Kuka saa määritellä avaruuden käytöskoodin?

Astrobiologi Kirsi Lehto kir­joit­taa Ylellä, että avaruuden elämän koh­taa­mi­seen pitää varautua jo ennen kuin sellaista löydetään. Mutta miten?

Kulttuuriset kate­go­riat ohjaavat ajat­te­luam­me ava­ruu­des­ta mah­dol­li­ses­ti löytyvien elä­män­muo­to­jen suhteen. Ne ohjaavat myös käsi­tyk­siäm­me siitä, miten näitä elä­män­muo­to­ja olisi sopivaa kohdella. Avaruusantropologia pyrkii tuomaan näitä kate­go­rioi­ta näkyviksi. Ihmiskunnan maan­pääl­li­sen val­loi­tus­his­to­rian valossa voidaan esittää valis­tu­nut arvio siitä, että tähän on polttava tarve.

Kulttuurin kiis­tä­mi­nen joltakin ryhmältä on klassinen toi­seut­ta­mi­sen keino, jonka avulla riistoa ja sortoa oikeu­te­taan. Ylen jutussa sitee­rat­tu filosofi Kelly C. Smith on tullut ehdot­ta­neek­si juuri tämän mallin viemistä ulkoa­va­ruu­teen: “vieraiden elä­män­muo­to­jen tär­keim­mäk­si mit­ta­rik­si otet­tai­siin tie­toi­suus, yhtei­söl­li­syys ja kulttuuri”. Olennot jaet­tai­siin kolmeen ryhmään: kanssamme yhden­ver­tai­set olennot, joilla on omaa kult­tuu­ria; moni­mut­kai­set mutta kult­tuu­rit­to­mat eläimet, jotka rin­nas­tui­si­vat kotie­läi­miin; ja “tie­dos­ta­mat­to­mat” eliöt, joita saisi käyttää vapaasti hyväksi.

Smithin jaottelu pohjaa van­hen­tu­nei­siin käsi­tyk­siin. Nykytiedon valossa ainakin kaikilla nisäk­käil­lä on yhteisöjä ja kult­tuu­re­ja, ja ymmär­ryk­sem­me esi­mer­kik­si mere­ne­lä­vien, liskojen ja lintujen sosi­aa­li­ses­ta elämästä ja älyk­kyy­des­tä on täysin kesken. Aivan uusien elä­män­muo­to­jen kohdalla tie­toi­suu­den, yhtei­söl­li­syy­den ja kult­tuu­rin arvioi­mi­sen olisi syytä pohjata mah­dol­li­sim­man laajaan ymmär­ryk­seen siitä, miten monella tavalla näitä näen­näi­sen itses­tään­sel­viä kate­go­rioi­ta voidaan tällä yhdel­lä­kin pla­nee­tal­la hahmottaa.

Lehto kysee­na­lais­taa­kin Smithin “maan­pääl­lis­ten moraa­li­koo­dien” viemisen ava­ruu­teen. Minkään elävien olentojen vapaa hyväk­si­käyt­tö ei edes tällä pla­nee­tal­la ole yleisesti hyväk­syt­tyä: esi­mer­kik­si Intian jai­na­lai­set pyrkivät vält­tä­mään jopa pie­nim­pien olentojen tahatonta tap­pa­mis­ta, lakaisten ötökät edeltään kadulla.

Ihmiskunta ei tois­tai­sek­si ole toimiva, yhte­näi­nen joukko edes nimel­li­ses­ti. Avaruudesta puhuessa sisäryhmä-ulkoryhmä -jaottelu kuitenkin siirtyy tasolle, jossa Telluksen asukit ovat “meitä” ja avaruuden vieraat älyk­kyy­det “heitä”. Lehdon perään­kuu­lut­ta­ma avaruuden käy­tös­koo­di olisikin ihmis­kun­nan yhteinen etiketti toisten koh­taa­mi­seen. Jos tämä koodi kir­joi­tet­tai­siin ylös nyt, se pohjaisi vahvasti euroa­me­rik­ka­lai­siin moraa­li­kä­si­tyk­siin ja arvoihin.

Jotta voisimme jonain päivänä suunnata ava­ruu­teen yhtenä ihmis­kun­ta­na, olisi syytä lähteä raken­ta­maan oikeasti aitoa yhte­näi­syyt­tä ja inklusii­vi­suut­ta nyt heti. Vieraiden elä­män­muo­to­jen — varsinkin älyk­käi­den sel­lais­ten — koh­taa­mi­nen olisi ravi­sut­ta­va kään­ne­koh­ta ihmis­kun­nan his­to­rias­sa. Yhtenäisyyden puute sen edessä tuottaisi luul­ta­vas­ti kaikkea muuta kuin har­mo­nis­ta maan­pääl­lis­tä elämää.

