Ihmistä ymmärtävän terapeutin jäljillä

Kirjoitin googlen haku­kent­tään perä­tys­ten sanat ”ant­ro­po­lo­gi” ja ”tera­peut­ti”. Etsin alaa vaih­ta­nut­ta henkilöä, joita on tätä nykyä noin puolet Suomessa asuvista työs­sä­käy­vis­tä – kaikki heistä eivät tosin ole päätyneet ant­ro­po­lo­gis­ta tera­peu­tik­si. Neljän päivän perästä löysin itseni sovitusta tapaa­mi­ses­ta Hämeentien ravintola Sävelestä.


Jututin uraa­uur­ta­vaa kir­jai­li­jaa ja luen­noit­si­jaa, joka kaikkien muiden pro­jek­tien­sa sivussa oli jo kymmenen vuoden ajan pitänyt psy­ko­te­ra­peu­tin vas­taan­ot­toa kata­ja­nok­ka­lai­ses­sa jugend­ta­los­sa. Hän kertoi saaneensa poh­ja­kou­lu­tuk­sen­sa ant­ro­po­lo­gias­ta, jonka pää­ai­neo­pis­ke­lun saattoi suo­ma­lai­ses­sa yli­opis­tos­sa aloittaa ensim­mäis­tä kertaa vuonna 1986. Samana vuonna hän aloitti omat opintonsa
.


Katriina Järvinen, 56, on kertonut jul­ki­suu­des­sa avoimesti taus­tas­taan työ­väen­luok­kai­sen, fun­da­men­ta­lis­ti-hel­lun­tai­lai­sen perheen tyttärenä. Elämäntarina on toiminut niin ant­ro­po­lo­gian opis­ke­luis­sa kuin tera­peu­tin työssä oma­lei­mai­se­na vii­te­ke­hyk­se­nä, joka on tarjonnut tie­tyn­lais­ta kat­san­nol­lis­ta syvyyttä. Järvinen kertoo tähä­nas­ti­sen elämänsä ylit­tä­neen kaikki hänen odo­tuk­sen­sa ja elävänsä unel­maan­sa. Miten hän tähän päätyi?

Katriina Järvinen. Kuva: Katriina Järvisen arkisto

Tätä en suunnitellut!

Nuorena ant­ro­po­lo­gi­na Järvinen kritisoi varsin voi­mak­kaas­ti psy­ko­te­ra­pi­aa hoi­to­muo­to­na ja näki sen olevan tietyllä tapaa län­si­mai­sen indi­vi­dua­lis­min kukkanen. Henkilökohtaista henkistä kuormaa ja sisäisiä ris­ti­rii­to­ja oli kuitenkin kertynyt: olihan takana 19 ensim­mäis­tä elin­vuot­ta tiukan rajatussa kol­lek­tii­vi­ses­sa kult­tuu­ris­sa, jossa tärkeintä oli alistua Jumalan tahdon alle.

Koska muualla ympä­röi­väs­sä yhteis­kun­nas­sa vallitsi voimakas yksi­lö­kes­kei­syys, Järvisen tuli usko­nyh­tei­sös­tä eroamisen jälkeen asemoida itsensä uudella tavalla. Tämä ei tapah­tu­nut aivan kivut­to­mas­ti. Tiettyjen käsit­te­le­mät­tö­mien asioiden tähden Järvinen päätti hakeutua nel­jän­kym­pin kyn­nyk­sel­lä terapiaan. Silloin hän ymmärsi monien ongel­mien­sa kyt­key­ty­vän nime­no­maan indi­vi­dua­lis­miin:

Individualistisessa kult­tuu­ris­sa katsotaan, ettei yksilö saisi hylätä itseään tai tar­pei­taan. Aikaisemmin en ymmär­tä­nyt, että tämä on ollut se kulttuuri, johon liit­ty­mis­tä mun on tullut opetella olan takaa. Jos tässä yhteis­kun­nas­sa vallalla olisi ollut kol­lek­tii­vi­nen kulttuuri koko­nai­suu­des­saan, niin mun ongelmat olis ollut tosi erilaisia.”

