Antropologisia kommentteja DocPointin ohjelmistoon

DocPoint-doku­ment­tie­lo­ku­va­fes­ti­vaa­li valtaa Helsingin jälleen ensi viikolla. Antropologian tavoin doku­ment­tie­lo­ku­va voi toimia välineenä oman kult­tuu­ri­sen näkö­kul­man haas­ta­mi­seen. Se saa näkemään tai jopa ymmär­tä­mään erilaisia maailmoja ja totuuksia.

Saimme DocPointin jär­jes­tä­jil­tä eri­tyis­suo­si­tuk­sen viidestä ant­ro­po­lo­gi­ses­ti kiin­nos­ta­vas­ta elo­ku­vas­ta. Toimituksemme päi­vys­tä­vä lef­fafriik­ki Emmi Huhtaniemi kävi kat­so­mas­sa ehdotetut elokuvat ja jakaa seu­raa­vak­si kanssanne muutamia huomioita niistä. Huom! Jutun voi hyvin lukea spoi­le­rei­ta pel­kää­mät­tä, lupaamme olla pal­jas­ta­mat­ta mer­kit­tä­viä juo­nen­kään­tei­tä tai lop­pu­rat­kai­su­ja.

THE DREAD

The Dread kertoo sym­paat­ti­sen ja haus­kan­kin tarinan argen­tii­na­lais­ta pik­ku­ky­lää El Doradoa vai­vaa­vas­ta mys­ti­ses­tä sai­rau­des­ta, ja sen vähintään yhtä mys­ti­ses­tä paran­nus­kei­nos­ta. Dokumentin alku­pe­räi­nen nimi El Espanto (Säikähdys) viittaa alueelle tyyp­pil­li­seen oireyh­ty­mään, joka on useille ant­ro­po­lo­geil­le tuttu myös doku­men­tin maailman ulko­puo­lel­la.

Espanto on ”pahan silmän” kaltainen yhtei­söl­li­nen vaiva. Monien kult­tuu­ri­si­don­nais­ten häi­riöi­den tavoin, se liittyy syvästi ihmisten välisiin sosi­aa­li­siin suh­tei­siin ja jän­nit­tei­siin. Eurooppalaisessa his­to­rias­sa saman­tyyp­pi­nen ilmiö on ollut esi­mer­kik­si hysteria.

Dokumentti koostuu pitkälti haas­tat­te­luis­ta, joissa kylä­läi­set kertovat kameralle omia tul­kin­to­jaan. Jotkut heistä yrittävät hie­no­va­rai­ses­ti ohjata kes­kus­te­lua pois tietyistä aiheista, toiset taas sulau­tu­vat paremmin juo­rui­le­van infor­man­tin rooliin. Taudin ja paran­nuk­sen olemus paljastuu hitaasti. Samalla seurataan kylän verk­kais­ta ja soli­daa­ris­ta elämää, jossa kaikki tietävät kaikkien asiat ja naa­pu­ris­ta pidetään huolta.

(Ohjaajat: Martin Benchimol, Pablo Aparo. Argentiina 2017)

Elokuvan esi­ty­sa­jat ja liput näy­tök­siin.

INAATE/​SE/​

INAATE/​SE/​ on kol­laa­sin­omai­nen ja viral­lis­ta val­ko­pes­tyä his­to­rian­kir­joi­tus­ta kar­ne­va­li­soi­va, samalla niin viisas kuin tra­ge­dias­ta huu­mo­ria­kin löytävä doku­ment­ti. Pohjois-Amerikan ojibway-kansaan itsekin kuuluvat doku­men­tin­te­ki­jät kertovat yhtei­sön­sä tarinan limittäen keskenään myyttiset ennus­tuk­set, viral­li­sen his­to­rian­kir­joi­tuk­sen, arkis­to­ma­te­ri­aa­lit ja käsi­va­ral­ta kuvatut haas­tat­te­lut arkisissa ympä­ris­töis­sä.

