Peukuttamisen moraaliset vaarat

Markkinointi ja mainonta -lehden kolum­nis­saan toi­mit­ta­ja Ilkka Jauhiainen kritisoi Aku Louhimiestä siitä, että hän antoi Facebook-pro­fii­lis­saan tilaa louk­kaa­val­le puheelle. Päivitysten kom­men­teis­sa esi­tet­tiin louk­kauk­sia niitä näyt­te­li­jöi­tä kohtaan, jotka aset­tui­vat kri­ti­soi­maan Louhimiestä jul­ki­ses­ti A-studiossa 19. maa­lis­kuu­ta. Toimittaja Jauhiainen myös listaa jul­ki­suu­den hen­ki­löi­tä, jotka ovat peu­kut­ta­neet näitä Louhimiehen Facebook-päi­vi­tyk­siä.

Mitä mer­ki­tyk­siä nämä peu­ku­tuk­set tai tyk­käyk­set välit­tä­vät? Jauhiaisen mielestä ne ovat tuen merkki ja epäsuora hyväk­syn­tä sille louk­kaa­val­le kes­kus­te­lul­le, jota päi­vi­tys­ten yhtey­des­sä on käyty. Helsingin Sanomien toi­mit­ta­ja Taika Dahlbom kritisoi Jauhiaisen näkemystä omassa kolum­nis­saan. Dahlbomin kritiikin ydin on se, että peu­ku­tuk­set voivat tar­koit­taa mitä tahansa, joten niitä ei pitäisi edes yrittää tulkita.

Lingvistisen ant­ro­po­lo­gian tut­ki­mus­tie­don valossa HS:n Dahlbomin näkemys vaikuttaa eri­koi­sel­ta. Ensinnäkin, peukutus on vies­tin­tää, ja kuten kaikessa vies­tin­näs­sä, sen merkitys neu­vo­tel­laan vuo­ro­vai­ku­tuk­ses­sa. Tätä vuo­ro­vai­ku­tus­ta tapahtuu jat­ku­vas­ti. Tämäkin kirjoitus on osa sitä vies­tin­nän kier­to­kul­kua, jossa Louhimiehen kir­joi­tus­ten ja niiden peu­kut­ta­mi­sen mer­ki­tys­tä neu­vo­tel­laan. Kenelläkään ei ole yksi­noi­keut­ta viestin mer­ki­tyk­seen, vaikka usein näin pyritään väit­tä­mään. Merkitys rakentuu dia­lo­gis­sa.

Vuorovaikutuksen tutkimus on osoit­ta­nut, että ihmisillä on sisä­syn­tyi­nen taipumus pyrkiä lukemaan muiden inten­tioi­ta ja tavoi­tel­la yhteistä mer­ki­tys­tä vies­tin­näs­sään. Webb Keane vetää yhteen näitä tut­ki­mus­tu­lok­sia kir­jas­saan “Ethical Life”. Toki voi tehdä niin, että kiistää tämän tai­pu­muk­sen, tai pitää sitä moraa­li­ses­ti kysee­na­lai­se­na, kuten Dahlbom HS:n kolum­nis­saan tekee. Erityisesti Melanesiassa ja Polynesiassa on kult­tuu­re­ja, joissa toisten mie­len­liik­keil­lä spe­ku­loin­tia pidetään maut­to­ma­na. Tällaisen ajattelun taustalla ei ole kui­ten­kaan kyvyt­tö­myyt­tä ymmärtää toisen aikeita, vaan tie­tyn­lai­nen moraa­li­jär­jes­tel­mä, jossa halutaan korostaa ihmisten motiivien riip­pu­mat­to­muut­ta toisista.

Toinen vies­tin­nän keskeinen piirre, mitä Dahlbom ei vaikuta ymmär­tä­vän, on sen per­for­ma­tii­vi­set vai­ku­tuk­set. Tämä tar­koit­taa sitä, että puheet ja peu­ku­tuk­set ovat myös tekoja, jotka raken­ta­vat ihmisten iden­ti­teet­te­jä. Ratkaisevaa tässä on se, että pelkkä viestin sitee­raa­mi­nen – tai peukutus – luo uudelleen näitä vai­ku­tuk­sia, huo­li­mat­ta sitee­raa­jien tar­koi­tus­pe­ris­tä. Esimerkki tästä on Judith Butlerin tutkimat USA:n kor­keim­man oikeuden päätökset viha­ri­kok­sis­ta. Hän toteaa oikeuden päätösten tuottavan uutta viha­pu­het­ta, koska päätösten teksti tuottaa uudelleen alku­pe­räi­sen tilanteen trauman ja vihan.

Vaikka esim. HS uutisoi per­jan­tai­na 23. päivä, että Louhimies on pyytänyt tekojaan anteeksi Facebook-päi­vi­tyk­ses­sään, sitä hän ei tehnyt. Hän sanoi olevansa “ohjaajana epä­on­nis­tu­nut työil­ma­pii­rin luo­mi­ses­sa”, ja tun­te­van­sa “surua siitä, että kun­nioit­ta­ma­ni ja työni kannalta rat­kai­se­van tärkeät näyt­te­li­jät ovat kokeneet yhteis­työm­me niin ahdis­ta­va­na”. Päivityksellään Louhimies tuli luoneeksi tilan uhriensa louk­kaa­mi­seen. Kun joku peukuttaa tällaista viestiä, tuo peukutus on teko, jonka vai­ku­tuk­set tuottavat uudestaan lou­hi­mie­hiä ja lou­hi­mies­mäi­sen käytöksen uhreja.

