Työkentällä: Ihmiset kulttuuripolitiikan keskiöön

Minkä tai­de­näyt­te­lyn näit viimeksi? Nostiko konsertti ihon kanan­li­hal­le? Jäitkö teatterin penkkiin ihmet­te­le­mään, mitä ihmettä juuri näyt­tä­möl­lä näit? Taide ei sanonnan mukaan tunne rajoja – vaan taitaapa tuntea sittenkin. Suomessa kult­tuu­ri­po­li­tii­kal­la ohjataan luovan kentän mah­dol­li­suuk­sia tarjota taide- ja kult­tuu­ri­ko­ke­muk­sia. Ilman valtion, kuntien ja apurahoja myön­tä­vien ins­ti­tuu­tioi­den rahoi­tus­ta taide-elämykset jäisivät ehkä kokematta.

Kuten muutkin poli­tii­kan sektorit, myös kult­tuu­ri­po­li­tiik­ka hakee jat­ku­vas­ti muotoaan. Välillä leikataan ja jär­jes­tel­lään uudelleen. Kulttuuripolitiikan raken­tei­ta, ongelmia ja kehi­tys­koh­tia tutkitaan muun muassa Cuporella, joka on kult­tuu­ri­po­li­tii­kan tut­ki­mus­kes­kus. Se tuottaa tietoa esi­mer­kik­si pää­tök­sen­teon tar­pei­siin sekä toimii itse kes­kus­te­lun avaajana.

AntroBlogin työ­elä­mä­toi­mi­tus­ta kiinnosti kuulla lisää luovan kenttämme ohjaa­mi­ses­ta. Kävimme haas­tat­te­le­mas­sa Cuporen pro­jek­ti­tut­ki­jaa ja ant­ro­po­lo­gi Sirene Karria ja kysyimme, mil­lais­ten kysy­mys­ten kanssa kult­tuu­ri­po­li­tii­kan tut­ki­muk­ses­sa painitaan.

Päättäväisenä sattuman kyydissä

Antropologi Sirene Karri työ­huo­neel­laan. Kuva: Marjatta Kuisma

Aurinko häikäisee, kun saavun maa­lis­kui­seen Pitkänsillan rantaan Helsingin Hakaniemessä. Oikea rappu voi kuulemma olla vähän hankala löytää. Löytyy kuitenkin. Hissillä kuu­den­teen. Sirene tulee avaamaan Cuporen toimiston oven ja tervehtii hymyillen. Hän on jän­nit­tä­nyt haas­tat­te­lua jo hieman aamulla. Neuvotteluhuoneen ikkunasta avautuu näkymä Kaisaniemenlahdelle. Juttelu meinaa siirtyä haas­tat­te­luai­hei­siin ennen kuin ehdimme edes istua kunnolla alas. Asiaan siis.

Haastateltavani nau­res­ke­lee itsekin, miten kaikki tuntuu tapah­tu­neen vahin­gos­sa ja sat­tu­mal­ta. Lapsena Sirene haaveili paleon­to­lo­gin urasta – siis din­osau­rus­ten luiden kai­ve­lus­ta. Parisuhde vei kuitenkin aikoinaan Hämeenlinnasta Ouluun ja opis­ke­lua­lan oli löy­dyt­tä­vä Oulun yli­opis­tos­ta. Jälkeenpäin aja­tel­tu­na kult­tuu­riant­ro­po­lo­gia oli ihan luon­nol­li­nen ala­va­lin­ta Sirenelle, jota on aina kiehtonut, miksi ihmiset toimivat niin kuin toimivat.

Sattuma ei ole kui­ten­kaan osunut Sirenenkään kohdalle ilman, että sitä on koput­ta­nut itse olalle. Etsiessään har­joit­te­lu­paik­kaa hän, kuten niin moni kor­kea­kou­luo­pis­ke­li­ja, selasi työil­moi­tus­si­vu­ja tur­hau­tu­mi­seen asti ja kävi haas­tat­te­luis­sa, jotka eivät johtaneet mihinkään. Lopulta Sirene törmäsi ohimennen Cuporen nimeen, otti selvää mistä on kyse, pyysi päästä har­joit­te­luun ja sai kuin saikin har­joit­te­lu­paik­kan­sa reilu kaksi vuotta sitten. Elämä sattuman kanssa on vaatinut ennen kaikkea epä­var­muu­den sie­to­ky­kyä ja rohkeutta:

