Marraskuun alussa Etelä-Suomen Vasemmistonuoret järjesti Yläluokkasafarin, retken jolla tutus­tut­tiin yläluokan suosimiin asui­na­luei­siin. Näillä vasem­mis­to­nuor­ten ”öky­alueik­si” nimeä­mil­lä asui­na­lueil­la asuu var­si­nai­sen yläluokan lisäksi myös paljon kes­ki­luo­kan edustajia. Heitä Yläluokkasafari ärsytti.

Keskiluokan edustajat kokevat olevansa ahkeria ja kun­nol­li­sia ihmisiä, jotka ovat ansain­neet vau­rau­ten­sa työllään. Rehelliset yrittäjät ja yli­työl­lis­te­tyt kirurgit kokevat, että heillä on oikeus korkeaan elin­ta­soon­sa. Samalla he saattavat kysee­na­lais­taa vero­ra­hoil­la elämisen oikeu­tuk­sen. Näin kes­ki­luo­kan pik­ku­por­va­ril­li­set hyveet mah­dol­lis­ta­vat erään maailman ihmeel­li­sim­mis­tä asioista: suh­teel­li­sen hyvä­osais­ten kat­ke­ruu­den itseään huono-osai­sem­pia kohtaan.

Yläluokkasafari toi esi­mer­kil­li­sel­lä tavalla esille sen, että luok­kae­rois­ta puhuminen koetaan Suomessa usein kiel­tei­se­nä asiana. Vallitseva uus­li­be­ra­lis­ti­nen ideologia korostaa yksilön omia mah­dol­li­suuk­sia. Menestyksen aja­tel­laan riippuvan yksilöstä itsestään, ei tämän luok­ka­taus­tas­ta.

Syksyisin jul­kais­ta­vat vero­tie­dot ovat aiheen kannalta kiin­nos­ta­va ilmiö. Verotiedot pal­jas­ta­vat, millaiset tulot kenel­lä­kin on ollut edel­li­se­nä vero­vuon­na. Kun kes­ki­ty­tään puhumaan tuloe­rois­ta, yli­su­ku­pol­vi­set varal­li­suuse­rot jäävät jul­ki­ses­sa kes­kus­te­lus­sa helposti vähem­mäl­le huomiolle.

Julkisten vero­tie­to­jen ja niiden pohjalta ilta­päi­vä­leh­tien sivuille raken­net­tu­jen ”san­ka­ri­ta­ri­noi­den” voi ajatella vah­vis­ta­van uus­li­be­ra­lis­tis­ta myyttiä oman menes­tyk­sen­sä lähteenä olevasta yksilöstä. Uusliberalistisen ideo­lo­gian mukaan jokainen on oman onnensa seppä. Jää sanomatta, ettei kaikilla ole saman­lais­ta verstasta. Toisilta saattaa puuttua vasarakin.

Myös hyvin­voin­ti­val­tion ideologia on omiaan kätkemään yhteis­kun­nan tosia­sial­lis­ta luok­ka­luon­net­ta. Hyvinvointivaltion rakenteet vah­vis­ta­vat mie­li­ku­vaa siitä, että jokai­sel­la todella olisi samat mah­dol­li­suu­det elämässä.

Suomalainen yhteis­kun­ta esittää itsensä tasa-arvoisena. Juuri tämän vuoksi Yläluokkasafarin saama vas­taan­ot­to onnistui kertomaan jotain hyvin olen­nais­ta suo­ma­lai­sen luok­kayh­teis­kun­nan luon­tees­ta. Suomessa luok­ka­ra­ken­ne kätkeytyy. Varsinaisen yläluokan edustajat ovat hiljaa. He antavat ylemmän kes­ki­luo­kan puhua puo­les­taan.

Monessa muussa maassa yhteis­kun­nan ker­ros­tu­nei­suus on näky­väm­min läsnä. Suomessa luok­kae­rot tulevat näkyväksi eri­tyi­ses­ti silloin, kun yksilö ylittää joitakin oman luokkansa näky­mät­tö­miä rajoja. Opiskelupaikan valinta voi tuottaa tällaisen tilanteen. Antropologi Katriina Järvinen kuvaa kiin­nos­ta­vas­ti sitä, millainen kokemus yliopisto-opiskelu oli työ­väen­luok­kai­sem­mas­ta per­he­taus­tas­ta pon­nis­ta­neel­le.

Opintojen aikana Järviselle selvisi, että useimpien opis­ke­lu­to­ve­rien sosio­eko­no­mi­set läh­tö­koh­dat olivat melko erilaisia kuin hänellä. Useimmilla oli enemmän talou­del­lis­ta ja sosi­aa­lis­ta pääomaa. Etuoikeutetummat eivät vas­taa­val­la tavalla tule tie­toi­sik­si näistä eroista. Omat etuoi­keu­det näyt­täy­ty­vät pikem­min­kin luon­nol­li­se­na osana ihmisenä olemista.

Yksilön luok­ka­taus­ta vaikuttaa amma­tin­va­lin­taan, elin­aja­no­dot­tee­seen ja moneen muuhun asiaan. Siksi yhteis­kun­ta­luo­kas­ta tulisi puhua nykyistä enemmän.