Ihmisille on luontevaa elää useammassa todellisuudessa yhtä aikaa. Käsin kosketeltavan todellisuuden lisäksi elämme usein myös jollain toisella todellisuuden alueella – niitä voi kutsua muodikkaasti lisätyksi todellisuudeksi. Käsin kosketeltava asettuu lisätyn todellisuuden kautta uuteen valoon.
Tämä ei ole ainoastaan nykypäivän ilmiö. Leirinuotioilla kerrotaan tarinoita tunnetun maanpiirin ulkopuolelle suuntautuvista retkistä ja tuonpuoleisista maailmoista. Enteet tulevasta ja kokemukset haltian, vainajan tai enkelin läsnäolosta pysäyttävät arjen askareet. Psykoaktiivisten aineiden muokkaama havainto piirtää esiin uusia outoja tai lumoavia puolia itsestä, toisista ja elämästä. Rituaali, romaani, maalaus tai elokuva avaa väylän erilaisiin horisontaalisiin tai vertikaalisiin todellisuuksiin: toisiin elämänmuotoihin tai aikakausiin, avaruuteen, eläinten ja kasvien tai henkien ja jumalten sfääriin. Virtuaalisten pelien ihmemaat kutsuvat kauas oman elämän tasaisesta harmaudesta.
Kaikki nämä lisätyt todellisuudet esittävät kysymyksen: mitä jos jokin meille annetussa tilanteessa olisikin toisin? Huolimatta siitä, että tämä kysymys on mitä inhimillisin, lisättyjä todellisuuksia arvotetaan keskenään hyvin eri tavoin. Esimerkiksi enkeleiden kautta koettu lisätty todellisuus on toisille kovin häiritsevää. Miksi sitä arvotetaan toisin kuin vaikkapa peliharrastusta?
Reittejä toiseuteen ja lumoon
Ihmisen ajatteluun kuuluu kysyä, mitä jos asia olisikin toisin kuin se on. Olemme myös hyvin kiinnostuneita kaikenlaisista havainnossa ja kokemuksessa rakentuvista eroista ja toiseuksista. Näitä eroja ja toiseuksia on mahdollista lähestyä monin tavoin.
Sosiologi Thomas Luckmannin mukaan ihmisen elämä on täynnä pienempiä ja suurempia käsillä olevan tilanteen ylittäviä toiseuksia, joita hän lähestyy transsendenssin käsitteen kautta. Ajallisessa mielessä näitä toiseuksia ovat esimerkiksi eilinen ja huominen: kumpikin ylittää tämänhetkisen kokemukseni.
Paikallista transsendenssia ovat jo pienenkin matkan päässä olevat sijainnit. Myös (haave)unet ja kuvitelmat ovat monelle tuttu, valvetilan ylittävä toinen tila. Omalla tavallaan myös jokainen toinen ihminen, eläin tai olento ylittää oman välittömän kokemukseni, sillä en voi päästä toisen kokemuksen sisään, voin vain kuvitella sen. Erityislaatuisia transsendentteja kokemuksia ovat luonto- ja taide-elämykset, mystiset kokemukset tai vaikkapa viime aikoina yllättävän suosittu kiinnostus enkeleihin.
Osalla ihmisistä transsendentti toiseuskokemus voi aktivoitua herkästi pienestäkin yllykkeestä: esimerkiksi intensiivisestä aistihavainnosta tai rajusta fyysisestä suorituksesta. Usein sen vastaanotto tuo elämään pienempää tai suurempaa ihmetystä tai lumoa. Ulkopuoliset voivat hämmentyä voimakkaasta lumoutumisesta, sillä se saattaa viedä huomiota ja energiaa todelliseksi mielletystä maailmasta ja yhteisestä ”oikeasta” todellisuudesta.
Sen lisäksi, että toiseuskokemuksia voi syntyä spontaanisti, niitä voidaan myös hakea ja tuottaa esimerkiksi rituaalisesti tai taiteen kautta. Ihmiset ovat kehittäneet kokonaisia uskonnollisia perinteitä ja tuottoisia teollisuuden aloja lisättyjen todellisuuksien lumovoiman ympärille.