”Kun sä et valmistu mihinkään tiettyyn ammattiin, niin sun on pakko tehdä itsellesi se työpaikka. Kukaan ei sano sulle, mitä sä voisit tällä tehdä. Mieti missä haluaisit olla töissä, käy pis­tä­mäs­sä jalka oven väliin ja sano että moi mä tulen tänne töihin, mulla olisi tällaista osaamista, te tar­vit­set­te mua. Koska ant­ro­po­lo­ge­ja tarvitaan joka paikassa, missä tarvitaan ymmär­rys­tä ihmisistä.”

Harjoittelun jälkeen Sirene teki Cuporelle Oulusta käsin tut­ki­musa­vus­ta­jan töitä, kunnes val­mis­tu­mi­sen aikoihin vuosi sitten häntä pyy­det­tiin pro­jek­ti­tut­ki­jak­si Helsingin toi­mis­tol­le. Hän vastaa huvit­tu­nee­na kysy­myk­seen siitä, mitä ajattelee työl­lis­ty­mis­po­lus­taan:

”Jaa. Mä olen tullut pikkasen metsästä tuolta. Mä en ole tiennyt kult­tuu­ri­po­li­tii­kas­ta mitään. En olisi ikinä kuvi­tel­lut että mä tutkisin niin sanotusti kor­kea­kult­tuu­ria. Mä ajattelin, että mä haluan enemmän tehdä sovel­ta­vaa ant­ro­po­lo­gi­aa yri­tys­maa­il­mas­sa tai jär­jes­tös­sä. Et ei musta tule tutkijaa.”

Sattuma on ollut kuitenkin hyvä liit­to­lai­nen. Luonteeltaan jär­jes­tel­mäl­li­nen haas­tel­ta­va on huomannut, että itseoh­jau­tu­va tutkijan työ ja monessa pro­jek­tis­sa yhtä aikaa hää­rää­mi­nen sopivat hänelle paremmin kuin hyvin. Myöskään pomostaan ja Cuporen rennosta ilma­pii­ris­tä hänellä ei ole kuin kehut­ta­vaa.

Tutkimusta taiteilijoiden toimeentulosta, tasa-arvosta ja elämästä

Kuten kaik­kial­la, myös kult­tuu­ri­po­li­tii­kas­sa puhutaan paljon rahasta. Kulttuurilaitokset eivät pyöri ilman rahoi­tus­ta, ja tai­tei­li­ja­kin on ammatti, josta pitäisi saada riit­tä­väs­ti palkkaa. Muutoin ei ole taidetta, josta vaikka vaikuttua ja voi­maan­tua. Taide- ja kult­tuu­ri­ken­tän rahoi­tus­ta pitäisi siis kehittää niin, että se vastaisi paremmin tämän ja huomisen päivän tarpeita. Kukaan vain ei ihan tiedä miten. Siksi kult­tuu­ri­po­li­tii­kan tut­ki­muk­sel­le on tilausta.

Opetus- ja kult­tuu­ri­mi­nis­te­riö onkin tilannut Cuporelta tut­ki­mus­ta pää­tös­ten­sä tueksi muun muassa tai­tei­li­joi­den toi­meen­tu­loon liittyen. Suomalaisen taide- ja tai­tei­li­ja­po­li­tii­kan rakenteet, koko­nais­ku­va ja eri­tyi­syy­det ‑hank­kees­sa sel­vi­te­tään, mitkä asiat tukevat tai estävät tai­tei­li­joi­den toi­meen­tu­loa ja työl­lis­ty­mis­tä eri tai­tee­na­loil­la. Valmiita vas­tauk­sia on aika vähän. Joskus edes perus­tie­toa ei löydy valmiiksi pures­kel­tu­na, vaikka yri­tet­täi­siin selvittää niinkin yksin­ker­tais­ta asiaa kuin tai­tei­li­joi­den luku­mää­rää kullakin tai­tee­na­lal­la. Sirene myöntää, että tut­ki­jan­huo­nees­sa hakataan välillä päätä seinään:

”Haasteena on se, ettei kukaan muu koskaan ennen ole tehnyt sellaista tut­ki­mus­ta, että sel­vi­te­tään tai­tee­na­lo­jen rakenteet. Se on sellainen suo. Haasteet johtuu ulko­puo­li­sis­ta teki­jöis­tä, kun haluaisi kaivaa tietoja. Että tossa on vaikka toi järjestö ja mä haluaisin tietää paljon siellä on jäseniä. Sen sijaan että se olisi helposti saa­ta­vil­la, mulla on ehkä jossain joku sellainen nimilista, josta puuttuu kolmasosa.”

