Sisarkunnan mahti

Pohjoisessa Euroopassa syntyi 1200-luvulla kris­tit­ty­jen maal­lik­ko­har­joit­ta­jien sisar­kun­ta, beguiinit, joka loi naisille aikaansa nähden poik­keuk­sel­li­sia mah­dol­li­suuk­sia.

Beguiinien yhteisöt olivat muurein ero­tet­tu­ja pieniä, sul­jet­tu­ja kyliä kau­pun­kien sisällä. Niissä saattoi olla oma sairaala, kirkko ja koulu. Toisin kuin luos­ta­reis­sa, osal­li­suut­ta ei tarvinnut yleensä lunastaa rahalla, ja naiset olivat vapaita lähtemään yhtei­sös­tä ja palaamaan siihen. Yhteisö tarjosi ainut­laa­tui­sen sosi­aa­li­tur­van aikana, jolloin naisen arvo määrittyi avio­lii­ton kautta ja yksi­näi­sen naisen asema oli heikko.

Beguiinit elättivät itsensä muiden vält­tä­mäl­lä työllä, kuten kuol­lei­den käsit­te­lyl­lä ja sairaiden hoi­ta­mi­sel­la. Elinkeinoihin kuului myös viljely, kan­kaan­ku­don­ta ja kau­pan­käyn­ti. He menes­tyi­vät talou­del­li­ses­ti varsin hyvin, käyttäen rahan köy­hem­pien sisar­ten­sa tuke­mi­seen ja yhteisön yllä­pi­toon. Yhteisöissä ope­tet­tiin lakia, teologiaa, latinaa ja ranskaa aikana, jolloin kir­joi­tus­tai­to naisen hyp­py­sis­sä nähtiin pahuuden siemenenä.

Beguiinit eivät käyt­tä­neet uskon kielenä latinaa vaan kansan kieltä. He pitivät sillä julkisia saarnoja, joka oli ennen­kuu­lu­ma­ton­ta. Mystiikkaan tai­pu­vais­ten beguii­nien usko oli into­hi­mois­ta rakkautta Jumalaa kohtaan, ja he puhuivat aiheesta käyttäen erittäin kuvai­le­vaa kieltä.

Kirkolle beguiinit olivat piikki lihassa, ja se yritti hank­kiu­tua yhtei­söis­tä eroon monin tavoin. Eräs tehokas keino oli nar­ra­tii­vin kaap­paa­mi­nen. Kirkko levitti beguii­neis­ta omiin tar­koi­tuk­siin­sa sopivia taus­ta­ta­ri­noi­ta. Ne koros­ti­vat mää­rä­tie­tois­ta toi­mi­juut­ta ilmen­tä­vän uskon­nol­li­sen rakkauden sijasta naisten raa­ma­tul­lis­ta kär­si­mys­tä, ja käy­tän­nön­lä­hei­sen soli­daa­ri­suu­den sijaan juma­lal­li­sia ihmeitä ja yhteyksiä mies­puo­li­siin hen­gel­li­siin hahmoihin.

  1. Michael Pye. The Edge of the World — How the North Sea made us who we are.

Kirjoittaja

Ninnu Koskenalho on AntroBlogin toinen päätoimittaja ja perustaja, ja valtiotieteiden maisteri sosiaali- ja kulttuuriantropologiasta. Ninnu työskentelee antropologian popularisoinnin lisäksi tiedeviestinnän parissa myös muissa kuvioissa, ja pohtii mieluusti avaruusmatkailua, historiaa ja ihmismielen notkeutta.

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Lue myös nämä:

Kristillisestä hip hopista on tullut lyhyessä ajassa eräs suosituimmista kristillisen populaarimusiikin muodoista. Samaan aikaan kristillistä uskoa tunnustavat yhdysvaltaiset hip hop -artistit kuten Lecrae, NF ja TobyMac ovat saavuttaneet kansainvälistä suosiota myös kristillisten musiikkimarkkinoiden ulkopuolella. Miten vastakulttuurin äänenä tunnettu hip hop on kääntynyt osaksi arvokonservatiivista kristittyä kulttuuria, ja miten hip hop -maailma on ottanut ilmiön vastaan?

Suomi on rasismin kärkimaa, raportoi Euroopan perusoikeusvirasto hiljattain. Järkyttävät luvut puhuvat Suomessa tiukassa istuvasta uskosta rodulliseen ja kulttuuriseen hierarkiaan, jota ylläpidetään yhteiskunnan eri sektoreilla syrjinnällä ja väkivallalla. Taustalla vaikuttaa ajatus valkoiseksi kuvitellun Suomen ja niin kutsuttujen “länsimaiden” kulttuurin paremmuudesta.