Uskontotieteilijä voi katsoa esimerkiksi monimutkaisia esoteerisia oppeja, buddhalaisen mandalan rakentamisen rituaaleja sekä virtuaalisten pelien kerroksellisia maailmoja osin saman konseptin alla: niissä kaikissa todellisuuteen lisätään alueita ja kerroksia.
Jonas Lee/Unsplash
Lewis Carrollin kirjallinen hahmo Liisa putosi kaninkoloon ja joutui sitä kautta Ihmemaahan. Erilaiset kaninkolot toisiin maailmoihin, niissä avautuviin uusiin maisemiin ja muuttuneisiin näkökulmiin, vaikuttaisivat minusta pikemmin lisääntyvän kuin vähenevän moniarvoistuvassa, median läpäisemässä ja digitalisoituvassa maailmassa.
Välineitä kaninkoloihin sukeltamiseen tarjoavat niin tuttujen kuin aiemmin tuntemattomien uskontojen ja kulttuurien käsitykset ja rituaalit sekä taiteen, viihteen, tiedonvälityksen ja tieteen teknologiat. Kuten jotkut tutkijat muistuttavat, lumolla on monta lähdettä.
Eriarvoiset lisätyt todellisuudet
Toiseuden avaamat mahdollisuudet ja lumopotentiaalit voidaan tunnistaa ja ottaa käyttöön eri tavoin. Samalla toisia maailmoja ja välineitä, joilla niihin päästään, arvotetaan eri tavoin. Moni pitää esimerkiksi enkeleihin uskomista vähemmän arvokkaana lisättynä todellisuutena kuin perinteisen kristillistä uskoa jumalaan, tai virtuaalilasien kautta tuotettua kokemusta avaruusmatkasta tai kaupunkisodasta.
Lisättyjä todellisuuksia on periaatteessa mahdollista asettaa keskinäiseen järjestykseen esimerkiksi hyödyn tai potentiaalien lieveilmiöiden näkökulmasta. En kuitenkaan usko, että erilaiset arvottamiset perustuisivat yksioikoisesti siihen, millaisesta lisätystä todellisuudesta olisi itsestään selvästi eniten hyötyä tai haittaa ihmisille. Kyse voi lisäksi olla jostain paljolti tunteisiin kytkeytyvästä. Otetaan esimerkiksi enkeliusko ja ulkopuolisten suhtautuminen siihen.
Christian Fregnan/Unsplash
Enkelietnografiaa
Tein etnografista tutkimusta 2010-luvun alussa Suomessa kasvavan enkelikiinnostuksen parissa. Monet julkisuuden henkilöt ja tavalliset suomalaiset innostuivat kertomaan, kuinka enkeleistä oli tullut kiinteä osa heidän arjen elämäänsä. Tekemäni kyselyn mukaan yli 90 prosenttia enkeleistä kiinnostuneista oli eri ikäisiä, monissa eri ammateissa toimivia naisia. Valtaosa heistä oli luterilaisen kirkon jäseniä, joita houkutti sellainen enkeleiden lumopotentiaali, jota he eivät löytäneet perinteisestä uskonnosta.
Haastattelin naisia (ja muutamaa miestäkin), kulkien heidän mukanaan erilaisissa henkisissä tilaisuuksissa lähes parin vuoden ajan. Seurasin median keskusteluita aiheesta. Osallistuin myös enkelihoitajakurssille, jossa opeteltiin kutsumaan enkeleiden parantavia ja suojaavia energioita. Enkeleistä puhuttiin, niiden kanssa iloittiin ja surtiin sekä etsittiin oman elämän suuntaa epävarmaksi muuttuneessa työ- ja yksityiselämässä. Enkelit olivat joillekin kuin parhaita ystäviä.