Dokumentissa kuuluu viral­li­ses­sa his­to­rian­kir­joi­tuk­ses­sa usein sivuu­tet­tu vähem­mis­tön näkökulma tapah­tu­miin, jonka olisi syytä saada enemmän näky­vyyt­tä. Valitettavasti sama tarina on toistunut lähes kaikkien alku­pe­räis­kan­so­jen kohdalla muodossa tai toisessa. Vanhan ojibway-ennus­tuk­sen mukaan muutoksen aika on tullut — vihdoin.

(Ohjaajat: Zack Khalil, Adam Khalil. Yhdysvallat, Kanada 2016)

Elokuvan esi­ty­sa­jat ja liput näy­tök­siin.

WE ARE HUMANITY

Klassisempaa ant­ro­po­lo­gi­aa fes­ti­vaa­lin ohjel­mis­tos­sa tuntuu edustavan We Are Humanity, jossa seurataan Andamaaneilla elävien jarawien elämää.

Kuvauspaikkana toimiva saari näyt­täy­tyy lähes eris­täy­ty­nee­nä para­tii­si­na, jossa kaikki ovat onnel­li­sia. Jarawat kertovat saavansa kaiken tar­vit­se­man­sa ympä­ris­tös­tään, lapset leikkivät ran­ta­ve­des­sä, aikui­set­kin laulavat käsitöitä teh­des­sään, ja paris­kun­nat kertovat olevansa rakas­tu­nei­ta. Turismi ja sala­met­säs­tys ovat kuitenkin tuoneet saarelle vieraita ihmisiä ja konflik­te­ja on syntynyt. Dokumentin tekijät lopet­ta­vat­kin soli­daa­ri­suus­pyyn­töön: jarawien elä­män­ta­pa on uhattuna, ja kan­sain­vä­li­nen huomio saattaa olla sen pelastus.

(Ohjaaja: Alexandre Dereims. Ranska 2017)

Elokuvan esi­ty­sa­jat ja liput näy­tök­siin.

Aistietnografisia kokeiluja

Mukana ohjel­mis­tos­sa on myös kaksi Sensory Ethnography Labiin (SEL) liittyvää teosta. SEL on Harvardin yli­opis­ton kokeel­li­nen labo­ra­to­rio, joka yhdistää este­tiik­kaa ja etno­gra­fi­aa. Laboratorion tuo­tan­nois­sa hyö­dyn­ne­tään näkö­kul­mia taiteista sekä sosiaali-, huma­nis­ti­sis­ta ja luon­non­tie­teis­tä.

Aistietnografia on SEL:in tuo­tan­nois­sa erään­lais­ta taiteen ja ant­ro­po­lo­gian raja­pin­nal­la tapah­tu­vaa tut­ki­mis­ta. Dokumenttielokuvan välineenä se tar­koit­taa juuri meille totutun kat­so­mi­sen ja sitä kautta tie­tä­mi­sen tavan kier­tä­mis­tä. Kontekstien ja selit­tä­mi­sen sijaan tekijät heittävät katsojan välillä keskelle tilan­tei­ta, lähelle ihmisiä ja ajoittain abstrak­tien kuvien äärelle, tun­nis­ta­mat­to­mien tai arkisten taus­ta­ään­ten pariin. Katsojalle ei anneta mah­dol­li­suut­ta etäi­syy­teen, jota tarvitaan mielen tasolla tapah­tu­vaan älyl­li­seen lähes­ty­mi­seen, vaan ker­ron­nal­li­sia keinoja käytetään puhut­te­le­maan suoraan aisteja ja sitä kautta kehoa ja tunteita.

CANIBA

Murhaaja ja kan­ni­baa­li Issei Sagawaa tar­kas­te­le­va Caniba hyödyntää näitä keinoja, ja tuo aiheensa pii­nal­li­sen lähelle. Festivaalin ainoa K-18 elokuva on SEL:in johtaja Lucien Castaing-Taylorin ja labo­ra­to­rion perus­ta­ja­jä­sen Véréna Paravelin yhtei­soh­jaus.

