Kansalaisaloitteet edustuksellisen demokratian riesana

Kansalaisaloitteiden teko tuli Suomessa mah­dol­li­sek­si vuonna 2012. Lain mukaan kan­sa­lais­aloi­te käsi­tel­lään edus­kun­nas­sa, mikäli se kerää puolen vuoden aikana vähintään 50 000 kan­nat­ta­jaa. Suomen kan­sa­lais­aloi­te­jär­jes­tel­mä on herät­tä­nyt mie­len­kiin­toa myös muissa maissa.

Kansalaisaloitteita on tehty hyvin eri­lai­sis­ta aiheista. On vaadittu esi­mer­kik­si tur­kis­tar­hauk­sen kiel­tä­mis­täpankkien kan­sal­lis­ta­mis­ta, kan­na­bik­sen vapaut­ta­mis­ta ja pak­ko­ruot­sis­ta luo­pu­mis­ta. Yhteensä kan­sa­lais­aloit­tei­ta on tehty satoja. Eduskunnan käsit­te­lyyn niistä on siirtynyt noin pari­kym­men­tä.

Toistaiseksi yhteensä vain kolme kan­sa­lais­aloi­tet­ta on kerännyt yli 100 000 kan­nat­ta­jaa. Kaksi näistä koski tasa-arvoista avio­liit­to­la­kia ja kolmas vaati työt­tö­myys­tur­van aktii­vi­mal­lin perumista. Kun aktii­vi­mal­lia vas­tus­ta­nut kan­sa­lais­aloi­te keräsi nopeassa ajassa yli 100 000 kan­nat­ta­jaa, heräsi Suomessa jon­kin­lais­ta kes­kus­te­lua siitä, onko kan­sa­lais­aloit­tei­den kan­na­tus­ra­ja jopa liian matala. Poliittiset päättäjät kokivat ongel­mal­li­sek­si, että kan­sa­lai­set voivat koti­soh­vil­taan käsin kysee­na­lais­taa tehtyjä päätöksiä ja kipeitä leik­kauk­sia.

Edustuksellista demo­kra­ti­aa oikeu­te­taan kansan tahdolla. Tämän reto­rii­kan taustalta paljastuu kuitenkin eli­tis­ti­sem­pi ajat­te­lu­ta­pa, jossa kansaa ei haluta häi­rit­se­mään pää­tök­sen­te­koa – ei ainakaan tärkeissä taloutta kos­ke­vis­sa kysy­myk­sis­sä. On oireel­lis­ta, että kysymys kan­sa­lais­aloit­tei­den lii­al­li­ses­ta help­pou­des­ta heräsi juuri silloin, kun kan­sa­lais­aloit­teen avulla yri­tet­tiin torjua huono-osaisiin koh­dis­tu­via leik­kauk­sia. Vallitsevan libe­ra­lis­ti­sen ideo­lo­gian varjoissa vaikuttaa poli­to­lo­gi Leo Straussin kautta aina Platonin filo­so­fi­aan joh­det­ta­vis­sa oleva ajat­te­lu­ta­pa, jossa puhe demo­kra­tias­ta nähdään lähinnä val­lan­pi­tä­jien kyynisenä valheena.

Antropologi Begona Aretxaga on puhunut demo­kra­tias­ta fetissinä. Yhtäältä demo­kra­ti­aa tavoi­tel­laan lähes pak­ko­miel­teen omaisesti, sillä yhteis­kun­ta­jär­jes­tel­män demo­kraat­ti­suus nähdään tienä onneen. Toisaalta, kun val­lit­se­va yhteis­kun­ta­jär­jes­tel­mä nimetään demo­kraat­ti­sek­si, sen epä­de­mo­kraat­ti­set, pater­na­lis­ti­set ja sortavat piirteet unohtuvat. Näin demo­kra­tias­ta tulee val­lit­se­vaa jär­jes­tys­tä oikeut­ta­va puhetapa, jonka varjossa kan­sa­lai­siin voidaan kohdistaa valvontaa ja val­lan­käyt­töä.

Aretxagan oma tut­ki­mus­kent­tä on 1980-luvun Espanja, jossa Francon dik­ta­tuu­rin jälkeinen val­tio­ko­neis­to pyrki esit­tä­mään itsensä demo­kra­tia­na. Samaan aikaan maassa oli edelleen poliit­tis­ta väki­val­taa ja dik­ta­tuu­ril­le ominaisia kan­sa­lais­ten oikeuksia polkevia käy­tän­tö­jä. Nykypäivän Suomea ei tie­ten­kään voi suoraan verrata 80-luvun Espanjaan, mutta myös Suomessa on havait­ta­vis­sa hieman saman­suun­tai­nen jännite.

Juhlapuheissa demo­kra­ti­aa ja kan­san­val­taa arvos­te­taan. Myös koulujen historian ope­tuk­ses­sa koros­te­taan sitä, miten Suomessa otettiin käyttöön yleinen ja yhtä­läi­nen äänioi­keus ensim­mäi­se­nä Euroopan maana vuonna 1906. Samaan aikaan ihmisten lii­al­li­set vai­ku­tus­mah­dol­li­suu­det nähdään uhkana. Suomalaisen hal­lin­to­ko­neis­ton ei onneksi tarvitse vastata tähän uhkaan väki­val­loin — riittää, että kan­sa­lais­aloit­tei­den tekoa hieman vai­keu­te­taan.

Kirjoittaja

Juuso Koponen on valtiotieteiden maisteri ja antropologi, joka valmistelee väitöskirjaa huono-osaisuudesta ja kolmannen sektorin tarjoamasta ruoka-avusta. Juusoa kiinnostavia tutkimuksellisia teemoja ovat huono-osaisuus ja eriarvoisuus, yhteiskuntaluokat, hyväntekeväisyys, talouden antropologinen tutkimus, diskurssianalyysi ja ideologiakritiikki.

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Lue myös nämä:

Espoon hiippakunnan piispanvaalissa ehdolla oleva Juhani Holma pitää erikoisena toivetta, että miehet jättäytyisivät pois kisasta ja antaisivat tilaa edes yhdelle naiselle kirkon ylimmässä johdossa. Holma paheksuu myös sitä, että viimeaikaisissa piispanvaaleissa joidenkin äänestyskäyttäytymisen on ratkaissut kysymys samaa sukupuolta olevien parien mahdollisesta vihkimisestä, jota Holma itse ei kannata. Holman ’globaaliksi’ väittämä yksiavioinen, heteroseksuaalinen avioliittoihanne on kuitenkin syntynyt tietyssä kulttuurisessa, historiallisessa ja uskonnollisessa kontekstissa – samoin kuin muutkin ihanteet ja käytänteet.

Tanskan hallituksen on uutisoitu päättäneen laittaa “ghetoiksi” ja “rinnakkaistodellisuuksiksi” kutsumillaan alueilla asuvat lapset jo yksivuotiaana päiväkotiin vähintään 25 viikkotunniksi. Tällaisten termien käyttöä Saksassa analysoineet tutkijat ovat todenneet niiden herättävän voimakkaita negatiivisia assosiaatioita. Niiden käytön seurauksena alueeseen, ja ennen kaikkea sen asukkaisiin, kohdistuu sosiaalista stigmatisointia ja eriarvoistavaa politiikkaa, mikä voi johtaa syrjintään ja palveluiden katoamiseen alueelta.