Naiset kertoivat enkeleiden elämäänsä tuomasta tuesta ja arjen ylittävästä lumosta sekä tuon lumon tuomista yllättävistä näkökulmista. Samalla he olivat hyvin tietoisia siitä, että monet vieroksuivat heidän läheisiksi ja vastavuoroisiksi kokemiaan enkelisuhteita. Huomasin pian, että enkeliuskoa kummeksuttiin ja jopa paheksuttiin myös julkisuudessa niin maallisten kuin kirkollisten kommentoijien taholta. Sitä pidettiin harhaoppisena tai mielenterveydelle haitallisena, vähintäänkin pintapuolisena, nolona ja lapsellisena.
Mediat ovat kirjoittaneet hyvin kriittisesti enkeliuskon piirissä harjoitetusta elinkeinotoiminnasta kuten enkelihoitojen tarjoamisesta. (https://www.hs.fi/kuukausiliite/art-2000005628950.html). Lisäksi on kritisoitu sitä, että ihmiset kokevat suhteensa enkeleihin sellaisella tavalla läheisiksi ja tuttavallisiksi, mitä ei pidetä oikeanlaisena tapana harjoittaa uskontoa (https://www.hs.fi/kuukausiliite/art-2000005634859.html).
RAJESH misra/Public Domain Pictures
Onko populaari luovaa vai halpaa?
Vaikka monet populaarikulttuurin muodot, esimerkiksi populaarimusiikki, tunnistetaan nykyisin luovan toimijuuden ja jopa laajalti kannatettavan yrittäjähenkisyyden muodoiksi, uskonnon alueella populaari ja yrittäjämäisyys saa usein huonon leiman. ”Populaariuskontoa” pidetään helposti ”korkeauskontojen” degeneroituneena kansanomaisena halpisversiona, jonka kautta tarjoutuvassa lumossa harvemmin nähdään todellista luovaa potentiaalia.
Vain hiukan kärjistäen voi sanoa, että enkeleistä kiinnostuneiden naisten nähdään ennemmin toimivan populaarin uskonnon ja siihen kytkeytyvien tuotteiden ylitunteikkaina, todellisuuspakoisina ja vietävissä olevina kuluttajina kuin enkeliteologian luovina uudistajina ja enkelihahmon uudenlaisten potentiaalien jalostajina.
Sitä vastoin esimerkiksi virtuaalisten pelien kehittäjät ja pelaajat nähdään paljon helpommin oman elämänsä aktiivisina tekijöinä, jotka ottavat rohkeasti haltuun uudenlaisia, kulttuurista lisäarvoa sisältäviä tekniikoita ja ilmaisuvälineitä. Pelaamiseen liitetty arvo on sikäli ymmärrettävää, että peliteollisuus on lisätyn todellisuuden lumoa jalostava tuotantoala, johon sitoutuu kansantaloudellisia toiveita ja tavoitteita. Lisäksi peliteollisuus on toistaiseksi vielä pitkälle miesten aluetta.
Enkelitoiminta ja -talous, tai vastaavanlaiset muut populaarin ja kansanomaisen henkisyyden muodot, sen sijaan esitetään esimerkkinä kevyestä ja eskapistisesta naisvaltaisesta hömppäkulttuurista. Siihen liittyvä elinkeinotoiminta herättää pikemmin ivaa kuin ihailua.
Yhtymäkohtia on kuitenkin mahdollista löytää. Niin pelien kuin enkelikiinnostuksen maailmassa etsitään luovia tapoja asettua ja sopeutua johonkin, mitä voisimme kutsua oman kaupallisen ja yrittäjähenkisen aikamme hengeksi. Tämä ajan henki toivoo, että ihmiset olisivat reippaita ja uteliaita toimijoita, jotka oppisivat vaihtamaan näkökulmaa ja oman elämänsä asetuksia ketterästi aina niin vaadittaessa. Tällaisia ihmisiä näytetään kaivattavan myös oman aikamme työmarkkinoille. Tarvittavia työkaluja muutosten tekemiselle tarjoavat esimerkiksi elämäntapavalmentajat ja monenkirjava self-help.
