Sisarkunnan mahti

Pohjoisessa Euroopassa syntyi 1200-luvulla kris­tit­ty­jen maal­lik­ko­har­joit­ta­jien sisar­kun­ta, beguiinit, joka loi naisille aikaansa nähden poik­keuk­sel­li­sia mah­dol­li­suuk­sia.

Beguiinien yhteisöt olivat muurein ero­tet­tu­ja pieniä, sul­jet­tu­ja kyliä kau­pun­kien sisällä. Niissä saattoi olla oma sairaala, kirkko ja koulu. Toisin kuin luos­ta­reis­sa, osal­li­suut­ta ei tarvinnut yleensä lunastaa rahalla, ja naiset olivat vapaita lähtemään yhtei­sös­tä ja palaamaan siihen. Yhteisö tarjosi ainut­laa­tui­sen sosi­aa­li­tur­van aikana, jolloin naisen arvo määrittyi avio­lii­ton kautta ja yksi­näi­sen naisen asema oli heikko.

Beguiinit elättivät itsensä muiden vält­tä­mäl­lä työllä, kuten kuol­lei­den käsit­te­lyl­lä ja sairaiden hoi­ta­mi­sel­la. Elinkeinoihin kuului myös viljely, kan­kaan­ku­don­ta ja kau­pan­käyn­ti. He menes­tyi­vät talou­del­li­ses­ti varsin hyvin, käyttäen rahan köy­hem­pien sisar­ten­sa tuke­mi­seen ja yhteisön yllä­pi­toon. Yhteisöissä ope­tet­tiin lakia, teologiaa, latinaa ja ranskaa aikana, jolloin kir­joi­tus­tai­to naisen hyp­py­sis­sä nähtiin pahuuden siemenenä.

Beguiinit eivät käyt­tä­neet uskon kielenä latinaa vaan kansan kieltä. He pitivät sillä julkisia saarnoja, joka oli ennen­kuu­lu­ma­ton­ta. Mystiikkaan tai­pu­vais­ten beguii­nien usko oli into­hi­mois­ta rakkautta Jumalaa kohtaan, ja he puhuivat aiheesta käyttäen erittäin kuvai­le­vaa kieltä.

Kirkolle beguiinit olivat piikki lihassa, ja se yritti hank­kiu­tua yhtei­söis­tä eroon monin tavoin. Eräs tehokas keino oli nar­ra­tii­vin kaap­paa­mi­nen. Kirkko levitti beguii­neis­ta omiin tar­koi­tuk­siin­sa sopivia taus­ta­ta­ri­noi­ta. Ne koros­ti­vat mää­rä­tie­tois­ta toi­mi­juut­ta ilmen­tä­vän uskon­nol­li­sen rakkauden sijasta naisten raa­ma­tul­lis­ta kär­si­mys­tä, ja käy­tän­nön­lä­hei­sen soli­daa­ri­suu­den sijaan juma­lal­li­sia ihmeitä ja yhteyksiä mies­puo­li­siin hen­gel­li­siin hahmoihin.

  1. Michael Pye. The Edge of the World — How the North Sea made us who we are.

Kirjoittaja

Ninnu Koskenalho on AntroBlogin toinen päätoimittaja ja perustaja, ja valtiotieteiden maisteri sosiaali- ja kulttuuriantropologiasta. Ninnu työskentelee antropologian popularisoinnin lisäksi tiedeviestinnän parissa myös muissa kuvioissa, ja pohtii mieluusti avaruusmatkailua, historiaa ja ihmismielen notkeutta.

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Lue myös nämä:

Vuoden 1918 sotaa on tulkittu aikalaisten toimesta eri tavoin niin sodan aikana kuin sen jälkeenkin. Myös sodanjälkeinen historiantutkimus on tuottanut erilaisia tulkintoja. Tätä moninaisuutta selittää se, että Suomessa sodittiin samanaikaisesti monesta eri syystä: työväenluokan vapauttamiseksi kapitalismin kahleista, valtiollisen itsenäisyyden turvaamiseksi ja kotimaisia kapinallisia vastaan. Lisäksi vuoden 1918 sota oli osa ensimmäistä maailmansotaa. Miten sodan kokeneet ihmiset ovat ilmaisseet ja tulkinneet kokemuksiaan? Missä määrin kokemusten sisällöt muotoutuvat ja muuntuvat niissä prosesseissa, joissa henkilökohtaisesti koettu tapahtuma välitetään muille kerronnan avulla? Toisin sanoen, miten kokemuksia käsitellään – ilmaistaan ja tulkitaan – kun henkilökohtainen ja yksilöllinen tieto, tunne ja tulkinta asetetaan kulttuuriseen ja sosiaaliseen kontekstiin ja välitetään tietylle kohderyhmälle sanojen voimalla?

Bali tunnetaan vehreänä paratiisina, jonka tenhossa kietoutuvat yhteen saaren valtavan kaunis luonto ja hindulaisen, näyttäviä rituaaleja korostavan henkisyyden erityispiirteet. Saaren menneisyys on kuitenkin kaikkea muuta kuin taianomainen: Bali oli aikanaan merkittävä alueellinen orjakaupan keskus.

Toimittaja Satu Kivelän Havaintoja ihmisestä – sarjassa käsiteltiin tällä kertaa pahuutta. Mitä pahuus on, ja onko ihminen luonnostaan hyvä vai paha? Kivelän haastatteleman psykiatrian ylilääkäri Hannu Lauerman mukaan pahuus on pohjimmiltaan muiden ihmisten oikeuksien loukkaamista. Tiedeyhteisössä on pitkään käyty debattia ihmislajin luontaisesta väkivaltaisuudesta.