Mahdollistajana toivon, onnellisuuden ja ihmisoikeuksien kentällä

Tehtyään aikansa aka­tee­mis­ta tut­ki­mus­ta, sosi­aa­liant­ro­po­lo­gian dosentti Minna Säävälälle tuli tunne, että voisihan tässä elämässä tehdä muutakin. Erilaiset elä­män­muu­tok­set, kuten lasten syntymä, lait­toi­vat ajat­te­le­maan elämää toisesta vink­ke­lis­tä. Yliopistotutkijan sivus­ta­seu­raa­jan ja erit­te­li­jän rooli ei enää tyy­dyt­tä­nyt, vaan hän halusi nähdä sel­keäm­min työnsä posi­tii­vi­sen vai­ku­tuk­sen ympä­ris­tös­sään.

”Mä ajattelin, että haluaisin antaa tälle maa­il­mal­le jotain. Että sitten kun minua ei enää ole, minusta olisi jäänyt elämään jotakin, joka olisi tehnyt jonkun ihmisen elämästä parempaa”, Minna kertoo.

Valmistuttuaan mais­te­rik­si Helsingin yli­opis­tol­ta 90-luvun alussa Minna oli luonut aka­tee­mis­ta uraansa Amsterdamin yli­opis­ton toh­to­ri­kou­lus­sa. Sinä aikana tuli asuttua ympä­riin­sä. Väestöantropologinen väi­tös­kir­ja käsitteli las­ten­hank­ki­mi­sen käy­tän­tö­jä Intiassa, missä Minna teki kent­tä­työn­sä. Sen jälkeen tie vei Helsingin yli­opis­tol­le tutkijan tehtäviin. Lopulta uudet tuulet saivat hakemaan Väestöliitolle rat­kai­su­kes­kei­sem­män maa­han­muut­ta­ja­tut­ki­muk­sen pariin. ”Se oli kyllä tut­ki­mus­ta, mutta sovel­ta­vaa ja mulle jotain ihan uutta”, Minna kertoo.

Siitä alkoi jo yli kymmenen vuotta jatkunut matka Väestöliitolla. Viime vuosina työ­teh­tä­vät ovat kuitenkin muut­tu­neet. Nykyään Minna edistää asian­tun­ti­ja­jär­jes­tön tavoit­tei­ta per­he­toi­min­to­yk­si­kön johtajana. Väestöliitto onkin sitou­tu­nut ihmisten hyvin­voin­nin edis­tä­mi­seen ja lupaa olla ”toivon, onnel­li­suu­den ja ihmi­soi­keuk­sien asialla”.

Johtaja, esimies ja mahdollistaja

Väestöliiton tilat sijait­se­vat Helsingin kan­ta­kau­pun­gin ytimessä 1900-luvun alun hienossa puna­tii­li­ses­sä ker­ros­ta­los­sa. Valo tulvii sisäpihan ikkunasta Minnan työ­huo­nee­seen. Sieltä per­he­toi­min­to­jen johtaja pyörittää kolmesta tiimistä koostuvaa yksik­köään, jossa pohditaan van­hem­muu­den, moni­kult­tuu­ri­suu­den sekä työn ja perheen yhdis­tä­mi­sen kysy­myk­siä. ”Meidän koko­nai­suut­ta yhdistää se, että yritetään edistää kai­ken­lais­ten perheiden hyvin­voin­tia”, Minna tiivistää.

Yksikön johtajan työ on pitkälti hallintoa, talous­asioi­ta ja tietysti 14-henkisen tiimin esi­mies­työ­tä. Aamu onkin vie­räh­tä­nyt joh­to­ryh­män kokouk­ses­sa bud­je­tis­ta, tila­ky­sy­myk­sis­tä ja toi­min­ta­suun­ni­tel­mas­ta kes­kus­tel­les­sa. ”Nykyään mä oon vähän tällanen paper­pus­her”, Minna nauraa.

Entä miten paperien pyö­rit­te­ly sopii yhteen sen kanssa, että tarkoitus oli parantaa ihmisten elämää, Minna poh­dis­ke­lee huvit­tu­nee­na. Heti perään hän toteaa kuitenkin päät­tä­väi­ses­ti: ”Mä ajattelen sen näin, että mun pää­asial­li­nen rooli esi­mie­he­nä ja johtajana on olla mah­dol­lis­ta­ja. Se, mitä teen, mah­dol­lis­taa näille tii­mi­läi­sil­le, jotka ovat monet rautaisia ammat­ti­lai­sia, luovia ja aikaan­saa­via, että he voivat rauhassa keskittyä siihen itse asiaan”.