Sirenen työs­ken­te­lys­sä läh­tö­koh­ta on kuitenkin, että kaikki asiat voidaan ratkaista. Koulutustausta on opettanut ongel­man­rat­kai­su­ky­kyä ja luovuutta keksiä, mitä reittejä pitkin vas­tauk­set löytyvät.

Vaikka välillä tulee revittyä hiuksia, etenkin oikeu­den­mu­kai­suus- ja tasa-arvo­ky­sy­myk­set tuntuvat ruokkivan Sirenen innos­tus­ta. Hänelle kult­tuu­ri­po­li­tii­kas­sa on ennen kaikkea kyse ihmisten elannosta ja elämästä. Siihen liittyvät myös moni­kult­tuu­ri­suus­ky­sy­myk­set. Sirene onkin puhunut itselleen paikan esi­mer­kik­si Avaus-hank­kees­ta, jossa sel­vi­te­tään ja edis­te­tään ulko­maa­lais­syn­tyis­ten mah­dol­li­suuk­sia työl­lis­tyä suo­ma­lai­sel­la taide- ja kult­tuu­ri­ken­täl­lä:

”Me ei olla tasa-arvoi­ses­sa asemassa, jos muualta tulleiden tai­tei­li­joi­den edessä on kymmenen askelmaa enemmän kun muiden tai­tei­li­joi­den. Pitäisi olla niin, että kaikki lähetään samalta viivalta, että mennään sitten kanssa oikeasti taide edellä esi­mer­kik­si näissä rahoi­tus­pää­tök­sis­sä.”

Sirene arvioi, että kie­li­ky­sy­myk­set saattavat esi­mer­kik­si hidastaa työl­lis­ty­mis­tä. Kun apurahan jakajat lupaavat mennä taide edellä, rahoi­tus­pää­tök­siin ei pitäisi kui­ten­kaan vaikuttaa kieli sen enempää kuin nimi tai suku­puo­li­kaan – vain taiteen laatu ja hakemus. Joskus lop­pu­tu­los on kuitenkin toinen.

Henkilökohtainen missio: antropologiaa kulttuuripolitiikalle!

Välillä Sirenestä tuntuu, ettei kult­tuu­ri­po­liit­ti­ses­sa pää­tök­sen­teos­sa ole kos­ke­tus­ta ihmisten todel­li­seen elämään. Päästessään puhumaan ant­ro­po­lo­gi­sen lähes­ty­mis­ta­van mah­dol­li­suuk­sis­ta alalla Sirene pääsee vauhtiin ja puhetahti nopeutuu:

”Lähdetään sieltä ruo­hon­juu­ri­ta­sol­ta. Se on just kaikista tärkein asia, mitä mä koitan aina täälläkin huudella, että kun käsi­tel­lään poli­tiik­kaa ja pää­tök­sen­te­koa, että muis­te­taan ne muu­ra­hai­set siellä kanssa. Koska se pää­tök­sen­te­ko koskee niitä yksilöitä ja ihmisiä. Jos me ei tiedetä, mitä vaikka nämä tai­tei­li­jat on mieltä tästä asiasta, niin eihän tässä ole mitään järkeä, koska ne päätökset koskee just heitä.”

ethan-hu-590309-unsplash

Hän on ainoa ant­ro­po­lo­gi Cuporella, joten alan metodit — kuten osal­lis­tu­va havain­noin­ti — ovat muille jotain ihan uutta. Kollegat ovat olleet kuitenkin hyvin kiin­nos­tu­nei­ta uusista mah­dol­li­suuk­sis­ta. Sirene kertoo, että pomo on ostanut jopa ant­ro­po­lo­gi­sia näkö­kul­mia esit­te­le­vän kirjan ja lukenut sitä innois­saan. Uusi lähes­ty­mis­ta­pa on myös otettu Sirenen innos­ta­ma­na käyttöön kahdessa pro­jek­tis­sa, joista toinen on Avaus. Siinä mennään kult­tuu­ri­lai­tok­siin paikan päälle havain­noi­maan ja haas­tat­te­le­maan. Näin ulko­maa­lais­syn­tyis­ten työl­lis­ty­mi­ses­tä saadaan selville asioita, joita tilastot eivät kerro.