Psykoanalyysiin pereh­ty­nyt tera­peut­ti käytti harvoin tapaa­mi­sis­sa omaa ääntään. Mutta kun Järvinen tera­pia­ru­pea­man lop­pu­vai­hees­sa ajatteli eräällä istun­nol­la ääneen, todeten tera­pia­työn alkaneen kiin­nos­taa häntä amma­tin­har­joi­tus­mie­les­sä, tera­peut­ti innostui ja rohkaisi Järvistä.

Jätin asian hautumaan muu­ta­mak­si vuodeksi. Sitten törmäsin erääseen mai­nok­seen Helsingin yli­opis­ton jär­jes­tä­mäs­tä kol­mi­vuo­ti­ses­ta psy­ko­te­ra­peut­ti­kou­lu­tuk­ses­ta, joka ei ollut pois­sul­jet­tu kaikilta muilta paitsi psy­ko­lo­geil­ta ja lää­kä­reil­tä. Sinne päädyin ja se oli menoa sit.”

Tähtiin kirjoitettu kohtaaminen

Järvinen ajattelee, että hänestä tuli ant­ro­po­lo­gi jo varhain. Köyhän työ­läis­per­heen tyttönä hän joutui teke­mi­siin lap­suu­den­ko­tin­sa ympä­ris­tös­sä Tampereella niin omistavan luokan edus­ta­jien kuin pieniä vuo­kra­huo­neis­to­ja asuttavan “rupusakin” kanssa. Samaan kes­kus­tas­sa sijait­se­vaan asuin­kort­te­liin mahtui myös tai­tei­li­joi­ta. Romanit ja kulkurit kiersivät siihen aikaan ovelta ovelle, joten lap­suu­den­per­heen tykönä oli kah­vit­te­le­mas­sa usein jos minkä tien kulkijaa — vaikkei rahaa peri­aat­tees­sa vie­raan­va­rai­suu­teen olisikaan löytynyt.

Muistan kuinka usein katselin nenä ikkunassa ulos ja imin itseeni eri­lai­suut­ta. En saattanut ymmärtää, miten ihmiset elivät niin eri tavoin. Se ei lopulta koskaan ole lakannut kiin­nos­ta­mas­ta mua.”

Kuva: Isaac Holmgren/​Unsplash (CC0)

Ylioppilaaksi päästyään Järvinen pakeni oman elämänsä mörköjä ja muutti Tukholman Rinkebyhyn, jonka asuk­kais­ta oli tuohon aikaan 96 % maa­han­muut­ta­ja­taus­tai­sia ihmisiä. Suomessa tilanne oli tuolloin vielä hyvin toi­sen­lai­nen. Ruotsissa Järvinen siivosi työkseen. Jossain vaiheessa hänessä heräsi kaipuu opiskella jotain, muttei lainkaan tiennyt mitä.

Yhtenä päivänä eräs työkaveri kertoi Järviselle haa­vees­taan opiskella ant­ro­po­lo­gi­aa. Moisesta alasta Järvinen ei ollut aiemmin kuul­lut­kaan.

Siivoojakaveri osasi kertoa ant­ro­po­lo­gian tutkivan sitä, kuinka kaik­kial­la ja kaikkina aikoina ihmiset ovat syntyneet ja kuolleet, hank­ki­neet siinä välissä elantonsa, lisään­ty­neet, huo­leh­ti­neet jäl­ke­läi­sis­tään, jär­jes­tä­neet elämän mer­ki­tyk­sel­li­syy­den kysy­myk­set ja kos­mo­lo­gi­set seli­tyk­set omalla tavallaan. Ymmärsin siltä sei­so­mal­ta, että tol­las­ta­han mä olin miettinyt koko elämäni!”

Kutsuu sitä sat­tu­man­kau­pak­si tai joh­da­tuk­sek­si, tulevana syksynä tuota vielä hyvin tun­te­ma­ton­ta alaa alettiin opettaa Suomessa ensim­mäis­tä kertaa maamme his­to­rias­sa, Helsingin yli­opis­tos­sa. Järvinen oli ensim­mäis­ten opis­ke­li­joi­den joukossa.

