Kotipiirissä kulkevat vainajat

Suurin osa suo­ma­lai­sis­ta kuolee sai­raa­las­sa, ja kuoleman jälkeiset toimet kuuluvat asiaan eri­kois­tu­neil­le ammat­ti­lai­sil­le. Kuoleman kulttuuri on vielä hil­jat­tain meilläkin ollut varsin erilaista.

Karjalassa 1800 – 1900 -luvuilla ruumis hau­dat­tiin pian kuoleman jälkeen, mutta vainaja oli osa elävien maailmaa vielä noin kuuden viikon ajan. Tänä aikana edes­men­nyt kulki koti­pii­ris­sään, tark­kail­len läheis­ten­sä toimia. Kuten monissa osissa maailmaa, myös meillä uskottiin tällaisen siir­ty­mä­vai­hees­sa olevan vainajan voivan olla pahan­tah­toi­nen eläviä kohtaan ja vahin­goit­taa heitä.

Vaikka vainaja “asui” jo hau­taus­maal­la, hänen näkymätön lii­keh­din­tän­sä elävien joukossa oli otettava huomioon. Tätä varten olivat päi­vit­täi­set, haudalla tapah­tu­vat itku­vir­ret, joilla osoi­tet­tiin kuol­leel­le kun­nioi­tus­ta ja vies­tit­tiin tämän kanssa. Kansanperinteeseen pohjaava käsitys vai­na­jas­ta aktii­vi­se­na toimijana ei ollut kadonnut kris­ti­nus­kon myötä. Vainajien uskottiin kon­kreet­ti­ses­ti odottavan tuo­mio­päi­vää hau­dois­saan, mullan alla odotusta huo­kail­len.

Vainaja oli kykenevä häi­rit­se­mään eläviä niin kauan, kuin luissa oli lihaa jäjlellä. Tämän vuoksi ruumiin lihaa pidettiin hyvin väkevänä: ihmisen pystyi ajamaan jär­jil­tään syöt­tä­mäl­lä sitä hänelle. Voima katosi vai­na­jas­ta vasta hil­jal­leen, ruumiin maatuessa.

Vainajan oleskelu elävien joukossa päättyi kuus­ne­tä­li­set-nimiseen juhlaan. Se jär­jes­tet­tiin vainajan kotona, ja hän itse oli kun­nia­vie­ras. Juhlan myötä vainaja siirtyi hau­tuu­maal­le, jonne seu­raa­va­na aamuna tar­joil­tiin vielä ateria. Tämän jälkeen vainajan ei enää oletettu poistuvan hau­das­taan, ja aktii­vi­nen muis­ta­mi­nen siirtyi tiet­tyi­hin muis­to­päi­viin.

  1. Kaarina Koski: Sosiaalinen kuolema. Teoksessa Kuoleman kult­tuu­rit Suomessa, toim. Hakola, Kivistö & Mäkinen. 2014.

Kirjoittaja

Ninnu Koskenalho on valtiotieteiden maisteri sosiaali- ja kulttuuriantropologiasta, AntroBlogin toinen perustaja ja päätoimittaja. Hän toimii aktiivisesti AntroBlogia julkaisevan Allegra Lab Helsinki ry:n tiedeviestintätoiminnassa ja viettää muun aikansa pohtien avaruusmatkailua, historiaa ja ihmismielen notkeutta.

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Lue myös nämä:

”Kuolema on universaali ilmiö”, todetaan monien kuolemaa käsittelevien kirjojen alkusanoissa. Tämä banaali mutta todenmukainen toteamus pakottaa kuoleman tutkijan toisinaan pohtimaan, voiko näin universaalista ilmiöstä löytää uutta sanottavaa ja kirjoitettavaa. Onko kuolema tänään toisenlainen kuin sata vuotta sitten? Tai tuhat vuotta sitten?

Tämä teksti on aatekriittinen, emansipatorinen kannanotto ufo- ja laajemmin yliluonnollisten uskomusten puolesta. Se kuvaa ufouskomuksia uskontohistoriallisesti ja yhteiskunnallisena ilmiönä. Yliluonnolliset kokemukset ovat luonnollinen osa ihmismieltä, ja sosiaalinen tulkintaympäristö merkittävä tekijä siinä, kääntykö selittämättömän kohtaaminen rakentavaksi vai ahdistavaksi.