Sirene huo­maut­taa, että tilas­tol­lis­ta ja laa­dul­lis­ta tut­ki­mus­ta tarvitaan toki molempia. Ne vastaavat eri kysy­myk­siin. Ilman näky­väm­pää ruo­hon­juu­ri­ta­son tar­kas­te­lua yksilön ääni kuitenkin hukkuu poliit­ti­ses­ta pää­tök­sen­teos­ta. Siksi Sirene on ottanut hen­ki­lö­koh­tai­sek­si pro­jek­tik­seen kehittää Cuporea ja liittää ant­ro­po­lo­gi­set metodit osaksi sen toimintaa – siis tuoda ant­ro­po­lo­gian kult­tuu­ri­po­li­tii­kan tut­ki­muk­seen. Se inspiroi juuri nyt, vähintään yhtä paljon kuin kevät.

Taidetta ja kulttuuria kenelle?

Palataan hetkeksi vielä alkuun ja teatterin penkille. Keitä istuu ympä­ril­lä­si? Vai oletko itse yksi niistä, jota ei kat­so­mos­ta löydä? Saavutettavuuden, osal­li­suu­den ja osal­lis­tu­mi­sen kysy­myk­set ovat puhut­ta­neet pitkään taide- ja kult­tuu­ri­ken­täl­lä – niin Cuporessa kuin esi­mer­kik­si nykyi­sis­sä Opetus- ja kult­tuu­ri­mi­nis­te­riön stra­te­gi­sis­sa tavoit­teis­sa. Huomio siirtyy tai­teen­te­ki­jäs­tä vas­taa­not­ta­jaan. Pyrkimys ainakin on kohti demo­kraat­ti­sem­paa kulttuuri- ja tai­de­kent­tää. Sirenelle kysymys on vas­taa­not­ta­jan roolista on hyvin selkeä:

”Taide on ihmi­soi­keus. Suomikin on alle­kir­joit­ta­nut ihmi­soi­keus­ar­tiklan, jonka mukaan taide kuuluu kaikille. Taide kuuluu vangeille ja se kuuluu mie­len­ter­veys­kun­tou­tu­jil­le. Se kuuluu kaikille.”

Se, miten kult­tuu­ri­tar­jon­ta onnistuu käy­tän­nös­sä tavoit­ta­maan ja puhut­te­le­maan moni­nai­sia ylei­sö­jään, on tietysti vaikeampi kysymys. Kaikille tunne-elämykset, oival­luk­set tai esi­mer­kik­si ren­tou­tu­mi­nen eivät löydy vaikkapa teat­te­ris­ta. Joku lainaa mie­luum­min dekkarin kir­jas­tos­ta, toinen osal­lis­tuu tai­de­te­ra­pi­aan ja kol­man­nel­le näyt­te­lys­sä käyminen on ennen kaikkea yhtei­söl­lis­tä ajan­vie­tet­tä ystävien kanssa. Sitten on niitä, joita taide ja kult­tuu­ri­tar­jon­ta ei tavoita lai­sin­kaan.

Erilaisia sisältöjä ja osal­lis­tu­mi­sen tapoja on epäi­le­mät­tä tuettava — mutta miten voimme tietää, mitä ihmiset tar­vit­se­vat ja mikä taide- tai kult­tuu­ri­ko­ke­muk­ses­sa oikeas­taan on mer­ki­tyk­sel­lis­tä vas­taa­not­ta­jal­leen?

