Onko sinullakin outo naapuri?

Suomessa ker­rot­tiin vielä 1900-luvun alussa ihmisten ja peikkojen kans­sa­käy­mi­ses­tä. Peikot asuivat suurten kal­lioi­den sisällä ja olivat tun­ne­tus­ti hankalia naa­pu­rei­ta. Ne saat­toi­vat tulla sotkemaan ja rikkomaan paikkoja ja pääs­tä­mään karjan vapaaksi.

Peikkoasumuksista kuultiin välillä ääniä, kuten epä­vi­reis­tä laulua, lasten par­ku­mis­ta tai kan­gas­pui­den kolinaa. Joskus sisältä huu­del­tiin ohi­kul­ke­vil­le ihmisille tai hei­tet­tiin kiviä.

Kurittomia peik­ko­lap­sia saa­tet­tiin vaihtaa salaa ihmis­lap­siin. Vaihdokkaasta pääsi eroon koh­te­le­mal­la sitä niin huonosti, että peikkoja alkoi säälittää ja ne vaih­toi­vat lapsen takaisin. Peikot saat­toi­vat myös hou­ku­tel­la tai kaapata ihmisiä vie­raak­seen. Ne tar­jo­si­vat her­kul­li­sen näköistä ruokaa, joka paljastui siu­nat­taes­sa syö­mä­kel­vot­to­mak­si: leipä kiveksi, keitto sam­ma­leik­si ja makkarat käär­meik­si.

Peikot tulivat usein lai­naa­maan oudoilla nimillä kut­su­mi­aan tavaroita, joita ne eivät koskaan palaut­ta­neet. Lainaksi saa­tet­tiin pyytää höm­pän­tömp­pää (peru­na­nui­ja) tai viipsun vaap­su­tin­ta (seula). Joidenkin suo­men­kie­len sanojen, kuten hila­vit­ku­tin ja höl­kyn­köl­kyn, kerrotaan olevan peräisin peikkojen kielestä.

Yliluonnollisten olentojen kerrotaan muu­al­la­kin maa­il­mas­sa puhuvan kielellä jota ihmiset eivät ymmärrä. Kieli tekee olen­nois­ta rat­kai­se­vas­ti erilaisia kuin ihmiset, ja peikot edus­ta­vat­kin ”toista”, vierasta versiota omasta todel­li­suu­des­ta ja kult­tuu­ris­ta.

Peikkojen läsnäolon on ymmär­ret­ty liittyvän moniin poik­keuk­sel­li­siin ilmiöihin. Esimerkiksi lapset, joiden kehitys ei edennyt totutusti, seli­tet­tiin peik­ko­vaih­dok­kai­na. Tarinat hei­jas­te­le­vat aina aikansa ihmi­syh­tei­sön koke­muk­sia ja elin­pii­riä, ja peikot ovat sittemmin saaneet erilaisia muotoja suo­ma­lai­ses­sa ker­to­mus­pe­rin­tees­sä ja kir­jal­li­suu­des­sa.

  1. Merja Leppälahti 2012: Vahvaa väkeä
  2. Lauri Simonsuuri 2005 (1950): Kansa tarinoi

Kirjoittaja

Emmi Huhtaniemi, VTM, on sosiaali- ja kulttuuriantropologi Helsingin yliopistosta. Hän tarkasteli pro gradu -työssään maya-kalenterin loppuun liittynyttä uushenkisyyttä Meksikossa rituaalin ja magian näkökulmista. Emmiä kiinnostavat erityisesti inhimillisen kokemuksen rakentuminen ja tietoisuuden antropologia.

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Lue myös nämä:

Intialle kuuluvalla Pohjois-Sentinelin saarella asuva kansa on päässyt otsikoihin saarella luvatta vierailleen yhdysvaltalaisen lähetyssaarnaajan tapon vuoksi. Pohjois-Sentinelin asukkaat kuuluvat maailman yhä harvemmaksi käyviin populaatioihin, jotka eivät ole jatkuvissa läheisissä vuorovaikutussuhteissa muiden ihmisryhmien kanssa. Uutisointi aiheesta on korostanut saarelaisten eristäytyneisyyttä ja “alkukantaisuutta”.