Kirjoitin googlen hakukenttään perätysten sanat ”antropologi” ja ”terapeutti”. Etsin alaa vaihtanutta henkilöä, joita on tätä nykyä noin puolet Suomessa asuvista työssäkäyvistä – kaikki heistä eivät tosin ole päätyneet antropologista terapeutiksi. Neljän päivän perästä löysin itseni sovitusta tapaamisesta Hämeentien ravintola Sävelestä.
Jututin uraauurtavaa kirjailijaa ja luennoitsijaa, joka kaikkien muiden projektiensa sivussa oli jo kymmenen vuoden ajan pitänyt psykoterapeutin vastaanottoa katajanokkalaisessa jugendtalossa. Hän kertoi saaneensa pohjakoulutuksensa antropologiasta, jonka pääaineopiskelun saattoi suomalaisessa yliopistossa aloittaa ensimmäistä kertaa vuonna 1986. Samana vuonna hän aloitti omat opintonsa.
Katriina Järvinen, 56, on kertonut julkisuudessa avoimesti taustastaan työväenluokkaisen, fundamentalisti-helluntailaisen perheen tyttärenä. Elämäntarina on toiminut niin antropologian opiskeluissa kuin terapeutin työssä omaleimaisena viitekehyksenä, joka on tarjonnut tietynlaista katsannollista syvyyttä. Järvinen kertoo tähänastisen elämänsä ylittäneen kaikki hänen odotuksensa ja elävänsä unelmaansa. Miten hän tähän päätyi?

Tätä en suunnitellut!
Nuorena antropologina Järvinen kritisoi varsin voimakkaasti psykoterapiaa hoitomuotona ja näki sen olevan tietyllä tapaa länsimaisen individualismin kukkanen. Henkilökohtaista henkistä kuormaa ja sisäisiä ristiriitoja oli kuitenkin kertynyt: olihan takana 19 ensimmäistä elinvuotta tiukan rajatussa kollektiivisessa kulttuurissa, jossa tärkeintä oli alistua Jumalan tahdon alle.
Koska muualla ympäröivässä yhteiskunnassa vallitsi voimakas yksilökeskeisyys, Järvisen tuli uskonyhteisöstä eroamisen jälkeen asemoida itsensä uudella tavalla. Tämä ei tapahtunut aivan kivuttomasti. Tiettyjen käsittelemättömien asioiden tähden Järvinen päätti hakeutua neljänkympin kynnyksellä terapiaan. Silloin hän ymmärsi monien ongelmiensa kytkeytyvän nimenomaan individualismiin:
“Individualistisessa kulttuurissa katsotaan, ettei yksilö saisi hylätä itseään tai tarpeitaan. Aikaisemmin en ymmärtänyt, että tämä on ollut se kulttuuri, johon liittymistä mun on tullut opetella olan takaa. Jos tässä yhteiskunnassa vallalla olisi ollut kollektiivinen kulttuuri kokonaisuudessaan, niin mun ongelmat olis ollut tosi erilaisia.”
Psykoanalyysiin perehtynyt terapeutti käytti harvoin tapaamisissa omaa ääntään. Mutta kun Järvinen terapiarupeaman loppuvaiheessa ajatteli eräällä istunnolla ääneen, todeten terapiatyön alkaneen kiinnostaa häntä ammatinharjoitusmielessä, terapeutti innostui ja rohkaisi Järvistä.
“Jätin asian hautumaan muutamaksi vuodeksi. Sitten törmäsin erääseen mainokseen Helsingin yliopiston järjestämästä kolmivuotisesta psykoterapeuttikoulutuksesta, joka ei ollut poissuljettu kaikilta muilta paitsi psykologeilta ja lääkäreiltä. Sinne päädyin ja se oli menoa sit.”
Tähtiin kirjoitettu kohtaaminen
Järvinen ajattelee, että hänestä tuli antropologi jo varhain. Köyhän työläisperheen tyttönä hän joutui tekemisiin lapsuudenkotinsa ympäristössä Tampereella niin omistavan luokan edustajien kuin pieniä vuokrahuoneistoja asuttavan “rupusakin” kanssa. Samaan keskustassa sijaitsevaan asuinkortteliin mahtui myös taiteilijoita. Romanit ja kulkurit kiersivät siihen aikaan ovelta ovelle, joten lapsuudenperheen tykönä oli kahvittelemassa usein jos minkä tien kulkijaa — vaikkei rahaa periaatteessa vieraanvaraisuuteen olisikaan löytynyt.
“Muistan kuinka usein katselin nenä ikkunassa ulos ja imin itseeni erilaisuutta. En saattanut ymmärtää, miten ihmiset elivät niin eri tavoin. Se ei lopulta koskaan ole lakannut kiinnostamasta mua.”