Rinkebystä akateemiseen kuplaan

Antropologia upposi Järviseen heti kuin veitsi sulaan voihin. Heti ensim­mäi­ses­tä tent­ti­kir­jas­ta lähtien hän tajusi kaiken infor­maa­tion kolah­ta­van toden teolla:

Ajattelin jokaisen kirjan kohdalla, että mitä tää tarkottaa mun omassa elä­mäs­sä­ni. Kävin kaiken oppi­ma­te­ri­aa­lin läpi kauhean hen­ki­lö­koh­tai­ses­ti. Välillä tuntui, että lähti joku 1000 kaloria lukiessa! Otin kaiken niin tosissaan.”

Opinnot olivat, Järvisen omin sanoin, hänen ensim­mäi­nen oma tera­pian­sa. Seminaaritöissä hän on myöhemmin hah­mot­ta­nut käsi­tel­leen­sä sellaisia aiheita, jotka etäisellä tavalla lin­kit­tyi­vät hänen omaan elämäänsä. Olihan hän kokenut olevansa vähem­mis­tö­kult­tuu­rin edustaja usko­vais­taus­tan­sa tähden ja aka­tee­mi­sis­sa ympy­röis­sä outolintu työ­väen­luo­kan edus­ta­ja­na.


Graduvaiheeseen kerit­ty­ään Järvinen oli jo työ­suh­tees­sa sosi­aa­lip­sy­ko­lo­gian lai­tok­sel­la, tut­ki­musa­vus­ta­jan teh­tä­vis­sä. Työn kautta hän pääsi mukaan pro­jek­tiin, jossa tar­koi­tuk­se­na oli tutkia suo­ma­lais­ten itse­mur­hia. Kvalitatiivinen aineisto koostui asiak­kaan­sa menet­tä­nei­den mie­len­ter­veys­sek­to­rin työn­te­ki­jöi­den haas­tat­te­luis­ta.


Vaikka aihe ei saanut juurikaan ymmär­rys­tä ant­ro­po­lo­gian oppiai­nees­sa, gradu poiki vas­ta­val­mis­tu­neel­le saman tien töitä sen aikai­sel­la Terveyden ja hyvin­voin­nin lai­tok­sel­la. Myöhemmin Järvinen opetti ant­ro­po­lo­gi­aa avoimessa yli­opis­tos­sa, mutta jatko-opinnot sosi­aa­lip­sy­ko­lo­gias­sa jäivät lopulta vii­toit­ta­maan tule­vai­suu­den polkuja pysyvästi.

Kuva: Ehimetalor Unuabona/​Unsplash (CC0)

Ihmistutkijasta ihmisten tukijaksi

Reilu neli­kymp­pi­nen Järvinen mietti, kuinka eriar­vois­ta­va psy­ko­te­ra­pia­kou­lu­tus olikaan. Koska kou­lut­tau­tu­mi­nen maksaa maltaita, psy­ko­te­ra­peu­tik­si ajautuu helposti hen­ki­löi­tä hyvin toi­meen­tu­le­vas­ta kes­ki­luo­kas­ta.

Jotenkin mietin sitä porukkaa: kaikki oli nai­mi­sis­sa, kaikki oli heteroita.. Sit kun käytiin suku­ta­ri­noi­ta läpi, niin ihan muutamaa lukuun ottamatta kaikki oli melko hyvä­osai­sis­ta perheistä.”

Myöhemmin Järvinen on kokenut, että hänelle on ollut hyötyä hen­ki­lö­his­to­rias­taan. Moni asiakas on kertonut suoraan tulleensa Järvisen vas­taa­no­tol­le tämän taustan tähden:

Yksikin asiakas totesi, että saattoi kertoa mulle tietyistä asioista melko varhain, koska tiesi tulevansa ymmär­re­tyk­si.”

