses­ta lähes­ty­mis­ta­vas­ta ja kent­tä­ko­ke­muk­sis­taan, on yksi­tyis­koh­tien merkitys: ”Ne ovat ihmisille äärim­mäi­sen tärkeitä elämässä. Silloin kun yrittää ymmärtää mistä jossain asiassa on kyse, kannattaa katsoa yksi­tyis­koh­tia. Kokonaisuudet hah­mot­tu­vat niiden kautta”.

”Jos pitää vaikka sel­vi­tel­lä työpaikan kiis­ta­ti­lan­net­ta, siellä saattaa olla yksi sana, joka on saanut jonkun taka­ja­loil­leen. Siinä voi olla takana tosi isokin asia sille toiselle ja toinen taas ei ole ymmär­tä­nyt sitä ollenkaan niin”, Minna jatkaa.

”Ja kyllä ant­ro­po­lo­gias­ta on ihan suo­ra­nai­ses­ti­kin hyötyä täl­lai­ses­sa joh­ta­mis­työs­sä, kun meillä on monia eri­taus­tai­sia ihmisiä töissä”, hän lisää vielä. Klassisesti ant­ro­po­lo­gis­ta ydin­osaa­mis­ta onkin ymmärtää erilaisia kult­tuu­ri­sia aja­tus­maa­il­mo­ja. Minna kuitenkin alle­vii­vaa, ettei ihmisiä tulisi mää­ri­tel­lä liiaksi kult­tuu­ri­sen taustansa kautta: ”Aina pitää huomioida se yksi­löl­li­syys ihmisessä. Meillä on niin erilaiset koke­mus­maa­il­mat ja historiat”.

Työtä ihmisille

Erilaisten koke­mus­maa­il­mo­jen ymmär­tä­mi­nen on tärkeässä roolissa myös Minnan yksikön toi­min­nas­sa. Sen tuot­ta­mien pal­ve­lu­jen ja aineis­to­jen halutaan hyö­dyt­tä­vän ihmisiä mah­dol­li­sim­man hyvin. Materiaalia tuotetaan myös orga­ni­saa­tioil­le ja vai­kut­ta­mis­työ­hön. Pääkohteena on kuitenkin taval­li­nen ihminen.

”Nykyään van­hem­muu­den osalta on esi­mer­kik­si paljon paineita ja odotuksia. Yksi tavoit­teem­me on van­hem­pien itse­luot­ta­muk­sen vah­vis­ta­mi­nen van­hem­pi­na – että he luot­tai­si­vat siihen omaan sel­viy­ty­mi­seen­sä ja jak­sai­si­vat sen takia paremmin”, Minna kertoo.

”Ajatuksena on, miten muotoilla palvelu tai tar­jot­ta­va asia sel­lai­sek­si, että se vastaisi ihmisten tarpeita ja olisi heille helposti vas­taa­no­tet­ta­vis­sa. Siinä tarvitsee ymmärtää ihmisten arjen tarpeet ja ajat­te­lu­ta­vat. Niiden hakeminen on jotenkin luontevaa ant­ro­po­lo­gin taustasta käsin. Pystyy hyp­pää­mään toisen kenkiin”, hän jatkaa.

Antropologinen tapa suh­teut­taa mikä tahansa hal­lin­nol­li­nen­kin asia elettyyn ja arkiseen elämään onkin Minnalle edelleen voi­mak­kaas­ti läsnä.

Erityisesti maa­han­muut­ta­ja­taus­tais­ten ihmisten kohdalla rele­vant­tien pal­ve­lui­den tar­joa­mi­nen on välillä haastavaa. ”Julkiset palvelut, vaikkapa las­ten­suo­je­lu tai ter­veys­kes­kuk­set, perus­tu­vat tietylle jaetulle aja­tuk­sel­le siitä, mistä elämässä on kyse. Yhteensopimattomuus tulee esiin, kun siellä onkin ihminen, joka on kasvanut jossain ihan toisessa ajat­te­lu­maa­il­mas­sa ja jolla on ihan eri tarpeet elämänsä jär­jes­tä­mi­ses­sä. Asiakaskaan ei aina osaa itse hahmottaa ja kom­mu­ni­koi­da tar­pei­taan niin selkeästi”, Minna sanoo.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kuva: Marjatta Kuisma

Maahanmuuttajatyön kysymyksiä

Pitkään aiheen parissa työs­ken­nel­leel­tä Minnalta ei voikaan olla ute­le­mat­ta lisää maa­han­muut­ta­ja­työn kysy­myk­sis­tä, vaikka nykyiset tehtävät kattavat laajemman alueen.