Mitään selit­tä­mät­tä tai perus­te­le­mat­ta kamera — eli katsoja — on läsnä Sagawan ja hänen saman­hen­ki­sen veljensä arjessa, staat­ti­se­na ja mykkänä. Etäisyyteen ei anneta mah­dol­li­suut­ta, vaan doku­men­tis­sa ollaan kir­jai­mel­li­ses­ti Sagawan iholla. Elokuva pakottaa katsomaan aihettaan läheltä ja aistien kautta, ilman järjen ja ana­lyyt­ti­sen etäi­syy­den antamaa turvaa. 

Otot ovat pitkiä ja täyttyvät pää­hen­ki­löi­den läs­nä­olos­ta: hen­gi­tyk­ses­tä, kes­kus­te­lun­pät­kis­tä, syö­mi­ses­tä, kodin­ko­nei­den hurinasta — kier­ros­ten lisään­tyes­sä myös pää­hen­ki­lön sisäinen maisema verisine fan­t­asioi­neen avataan kat­so­jal­le.

Kulttuurisidonnainen kan­ni­ba­lis­mi on aiheena tuttu ant­ro­po­lo­geil­le. Ihmiskunnan his­to­rias­sa kan­ni­ba­lis­mia on esiin­ty­nyt eri paikoissa ja eri aikoina, ja se liittyy usein yhtei­söl­le posi­tii­vis­ten arvojen uudelleen luomiseen. Syömällä ihmis­li­haa on esi­mer­kik­si yllä­pi­det­ty arvok­kaa­na pidettyä elämää; sulaut­ta­mal­la edes­men­neen yksilön olemus osaksi yhteisöä tai kun­nioit­ta­mal­la kaa­tu­nut­ta vihol­lis­ta itsen arvoisena. Kulttuurisesti har­joi­tet­tu kan­ni­ba­lis­mi ei siis johdu yksi­löl­li­sis­tä haluista, vaan sen kautta on toteu­tet­tu sym­bo­li­sia ja elämälle tärkeitä mer­ki­tyk­siä.

Sagawan kan­ni­ba­lis­mi nousee näen­näi­ses­ti yksi­löl­li­ses­tä sek­su­aa­li­ses­ta per­ver­sios­ta, mutta hänellä on yleisönsä — samalla tavoin kokevien näky­mät­tö­mä­nä pysyvä yhteisö.

Caniba näyttää mutta ei kommentoi. Festivaalin ohjel­ma­leh­ti­ses­sä kysy­tään­kin: Saako kan­ni­baa­lis­ta tehdä doku­men­tin? Oleellista kysy­myk­ses­sä ei ehkä olekaan Sagawan kan­ni­ba­lis­ti­nen halu, vaan se että hän todella murhasi toisen ihmisen toteut­taak­sen fan­t­asian­sa.

(Ohjaajat: Véréna Paravel, Lucien Castaing-Taylor. Ranska 2017)

Elokuvan esi­ty­sa­jat ja liput näy­tök­siin.

EL MAR LA MAR

Aistietnografian keinoja käyttää myös El Mar La Mar, jonka toinen ohjaaja J.P. Sniadecki on myös opis­kel­lut SEL:ssa. Kontekstia ei taaskaan avata aluksi, vaan katsoja kul­je­te­taan pimeässä Sonoran aavikolle, Meksikon ja Yhdysvaltojen raja-alueelle. Kauniin mutta kuo­let­ta­van maiseman taustalla kum­mit­te­le­vat traagiset ihmis­koh­ta­lot sekä näky­mät­tö­mät yhteis­kun­nal­li­set ja poliit­ti­set rakenteet.