Mennään Cuporen toiseen hank­kee­seen, jossa ant­ro­po­lo­gi­nen lähes­ty­mis­ta­pa on otettu käyttöön. Espoon kaupungin tilaa­mas­sa kak­si­vuo­ti­ses­sa EspooCult -hank­kees­sa tutkitaan yleisesti kaupungin kult­tuu­ri­pal­ve­lui­ta ja ‑profiilia. Sirenen rooli hank­kees­sa on yrittää ymmärtää vas­taa­not­ta­jien koke­muk­sia:

”Siihen sopii hirveen hyvin ant­ro­po­lo­gi­nen näkökulma, että millaisia kult­tuu­rin­käyt­tä­jiä espoo­lai­set on. Siinä lähdetään just sieltä ruo­hon­juu­ri­ta­sol­ta. Tarkoitus on tehdä osal­lis­tu­vaa havain­noin­tia esi­mer­kik­si eri kir­jas­tos­sa ja haas­ta­tel­la kult­tuu­ri­pal­ve­lu­jen käyttäjiä.”

Vaikka ant­ro­po­lo­gi­nen lähes­ty­mis­ta­pa on otettu hyvin vastaan Cuporella, Sirene toivoisi, että se saisi vielä enemmän jalan­si­jaa useam­mas­sa­kin pro­jek­tis­sa ja pääsisi pois sivu­roo­lis­taan. Mikäli kult­tuu­ri­po­li­tii­kan kentällä halutaan saada vielä paremmin niin tai­tei­li­joi­den, vas­taa­not­ta­jien kuin muiden kult­tuu­ri­toi­mi­joi­den äänet kuuluviin, se on epäi­le­mät­tä oikea suunta.

Haastattelu alkaa olla ohi. Päällimmäisenä mielessä ilah­dut­taa, että ihmis­läh­töi­nen lähes­ty­mis­ta­pa on saanut lisää tilaa ja mää­rä­tie­toi­sen puo­les­ta­pu­hu­jan kult­tuu­ri­po­li­tii­kan tut­ki­muk­sen kentällä. Töitä sen eteen on toki vielä paljon tehtävänä. Keskustelumme aikana kevät­mai­se­ma ikkunassa on ottanut taka­pak­kia. Lunta tulee vaa­ka­ta­sos­sa. Sirenenkin pitäisi astua ulos tuiskuun ja lähteä tekemään omia haas­tat­te­lu­jaan.

Niin. Päättäväisesti vain sitäkin tuulta päin.

Kirjoittaja

Marjatta Kuisma on valtiotieteiden kandidaatti ja antropologian maisteriopiskelija Helsingin yliopistossa. Tällä hetkellä hän työskentelee projektitutkijana Kulttuuripolitiikan tutkimuskeskus Cuporella, jossa hän tutkii muun muassa yleisten kirjastojen muuttuvia merkityksiä ja roolia osana kunnan kulttuuripalveluita. Marjattaa kiinnostavat erityisesti soveltava tutkimus ja monitieteiset lähestymistavat.

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Lue myös nämä:

Aktivisti ja yrittäjä, vuorovaikutus- ja mindfulness-kouluttaja, antropologi ja ihmislähtöinen tekijä. Elina Kauppila on kirjoittanut kasvatusoppaita kiireisille, vetänyt vuorovaikutuskursseja vanhemmille ja toimii vapaa-ajallaan ilmastotoimia vaativan Elokapina-liikkeen joukoissa. Työkentällä-haastattelussa hän kertoo urastaan hyvinvointialalla.

Havainnot maapallon resurssien rajallisuudesta sekä epätasaisesta jakautumisesta haastavat talouskasvupakkoa, mikä kannustaa miettimään talousajattelua uudestaan. Vaikka joidenkin kasvukriitikoiden mukaan talouden pohdinta kuuluu kaikille, kaikkien kokemuksen huomioiminen ei ole itsestäänselvyys. Tulokulmia-kolumnissa tutkija Eeva Houtbeckers kertoo, mitä annettavaa antropologialla on kasvutalouden jälkeiselle ajalle.

Työkentällä-haastattelussa kuulemme tällä kertaa Aalto-yliopiston markkinoinnin vierailijaprofessori Eric Arnouldia. Arnouldin tie Suomeen käy monen eurooppalaisen ja yhdysvaltalaisen yliopiston kautta. Hänellä on myös pitkä työhistoria kehitysantropologina Länsi-Afrikassa.