Äitiyspakkaus puhututtaa säännöllisesti. Viime aikoina mediassa on keskusteltu mm. pakkausmateriaalien kemikaaleista ja pakkauksen mahdollisesta uudelleen nimeämisestä. Myös laatikon sisältö ja vaatteiden kuosit mietityttävät usein niin Kelaa kuin kansalaisiakin. Antropologin näkökulmasta katsottuna äitiyspakkauksessa on yksi iso puute, jonka merkitystä etenkin ensikertalaisten vanhempien hyvinvoinnin kannalta ei Suomessa laajemmin tiedosteta. Pakkauksesta nimittäin puuttuvat käyttöohjeet – ilman ohjekirjaa lähetettävä pakkaus tuo mukanaan mielikuvan, että ohjeita ei tarvita.
Äitiyspakkaus on kuin antaisi auton ajokortittomalle. Tulevat vanhemmat saavat ihmeteltäväkseen kasan tavaraa, joka herättää heissä useita kysymyksiä. Ovatko nämä hanskat vai sukat? Miten tätä käytetään? Onko tämä sisä- vai ulkokäyttöön? Pakkaukseen kuului aiemmin käytännön opas, jossa kerrottiin raskaudesta, synnytyksestä ja vauvanhoidosta. Vuonna 2011 Kela luopui “esitteiden” jakamisesta pakkauksen yhteydessä. Neuvolan ja synnytyssairaaloiden jakamat esitteet taas eivät koske pakkausta tai sen sisältöä. Konkreettista ohjeistusta vauvanhoitoon ne tarjoavat muutenkin suhteellisen vähän.Ensikertalaiselle vanhemmuus tuo mukanaan kymmeniä kysymyksiä ja uusia asioita päivittäin. Tämä on luonnollinen osa uuden elämänvaiheen alkua. Hämmennys ja epävarmuus eivät kuitenkaan ole positiivisia komponentteja yhtälössä, jonka kautta vanhemmuuteen kasvetaan. Monissa kulttuureissa niiden uhkaa pyritään torjumaan kohdistamalla etenkin äiteihin erityisiä varotoimenpiteitä.
Ensikertalaiselle vanhemmaksi tulo on prosessinomainen elämänvaihe, jossa siirrytään uuteen rooliin. Antropologit puhuvat liminaalisuudesta; huterasta tasapainoilusta kahden statuksen välillä, josta yksilö tavalla tai toisella suuntaa kohti uutta vakaata asemaansa. Antropologit Gwen Stern ja Laurence Kruckman kuvailevat, kuinka tätä ajanjaksoa pidetään monissa ei-länsimaisissa kulttuureissa aikana, jolloin äiti on hyvin haavoittuvainen. Jotta siirtymä uuteen rooliin tapahtuisi ongelmitta, ei tuoretta äitiä jätetä hetkeksikään yksin vauvansa ja ajatustensa kanssa. Tällaisissa kulttuureissa lähisuvun tarjoaman konkreettisen ja emotionaalisen tuen keskiössä on avunanto uuteen rooliin liittyvien odotusten täyttämisessä ja vastasyntyneen hoidossa. Tuoreille vanhemmille kerrotaan ja näytetään “miten” toimia vanhempana.Suomalaisessa kulttuurissa “miten” on pitkälti jokaisen oma asia. Nettifoorumeita selaillessa käy selväksi, että etenkin äidin kuuluisi kuin luonnostaan pystyä hoitamaan lastansa ilman kenenkään muun apua. Antropologit Anne Becker ja Dominic Lee huomauttavat, että moderneissa länsimaissa tuoreen vanhemman haurautta ei tiedosteta tarpeeksi ja naisten odotetaan todistavan kykynsä selviytyä äitiyden haasteista. Näissä yhteiskunnissa haavoittuvuuden osoittaminen liitetään usein heikkouteen, epäpätevyyteen ja epäonnistumiseen. Yksin pärjäämisen kulttuuri hankaloittaa avun tai neuvojen pyytämistä. Vaikka ympärillä olisikin tukiverkosto, monet vanhemmat tuskailevat pohtiessaan, kuinka usein kehtaa kysyä neuvoa ja keneltä.Niin kauan kuin äitiyspakkaus ei anna tietoa siitä, “miten” toimia vanhempana, se vahvistaa kulttuurista käsitystä vanhemmuudesta automaattisesti osattavana yksilösuorituksena. Aivan kuin vastaanottajan kuuluisi tietää, mihin ja miten näitä tavaroita käytetään. Pakkauksen vastaanottaminen on monille merkittävä hetki: Saapunut laatikko on ison virallisen tahon tunnustus siitä, että sinusta on nyt tulossa vanhempi. Tämä tunnustus kuitenkin kuiskaa: “kyllä sinä osaat, ihan itse.” Jos kulttuurissamme oletetaan tästä valtavasta elämänmuutoksesta suoriutumisen olevan pohjimmiltaan kiinni vanhemmista itsestään, on etenkin tuoreen äidin helppo tulkita kokemattomuuden mukanaan tuoma luonnollinen osaamattomuus omaksi syyksi. Siksi äitiyspakkauksen herättämät kysymykset ilman vastauksia ovat eräänlainen tahaton ansa.Esimerkit muista kulttuureista osoittavat, että siirtymää vanhemmuuteen tulisi tukea etenkin konkreettisten neuvojen ja tiedon kautta. Vaikka epävarmuus on normaali osa vanhemmaksi kasvamista, voi sen kanssa yksin jääminen altistaa syvemmälle ahdingolle. Sen sijaan, että vanhemmille tarjotaan laatikollinen kysymyksiä tilanteessa, jossa monet asiat tuntuvat jo valmiiksi epävarmoilta, pitäisi resursseja tulevaisuudessa käyttää entistä ohjeistavamman pakkauksen kokoamiseen. Pukemisessa neuvominen on luonnollisesti hankalaa muun muassa vuodenaikojen vaikuttaessa siihen merkittävästi, mutta vaikkapa suuntaa-antava “näin puet ja hoidat vauvaasi äitiyspakkauksen tavaroilla” -opas konkreettisine esimerkkeineen auttaisi jo paljon. Se poistaisi osan kysymyksiä, joita odottavien ja tuoreiden vanhempien päässä pyörii. Ja kun neuvo annetaan pyytämättä, ei vanhempi joudu tilanteeseen, jossa hän joutuu pohtimaan kehtaamista tai kasvojen menettämistä.Nykyinen tarve etsiä “käyttöohjeet” äitiyspakkauksen ulkopuolelta kertoo siitä, että eri julkisten organisaatioiden vastuualueet on asetettu perheiden hyvinvoinnin edelle. Luotettavuusasteeltaan vaihtelevaa tietoa on maailma ja internet pullollaan, mutta Kelan tapaisen kaikkien tunteman virallisen tahon tarjoamat sanomat ovat ihmisten silmissä erityisen merkityksellisiä. Nykyisessä muodossaan äitiyspakkaus antaa välineet täysin uuteen työtehtävään, muttei perehdytä siihen. Pakkaus on vain pieni osa suomalaista vanhemmuuskulttuuria, mutta sen mukanaan tuomaa viestiä ei pitäisi vähätellä. “Ei kukaan ole seppä syntyessään” olisi vanhempien henkisen hyvinvoinnin kannalta parempi viesti, kuin “tässä välineet, anna mennä”.
Toimitus
- Verkkotaitto: Aino Pohjola