”Järjestökentällä kotou­tu­mi­sen tema­tiik­ka on mer­kit­tä­vin. Se on aika käy­tän­nön­lä­heis­tä työtä siitä, miten ihmiset saisivat oikeu­ten­sa toteu­tu­maan. Ehkä se kaikista mer­kit­tä­vin seikka on se osal­li­suu­den kokemus. Että voit tuntea, että sulla on täällä joku paikka ja että et ole ulko­puo­li­nen vaan voit halu­tes­sa­si tulla osaksi tätä yhteis­kun­taa”, Minna kuvailee.

Siihen pyrkii myös koke­mus­asian­tun­ti­juus­han­ke Minnan yksikössä. Siinä maa­han­muu­ton kokeneita ihmisiä val­men­ne­taan tuomaan tari­naan­sa ja koke­mus­taan esiin yhteis­kun­nan eri foo­ru­meil­la. Tarkoitus on auttaa ihmisiä muut­ta­maan eletty elämänsä pääomaksi ja saamaan oma ääni kuuluviin.

Minna on ollut lait­ta­mas­sa hanketta käyntiin ja laa­ti­mas­sa siihen liittyviä eettisiä ohjeita. ”Siinä on eet­ti­ses­ti aika monta kiperää kohtaa, jos järjestöt käyttävät maa­han­muut­ta­ja­taus­tai­sia ihmisiä omassa toi­min­nas­saan tai välit­tä­vät mediaan. Ihmiset on esi­mer­kik­si val­men­net­ta­va ottamaan vastaan sekin, että mediassa kohtelu voi olla aika hirveää”, hän sanoo.

Minna uskookin, että sosi­aa­li­tie­teel­li­nen tausta herkistää näkemään ihmisten välisiä valta-asetelmia. Sen kautta on helpompi arvioida toimien eet­ti­syyt­tä ja välttää tuot­ta­mas­ta lisää kär­si­mys­tä yhteis­kun­nas­sa alis­tei­ses­sa asemassa oleville.

Maahanmuuttajatyössä tulee myös aika paljon vastaan muita vaikeita asioita, jotka voivat olla leimaavia tai ärsyt­tä­viä. ”Näissä tilan­teis­sa on suuri etu, jos on ant­ro­po­lo­gi­na luonut jo vähänkään suhteita eri­lai­suu­teen. Sitä pystyy mitä moni­nai­sim­mis­sa ja myös eet­ti­ses­ti välillä vaikeissa tilan­teis­sa säi­lyt­tä­mään itsensä suh­teel­li­sen rau­hal­li­se­na ja ihmisiä arvos­ta­va­na”, Minna pohtii. Antropologit osaavat yleensä jättää omat käsi­tyk­sen­sä hyväk­syt­tä­väs­tä ja ei hyväk­syt­tä­väs­tä tar­vit­taes­sa sivuun. Mieluummin sel­vi­te­tään mistä on kyse.

Osaamisen kirjo

Minnan työn­ku­vaan liittyvät aiheet ja osaa­mi­sa­lu­eet tuntuvat rön­syi­le­vän laidasta laitaan. Yhden yleis­ta­jui­sek­si tar­koi­te­tun muu­ka­lai­suut­ta käsit­te­le­vän kirjankin hän on ehtinyt kir­joit­taa muiden töidensä sivussa. Mitä per­he­toi­min­to­jen johtajan nyt siis oikeas­taan pitää osata? ”No vähän kai­ken­lais­ta”, Minna vastaa huvit­tu­nees­ti. Normipäiviä on aika vähän.

Substanssiosaaminen Väestöliiton aihea­lueis­ta on tietysti oleel­lis­ta. Sitäkin tulee koko ajan opittua lisää. Toisaalta Minnan mukaan tutkijan työssä opittu kyky ana­lyyt­ti­seen ajat­te­luun ja selkeä kir­joit­ta­mis­tyy­li ovat äärim­mäi­sen tärkeitä hallintotyössä.

”Sitten ovat talous­tai­dot. Tämä on itsea­sias­sa aika paljon talous­puol­ta”, Minna jatkaa listaa. Hetkinen. Miten ant­ro­po­lo­gil­le ja väes­tö­tie­tei­li­jäl­le on karttunut talousosaamista?

