Kotipiirissä kulkevat vainajat

Suurin osa suo­ma­lai­sis­ta kuolee nykyään sai­raa­las­sa, ja kuoleman jälkeiset toimet kuuluvat eri­kois­tu­neil­le ammat­ti­lai­sil­le. Kuoleman kulttuuri on aivan naa­pu­ris­sam­me ollut vielä hil­jat­tain varsin erilaista.

Karjalassa 1800 – 1900 -luvuilla ruumis hau­dat­tiin pian kuoleman jälkeen, mutta vainaja oli osa elävien maailmaa vielä noin kuuden viikon ajan. Tänä aikana edes­men­nyt kulki koti­pii­ris­sään, tark­kail­len läheis­ten­sä toimia. Kuten monissa osissa maailmaa, myös meillä uskottiin tällaisen siir­ty­mä­vai­hees­sa olevan vainajan voivan olla pahan­tah­toi­nen eläviä kohtaan ja vahin­goit­taa heitä.

Vaikka vainaja “asui” jo hau­taus­maal­la, hänen näkymätön lii­keh­din­tän­sä elävien joukossa oli otettava huomioon. Tätä varten olivat päi­vit­täi­set, haudalla tapah­tu­vat itku­vir­ret, joilla osoi­tet­tiin kuol­leel­le kun­nioi­tus­ta ja vies­tit­tiin tämän kanssa. Kansanperinteeseen pohjaava käsitys vai­na­jas­ta aktii­vi­se­na toimijana ei ollut kadonnut kris­ti­nus­kon myötä. Vainajien uskottiin kon­kreet­ti­ses­ti odottavan tuo­mio­päi­vää hau­dois­saan, mullan alla odotusta huo­kail­len.

Vainaja oli kykenevä häi­rit­se­mään eläviä niin kauan, kuin luissa oli lihaa jäjlellä. Tämän vuoksi ruumiin lihaa pidettiin hyvin väkevänä: ihmisen pystyi ajamaan jär­jil­tään syöt­tä­mäl­lä sitä hänelle. Voima katosi vai­na­jas­ta vasta hil­jal­leen, ruumiin maatuessa.

Vainajan oleskelu elävien joukossa päättyi kuus­ne­tä­li­set-nimiseen juhlaan. Se jär­jes­tet­tiin vainajan kotona, ja hän itse oli kun­nia­vie­ras. Juhlan myötä vainaja siirtyi hau­tuu­maal­le, jonne seu­raa­va­na aamuna tar­joil­tiin vielä ateria. Tämän jälkeen vainajan ei enää oletettu poistuvan hau­das­taan, ja aktii­vi­nen muis­ta­mi­nen siirtyi tiet­tyi­hin muis­to­päi­viin.

  1. Kaarina Koski: Sosiaalinen kuolema. Teoksessa Kuoleman kult­tuu­rit Suomessa, toim. Hakola, Kivistö & Mäkinen. 2014.

Kirjoittaja

Ninnu Koskenalho on AntroBlogin toinen päätoimittaja ja perustaja, ja valtiotieteiden maisteri sosiaali- ja kulttuuriantropologiasta. Ninnu työskentelee antropologian popularisoinnin lisäksi tiedeviestinnän parissa myös muissa kuvioissa, ja pohtii mieluusti avaruusmatkailua, historiaa ja ihmismielen notkeutta.

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Lue myös nämä:

Helsingin yliopiston teologinen tiedekunta aloitti tänä syksynä ensimmäistä kertaa historiansa aikana islamilaisen teologian opetuksen. Uuteen lehtorin virkaan astui pitkän tutkijan uran tehnyt uskontoantropologi Mulki Al-Sharmani. Tässä haastattelussa hän kertoo monivaiheisen uratarinansa.

Kuoleman jälkeinen elämä Suomessa on täynnä resurssien haaskausta. Voiko antropologia tarjota uusia ratkaisuja asiaan, ja tehdä kuolemasta vähäpäästöisempää? Heittoja-sarjassa esitellään vaihtoehtoja ekologisemmalle kuolemalle.

Jos ihminen kuolee avaruudessa, mitä tapahtuu ruumiille? Hautauskäytäntöjen oikea, kulttuurin mukainen noudattaminen on kaikkialla maailmassa hyvin tärkeää. Avaruudessa tapahtuvan kuoleman käsittelylle ei kuitenkaan vielä ole protokollaa. Suunnitelmissa oleva miehitetty lento Marsiin ja vielä villimmät visiot muiden planeettojen asuttamisesta pakottavat etsimään ratkaisua avaruudessa syntyvien ruumiiden ongelmaan.