Avaruuden val­loi­tuk­sem­me ei ole vielä edes lap­sen­ken­gis­sään, mutta siihen liittyviä kysy­myk­siä on syytä käsitellä jo nyt — eikä ainoas­taan täh­tien­vä­li­sen tule­vai­suu­den vuoksi. Monet näistä kysy­myk­sis­tä valot­ta­vat ymmär­rys­täm­me elä­män­muo­to­jen kirjosta tällä pla­nee­tal­la. Ne tuovat myös näkyväksi sitä, ketkä kaikki lasketaan mukaan ihmi­syy­des­sä arvok­kaak­si tul­kit­ta­vien kult­tuu­ris­ten, moraa­lis­ten, älyl­lis­ten ja tai­teel­lis­ten tuotosten teki­jöi­hin.

Kirjoittaja

Ninnu Koskenalho on AntroBlogin toinen päätoimittaja ja perustaja, ja valtiotieteiden maisteri sosiaali- ja kulttuuriantropologiasta. Ninnu työskentelee antropologian popularisoinnin lisäksi tiedeviestinnän parissa myös muissa kuvioissa, ja pohtii mieluusti avaruusmatkailua, historiaa ja ihmismielen notkeutta.

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Kommentit

  • Anni Teppo 2.5.2018 klo 17:24

    Erittäin mie­len­kiin­toi­nen näkökulma asiaan! Itsekin olen sitä mieltä, että ava­ruu­des­ta hyvin toden­nä­köi­ses­ti löytyy erilaisia elä­män­muo­to­ja. Varsinkin älykkäitä olentoja löy­det­täes­sä olisi hyvä olla jo valmiina ajatuksia liittyen kans­sa­käy­mi­seen heidän kanssaan.

    Tuot esille, kuinka ns. avaruuden käy­tös­koo­din poh­ti­mi­nen voisi auttaa meitä ymmär­tä­mään paremmin myös oman pla­neet­tam­me olentoja ja erilaisia arvoja, moraa­liam­me. Olen tästä täysin samaa mieltä! Aina löytyy paran­net­ta­vaa, niin ihmisten kuin eläin­ten­kin kohtelun parissa, ja katseen suun­taa­mi­nen vie­raa­seen ava­ruu­teen voisi ehkä auttaa. Kenties saisimme itsel­lem­me uusia näkö­kul­mia, kun vie­raan­nu­tam­me aja­tuk­sem­me omalta pla­nee­tal­tam­me.

    Vastaa
    • Ninnu Koskenalho 2.5.2018 klo 17:30

      Moi Anni, kiitos kom­men­tis­ta! Keskinäisten eri­mie­li­syyk­siem­me määrää, kun­nioi­tuk­sen ja ystä­väl­li­syy­den puutetta kat­sel­les­sa tuntuu välillä mah­dot­to­mal­ta, että voisimme kokea pla­ne­taa­ris­ta soli­daa­ri­suut­ta… mutta olen itse toisaalta aika toiveikas sen suhteen, miten paljon hyötyä ihmis­la­jia niin voi­mal­li­ses­ti lei­maa­vas­ta mie­li­ku­vi­tuk­ses­ta voi olla! Vaikka ava­ruus­seik­kai­lut ovatkin tois­tai­sek­si enemmän haikailua ja unel­moin­tia kuin mitään muuta, näen ne poten­ti­aa­li­ses­ti hirveän hyö­dyl­li­si­nä unelmina. Here’s hoping :)

      Vastaa

Lue myös nämä:

Jos ihminen kuolee avaruudessa, mitä tapahtuu ruumiille? Hautauskäytäntöjen oikea, kulttuurin mukainen noudattaminen on kaikkialla maailmassa hyvin tärkeää. Avaruudessa tapahtuvan kuoleman käsittelylle ei kuitenkaan vielä ole protokollaa. Suunnitelmissa oleva miehitetty lento Marsiin ja vielä villimmät visiot muiden planeettojen asuttamisesta pakottavat etsimään ratkaisua avaruudessa syntyvien ruumiiden ongelmaan.

1960-luvun alussa ihmiskunta astui avaruusaikaan. Avaruus oli modernisaation ja teknologisen edistysuskon symboli ja kosmonautit, avaruuden valloittajat, uusia huimapäisiä neuvostoihmisiä. Vastalaskeutuneen kosmonautti Juri Gagarinin harteille kasattiin melkoinen rooli. Laskeuduttuaan hän oli jo huippuunsa treenattu esiintyjä, jonka tehtävänä oli kiertää ympäri maailmaa. Avaruuteen hän ei enää lentänyt. Se ei ollut tarpeen, sillä valtionjohdolle lennon suurin merkitys ei ollut avaruudessa vaan maan päällä: se oli osoitus siitä, että sosialistinen maailmanjärjestelmä toimi.

A-klinikan johtava ylilääkäri Kaarlo Simojoki on Hesarissa ja Ylellä ollut huolissaan digilaitteiden ja erityisesti somen käytöstä. Kukapa ei toisinaan syyllistäisi itseään tai toisia liiasta netissä roikkumisesta, joka vie aikaa joltain arvokkaampana pidetyltä toiminnalta. Simojoki tosin menee hieman pidemmälle ja näkee netinkäytön itsekeskeisyyttä ruokkivana toimintana, joka voi olla riski koko yhteiskunnalle. Simojoen puheenvuorot ovat tärkeitä ja herättävät keskustelua, mutta samalla ne ovat esimerkki uuteen viestintämuotoon kohdistuvasta moraalisesta paniikista.