Kotipiirissä kulkevat vainajat

Karjalassa vainaja oli 1800 – 1900 -luvuilla osa elävien maailmaa vielä noin kuuden viikon ajan kuo­le­man­sa jälkeen, vaikka ruumis hau­dat­tiin pian. Näiden viikkojen aikana edes­men­nyt kulki koti­pii­ris­sään, tark­kail­len läheis­ten­sä toimia.

Vaikka vainaja “asui” jo hau­taus­maal­la, hänen näkymätön lii­keh­din­tän­sä elävien joukossa oli otettava huomioon. Tätä varten olivat päi­vit­täi­set, haudalla tapah­tu­vat itku­vir­ret, joilla osoi­tet­tiin kuol­leel­le kun­nioi­tus­ta ja vies­tit­tiin tämän kanssa.

Kuten monissa osissa maailmaa, myös meillä poh­joi­ses­sa uskottiin tällaisen siir­ty­mä­vai­hees­sa olevan vainajan voivan olla pahan­tah­toi­nen eläviä kohtaan ja saattavan vahin­goit­taa heitä. Kansanperinteeseen pohjaava käsitys vai­na­jas­ta aktii­vi­se­na toimijana ei ollut kadonnut kris­ti­nus­kon myötä. Vainajien uskottiin kon­kreet­ti­ses­ti odottavan tuo­mio­päi­vää hau­dois­saan, mullan alla odotusta huo­kail­len.

Vainaja oli kykenevä häi­rit­se­mään eläviä niin kauan, kuin luissa oli lihaa jäljellä. Tämän vuoksi ruumiin lihaa pidettiin hyvin väkevänä: ihmisen pystyi ajamaan jär­jil­tään syöt­tä­mäl­lä sitä hänelle. Voima katosi vai­na­jas­ta vasta hil­jal­leen, ruumiin maatuessa.

Vainajan oleskelu elävien joukossa päättyi kuus­ne­tä­li­set-nimiseen juhlaan. Se jär­jes­tet­tiin vainajan kotona, ja hän itse oli kun­nia­vie­ras. Juhlan myötä vainaja siirtyi hau­tuu­maal­le, jonne seu­raa­va­na aamuna tar­joil­tiin vielä ateria. Tämän jälkeen vainajan ei enää oletettu poistuvan hau­das­taan, ja aktii­vi­nen muis­ta­mi­nen siirtyi tiet­tyi­hin muis­to­päi­viin.

  1. Kaarina Koski: Sosiaalinen kuolema. Teoksessa Kuoleman kult­tuu­rit Suomessa, toim. Hakola, Kivistö & Mäkinen. 2014.

Kirjoittaja

Ninnu Koskenalho on AntroBlogin toinen päätoimittaja ja perustaja, ja valtiotieteiden maisteri sosiaali- ja kulttuuriantropologiasta. Ninnu työskentelee antropologian popularisoinnin lisäksi tiedeviestinnän parissa myös muissa kuvioissa, ja pohtii mieluusti avaruusmatkailua, historiaa ja ihmismielen notkeutta.

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Lue myös nämä:

Taikauskon olemassaolo hämmentää vuosikymmenestä toiseen. Miksi enteisiin ja amuletteihin turvaudutaan edelleen, tutkimustiedosta ja koulutuksesta huolimatta? Perinteiset uskomukset, onnen varmistelu ja maagiset yhteydet saavat voimansa intuitiosta, sosiaalisuudesta ja tunteista. Kaikkia toimiamme ei ensisijaisesti ohjaa tieto.

Istukka on väliaikainen sisäelin, joka poistuu äidin kehosta lapsen syntymän myötä. Meillä istukkaa käsitellään yleensä biologisena jätteenä, mutta osa äideistä ottaa rituaaliset keinot käyttöön sen hävittämisessä.

Ruandan kansanmurhasta tuli huhtikuussa kuluneeksi 25 vuotta. Menehtyneitä surraan vuotuisen muistokävelyn ja kynttiläseremonian lisäksi nykyisin myös twiittaamalla. Sureminen ja muistaminen ovat tärkeitä osia valtion uudelleenrakentamisessa.