Peukuttamisen moraaliset vaarat

Markkinointi ja mainonta -lehden kolum­nis­saan toi­mit­ta­ja Ilkka Jauhiainen kritisoi Aku Louhimiestä siitä, että hän antoi Facebook-pro­fii­lis­saan tilaa louk­kaa­val­le puheelle. Päivitysten kom­men­teis­sa esi­tet­tiin louk­kauk­sia niitä näyt­te­li­jöi­tä kohtaan, jotka aset­tui­vat kri­ti­soi­maan Louhimiestä jul­ki­ses­ti A-studiossa 19. maa­lis­kuu­ta. Toimittaja Jauhiainen myös listaa jul­ki­suu­den hen­ki­löi­tä, jotka ovat peu­kut­ta­neet näitä Louhimiehen Facebook-päi­vi­tyk­siä.

Mitä mer­ki­tyk­siä nämä peu­ku­tuk­set tai tyk­käyk­set välit­tä­vät? Jauhiaisen mielestä ne ovat tuen merkki ja epäsuora hyväk­syn­tä sille louk­kaa­val­le kes­kus­te­lul­le, jota päi­vi­tys­ten yhtey­des­sä on käyty. Helsingin Sanomien toi­mit­ta­ja Taika Dahlbom kritisoi Jauhiaisen näkemystä omassa kolum­nis­saan. Dahlbomin kritiikin ydin on se, että peu­ku­tuk­set voivat tar­koit­taa mitä tahansa, joten niitä ei pitäisi edes yrittää tulkita.

Lingvistisen ant­ro­po­lo­gian tut­ki­mus­tie­don valossa HS:n Dahlbomin näkemys vaikuttaa eri­koi­sel­ta. Ensinnäkin, peukutus on vies­tin­tää, ja kuten kaikessa vies­tin­näs­sä, sen merkitys neu­vo­tel­laan vuo­ro­vai­ku­tuk­ses­sa. Tätä vuo­ro­vai­ku­tus­ta tapahtuu jat­ku­vas­ti. Tämäkin kirjoitus on osa sitä vies­tin­nän kier­to­kul­kua, jossa Louhimiehen kir­joi­tus­ten ja niiden peu­kut­ta­mi­sen mer­ki­tys­tä neu­vo­tel­laan. Kenelläkään ei ole yksi­noi­keut­ta viestin mer­ki­tyk­seen, vaikka usein näin pyritään väit­tä­mään. Merkitys rakentuu dia­lo­gis­sa.

Vuorovaikutuksen tutkimus on osoit­ta­nut, että ihmisillä on sisä­syn­tyi­nen taipumus pyrkiä lukemaan muiden inten­tioi­ta ja tavoi­tel­la yhteistä mer­ki­tys­tä vies­tin­näs­sään. Webb Keane vetää yhteen näitä tut­ki­mus­tu­lok­sia kir­jas­saan “Ethical Life”. Toki voi tehdä niin, että kiistää tämän tai­pu­muk­sen, tai pitää sitä moraa­li­ses­ti kysee­na­lai­se­na, kuten Dahlbom HS:n kolum­nis­saan tekee. Erityisesti Melanesiassa ja Polynesiassa on kult­tuu­re­ja, joissa toisten mie­len­liik­keil­lä spe­ku­loin­tia pidetään maut­to­ma­na. Tällaisen ajattelun taustalla ei ole kui­ten­kaan kyvyt­tö­myyt­tä ymmärtää toisen aikeita, vaan tie­tyn­lai­nen moraa­li­jär­jes­tel­mä, jossa halutaan korostaa ihmisten motiivien riip­pu­mat­to­muut­ta toisista.

