Peukuttamisen moraaliset vaarat

Markkinointi ja mainonta ‑lehden kolum­nis­saan toi­mit­ta­ja Ilkka Jauhiainen kritisoi Aku Louhimiestä siitä, että hän antoi Facebook-pro­fii­lis­saan tilaa louk­kaa­val­le puheelle. Päivitysten kom­men­teis­sa esi­tet­tiin louk­kauk­sia niitä näyt­te­li­jöi­tä kohtaan, jotka aset­tui­vat kri­ti­soi­maan Louhimiestä jul­ki­ses­ti A‑studiossa 19. maa­lis­kuu­ta. Toimittaja Jauhiainen myös listaa jul­ki­suu­den hen­ki­löi­tä, jotka ovat peu­kut­ta­neet näitä Louhimiehen Facebook-päivityksiä.

Mitä mer­ki­tyk­siä nämä peu­ku­tuk­set tai tyk­käyk­set välit­tä­vät? Jauhiaisen mielestä ne ovat tuen merkki ja epäsuora hyväk­syn­tä sille louk­kaa­val­le kes­kus­te­lul­le, jota päi­vi­tys­ten yhtey­des­sä on käyty. Helsingin Sanomien toi­mit­ta­ja Taika Dahlbom kritisoi Jauhiaisen näkemystä omassa kolum­nis­saan. Dahlbomin kritiikin ydin on se, että peu­ku­tuk­set voivat tar­koit­taa mitä tahansa, joten niitä ei pitäisi edes yrittää tulkita.

Lingvistisen ant­ro­po­lo­gian tut­ki­mus­tie­don valossa HS:n Dahlbomin näkemys vaikuttaa eri­koi­sel­ta. Ensinnäkin, peukutus on vies­tin­tää, ja kuten kaikessa vies­tin­näs­sä, sen merkitys neu­vo­tel­laan vuo­ro­vai­ku­tuk­ses­sa. Tätä vuo­ro­vai­ku­tus­ta tapahtuu jat­ku­vas­ti. Tämäkin kirjoitus on osa sitä vies­tin­nän kier­to­kul­kua, jossa Louhimiehen kir­joi­tus­ten ja niiden peu­kut­ta­mi­sen mer­ki­tys­tä neu­vo­tel­laan. Kenelläkään ei ole yksi­noi­keut­ta viestin mer­ki­tyk­seen, vaikka usein näin pyritään väit­tä­mään. Merkitys rakentuu dialogissa.

Vuorovaikutuksen tutkimus on osoit­ta­nut, että ihmisillä on sisä­syn­tyi­nen taipumus pyrkiä lukemaan muiden inten­tioi­ta ja tavoi­tel­la yhteistä mer­ki­tys­tä vies­tin­näs­sään. Webb Keane vetää yhteen näitä tut­ki­mus­tu­lok­sia kir­jas­saan “Ethical Life”. Toki voi tehdä niin, että kiistää tämän tai­pu­muk­sen, tai pitää sitä moraa­li­ses­ti kysee­na­lai­se­na, kuten Dahlbom HS:n kolum­nis­saan tekee. Erityisesti Melanesiassa ja Polynesiassa on kult­tuu­re­ja, joissa toisten mie­len­liik­keil­lä spe­ku­loin­tia pidetään maut­to­ma­na. Tällaisen ajattelun taustalla ei ole kui­ten­kaan kyvyt­tö­myyt­tä ymmärtää toisen aikeita, vaan tie­tyn­lai­nen moraa­li­jär­jes­tel­mä, jossa halutaan korostaa ihmisten motiivien riip­pu­mat­to­muut­ta toisista.

Toinen vies­tin­nän keskeinen piirre, mitä Dahlbom ei vaikuta ymmär­tä­vän, on sen per­for­ma­tii­vi­set vai­ku­tuk­set. Tämä tar­koit­taa sitä, että puheet ja peu­ku­tuk­set ovat myös tekoja, jotka raken­ta­vat ihmisten iden­ti­teet­te­jä. Ratkaisevaa tässä on se, että pelkkä viestin sitee­raa­mi­nen – tai peukutus – luo uudelleen näitä vai­ku­tuk­sia, huo­li­mat­ta sitee­raa­jien tar­koi­tus­pe­ris­tä. Esimerkki tästä on Judith Butlerin tutkimat USA:n kor­keim­man oikeuden päätökset viha­ri­kok­sis­ta. Hän toteaa oikeuden päätösten tuottavan uutta viha­pu­het­ta, koska päätösten teksti tuottaa uudelleen alku­pe­räi­sen tilanteen trauman ja vihan.

