Marraskuun alussa Etelä-Suomen Vasemmistonuoret järjesti Yläluokkasafarin, retken jolla tutustuttiin yläluokan suosimiin asuinalueisiin. Näillä vasemmistonuorten ”ökyalueiksi” nimeämillä asuinalueilla asuu varsinaisen yläluokan lisäksi myös paljon keskiluokan edustajia. Heitä Yläluokkasafari ärsytti.
Keskiluokan edustajat kokevat olevansa ahkeria ja kunnollisia ihmisiä, jotka ovat ansainneet vaurautensa työllään. Rehelliset yrittäjät ja ylityöllistetyt kirurgit kokevat, että heillä on oikeus korkeaan elintasoonsa. Samalla he saattavat kyseenalaistaa verorahoilla elämisen oikeutuksen. Näin keskiluokan pikkuporvarilliset hyveet mahdollistavat erään maailman ihmeellisimmistä asioista: suhteellisen hyväosaisten katkeruuden itseään huono-osaisempia kohtaan.
Yläluokkasafari toi esimerkillisellä tavalla esille sen, että luokkaeroista puhuminen koetaan Suomessa usein kielteisenä asiana. Vallitseva uusliberalistinen ideologia korostaa yksilön omia mahdollisuuksia. Menestyksen ajatellaan riippuvan yksilöstä itsestään, ei tämän luokkataustasta.
Syksyisin julkaistavat verotiedot ovat aiheen kannalta kiinnostava ilmiö. Verotiedot paljastavat, millaiset tulot kenelläkin on ollut edellisenä verovuonna. Kun keskitytään puhumaan tuloeroista, ylisukupolviset varallisuuserot jäävät julkisessa keskustelussa helposti vähemmälle huomiolle.
Julkisten verotietojen ja niiden pohjalta iltapäivälehtien sivuille rakennettujen ”sankaritarinoiden” voi ajatella vahvistavan uusliberalistista myyttiä oman menestyksensä lähteenä olevasta yksilöstä. Uusliberalistisen ideologian mukaan jokainen on oman onnensa seppä. Jää sanomatta, ettei kaikilla ole samanlaista verstasta. Toisilta saattaa puuttua vasarakin.
Myös hyvinvointivaltion ideologia on omiaan kätkemään yhteiskunnan tosiasiallista luokkaluonnetta. Hyvinvointivaltion rakenteet vahvistavat mielikuvaa siitä, että jokaisella todella olisi samat mahdollisuudet elämässä.
Suomalainen yhteiskunta esittää itsensä tasa-arvoisena. Juuri tämän vuoksi Yläluokkasafarin saama vastaanotto onnistui kertomaan jotain hyvin olennaista suomalaisen luokkayhteiskunnan luonteesta. Suomessa luokkarakenne kätkeytyy. Varsinaisen yläluokan edustajat ovat hiljaa. He antavat ylemmän keskiluokan puhua puolestaan.
Monessa muussa maassa yhteiskunnan kerrostuneisuus on näkyvämmin läsnä. Suomessa luokkaerot tulevat näkyväksi erityisesti silloin, kun yksilö ylittää joitakin oman luokkansa näkymättömiä rajoja. Opiskelupaikan valinta voi tuottaa tällaisen tilanteen. Antropologi Katriina Järvinen kuvaa kiinnostavasti sitä, millainen kokemus yliopisto-opiskelu oli työväenluokkaisemmasta perhetaustasta ponnistaneelle.
Opintojen aikana Järviselle selvisi, että useimpien opiskelutoverien sosioekonomiset lähtökohdat olivat melko erilaisia kuin hänellä. Useimmilla oli enemmän taloudellista ja sosiaalista pääomaa. Etuoikeutetummat eivät vastaavalla tavalla tule tietoisiksi näistä eroista. Omat etuoikeudet näyttäytyvät pikemminkin luonnollisena osana ihmisenä olemista.
Yksilön luokkatausta vaikuttaa ammatinvalintaan, elinajanodotteeseen ja moneen muuhun asiaan. Siksi yhteiskuntaluokasta tulisi puhua nykyistä enemmän.
- Katriina Järvinen & Laura Kolbe: Luokkaretkellä hyvinvointiyhteiskunnassa, 2007.