Sisarkunnan mahti

Pohjoisessa Euroopassa syntyi 1200-luvulla kris­tit­ty­jen maal­lik­ko­har­joit­ta­jien sisar­kun­ta, beguiinit, joka loi naisille aikaansa nähden poik­keuk­sel­li­sia mah­dol­li­suuk­sia.

Beguiinien yhteisöt olivat muurein ero­tet­tu­ja pieniä, sul­jet­tu­ja kyliä kau­pun­kien sisällä. Niissä saattoi olla oma sairaala, kirkko ja koulu. Toisin kuin luos­ta­reis­sa, osal­li­suut­ta ei tarvinnut yleensä lunastaa rahalla, ja naiset olivat vapaita lähtemään yhtei­sös­tä ja palaamaan siihen. Yhteisö tarjosi ainut­laa­tui­sen sosi­aa­li­tur­van aikana, jolloin naisen arvo määrittyi avio­lii­ton kautta ja yksi­näi­sen naisen asema oli heikko.

Beguiinit elättivät itsensä muiden vält­tä­mäl­lä työllä, kuten kuol­lei­den käsit­te­lyl­lä ja sairaiden hoi­ta­mi­sel­la. Elinkeinoihin kuului myös viljely, kan­kaan­ku­don­ta ja kau­pan­käyn­ti. He menes­tyi­vät talou­del­li­ses­ti varsin hyvin, käyttäen rahan köy­hem­pien sisar­ten­sa tuke­mi­seen ja yhteisön yllä­pi­toon. Yhteisöissä ope­tet­tiin lakia, teologiaa, latinaa ja ranskaa aikana, jolloin kir­joi­tus­tai­to naisen hyp­py­sis­sä nähtiin pahuuden siemenenä.

Beguiinit eivät käyt­tä­neet uskon kielenä latinaa vaan kansan kieltä. He pitivät sillä julkisia saarnoja, joka oli ennen­kuu­lu­ma­ton­ta. Mystiikkaan tai­pu­vais­ten beguii­nien usko oli into­hi­mois­ta rakkautta Jumalaa kohtaan, ja he puhuivat aiheesta käyttäen erittäin kuvai­le­vaa kieltä.

Kirkolle beguiinit olivat piikki lihassa, ja se yritti hank­kiu­tua yhtei­söis­tä eroon monin tavoin. Eräs tehokas keino oli nar­ra­tii­vin kaap­paa­mi­nen. Kirkko levitti beguii­neis­ta omiin tar­koi­tuk­siin­sa sopivia taus­ta­ta­ri­noi­ta. Ne koros­ti­vat mää­rä­tie­tois­ta toi­mi­juut­ta ilmen­tä­vän uskon­nol­li­sen rakkauden sijasta naisten raa­ma­tul­lis­ta kär­si­mys­tä, ja käy­tän­nön­lä­hei­sen soli­daa­ri­suu­den sijaan juma­lal­li­sia ihmeitä ja yhteyksiä mies­puo­li­siin hen­gel­li­siin hahmoihin.

  1. Michael Pye. The Edge of the World — How the North Sea made us who we are.

Kirjoittaja

Ninnu Koskenalho on AntroBlogin toinen päätoimittaja ja perustaja, ja valtiotieteiden maisteri sosiaali- ja kulttuuriantropologiasta. Ninnu työskentelee Helsingin yliopistolla Crosslocations-tutkimushankkeen projektikoordinaattorina sekä tiedeviestinnän konsulttitehtävissä, ja pohtii mieluusti avaruusmatkailua ja ihmismielen notkeutta.

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Lue myös nämä:

Pahimmat skenaariot koronaviruksen etenemisestä Indonesiassa eivät toistaiseksi ole toteutuneet. Toukokuun lopulla päättyi muslimien paastokuukausi ramadan, mikä tavallisesti tarkoittaa hyvin vilkasta, juhlien ja tapaamisten sävyttämää aikaa. Tänä vuonna tilanne on kuitenkin toinen: sekä poliittiset että uskonnolliset johtajat pyytävät kansalaisia pysymään kotona.

Ooppera on 400 vuoden aikana kasvanut ruhtinaiden yksityisestä huvista miljoonien viihteeksi, ja ollut aina vahvassa vuorovaikutuksessa yleisönsä kanssa. Yleisön monipuolistuessa oopperan luonne on muuttunut, ja yläluokan sekavasta sosiaalisesta salongista on tullut suuren yleisön harras musiikin temppeli. 

Toukokuun nimi tulee toukotöistä, joita tehtiin uuden sadon valmistelemiseksi. Töiden aloituspäivänä toukoleipä jaettiin kylväjien ja toukotöissä käytetyn hevosen kesken. Pellollekin saatettiin murentaa tai kylvää pala leivästä hyvän sadon takaamiseksi. Toukoleipää onkin kutsuttu myös nimillä kylvöleipä, kyntöleipä, eloleipä ja toukokaakku.