Minna Säävälä. Kuva: Marjatta Kuisma

Minnan työ on onnis­tu­nut, kun ihmisillä on tilaa innostua omasta työstään.

Vaikka ant­ro­po­lo­gin hattu on tehtävien muut­tues­sa jäänyt taka­va­sem­mal­le, alan tuomalla osaa­mi­sel­la ja ajat­te­lu­ta­val­la on edelleen roolinsa. ”Sehän ei pois lähde, kun siihen on joskus uppou­tu­nut”, Minna toteaa nauraen. Antropologinen lähes­ty­mis­ta­pa näyt­täy­tyy hyö­dyl­li­se­nä ehkä yllät­tä­vis­sä­kin tilan­teis­sa.

Antropologiaan kes­kei­ses­ti kuuluva itse­reflek­tion taito on ollut hyö­dyl­lis­tä joh­to­teh­tä­vis­sä. ”Johtamisessa se on niin tärkeää, että osaa havaita omia arvojaan ja toi­min­ta­ta­po­jaan. Se on sellaista rehel­li­syyt­tä itseään kohtaan, kun pystyy käsit­te­le­mään omia itses­tään­sel­vyyk­si­ään ja pohtii miksi asioiden pitäisi olla tietyllä tavalla. Muuten joutuu helposti konflik­tei­hin ihmisten kanssa”, Minna pohtii.

Toinen asia, jonka Minna on oppinut etno­gra­fi­ses­ta lähes­ty­mis­ta­vas­ta ja kent­tä­ko­ke­muk­sis­taan, on yksi­tyis­koh­tien merkitys: ”Ne ovat ihmisille äärim­mäi­sen tärkeitä elämässä. Silloin kun yrittää ymmärtää mistä jossain asiassa on kyse, kannattaa katsoa yksi­tyis­koh­tia. Kokonaisuudet hah­mot­tu­vat niiden kautta”.

”Jos pitää vaikka sel­vi­tel­lä työpaikan kiis­ta­ti­lan­net­ta, siellä saattaa olla yksi sana, joka on saanut jonkun taka­ja­loil­leen. Siinä voi olla takana tosi isokin asia sille toiselle ja toinen taas ei ole ymmär­tä­nyt sitä ollenkaan niin”, Minna jatkaa.

”Ja kyllä ant­ro­po­lo­gias­ta on ihan suo­ra­nai­ses­ti­kin hyötyä täl­lai­ses­sa joh­ta­mis­työs­sä, kun meillä on monia eri­taus­tai­sia ihmisiä töissä”, hän lisää vielä. Klassisesti ant­ro­po­lo­gis­ta ydin­osaa­mis­ta onkin ymmärtää erilaisia kult­tuu­ri­sia aja­tus­maa­il­mo­ja. Minna kuitenkin alle­vii­vaa, ettei ihmisiä tulisi mää­ri­tel­lä liiaksi kult­tuu­ri­sen taustansa kautta: ”Aina pitää huomioida se yksi­löl­li­syys ihmisessä. Meillä on niin erilaiset koke­mus­maa­il­mat ja historiat”.

Työtä ihmisille

Erilaisten koke­mus­maa­il­mo­jen ymmär­tä­mi­nen on tärkeässä roolissa myös Minnan yksikön toi­min­nas­sa. Sen tuot­ta­mien pal­ve­lu­jen ja aineis­to­jen halutaan hyö­dyt­tä­vän ihmisiä mah­dol­li­sim­man hyvin. Materiaalia tuotetaan myös orga­ni­saa­tioil­le ja vai­kut­ta­mis­työ­hön. Pääkohteena on kuitenkin taval­li­nen ihminen.

”Nykyään van­hem­muu­den osalta on esi­mer­kik­si paljon paineita ja odotuksia. Yksi tavoit­teem­me on van­hem­pien itse­luot­ta­muk­sen vah­vis­ta­mi­nen van­hem­pi­na – että he luot­tai­si­vat siihen omaan sel­viy­ty­mi­seen­sä ja jak­sai­si­vat sen takia paremmin”, Minna kertoo.

”Ajatuksena on, miten muotoilla palvelu tai tar­jot­ta­va asia sel­lai­sek­si, että se vastaisi ihmisten tarpeita ja olisi heille helposti vas­taa­no­tet­ta­vis­sa. Siinä tarvitsee ymmärtää ihmisten arjen tarpeet ja ajat­te­lu­ta­vat. Niiden hakeminen on jotenkin luontevaa ant­ro­po­lo­gin taustasta käsin. Pystyy hyp­pää­mään toisen kenkiin”, hän jatkaa.