Toinen vies­tin­nän keskeinen piirre, mitä Dahlbom ei vaikuta ymmär­tä­vän, on sen per­for­ma­tii­vi­set vai­ku­tuk­set. Tämä tar­koit­taa sitä, että puheet ja peu­ku­tuk­set ovat myös tekoja, jotka raken­ta­vat ihmisten iden­ti­teet­te­jä. Ratkaisevaa tässä on se, että pelkkä viestin sitee­raa­mi­nen – tai peukutus – luo uudelleen näitä vai­ku­tuk­sia, huo­li­mat­ta sitee­raa­jien tar­koi­tus­pe­ris­tä. Esimerkki tästä on Judith Butlerin tutkimat USA:n kor­keim­man oikeuden päätökset viha­ri­kok­sis­ta. Hän toteaa oikeuden päätösten tuottavan uutta viha­pu­het­ta, koska päätösten teksti tuottaa uudelleen alku­pe­räi­sen tilanteen trauman ja vihan.

Vaikka esim. HS uutisoi per­jan­tai­na 23. päivä, että Louhimies on pyytänyt tekojaan anteeksi Facebook-päi­vi­tyk­ses­sään, sitä hän ei tehnyt. Hän sanoi olevansa “ohjaajana epä­on­nis­tu­nut työil­ma­pii­rin luo­mi­ses­sa”, ja tun­te­van­sa “surua siitä, että kun­nioit­ta­ma­ni ja työni kannalta rat­kai­se­van tärkeät näyt­te­li­jät ovat kokeneet yhteis­työm­me niin ahdis­ta­va­na”. Päivityksellään Louhimies tuli luoneeksi tilan uhriensa louk­kaa­mi­seen. Kun joku peukuttaa tällaista viestiä, tuo peukutus on teko, jonka vai­ku­tuk­set tuottavat uudestaan lou­hi­mie­hiä ja lou­hi­mies­mäi­sen käytöksen uhreja.

  1. Butler, J. 1997. Excitable Speech: A Politics of the Performative.
  2. Keane, W. 2015. Ethical Life: Its Natural and Social Histories. 
  3. Tomlinson, M. & J. Millie 2017. The Monologic Imagination.

Kirjoittaja

Heikki Wilenius on antropologi, kouluttaja ja ohjelmoija, ja kuuluu Antroblogin toimituskuntaan. Hän tekee Helsingin yliopistossa väitöskirjaa jaavalaisesta paikallispolitiikasta.

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Kommentit

  • Olli Väänänen 25.3.2018 klo 10:57

    Dahlbomin kolum­nis­sa sitee­ra­taan Ylä-Anttilaa: ”Peukutin anteek­si­pyyn­töä ja halua osal­lis­tua mie­les­tä­ni melko avoimesti kes­kus­te­luun”. Kun peu­ku­tuk­sen, niin kuin kaiken muunkin vies­tin­nän merkitys raken­ne­taan vuo­ro­vai­ku­tuk­ses­sa, niin aina siinä kuitenkin tilaa jää vää­rin­kä­si­tyk­sil­le. Ovatko ne ihmiset, joihin Louhimiehen FB-päivitys meni täydestä, jotenkin huonoja tai epä­mo­raa­li­sia? Miten Louhimies olisi voinut kir­joit­taa päi­vi­tyk­sen­sä, jottei samalla olisi luonut tilaa uhriensa louk­kaa­mi­seen? Olisiko kysy­myk­ses­sä Catch-22?

    Vastaa
    • Heikki Wilenius 25.3.2018 klo 13:04

      Moi, ja kiitos kom­men­tis­ta. Yritin kir­joi­tuk­ses­sa­ni avata sellaista näkö­kul­maa, että vää­rin­kä­si­tys­ten kor­jaa­mi­nen on ihmisten vies­tin­nän sisään­ra­ken­net­tu omi­nai­suus. Miten tähän omi­nai­suu­teen suh­tau­du­taan, vaihtelee sitten eri kult­tuu­reis­sa ja kon­teks­teis­sa.

      Usein ihmisten moraali-intuitiot eivät ole kovin reflek­tii­vi­siä. Jälkikäteen sitten intuition mukaiseen toi­min­taan keksitään perus­te­lu­ja (ns. post-hoc ratio­na­liza­tions). Tästä on kir­joit­ta­nut esim. sosi­aa­lip­sy­ko­lo­gi Jonathan Haidt. Merja Ylä-Anttilan kommentti omasta peu­ku­tuk­ses­taan on minusta hyvä esimerkki täl­lai­ses­ta ratio­na­li­soin­nis­ta. Tokkopa hän sys­te­maat­ti­ses­ti analysoi nuo mie­len­liik­keen­sä ennen peuk­kui­ko­nin klik­kaus­ta – ihmis­mie­li ei toimi niin.