Jos asiakas ei elä kes­ki­luok­kai­ses­sa maa­il­mas­sa, hän tarvitsee Järvisen mukaan aivan erilaisia tietoja, taitoja ja ymmär­rys­tä. Hän toteaa kuitenkin olevansa tietyssä määrin etu­lyön­tia­se­mas­sa suhteessa muihin amma­tin­har­joit­ta­jiin, ei yksin hen­ki­lö­his­to­rian­sa, vaan myös ant­ro­po­lo­gian opin­to­jen­sa tähden. Tällä Järvinen tar­koit­taa sitä, kuinka monen muun kou­lu­tuk­sen pohjalta on paljon suurempi toden­nä­köi­syys nojautua tiet­tyi­hin ste­reo­ty­pioi­hin.

Kuva: Oscar Keys/​Unsplash (CC0)

Tästä Järvinen sai todis­tus­ta tera­pia­kou­lu­tuk­sen­sa aikana, kun erään har­joi­tuk­sen aikana hän kertoi muulle ryhmälle uskon­nol­li­ses­ta taus­tas­taan. Ryhmää johtanut kou­lut­ta­ja oli todennut tähän, kuinka kaiken sek­su­aa­li­suu­teen liittyvän täytyy olla Järviselle hyvin vaikeaa.

Siinä tilan­tees­sa ajattelin, että hetkonen, mä en puhunut mitään sek­su­aa­li­suu­des­ta! En ikinä itse tekisi tällä kou­lu­tuk­sel­la tollasta virhettä, että rupeaisin arvai­le­maan jotakin. Antropologina mulle on niin juntattu päähän, kuinka tulee varoa ettei nää omilla sil­mä­la­seil­la toista kult­tuu­ria. Tää on se, mistä mä hyödyn töissä ihan jok’ikinen päivä!“

Järvinen korostaa, kuinka eri­lai­sis­sa kon­teks­teis­sa ihmiset ovat sosi­aa­lis­tu­neet. Siksi ei voi koskaan ottaa läh­tö­koh­dak­seen, että vain pelkällä intui­tiol­la oival­tai­si toisen kertomaa. Psykoterapeuttina hän ajattelee aloit­ta­van­sa jokaisen asiak­kaan­sa kohdalla hitaan kent­tä­työn. Kukaan ei ole koskaan sellainen mil­lai­sek­si ensin kuvit­te­lee. Pitää hankkia ihan val­ta­vas­ti tietoa ja siitä huo­li­mat­ta olla tietoinen, kuinka vähän pystyy siltikään ymmär­tä­mään.

Terapeutin työhön eväitä pohjakoulutuksesta

Nykyisessä työssään Järvinen asen­noi­tuu ant­ro­po­lo­gin tavoin pyrkien olemaan herkkänä sille, mitä toinen ihminen todella sanoo. Yhteiskuntatieteilijät ovat Järvisen mukaan parhaita tul­kit­se­maan ihmisten erilaisia elämisen todel­li­suuk­sia.

Jos olisin opis­kel­lut psy­ko­lo­gi­aa tähän tera­peu­tin ammattiin, niin lähtisin paljon enemmän ole­tuk­ses­ta, että on jotkut normaalit olemassa. Nyt joudun miet­ti­mään paljon enemmän, mil­lai­sis­sa olo­suh­teis­sa ihminen elää ja kuinka hänen mää­rit­te­le­män­sä normaalit saattaa toimia erittäin hyvin siinä ympä­ris­tös­sä, missä hän elää.“

Ekstrabonus Järvisen mukaan hänen poh­ja­kou­lu­tuk­ses­taan on nykyi­ses­sä moni­kult­tuu­ris­tu­vas­sa ja moniar­vois­tu­vas­sa yhteis­kun­nas­sa. Vasta ihmisen puhea­va­ruu­teen tutus­tues­sa saattaa saada kiinni siitä yksi­lö­ta­son kult­tuu­ris­ta, jossa ihminen elää.

Kuva: Hisu Lee/​Unsplash (CC0)

Koen, että ant­ro­po­lo­gian opinnot aivopesi mut hyvällä tavalla aja­tuk­seen, joka on tän mun nykyisen työn pohja: se mitä näen sil­mil­lä­ni ja pidän itses­tään­sel­vyy­te­nä ei ole koskaan sama toiselle. Jopa samassa tilan­tees­sa ollessa, tila voi näyt­täy­tyä kahdelle ihmiselle täysin eri­lai­se­na.”

