Onko usko yksilön vai valtion asia?

Turvapaikanhakijoiden kään­ty­mi­nen kris­ti­nus­koon puhuttaa jälleen. HS:n artikkeli 4.3. pohti, käy­te­tään­kö kään­ty­mis­tä val­heel­li­se­na apu­kei­no­na tur­va­paik­kaa hakiessa ja ovatko tukijoita kastavien vapaiden seu­ra­kun­tien motiivit puhtaita.

Uskonnollisen vakau­muk­sen viral­li­nen var­mis­ta­mi­nen on ongel­mal­lis­ta. Heikki Wilenius kirjoitti meille aiemmin usko­ne­lä­män muotojen kult­tuu­ri­ses­ta vaih­te­lus­ta. Irakilaisen “aito usko” ei vält­tä­mät­tä näytä samalta kuin Suomessa kasvaneen. Sitä, mikä uskon­nos­sa on tärkeää ja aitoa, ei kaik­kial­la nähdä samalla tavalla.

Kristityksi kään­ty­mis­tä voi tur­va­paik­ka­ky­sy­myk­sis­sä ajatella saman­kal­tai­se­na argu­ment­ti­na kuin homo­sek­su­aa­li­suut­ta. Molemmista saatetaan hakijan läh­tö­maas­sa rangaista ankarasti, ja siten ne voivat toimia tur­va­paik­kaa puol­ta­vi­na tekijöinä. Niitä yhdistää myös se, että sekä sek­su­aa­li­suus että usko nähdään Suomessa yleensä yksi­tyi­s­asioi­na, jotka eivät kuulu valtiolle. Esimerkiksi Migri ei omien sanojensa mukaan saisi vaatia tur­va­pai­kan­ha­ki­joil­ta kuvauksia sek­sie­lä­män yksi­tyis­koh­dis­ta.

Entä miten on uskonnon suhteen? Pyrkiikö Suomi olemaan sekulaari oikeus­val­tio vai oikeaus­koi­suut­ta testaava teokratia? Onko uskonto yksi­tyis­asia vai ei? Sekularismi tar­koit­taa pel­kis­te­tys­ti sitä, että valtio ja kirkko erotetaan toi­sis­taan. Kuten uskon­to­so­sio­lo­gi Jose Casanova on todennut, seku­laa­ris­sa valtiossa yksilöä pyydetään pitämään uskon­nol­li­set iden­ti­teet­tin­sä ja tapansa piilossa, jotta ne eivät häi­rit­si­si modernin Euroopan elämää. Turvapaikanhakijan kohdalla asetelma kääntyy pää­lael­leen.

Uskonnonvapauslain mukaan ”jokai­sel­la on oikeus päättää uskon­nol­li­ses­ta ase­mas­taan liit­ty­mäl­lä sel­lai­seen uskon­nol­li­seen yhdys­kun­taan, joka hyväksyy hänet jäse­nek­seen”Kristityksi ei siis tulla omalla ilmoi­tuk­sel­la; on lii­tyt­tä­vä uskon­nol­li­seen yhteisöön. HS:n jutussa vapaiden suuntien seu­ra­kun­nat kertovat pyr­ki­vän­sä seulomaan tur­va­pai­kan­ha­ki­jois­ta esiin ne henkilöt, joille Jeesus todella on sydämen asia. Mutta ihmisen sydämeen ei ole helppoa nähdä. Kristinuskon hel­lun­tai­lai­set ja karis­maat­ti­set suun­tauk­set pai­not­ta­vat lisäksi nime­no­maan hen­ki­lö­koh­tais­ta jumal­suh­det­ta. Kyse ei ole seu­ra­kun­nan tapah­tu­miin osal­lis­tu­mi­ses­ta tai ritu­aa­lien oikeasta seu­raa­mi­ses­ta, vaan koke­muk­sel­li­ses­ta uskosta. Tämä taas rakentuu hyvinkin eri tavoin riippuen henkilön kult­tuu­ri­ses­ta taustasta.

Turvapaikanhakijoiden kohdalla koros­te­taan yhteis­kun­taan integroi­tu­mi­sen tärkeyttä. Integraation epä­on­nis­tu­mi­seen liittyy monia uhkia. Paikalliseen hal­lit­se­vaan uskoon kään­ty­mi­nen ei kui­ten­kaan näyttäydy posi­tii­vi­se­na ilmaisuna halusta omaksua suo­ma­lai­nen kulttuuri, vaan herättää epäi­lyk­siä epä­ai­tou­des­ta. Samaan aikaan kan­ta­suo­ma­lais­ten kris­til­li­syyt­tä arvioi­daan eri mit­ta­puul­la: “Usko hiipuu niiltäkin, jotka vielä kuuluvat kirkkoon. Suomalaisista alle neljännes uskoo Jumalaan, vaikka kirkkoon vielä kuuluukin 73 pro­sent­tia.” (HS 5.3.) Tämä tar­koit­taa valtavaa määrää ihmisiä, joiden kohdalla kris­til­li­syys on uskon­nol­li­sen ins­ti­tuu­tion auto­maat­tis­ta jäse­nyyt­tä, jolla ei ole mitään tekemistä sen kanssa, uskooko ihminen ja onko usko “aitoa”.

Pelkkä tapa­kris­ti­tyk­si kään­ty­mi­nen taas saattaa muualla riittää jopa kuo­le­man­tuo­mioon.

Kirjoittaja

Ninnu Koskenalho on AntroBlogin toinen päätoimittaja ja perustaja, ja valtiotieteiden maisteri sosiaali- ja kulttuuriantropologiasta. Ninnu työskentelee Helsingin yliopistolla Crosslocations-tutkimushankkeen projektikoordinaattorina sekä tiedeviestinnän konsulttitehtävissä, ja pohtii mieluusti avaruusmatkailua ja ihmismielen notkeutta.

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Lue myös nämä:

Pahimmat skenaariot koronaviruksen etenemisestä Indonesiassa eivät toistaiseksi ole toteutuneet. Toukokuun lopulla päättyi muslimien paastokuukausi ramadan, mikä tavallisesti tarkoittaa hyvin vilkasta, juhlien ja tapaamisten sävyttämää aikaa. Tänä vuonna tilanne on kuitenkin toinen: sekä poliittiset että uskonnolliset johtajat pyytävät kansalaisia pysymään kotona.

Ortodoksijuutalaisissa yhteisöissä eruv on symbolinen raja. Sen sisäpuolella saa tehdä sapattina muuten kiellettyjä asioita, kuten kantaa tavaroita tai työntää lastenvaunuja. Laajentaessaan kodin piiriä julkiseen tilaan eruv tuo samalla esiin sapattisääntöjen noudattamista koskevat neuvottelut, mikä on kiinnostavana sivujuonteena Netflixin tuoreessa Unorthodox-sarjassa.

Olen islamiin erikoistunut uskontopsykologi ja tutkin työkseni sitä, mikä rooli uskonnolla on muslimien elämässä. Uskovan omat elämänkokemukset vaikuttavat paljon siihen, mitä islamilaiset perinteet merkitsevät hänelle. Entä mitä islam merkitsee minulle henkilökohtaisesti, sen tutkijana?