      En pidä Louhimiehen peu­kut­ta­jia huonoina ihmisinä – katson vain, että sosi­aa­li­sen median reak­tioi­ta­kin voidaan arvioida moraa­li­ses­ti. Ja jos joku argu­men­toi, että niitä ei pitäisi arvioida, sekin on moraa­li­nen kanta, jonka taustalla on yksi­lön­va­paut­ta korostava ihmis­kä­si­tys.

      Jos Louhimies olisi Facebookissa pyytänyt suoraan anteeksi, luulen että kom­men­teis­sa olisi ollut vähemmän uhrien syyt­tä­mis­tä. Tämä on tietysti aivan spe­ku­la­tii­vis­ta.

      Voi olla, että olet oikeassa Catch-22-tilanteen suhteen. Mitä tahansa Louhimies olisi sanonut, olisi toden­nä­köi­ses­ti luonut tilaa louk­kaa­val­le puheelle. Anteeksipyyntö ja kom­ment­tien estäminen olisi ollut uhrien kannalta parasta, mutta ilmei­ses­ti Louhimies ei osannut kum­paa­kaan, ainakaan siinä tilan­tees­sa.

      Vastaa

Lue myös nämä:

HS uutisoi, että BBC:n Human Planet -dokumenttisarjassa nähty Uudessa-Guineassa asuvien korowaiden puumaja oli rakennettu dokumenttia varten. Kohtaus, jossa korowait muuttavat taloon asumaan, oli siten "tekaistu". BBC:n ja HS:n uutisissa on asiavirheitä. Ne toistavat ongelmallisia käsityksiä dokumenttielokuvien luonteesta sekä primitivistisiä stereotypioita korowaiden kaltaisista yhteiskunnista.

Vaikka sosiaalinen media on ollut keskuudessamme vasta hetken, meillä on jo monia käsityksiä siitä, millä tavalla sitä kuuluisi käyttää. Sosiaalinen media onkin hauska väylä kulttuurisen merkityksenannon tarkasteluun. Se on useimmille meistä arkipäiväinen, hyvin tuttu ja läheinen asia. Se kietoutuu ihmissuhteisiimme, työhömme sekä käsityksiimme siitä, millaisia ihmiset ovat. Lisäksi se on yhtä aikaa sekä erittäin globaali että vahvasti paikallisväriä ottava ilmiö. Millaisia eroja kulttuurien välinen vertailu paljastaa somen käytön tavoissamme?

A-klinikan johtava ylilääkäri Kaarlo Simojoki on Hesarissa ja Ylellä ollut huolissaan digilaitteiden ja erityisesti somen käytöstä. Kukapa ei toisinaan syyllistäisi itseään tai toisia liiasta netissä roikkumisesta, joka vie aikaa joltain arvokkaampana pidetyltä toiminnalta. Simojoki tosin menee hieman pidemmälle ja näkee netinkäytön itsekeskeisyyttä ruokkivana toimintana, joka voi olla riski koko yhteiskunnalle. Simojoen puheenvuorot ovat tärkeitä ja herättävät keskustelua, mutta samalla ne ovat esimerkki uuteen viestintämuotoon kohdistuvasta moraalisesta paniikista.

Yle uutisoi jokin aika sitten verkkokauppojen hyödyntämistä algoritmeista, jotka kykenevät ennakoimaan yksittäisten kuluttajien ostopäätöksiä. Algoritmien avulla mainontaa voidaan kohdentaa entisestään. Samaan aikaan ihmisten kulutuskäyttäytymisestä kerätään valtavan paljon dataa esimerkiksi erilaisten kanta-asiakaskorttien avulla. Myös esimerkiksi Google myy käyttäjätietoja muille yrityksille. Vaikka firmat toisinaan liikevoiton toivossa myyvät tietoja valtioille, useimmiten tiedonkeruun tavoitteena on toisinajattelijoiden vainoamisen sijasta näiden ideologian tuotteistaminen.