  1. Butler, J. 1997. Excitable Speech: A Politics of the Performative.
  2. Keane, W. 2015. Ethical Life: Its Natural and Social Histories. 
  3. Tomlinson, M. & J. Millie 2017. The Monologic Imagination.

Kirjoittaja

Heikki Wilenius on antropologi, kouluttaja ja ohjelmoija, ja kuuluu Antroblogin toimituskuntaan. Hän tekee Helsingin yliopistossa väitöskirjaa jaavalaisesta paikallispolitiikasta.

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Kommentit

  • Olli Väänänen 25.3.2018 klo 10:57

    Dahlbomin kolum­nis­sa sitee­ra­taan Ylä-Anttilaa: ”Peukutin anteek­si­pyyn­töä ja halua osal­lis­tua mie­les­tä­ni melko avoimesti kes­kus­te­luun”. Kun peu­ku­tuk­sen, niin kuin kaiken muunkin vies­tin­nän merkitys raken­ne­taan vuo­ro­vai­ku­tuk­ses­sa, niin aina siinä kuitenkin tilaa jää vää­rin­kä­si­tyk­sil­le. Ovatko ne ihmiset, joihin Louhimiehen FB-päivitys meni täydestä, jotenkin huonoja tai epä­mo­raa­li­sia? Miten Louhimies olisi voinut kir­joit­taa päi­vi­tyk­sen­sä, jottei samalla olisi luonut tilaa uhriensa louk­kaa­mi­seen? Olisiko kysy­myk­ses­sä Catch-22?

    Vastaa
    • Heikki Wilenius 25.3.2018 klo 13:04

      Moi, ja kiitos kom­men­tis­ta. Yritin kir­joi­tuk­ses­sa­ni avata sellaista näkö­kul­maa, että vää­rin­kä­si­tys­ten kor­jaa­mi­nen on ihmisten vies­tin­nän sisään­ra­ken­net­tu omi­nai­suus. Miten tähän omi­nai­suu­teen suh­tau­du­taan, vaihtelee sitten eri kult­tuu­reis­sa ja kon­teks­teis­sa.

      Usein ihmisten moraali-intuitiot eivät ole kovin reflek­tii­vi­siä. Jälkikäteen sitten intuition mukaiseen toi­min­taan keksitään perus­te­lu­ja (ns. post-hoc ratio­na­liza­tions). Tästä on kir­joit­ta­nut esim. sosi­aa­lip­sy­ko­lo­gi Jonathan Haidt. Merja Ylä-Anttilan kommentti omasta peu­ku­tuk­ses­taan on minusta hyvä esimerkki täl­lai­ses­ta ratio­na­li­soin­nis­ta. Tokkopa hän sys­te­maat­ti­ses­ti analysoi nuo mie­len­liik­keen­sä ennen peuk­kui­ko­nin klik­kaus­ta – ihmis­mie­li ei toimi niin.

      En pidä Louhimiehen peu­kut­ta­jia huonoina ihmisinä – katson vain, että sosi­aa­li­sen median reak­tioi­ta­kin voidaan arvioida moraa­li­ses­ti. Ja jos joku argu­men­toi, että niitä ei pitäisi arvioida, sekin on moraa­li­nen kanta, jonka taustalla on yksi­lön­va­paut­ta korostava ihmis­kä­si­tys.

      Jos Louhimies olisi Facebookissa pyytänyt suoraan anteeksi, luulen että kom­men­teis­sa olisi ollut vähemmän uhrien syyt­tä­mis­tä. Tämä on tietysti aivan spe­ku­la­tii­vis­ta.

      Voi olla, että olet oikeassa Catch-22-tilanteen suhteen. Mitä tahansa Louhimies olisi sanonut, olisi toden­nä­köi­ses­ti luonut tilaa louk­kaa­val­le puheelle. Anteeksipyyntö ja kom­ment­tien estäminen olisi ollut uhrien kannalta parasta, mutta ilmei­ses­ti Louhimies ei osannut kum­paa­kaan, ainakaan siinä tilan­tees­sa.

      Vastaa

Lue myös nämä:

Valkoinen Suomi lauloi sisällissodan aikana, ja sen jälkeen, koti-ikävästä, “ryssistä” ja urheista Pohjanmaan miehistä. Niin sanotun uusisänmaallisen käänteen myötä valkoisen Suomen laulut ovat palanneet sekä virallisen Suomen seremonioihin että Youtube-videoihin. Niiden avulla kommentoidaan pikemminkin nykyaikaa kuin sodan kauhuja sadan vuoden takaa.

Deittailuun on aina liittynyt monia sosiaalisia sääntöjä: miten lähestyä toista, mistä saa puhua, mikä on noloa ja mikä ei. Mitä tapahtuu näille säännöille, kun siirrytään digitaaliseen maailmaan? Jos Googleen syöttää hakusanat ”deittailu ja sosiaalinen media”, on tulos varsin negatiivinen: artikkeleissa ja keskustelupalstoilla povataan romantiikan ja vakavien parisuhteiden häviämistä. Entisaikojen romanssien salaperäisyys on kadonnut sosiaalisen median myötä.