Antropologinen tapa suh­teut­taa mikä tahansa hal­lin­nol­li­nen­kin asia elettyyn ja arkiseen elämään onkin Minnalle edelleen voi­mak­kaas­ti läsnä.

Erityisesti maa­han­muut­ta­ja­taus­tais­ten ihmisten kohdalla rele­vant­tien pal­ve­lui­den tar­joa­mi­nen on välillä haastavaa. ”Julkiset palvelut, vaikkapa las­ten­suo­je­lu tai ter­veys­kes­kuk­set, perus­tu­vat tietylle jaetulle aja­tuk­sel­le siitä, mistä elämässä on kyse. Yhteensopimattomuus tulee esiin, kun siellä onkin ihminen, joka on kasvanut jossain ihan toisessa ajat­te­lu­maa­il­mas­sa ja jolla on ihan eri tarpeet elämänsä jär­jes­tä­mi­ses­sä. Asiakaskaan ei aina osaa itse hahmottaa ja kom­mu­ni­koi­da tar­pei­taan niin selkeästi”, Minna sanoo.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kuva: Marjatta Kuisma

Maahanmuuttajatyön kysymyksiä

Pitkään aiheen parissa työs­ken­nel­leel­tä Minnalta ei voikaan olla ute­le­mat­ta lisää maa­han­muut­ta­ja­työn kysy­myk­sis­tä, vaikka nykyiset tehtävät kattavat laajemman alueen.

”Järjestökentällä kotou­tu­mi­sen tema­tiik­ka on mer­kit­tä­vin. Se on aika käy­tän­nön­lä­heis­tä työtä siitä, miten ihmiset saisivat oikeu­ten­sa toteu­tu­maan. Ehkä se kaikista mer­kit­tä­vin seikka on se osal­li­suu­den kokemus. Että voit tuntea, että sulla on täällä joku paikka ja että et ole ulko­puo­li­nen vaan voit halu­tes­sa­si tulla osaksi tätä yhteis­kun­taa”, Minna kuvailee.

Siihen pyrkii myös koke­mus­asian­tun­ti­juus­han­ke Minnan yksikössä. Siinä maa­han­muu­ton kokeneita ihmisiä val­men­ne­taan tuomaan tari­naan­sa ja koke­mus­taan esiin yhteis­kun­nan eri foo­ru­meil­la. Tarkoitus on auttaa ihmisiä muut­ta­maan eletty elämänsä pääomaksi ja saamaan oma ääni kuuluviin.

Minna on ollut lait­ta­mas­sa hanketta käyntiin ja laa­ti­mas­sa siihen liittyviä eettisiä ohjeita. ”Siinä on eet­ti­ses­ti aika monta kiperää kohtaa, jos järjestöt käyttävät maa­han­muut­ta­ja­taus­tai­sia ihmisiä omassa toi­min­nas­saan tai välit­tä­vät mediaan. Ihmiset on esi­mer­kik­si val­men­net­ta­va ottamaan vastaan sekin, että mediassa kohtelu voi olla aika hirveää”, hän sanoo.

Minna uskookin, että sosi­aa­li­tie­teel­li­nen tausta herkistää näkemään ihmisten välisiä valta-asetelmia. Sen kautta on helpompi arvioida toimien eet­ti­syyt­tä ja välttää tuot­ta­mas­ta lisää kär­si­mys­tä yhteis­kun­nas­sa alis­tei­ses­sa asemassa oleville.

Maahanmuuttajatyössä tulee myös aika paljon vastaan muita vaikeita asioita, jotka voivat olla leimaavia tai ärsyt­tä­viä. ”Näissä tilan­teis­sa on suuri etu, jos on ant­ro­po­lo­gi­na luonut jo vähänkään suhteita eri­lai­suu­teen. Sitä pystyy mitä moni­nai­sim­mis­sa ja myös eet­ti­ses­ti välillä vaikeissa tilan­teis­sa säi­lyt­tä­mään itsensä suh­teel­li­sen rau­hal­li­se­na ja ihmisiä arvos­ta­va­na”, Minna pohtii. Antropologit osaavat yleensä jättää omat käsi­tyk­sen­sä hyväk­syt­tä­väs­tä ja ei hyväk­syt­tä­väs­tä tar­vit­taes­sa sivuun. Mieluummin sel­vi­te­tään mistä on kyse.

