Onko sinullakin outo naapuri?

Suomessa ker­rot­tiin vielä 1900-luvun alussa ihmisten ja peikkojen kans­sa­käy­mi­ses­tä. Peikot asuivat suurten kal­lioi­den sisällä ja olivat tun­ne­tus­ti hankalia naa­pu­rei­ta. Ne saat­toi­vat tulla sotkemaan ja rikkomaan paikkoja ja pääs­tä­mään karjan vapaaksi.

Peikkoasumuksista kuultiin välillä ääniä, kuten epä­vi­reis­tä laulua, lasten par­ku­mis­ta tai kan­gas­pui­den kolinaa. Joskus sisältä huu­del­tiin ohi­kul­ke­vil­le ihmisille tai hei­tet­tiin kiviä.

Kurittomia peik­ko­lap­sia saa­tet­tiin vaihtaa salaa ihmis­lap­siin. Vaihdokkaasta pääsi eroon koh­te­le­mal­la sitä niin huonosti, että peikkoja alkoi säälittää ja ne vaih­toi­vat lapsen takaisin. Peikot saat­toi­vat myös hou­ku­tel­la tai kaapata ihmisiä vie­raak­seen. Ne tar­jo­si­vat her­kul­li­sen näköistä ruokaa, joka paljastui siu­nat­taes­sa syö­mä­kel­vot­to­mak­si: leipä kiveksi, keitto sam­ma­leik­si ja makkarat käär­meik­si.

Peikot tulivat usein lai­naa­maan oudoilla nimillä kut­su­mi­aan tavaroita, joita ne eivät koskaan palaut­ta­neet. Lainaksi saa­tet­tiin pyytää höm­pän­tömp­pää (peru­na­nui­ja) tai viipsun vaap­su­tin­ta (seula). Joidenkin suo­men­kie­len sanojen, kuten hila­vit­ku­tin ja höl­kyn­köl­kyn, kerrotaan olevan peräisin peikkojen kielestä.

Yliluonnollisten olentojen kerrotaan muu­al­la­kin maa­il­mas­sa puhuvan kielellä jota ihmiset eivät ymmärrä. Kieli tekee olen­nois­ta rat­kai­se­vas­ti erilaisia kuin ihmiset, ja peikot edus­ta­vat­kin ”toista”, vierasta versiota omasta todel­li­suu­des­ta ja kult­tuu­ris­ta.

Peikkojen läsnäolon on ymmär­ret­ty liittyvän moniin poik­keuk­sel­li­siin ilmiöihin. Esimerkiksi lapset, joiden kehitys ei edennyt totutusti, seli­tet­tiin peik­ko­vaih­dok­kai­na. Tarinat hei­jas­te­le­vat aina aikansa ihmi­syh­tei­sön koke­muk­sia ja elin­pii­riä, ja peikot ovat sittemmin saaneet erilaisia muotoja suo­ma­lai­ses­sa ker­to­mus­pe­rin­tees­sä ja kir­jal­li­suu­des­sa.

  1. Merja Leppälahti 2012: Vahvaa väkeä
  2. Lauri Simonsuuri 2005 (1950): Kansa tarinoi

Kirjoittaja

Emmi Huhtaniemi, VTM, on sosiaali- ja kulttuuriantropologi Helsingin yliopistosta. Hän tarkasteli pro gradu -työssään maya-kalenterin loppuun liittynyttä uushenkisyyttä Meksikossa rituaalin ja magian näkökulmista. Emmiä kiinnostavat erityisesti inhimillisen kokemuksen rakentuminen ja tietoisuuden antropologia.

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Lue myös nämä:

Intialle kuuluvalla Pohjois-Sentinelin saarella asuva kansa on päässyt otsikoihin saarella luvatta vierailleen yhdysvaltalaisen lähetyssaarnaajan tapon vuoksi. Pohjois-Sentinelin asukkaat kuuluvat maailman yhä harvemmaksi käyviin populaatioihin, jotka eivät ole jatkuvissa läheisissä vuorovaikutussuhteissa muiden ihmisryhmien kanssa. Uutisointi aiheesta on korostanut saarelaisten eristäytyneisyyttä ja “alkukantaisuutta”.

Ilmastonmuutos on luonnontieteellinen tosiasia. Se on elämäntapojemme ja kulttuuristen valintojemme tuote, jonka vaikutukset myös muokkaavat sosiaalista todellisuutta ja kulttuuria. Lisäksi tapamme käsitteellistää ilmastonmuutosta ja etsiä ratkaisuja ilmaston lämpenemiseen ovat kulttuurisesti jäsentyneitä.