Ääneen pääsevät sekä koti­maas­taan lähteneet, matkasta aavikon yli sel­viy­ty­neet mek­si­ko­lai­set, että raja­seu­dul­la asuvat ja ruumiita sään­nöl­li­ses­ti löytävät yhdys­val­ta­lai­set. Inhimilliset koke­muk­set ovat läsnä ääninä, joiden kertomia tarinoita tukee kuva­ma­te­ri­aa­li aavikolta löy­ty­vis­tä ihmisen jäljistä: vesi­säi­liöi­tä, joihin on kir­joi­tet­tu rukouksia matkaa varten, luke­mat­to­mia vaatteita, reppuja, ham­mas­har­ja, sil­mä­la­sit, mat­ka­pu­he­lin, krusi­fik­si. Vain ihmiset ovat kadonneet jäl­jet­tö­miin. Dokumentti näyttää ja kuuntelee, mutta ei selitä eikä taustoita. Jäljelle jääneet esineet välit­tä­vät enemmän tietoa kuin kas­vot­to­mat tilastot kadon­neis­ta.

(Ohjaajat: Joshua Bonnetta, J.P. Sniadecki. Yhdysvallat 2017)

Elokuvan esi­ty­sa­jat ja liput näy­tök­siin.


DocPoint-doku­ment­tie­lo­ku­va­fes­ti­vaa­li 29.1. – 4.2.2018 Helsingissä.

Lisätietoja: doc​point​fes​ti​val​.fi/

Festivaaliviikon aikana AntroBlogi twiittaa lisää suo­si­tuk­sia sekä ant­ro­po­lo­gi­sia kom­ment­te­ja DocPointin ohjel­mis­toon liittyen. Seuraa meitä Twitterissä!

Oikein mie­len­kiin­tois­ta ja avartavaa lef­fa­fes­ti­vaa­lia kaikille luki­joil­lem­me!

Kirjoittaja

Emmi Huhtaniemi, VTM, on sosiaali- ja kulttuuriantropologi Helsingin yliopistosta. Hän tarkasteli pro gradu -työssään maya-kalenterin loppuun liittynyttä uushenkisyyttä Meksikossa rituaalin ja magian näkökulmista. Emmiä kiinnostavat erityisesti inhimillisen kokemuksen rakentuminen ja tietoisuuden antropologia.

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Lue myös nämä:

Kaksi AntroBlogin toimittajaa jalkautui Wonderlust-festivaalille, joka juhlisti tiedostavaa, kaikenkirjavaa seksiä ja seksuaalisuutta jo viidettä kertaa. Tapahtuma tarjoaa tilaisuuden vapautua vallitsevista normeista, kokeilla ja tutkailla kaikkea seksuaalisuuteen liittyvää. Miltä se näyttää antropologin silmin? Ihmisen seksuaalisuus kasvaa ja kehittyy tietyn kulttuurisen ympäristön vaikutuksen alaisena.

Jalkapallon MM-kisojen aikaan valtava joukko ihmisiä kaikkialla maailmassa siirtyy väliaikaisesti edustamaan jotakin muuta kansalaisuutta kuin sitä, johon hänet normaalissa arjessa liitetään. Maailman suosituin ja seuratuin urheilulaji kietoutuu kiinnostavilla tavoilla nationalismiin ja lainattuihin identiteetteihin.

Voiko antropologia auttaa ymmärtämään David Lynchin tuotantoa? Huolimatta siitä onko ohjaajan omistautunut fani vai vannoutunut vihaaja, antropologia saattaa antaa työkaluja hänen teostensa käsittelyyn. Yle Teema järjestää 20.-24.3. elokuvafestivaalin, jonka päätähtenä on ohjaaja David Lynch. Toimituksen päivystävä leffafriikki tarttui tilaisuuteen ja pääsi näkemyksineen muiden innokkaiden mukana festivaaliohjelmiston välispiikkeihin - loput antropologisimmat ajatukset muotoutuivat tekstiksi.