Osaamisen kirjo

Minnan työn­ku­vaan liittyvät aiheet ja osaa­mi­sa­lu­eet tuntuvat rön­syi­le­vän laidasta laitaan. Yhden yleis­ta­jui­sek­si tar­koi­te­tun muu­ka­lai­suut­ta käsit­te­le­vän kirjankin hän on ehtinyt kir­joit­taa muiden töidensä sivussa. Mitä per­he­toi­min­to­jen johtajan nyt siis oikeas­taan pitää osata? ”No vähän kai­ken­lais­ta”, Minna vastaa huvit­tu­nees­ti. Normipäiviä on aika vähän.

Substanssiosaaminen Väestöliiton aihea­lueis­ta on tietysti oleel­lis­ta. Sitäkin tulee koko ajan opittua lisää. Toisaalta Minnan mukaan tutkijan työssä opittu kyky ana­lyyt­ti­seen ajat­te­luun ja selkeä kir­joit­ta­mis­tyy­li ovat äärim­mäi­sen tärkeitä hal­lin­to­työs­sä.

”Sitten ovat talous­tai­dot. Tämä on itsea­sias­sa aika paljon talous­puol­ta”, Minna jatkaa listaa. Hetkinen. Miten ant­ro­po­lo­gil­le ja väes­tö­tie­tei­li­jäl­le on karttunut talous­osaa­mis­ta?

”Perusteet opin, kun toimin ETMU ry:n rahas­ton­hoi­ta­ja­na. Se oli todella hyö­dyl­li­nen kokemus. Oppi, että se ei ole todel­la­kaan mitään raket­ti­tie­det­tä”, Minna nauraa. Toki jotkut talous­asiat ovat vielä uusiakin Minnalle, mutta hän kuittaa sen totea­mal­le, että ”kyllä sitä tässä oppii ja kiin­nos­ta­vaa on oppiakin”. ”Ja sittenhän olen käynyt sellaisen joh­ta­mi­sen eri­koi­sam­mat­ti­tut­kin­non työn ohessa, missä oli jonkin verran talous­asioi­ta ja tietty joh­ta­mis­ta”, hän lisää.

Minnalle moni­puo­li­suus ja uusien koko­nai­suuk­sien hal­tuun­ot­to eivät ainakaan tunnu tuottavan ongelmia. Koko haas­tat­te­lun ajan huo­let­to­man nau­ra­vai­se­na pysy­nees­tä haas­ta­tel­ta­vas­ta paistaa läpi innostus, mutta myös raken­ta­van kriit­ti­nen suh­tau­tu­mi­nen, omaa ja koko Väestöliiton tekemää työtä kohtaan.

Ihan selkeää vastausta siihen, mikä on ant­ro­po­lo­gien omaa alaa ja ydin­osaa­mis­ta, Minnan on äkki­sel­tään vaikea keksiä. ”Antropologiasta on vaikeaa tehdä helposti myytäviä slo­ga­nei­ta, että osaan tätä ja osaan tuota, koska se on ajat­te­lu­ta­pa. Niin, se on oikeas­taan ajat­te­le­mi­sen taito!” Minna ehdottaa.

”Antropologin koulutus on sellainen yleis­tut­kin­to, joka antaa tietyt valmiudet monen­lai­siin tehtäviin”, hän vielä toteaa. Niinpä. Ainakin tämän haas­tat­te­lun perus­teel­la moni­puo­li­nen osaaminen näyttäisi karttuvan helposti ant­ro­po­lo­gi­taus­tai­sel­le ja työnsä mer­ki­tyk­sel­li­se­nä kokevalle tekijälle.

  • Podcast-lukija: Bea Bergholm
  • Verkkotaitto: Eemi Nordström

Kirjoittaja

Marjatta Kuisma on valtiotieteiden kandidaatti sosiaali- ja kulttuuriantropologiasta. Hän suorittaa parhaillaan antropologian maisterin tutkintoa Helsingin yliopistolla. Marjatta on kiinnostunut etenkin museo-, taide- ja kulttuuriperintökentistä sekä niihin liittyvistä yhteiskunnallisen vaikuttavuuden, palvelumuotoilun ja sosiaalisen monimuotoisuuden kysymyksistä.

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Lue myös nämä:

Helsingin yliopiston teologinen tiedekunta aloitti tänä syksynä ensimmäistä kertaa historiansa aikana islamilaisen teologian opetuksen. Uuteen lehtorin virkaan astui pitkän tutkijan uran tehnyt uskontoantropologi Mulki Al-Sharmani. Tässä haastattelussa hän kertoo monivaiheisen uratarinansa.