Järvinen kuitenkin korostaa, ettei mikään tietty koulutus takaa onnis­tu­mis­ta tera­peu­tin työssä. Ennemminkin tulee olla yltiö­päi­sen kiin­nos­tu­nut asioista ja kyky ajatella.

Itseasiassa tera­peu­tin ei tarvitse vält­tä­mät­tä itse tietää kovinkaan paljon, koska tieto on sillä ihmisellä itsellään. Vaikka mä osaisin unis­sa­ni­kin kaikki hienot teoriat ja tietäisin sata keinoa ratkaista tietty ongelma, niin se ei yleensä kauheesti auta. Kaikki tapahtuu asia­kas­läh­töi­ses­ti.”

Antropologina saattaa myös havahtua siihen surul­li­seen todel­li­suu­teen, kuinka monella yksilön ongel­mal­la onkin raken­teel­li­set juuret. Tällöin kyseessä on yhteis­kun­ta­ta­son ongelma, joka on jäänyt syystä tai toisesta yksilön kan­net­ta­vak­si. Tällöin on apua yksilön elämää kehys­tä­vän jär­jes­tel­män toiminnan luonteen ana­lyy­sis­tä, jolloin saattaa myös tehok­kaam­min osoittaa yksilön mah­dol­li­suu­det toimia systeemin sisällä.

Uranvaihdos lainkaan?

Ammatillisessa mielessä Järvinen kertoo pitävänsä yllä mottoa mää­rä­tie­toi­ses­ta ajau­tu­mi­ses­ta.

Jos olisin aina pitänyt kaikista suun­ni­tel­mis­ta­ni kiinni, niin olis ihan hirveen paljon tylsempi tää elämä. Tilaisuuteen tart­tu­mi­nen on mun juttu. En kui­ten­kaan tarkoita sillä mitään hol­ti­ton­ta, vaikka kyllähän mutkat matkassa aina vähän hidastaa menoa.”

Sisältöihmisenä Järvistä eivät kiinnosta muo­to­sei­kat. Saavutusten sijaan hän on aina perus­ta­nut työn mie­lek­kyy­teen. Nyt hän kokee tekevänsä työtä, jossa on läsnä yksi­lö­ta­son aut­ta­mi­sen lisäksi yhteis­kun­nal­li­nen aspekti: yksilön voidessa hyvin kas­va­te­taan mah­dol­li­suuk­sia, että häntä ympä­röi­vis­sä yhtei­söis­sä saa­tet­tai­siin voida hyvin.

Musta tuntuu, että oon aina tehnyt yhtä ja samaa työtä. Kirjoitan kirjoja tietystä perus­ki­vus­ta, jonka kanssa kamp­pai­len. Se kipu oli mun voimavara, kun opetin ja se on mun voimavara myös tässä tera­peu­tin työssä. Se saa vaan erilaisia muotoja.”

Sanotaan, että tai­tei­li­ja tekee koko elämänsä yhtä ja samaa teosta. Huolimatta roolista, Järvinen toivoo, että saisi lopun elämänsä elää ihmisten keskellä ja miettiä ihmisten kum­mal­li­suut­ta.

Kirjoittaja

Jenna Honkanen on teologian kandidaatti, joka suorittaa parhaillaan maisterin tutkintoaan sosiaali- ja kulttuuriantropologian oppiaineeseen Helsingin yliopistossa. Hän on toiminut vuodesta 2017 lähtien kyseisen yliopiston antropologian opiskelijoiden lehden, Väen, toisena päätoimittajana.

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Lue myös nämä:

Muinaisessa maya-yhteiskunnassa kaakao oli paljon enemmän kuin herkullinen juoma. Se oli aateliston merkittävissä rituaaleissa ja juhlissa käyttämä herkku, jota uhrattiin jumalille ja haudattiin vainajan mukaan matkalle tuonpuoleiseen. Kaakao oli myös sekä valuuttaa että lääke, joka sopi niin vatsalle kuin tulehdusten hoitoon.