Onko usko yksilön vai valtion asia?

Turvapaikanhakijoiden kään­ty­mi­nen kris­ti­nus­koon puhuttaa jälleen. HS:n artikkeli 4.3. pohti, käy­te­tään­kö kään­ty­mis­tä val­heel­li­se­na apu­kei­no­na tur­va­paik­kaa hakiessa ja ovatko tukijoita kastavien vapaiden seu­ra­kun­tien motiivit puhtaita.

Uskonnollisen vakau­muk­sen viral­li­nen var­mis­ta­mi­nen on ongel­mal­lis­ta. Heikki Wilenius kirjoitti meille aiemmin usko­ne­lä­män muotojen kult­tuu­ri­ses­ta vaih­te­lus­ta. Irakilaisen “aito usko” ei vält­tä­mät­tä näytä samalta kuin Suomessa kasvaneen. Sitä, mikä uskon­nos­sa on tärkeää ja aitoa, ei kaik­kial­la nähdä samalla tavalla.

Kristityksi kään­ty­mis­tä voi tur­va­paik­ka­ky­sy­myk­sis­sä ajatella saman­kal­tai­se­na argu­ment­ti­na kuin homo­sek­su­aa­li­suut­ta. Molemmista saatetaan hakijan läh­tö­maas­sa rangaista ankarasti, ja siten ne voivat toimia tur­va­paik­kaa puol­ta­vi­na tekijöinä. Niitä yhdistää myös se, että sekä sek­su­aa­li­suus että usko nähdään Suomessa yleensä yksi­tyi­s­asioi­na, jotka eivät kuulu valtiolle. Esimerkiksi Migri ei omien sanojensa mukaan saisi vaatia tur­va­pai­kan­ha­ki­joil­ta kuvauksia sek­sie­lä­män yksi­tyis­koh­dis­ta.

Entä miten on uskonnon suhteen? Pyrkiikö Suomi olemaan sekulaari oikeus­val­tio vai oikeaus­koi­suut­ta testaava teokratia? Onko uskonto yksi­tyis­asia vai ei? Sekularismi tar­koit­taa pel­kis­te­tys­ti sitä, että valtio ja kirkko erotetaan toi­sis­taan. Kuten uskon­to­so­sio­lo­gi Jose Casanova on todennut, seku­laa­ris­sa valtiossa yksilöä pyydetään pitämään uskon­nol­li­set iden­ti­teet­tin­sä ja tapansa piilossa, jotta ne eivät häi­rit­si­si modernin Euroopan elämää. Turvapaikanhakijan kohdalla asetelma kääntyy pää­lael­leen.

Uskonnonvapauslain mukaan ”jokai­sel­la on oikeus päättää uskon­nol­li­ses­ta ase­mas­taan liit­ty­mäl­lä sel­lai­seen uskon­nol­li­seen yhdys­kun­taan, joka hyväksyy hänet jäse­nek­seen”Kristityksi ei siis tulla omalla ilmoi­tuk­sel­la; on lii­tyt­tä­vä uskon­nol­li­seen yhteisöön. HS:n jutussa vapaiden suuntien seu­ra­kun­nat kertovat pyr­ki­vän­sä seulomaan tur­va­pai­kan­ha­ki­jois­ta esiin ne henkilöt, joille Jeesus todella on sydämen asia. Mutta ihmisen sydämeen ei ole helppoa nähdä. Kristinuskon hel­lun­tai­lai­set ja karis­maat­ti­set suun­tauk­set pai­not­ta­vat lisäksi nime­no­maan hen­ki­lö­koh­tais­ta jumal­suh­det­ta. Kyse ei ole seu­ra­kun­nan tapah­tu­miin osal­lis­tu­mi­ses­ta tai ritu­aa­lien oikeasta seu­raa­mi­ses­ta, vaan koke­muk­sel­li­ses­ta uskosta. Tämä taas rakentuu hyvinkin eri tavoin riippuen henkilön kult­tuu­ri­ses­ta taustasta.

Turvapaikanhakijoiden kohdalla koros­te­taan yhteis­kun­taan integroi­tu­mi­sen tärkeyttä. Integraation epä­on­nis­tu­mi­seen liittyy monia uhkia. Paikalliseen hal­lit­se­vaan uskoon kään­ty­mi­nen ei kui­ten­kaan näyttäydy posi­tii­vi­se­na ilmaisuna halusta omaksua suo­ma­lai­nen kulttuuri, vaan herättää epäi­lyk­siä epä­ai­tou­des­ta. Samaan aikaan kan­ta­suo­ma­lais­ten kris­til­li­syyt­tä arvioi­daan eri mit­ta­puul­la: “Usko hiipuu niiltäkin, jotka vielä kuuluvat kirkkoon. Suomalaisista alle neljännes uskoo Jumalaan, vaikka kirkkoon vielä kuuluukin 73 pro­sent­tia.” (HS 5.3.) Tämä tar­koit­taa valtavaa määrää ihmisiä, joiden kohdalla kris­til­li­syys on uskon­nol­li­sen ins­ti­tuu­tion auto­maat­tis­ta jäse­nyyt­tä, jolla ei ole mitään tekemistä sen kanssa, uskooko ihminen ja onko usko “aitoa”.

Pelkkä tapa­kris­ti­tyk­si kään­ty­mi­nen taas saattaa muualla riittää jopa kuo­le­man­tuo­mioon.

Kirjoittaja

Ninnu Koskenalho on AntroBlogin toinen päätoimittaja ja perustaja, ja valtiotieteiden maisteri sosiaali- ja kulttuuriantropologiasta. Ninnu työskentelee antropologian popularisoinnin lisäksi tiedeviestinnän parissa myös muissa kuvioissa, ja pohtii mieluusti avaruusmatkailua, historiaa ja ihmismielen notkeutta.

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Lue myös nämä:

Helsingin yliopiston teologinen tiedekunta aloitti tänä syksynä ensimmäistä kertaa historiansa aikana islamilaisen teologian opetuksen. Uuteen lehtorin virkaan astui pitkän tutkijan uran tehnyt uskontoantropologi Mulki Al-Sharmani. Tässä haastattelussa hän kertoo monivaiheisen uratarinansa.

Espoon hiippakunnan piispanvaalissa ehdolla oleva Juhani Holma pitää erikoisena toivetta, että miehet jättäytyisivät pois kisasta ja antaisivat tilaa edes yhdelle naiselle kirkon ylimmässä johdossa. Holma paheksuu myös sitä, että viimeaikaisissa piispanvaaleissa joidenkin äänestyskäyttäytymisen on ratkaissut kysymys samaa sukupuolta olevien parien mahdollisesta vihkimisestä, jota Holma itse ei kannata. Holman ’globaaliksi’ väittämä yksiavioinen, heteroseksuaalinen avioliittoihanne on kuitenkin syntynyt tietyssä kulttuurisessa, historiallisessa ja uskonnollisessa kontekstissa – samoin kuin muutkin ihanteet ja käytänteet.