Ylioppilaaksi päästyään Järvinen pakeni oman elämänsä mörköjä ja muutti Tukholman Rinkebyhyn, jonka asukkaista oli tuohon aikaan 96 % maahanmuuttajataustaisia ihmisiä. Suomessa tilanne oli tuolloin vielä hyvin toisenlainen. Ruotsissa Järvinen siivosi työkseen. Jossain vaiheessa hänessä heräsi kaipuu opiskella jotain, muttei lainkaan tiennyt mitä.
Yhtenä päivänä eräs työkaveri kertoi Järviselle haaveestaan opiskella antropologiaa. Moisesta alasta Järvinen ei ollut aiemmin kuullutkaan.
“Siivoojakaveri osasi kertoa antropologian tutkivan sitä, kuinka kaikkialla ja kaikkina aikoina ihmiset ovat syntyneet ja kuolleet, hankkineet siinä välissä elantonsa, lisääntyneet, huolehtineet jälkeläisistään, järjestäneet elämän merkityksellisyyden kysymykset ja kosmologiset selitykset omalla tavallaan. Ymmärsin siltä seisomalta, että tollastahan mä olin miettinyt koko elämäni!”
Kutsuu sitä sattumankaupaksi tai johdatukseksi, tulevana syksynä tuota vielä hyvin tuntematonta alaa alettiin opettaa Suomessa ensimmäistä kertaa maamme historiassa, Helsingin yliopistossa. Järvinen oli ensimmäisten opiskelijoiden joukossa.
Rinkebystä akateemiseen kuplaan
Antropologia upposi Järviseen heti kuin veitsi sulaan voihin. Heti ensimmäisestä tenttikirjasta lähtien hän tajusi kaiken informaation kolahtavan toden teolla:
“Ajattelin jokaisen kirjan kohdalla, että mitä tää tarkottaa mun omassa elämässäni. Kävin kaiken oppimateriaalin läpi kauhean henkilökohtaisesti. Välillä tuntui, että lähti joku 1000 kaloria lukiessa! Otin kaiken niin tosissaan.”
Opinnot olivat, Järvisen omin sanoin, hänen ensimmäinen oma terapiansa. Seminaaritöissä hän on myöhemmin hahmottanut käsitelleensä sellaisia aiheita, jotka etäisellä tavalla linkittyivät hänen omaan elämäänsä. Olihan hän kokenut olevansa vähemmistökulttuurin edustaja uskovaistaustansa tähden ja akateemisissa ympyröissä outolintu työväenluokan edustajana.
Graduvaiheeseen kerittyään Järvinen oli jo työsuhteessa sosiaalipsykologian laitoksella, tutkimusavustajan tehtävissä. Työn kautta hän pääsi mukaan projektiin, jossa tarkoituksena oli tutkia suomalaisten itsemurhia. Kvalitatiivinen aineisto koostui asiakkaansa menettäneiden mielenterveyssektorin työntekijöiden haastatteluista.
Vaikka aihe ei saanut juurikaan ymmärrystä antropologian oppiaineessa, gradu poiki vastavalmistuneelle saman tien töitä sen aikaisella Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksella. Myöhemmin Järvinen opetti antropologiaa avoimessa yliopistossa, mutta jatko-opinnot sosiaalipsykologiassa jäivät lopulta viitoittamaan tulevaisuuden polkuja pysyvästi.

Ihmistutkijasta ihmisten tukijaksi
Reilu nelikymppinen Järvinen mietti, kuinka eriarvoistava psykoterapiakoulutus olikaan. Koska kouluttautuminen maksaa maltaita, psykoterapeutiksi ajautuu helposti henkilöitä hyvin toimeentulevasta keskiluokasta.
“Jotenkin mietin sitä porukkaa: kaikki oli naimisissa, kaikki oli heteroita.. Sit kun käytiin sukutarinoita läpi, niin ihan muutamaa lukuun ottamatta kaikki oli melko hyväosaisista perheistä.”
Myöhemmin Järvinen on kokenut, että hänelle on ollut hyötyä henkilöhistoriastaan. Moni asiakas on kertonut suoraan tulleensa Järvisen vastaanotolle tämän taustan tähden:
“Yksikin asiakas totesi, että saattoi kertoa mulle tietyistä asioista melko varhain, koska tiesi tulevansa ymmärretyksi.”
Jos asiakas ei elä keskiluokkaisessa maailmassa, hän tarvitsee Järvisen mukaan aivan erilaisia tietoja, taitoja ja ymmärrystä. Hän toteaa kuitenkin olevansa tietyssä määrin etulyöntiasemassa suhteessa muihin ammatinharjoittajiin, ei yksin henkilöhistoriansa, vaan myös antropologian opintojensa tähden. Tällä Järvinen tarkoittaa sitä, kuinka monen muun koulutuksen pohjalta on paljon suurempi todennäköisyys nojautua tiettyihin stereotypioihin.

Tästä Järvinen sai todistusta terapiakoulutuksensa aikana, kun erään harjoituksen aikana hän kertoi muulle ryhmälle uskonnollisesta taustastaan. Ryhmää johtanut kouluttaja oli todennut tähän, kuinka kaiken seksuaalisuuteen liittyvän täytyy olla Järviselle hyvin vaikeaa.
“Siinä tilanteessa ajattelin, että hetkonen, mä en puhunut mitään seksuaalisuudesta! En ikinä itse tekisi tällä koulutuksella tollasta virhettä, että rupeaisin arvailemaan jotakin. Antropologina mulle on niin juntattu päähän, kuinka tulee varoa ettei nää omilla silmälaseilla toista kulttuuria. Tää on se, mistä mä hyödyn töissä ihan jok’ikinen päivä!“
Järvinen korostaa, kuinka erilaisissa konteksteissa ihmiset ovat sosiaalistuneet. Siksi ei voi koskaan ottaa lähtökohdakseen, että vain pelkällä intuitiolla oivaltaisi toisen kertomaa. Psykoterapeuttina hän ajattelee aloittavansa jokaisen asiakkaansa kohdalla hitaan kenttätyön. Kukaan ei ole koskaan sellainen millaiseksi ensin kuvittelee. Pitää hankkia ihan valtavasti tietoa ja siitä huolimatta olla tietoinen, kuinka vähän pystyy siltikään ymmärtämään.
Terapeutin työhön eväitä pohjakoulutuksesta
Nykyisessä työssään Järvinen asennoituu antropologin tavoin pyrkien olemaan herkkänä sille, mitä toinen ihminen todella sanoo. Yhteiskuntatieteilijät ovat Järvisen mukaan parhaita tulkitsemaan ihmisten erilaisia elämisen todellisuuksia.
“Jos olisin opiskellut psykologiaa tähän terapeutin ammattiin, niin lähtisin paljon enemmän oletuksesta, että on jotkut normaalit olemassa. Nyt joudun miettimään paljon enemmän, millaisissa olosuhteissa ihminen elää ja kuinka hänen määrittelemänsä normaalit saattaa toimia erittäin hyvin siinä ympäristössä, missä hän elää.“
Ekstrabonus Järvisen mukaan hänen pohjakoulutuksestaan on nykyisessä monikulttuuristuvassa ja moniarvoistuvassa yhteiskunnassa. Vasta ihmisen puheavaruuteen tutustuessa saattaa saada kiinni siitä yksilötason kulttuurista, jossa ihminen elää.

“Koen, että antropologian opinnot aivopesi mut hyvällä tavalla ajatukseen, joka on tän mun nykyisen työn pohja: se mitä näen silmilläni ja pidän itsestäänselvyytenä ei ole koskaan sama toiselle. Jopa samassa tilanteessa ollessa, tila voi näyttäytyä kahdelle ihmiselle täysin erilaisena.”
Järvinen kuitenkin korostaa, ettei mikään tietty koulutus takaa onnistumista terapeutin työssä. Ennemminkin tulee olla yltiöpäisen kiinnostunut asioista ja kyky ajatella.
“Itseasiassa terapeutin ei tarvitse välttämättä itse tietää kovinkaan paljon, koska tieto on sillä ihmisellä itsellään. Vaikka mä osaisin unissanikin kaikki hienot teoriat ja tietäisin sata keinoa ratkaista tietty ongelma, niin se ei yleensä kauheesti auta. Kaikki tapahtuu asiakaslähtöisesti.”
Antropologina saattaa myös havahtua siihen surulliseen todellisuuteen, kuinka monella yksilön ongelmalla onkin rakenteelliset juuret. Tällöin kyseessä on yhteiskuntatason ongelma, joka on jäänyt syystä tai toisesta yksilön kannettavaksi. Tällöin on apua yksilön elämää kehystävän järjestelmän toiminnan luonteen analyysistä, jolloin saattaa myös tehokkaammin osoittaa yksilön mahdollisuudet toimia systeemin sisällä.
Uranvaihdos lainkaan?
Ammatillisessa mielessä Järvinen kertoo pitävänsä yllä mottoa määrätietoisesta ajautumisesta.
“Jos olisin aina pitänyt kaikista suunnitelmistani kiinni, niin olis ihan hirveen paljon tylsempi tää elämä. Tilaisuuteen tarttuminen on mun juttu. En kuitenkaan tarkoita sillä mitään holtitonta, vaikka kyllähän mutkat matkassa aina vähän hidastaa menoa.”
Sisältöihmisenä Järvistä eivät kiinnosta muotoseikat. Saavutusten sijaan hän on aina perustanut työn mielekkyyteen. Nyt hän kokee tekevänsä työtä, jossa on läsnä yksilötason auttamisen lisäksi yhteiskunnallinen aspekti: yksilön voidessa hyvin kasvatetaan mahdollisuuksia, että häntä ympäröivissä yhteisöissä saatettaisiin voida hyvin.
“Musta tuntuu, että oon aina tehnyt yhtä ja samaa työtä. Kirjoitan kirjoja tietystä peruskivusta, jonka kanssa kamppailen. Se kipu oli mun voimavara, kun opetin ja se on mun voimavara myös tässä terapeutin työssä. Se saa vaan erilaisia muotoja.”
Sanotaan, että taiteilija tekee koko elämänsä yhtä ja samaa teosta. Huolimatta roolista, Järvinen toivoo, että saisi lopun elämänsä elää ihmisten keskellä ja miettiä ihmisten kummallisuutta.
- Podcast-lukija: Siiri Sandberg
- Verkkotaitto: Niina Ahola
- Artikkelikuva: Aziz Acharki/Unsplash (CC0 1.0)