Vaikka esim. HS uutisoi per­jan­tai­na 23. päivä, että Louhimies on pyytänyt tekojaan anteeksi Facebook-päi­vi­tyk­ses­sään, sitä hän ei tehnyt. Hän sanoi olevansa “ohjaajana epä­on­nis­tu­nut työil­ma­pii­rin luo­mi­ses­sa”, ja tun­te­van­sa “surua siitä, että kun­nioit­ta­ma­ni ja työni kannalta rat­kai­se­van tärkeät näyt­te­li­jät ovat kokeneet yhteis­työm­me niin ahdis­ta­va­na”. Päivityksellään Louhimies tuli luoneeksi tilan uhriensa louk­kaa­mi­seen. Kun joku peukuttaa tällaista viestiä, tuo peukutus on teko, jonka vai­ku­tuk­set tuottavat uudestaan lou­hi­mie­hiä ja lou­hi­mies­mäi­sen käytöksen uhreja.

  1. Butler, J. 1997. Excitable Speech: A Politics of the Performative.
  2. Keane, W. 2015. Ethical Life: Its Natural and Social Histories. 
  3. Tomlinson, M. & J. Millie 2017. The Monologic Imagination.

Kirjoittaja

Heikki Wilenius on antropologi, kouluttaja ja ohjelmoija, ja kuuluu AntroBlogin toimituskuntaan. Hänen väitöskirjansa käsitteli jaavalaista paikallispolitiikkaa. Tällä hetkellä hän tekee postdoc-tutkimusta valtionmuodostuksesta ja luonnonvarojen käytöstä Kalimantanin saarella Indonesiassa.

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Kommentit

  • Olli Väänänen 25.3.2018 klo 10:57

    Dahlbomin kolum­nis­sa sitee­ra­taan Ylä-Anttilaa: ”Peukutin anteek­si­pyyn­töä ja halua osal­lis­tua mie­les­tä­ni melko avoimesti kes­kus­te­luun”. Kun peu­ku­tuk­sen, niin kuin kaiken muunkin vies­tin­nän merkitys raken­ne­taan vuo­ro­vai­ku­tuk­ses­sa, niin aina siinä kuitenkin tilaa jää vää­rin­kä­si­tyk­sil­le. Ovatko ne ihmiset, joihin Louhimiehen FB-päivitys meni täydestä, jotenkin huonoja tai epä­mo­raa­li­sia? Miten Louhimies olisi voinut kir­joit­taa päi­vi­tyk­sen­sä, jottei samalla olisi luonut tilaa uhriensa louk­kaa­mi­seen? Olisiko kysy­myk­ses­sä Catch-22?

    Vastaa
    • Heikki Wilenius 25.3.2018 klo 13:04

      Moi, ja kiitos kom­men­tis­ta. Yritin kir­joi­tuk­ses­sa­ni avata sellaista näkö­kul­maa, että vää­rin­kä­si­tys­ten kor­jaa­mi­nen on ihmisten vies­tin­nän sisään­ra­ken­net­tu omi­nai­suus. Miten tähän omi­nai­suu­teen suh­tau­du­taan, vaihtelee sitten eri kult­tuu­reis­sa ja konteksteissa.

      Usein ihmisten moraali-intuitiot eivät ole kovin reflek­tii­vi­siä. Jälkikäteen sitten intuition mukaiseen toi­min­taan keksitään perus­te­lu­ja (ns. post-hoc ratio­na­liza­tions). Tästä on kir­joit­ta­nut esim. sosi­aa­lip­sy­ko­lo­gi Jonathan Haidt. Merja Ylä-Anttilan kommentti omasta peu­ku­tuk­ses­taan on minusta hyvä esimerkki täl­lai­ses­ta ratio­na­li­soin­nis­ta. Tokkopa hän sys­te­maat­ti­ses­ti analysoi nuo mie­len­liik­keen­sä ennen peuk­kui­ko­nin klik­kaus­ta – ihmis­mie­li ei toimi niin.

      En pidä Louhimiehen peu­kut­ta­jia huonoina ihmisinä – katson vain, että sosi­aa­li­sen median reak­tioi­ta­kin voidaan arvioida moraa­li­ses­ti. Ja jos joku argu­men­toi, että niitä ei pitäisi arvioida, sekin on moraa­li­nen kanta, jonka taustalla on yksi­lön­va­paut­ta korostava ihmiskäsitys.

      Jos Louhimies olisi Facebookissa pyytänyt suoraan anteeksi, luulen että kom­men­teis­sa olisi ollut vähemmän uhrien syyt­tä­mis­tä. Tämä on tietysti aivan spekulatiivista.

      Voi olla, että olet oikeassa Catch-22-tilanteen suhteen. Mitä tahansa Louhimies olisi sanonut, olisi toden­nä­köi­ses­ti luonut tilaa louk­kaa­val­le puheelle. Anteeksipyyntö ja kom­ment­tien estäminen olisi ollut uhrien kannalta parasta, mutta ilmei­ses­ti Louhimies ei osannut kum­paa­kaan, ainakaan siinä tilanteessa.

      Vastaa

Lue myös nämä: