Onko sinullakin outo naapuri?

Suomessa ker­rot­tiin vielä 1900-luvun alussa ihmisten ja peikkojen kans­sa­käy­mi­ses­tä. Peikot asuivat suurten kal­lioi­den sisällä ja olivat tun­ne­tus­ti hankalia naa­pu­rei­ta. Ne saat­toi­vat tulla sotkemaan ja rikkomaan paikkoja ja pääs­tä­mään karjan vapaaksi.

Peikkoasumuksista kuultiin välillä ääniä, kuten epä­vi­reis­tä laulua, lasten par­ku­mis­ta tai kan­gas­pui­den kolinaa. Joskus sisältä huu­del­tiin ohi­kul­ke­vil­le ihmisille tai hei­tet­tiin kiviä.

Kurittomia peik­ko­lap­sia saa­tet­tiin vaihtaa salaa ihmis­lap­siin. Vaihdokkaasta pääsi eroon koh­te­le­mal­la sitä niin huonosti, että peikkoja alkoi säälittää ja ne vaih­toi­vat lapsen takaisin. Peikot saat­toi­vat myös hou­ku­tel­la tai kaapata ihmisiä vie­raak­seen. Ne tar­jo­si­vat her­kul­li­sen näköistä ruokaa, joka paljastui siu­nat­taes­sa syö­mä­kel­vot­to­mak­si: leipä kiveksi, keitto sam­ma­leik­si ja makkarat käär­meik­si.

Peikot tulivat usein lai­naa­maan oudoilla nimillä kut­su­mi­aan tavaroita, joita ne eivät koskaan palaut­ta­neet. Lainaksi saa­tet­tiin pyytää höm­pän­tömp­pää (peru­na­nui­ja) tai viipsun vaap­su­tin­ta (seula). Joidenkin suo­men­kie­len sanojen, kuten hila­vit­ku­tin ja höl­kyn­köl­kyn, kerrotaan olevan peräisin peikkojen kielestä.

Yliluonnollisten olentojen kerrotaan muu­al­la­kin maa­il­mas­sa puhuvan kielellä jota ihmiset eivät ymmärrä. Kieli tekee olen­nois­ta rat­kai­se­vas­ti erilaisia kuin ihmiset, ja peikot edus­ta­vat­kin ”toista”, vierasta versiota omasta todel­li­suu­des­ta ja kult­tuu­ris­ta.

Peikkojen läsnäolon on ymmär­ret­ty liittyvän moniin poik­keuk­sel­li­siin ilmiöihin. Esimerkiksi lapset, joiden kehitys ei edennyt totutusti, seli­tet­tiin peik­ko­vaih­dok­kai­na. Tarinat hei­jas­te­le­vat aina aikansa ihmi­syh­tei­sön koke­muk­sia ja elin­pii­riä, ja peikot ovat sittemmin saaneet erilaisia muotoja suo­ma­lai­ses­sa ker­to­mus­pe­rin­tees­sä ja kir­jal­li­suu­des­sa.

  1. Merja Leppälahti 2012: Vahvaa väkeä
  2. Lauri Simonsuuri 2005 (1950): Kansa tarinoi

Kirjoittaja

Emmi Huhtaniemi, VTM, on sosiaali- ja kulttuuriantropologi Helsingin yliopistosta. Hän tarkasteli pro gradu -työssään maya-kalenterin loppuun liittynyttä uushenkisyyttä Meksikossa rituaalin ja magian näkökulmista. Emmiä kiinnostavat erityisesti inhimillisen kokemuksen rakentuminen ja tietoisuuden antropologia.

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Lue myös nämä:

Aktivisti ja yrittäjä, vuorovaikutus- ja mindfulness-kouluttaja, antropologi ja ihmislähtöinen tekijä. Elina Kauppila on kirjoittanut kasvatusoppaita kiireisille, vetänyt vuorovaikutuskursseja vanhemmille ja toimii vapaa-ajallaan ilmastotoimia vaativan Elokapina-liikkeen joukoissa. Työkentällä-haastattelussa hän kertoo urastaan hyvinvointialalla.

Taikauskon olemassaolo hämmentää vuosikymmenestä toiseen. Miksi enteisiin ja amuletteihin turvaudutaan edelleen, tutkimustiedosta ja koulutuksesta huolimatta? Perinteiset uskomukset, onnen varmistelu ja maagiset yhteydet saavat voimansa intuitiosta, sosiaalisuudesta ja tunteista. Kaikkia toimiamme ei ensisijaisesti ohjaa tieto.

Havainnot maapallon resurssien rajallisuudesta sekä epätasaisesta jakautumisesta haastavat talouskasvupakkoa, mikä kannustaa miettimään talousajattelua uudestaan. Vaikka joidenkin kasvukriitikoiden mukaan talouden pohdinta kuuluu kaikille, kaikkien kokemuksen huomioiminen ei ole itsestäänselvyys. Tulokulmia-kolumnissa tutkija Eeva Houtbeckers kertoo, mitä annettavaa antropologialla on kasvutalouden jälkeiselle ajalle.