”Perusteet opin, kun toimin ETMU ry:n rahas­ton­hoi­ta­ja­na. Se oli todella hyö­dyl­li­nen kokemus. Oppi, että se ei ole todel­la­kaan mitään raket­ti­tie­det­tä”, Minna nauraa. Toki jotkut talous­asiat ovat vielä uusiakin Minnalle, mutta hän kuittaa sen totea­mal­le, että ”kyllä sitä tässä oppii ja kiin­nos­ta­vaa on oppiakin”. ”Ja sittenhän olen käynyt sellaisen joh­ta­mi­sen eri­koi­sam­mat­ti­tut­kin­non työn ohessa, missä oli jonkin verran talous­asioi­ta ja tietty joh­ta­mis­ta”, hän lisää.

Minnalle moni­puo­li­suus ja uusien koko­nai­suuk­sien hal­tuun­ot­to eivät ainakaan tunnu tuottavan ongelmia. Koko haas­tat­te­lun ajan huo­let­to­man nau­ra­vai­se­na pysy­nees­tä haas­ta­tel­ta­vas­ta paistaa läpi innostus, mutta myös raken­ta­van kriit­ti­nen suh­tau­tu­mi­nen, omaa ja koko Väestöliiton tekemää työtä kohtaan.

Ihan selkeää vastausta siihen, mikä on ant­ro­po­lo­gien omaa alaa ja ydin­osaa­mis­ta, Minnan on äkki­sel­tään vaikea keksiä. ”Antropologiasta on vaikeaa tehdä helposti myytäviä slo­ga­nei­ta, että osaan tätä ja osaan tuota, koska se on ajat­te­lu­ta­pa. Niin, se on oikeas­taan ajat­te­le­mi­sen taito!” Minna ehdottaa.

”Antropologin koulutus on sellainen yleis­tut­kin­to, joka antaa tietyt valmiudet monen­lai­siin tehtäviin”, hän vielä toteaa. Niinpä. Ainakin tämän haas­tat­te­lun perus­teel­la moni­puo­li­nen osaaminen näyttäisi karttuvan helposti ant­ro­po­lo­gi­taus­tai­sel­le ja työnsä mer­ki­tyk­sel­li­se­nä kokevalle tekijälle.

  • Podcast-lukija: Bea Bergholm
  • Verkkotaitto: Eemi Nordström

Kirjoittaja

Marjatta Kuisma on valtiotieteiden kandidaatti sosiaali- ja kulttuuriantropologiasta. Hän suorittaa parhaillaan antropologian maisterin tutkintoa Helsingin yliopistolla. Marjatta on kiinnostunut etenkin museo-, taide- ja kulttuuriperintökentistä sekä niihin liittyvistä yhteiskunnallisen vaikuttavuuden, palvelumuotoilun ja sosiaalisen monimuotoisuuden kysymyksistä.

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Lue myös nämä:

Mikä on antropologian suhde talouteen, tai käänteisesti, talouden suhde antropologiaan? Taloudesta kuulee yllättävän usein puhuttavan kenttänä, joka on irrallinen siitä inhimillisestä arjesta, jossa me kaikki elämme. Se nähdään valmiina, annettuna, sellaisena missä on asioita kuten “markkinavoimat” ja “talouskasvu” (tai sen puuttuminen), ja johon ei antropologia sen kummemmin kaivata.

Lokakuun lopulla Helsingissä vierailivat israelilaiset ihmisoikeusaktivistit Yeela Raanan ja Attia Al-Asam, Suomeen heidät olivat kutsuneet ICAHD Finland (Israeli committee against house demolition) ja Suomen rauhanpuolustajat. Raanan on antropologi, ihmisoikeusaktivisti ja yliopistonopettaja. Hän keskustelee tässä artikkelissa arjesta ja politiikasta Israelissa sekä beduiinien asemasta samaisessa maassa.

Marraskuun alussa Etelä-Suomen Vasemmistonuoret järjesti Yläluokkasafarin, retken jolla tutustuttiin yläluokan suosimiin asuinalueisiin. Näillä vasemmistonuorten ”ökyalueiksi” nimeämillä asuinalueilla asuu varsinaisen yläluokan lisäksi myös paljon keskiluokan edustajia. Heitä Yläluokkasafari ärsytti.