Pelit ja muu virtuaalitodellisuus voivat opettaa paitsi tietoteknistä taituruutta, myös esimerkiksi uusia ja tuiki tarpeellisia ongelmanratkaisutaitoja. Tästä saamme lukea ja kuulla säännöllisesti eri medioissa – riippumatta siitä, että myös lieveilmiöitä korostavia vasta-argumentteja esiintyy.
Huomasin pitkän tutkimusprosessin myötä, että enkeliuskon parissa harjoitetaan paljolti samankaltaisia asioita kuin vaikkapa roolipelien maailmassa, joka on tuttua omien lasten ja heidän ystäviensä kautta. Naisten enkelipiireissä opetellaan pieniä rituaaleja kuten enkelihoitoja, tai ohjattuja interaktiivisia meditaatiomatkoja eli mielikuvatyöskentelyn muotoja, jotka johdattavat kohtaamaan enkeleitä. Nuo kohtaamiset opettavat tunnistamaan omia tunteita sekä tuottavat terapeuttisia tai muita oivalluksia. Naiset kertoivat, kuinka nämä oivallukset asettivat monesti hankalan ja ristiriitaisen elämäntilanteen uuteen valoon, josta käsin avautui uudenlaisia toiminnan väyliä.
Niin rooli- tai virtuaalipelit kuin enkelirituaalit voivat tuottaa lumoavia oivalluksia nimenomaan toisen, lisätyn todellisuuden avulla. Parhaassa tapauksessa kumpikin lisätty todellisuus auttaa ihmistä asettumaan hankalalta tuntuvaan ja alati muuttuvaan maailmaan paremmin toimivalla tavalla.
Kuka pelkää sekoituksia?
Missä siis vika, kun enkeliuskon piirissä harjoitetut mitä jos -kysymykset, näkökulmien vaihtamisen tekniikat sekä toiseuden ja lumon mukaan tuominen tuntuvat monesta ulkopuolisesta liian oudoilta?
Onko kenties niin, että enkeleistä kiinnostuneet ihmiset yhtäältä toimivat kuten aikamme ihmisen toivotaan ja odotetaan – eli ovat aktiivisia ja luovia oman elämänsä ohjaajia, kehittäjiä ja uudistajia. Toisaalta heidän toimintansa tiettyjä piirteitä ja lähtökohtia, kuten intiimiä, aktiivista ja käytännönläheistä suhdetta henkimaailmaan tai tuonpuoleiseen, ei aina katsota hyvällä.
Tämä torjuva suhtautumistapa saattaa paljastaa jotain hyvin kiinnostavaa kulttuurimme hallitsevasta maailmankuvasta. Ehkä on niin, että sille tämän kaltainen uskonto merkitsee sekä vääriä uskomuksia että jotain noloa ja lapsellista. Ehkä siinä on jotain pelottavaakin.
Monelle modernille ihmiselle voi olla kognitiivisesti tai emotionaalisesti helpompaa pitää uskonnollinen ja maallinen erillään toisistaan. Tutut rajat ovat turvallisia niin uskoville kuin uskonnottomille: tiedetään, missä milloinkin mennään.
Uskonnosta riisutut tai vaihtoehtoisesti tutun uskonnon sisään selkeästi asettuvat terapeuttiset tai itsensä kehittämisen tekniikat voivat olla monelle helpompia hyväksyä kuin hybridit. Saattaa olla erityisen hankalaa suhtautua uteliaalla kiinnostuksella sellaisiin koosteisiin, joissa enkelin kaltainen perinteinen ja monen vaalima uskonnollinen hahmo yhdistetään vähemmän tuttuihin uskontoaineksiin, kuten maagiseen vivahtaviin rituaaleihin. 
Kun lisäksi tuodaan mukaan maalliseksi miellettyjä toimintamuotoja kuten kaupallisuus, saattaa hybridi tuntua monesta liki sietämättömältä. Näin kyse olisi tuttujen ja turvallisten kulttuuristen raja-aitojen katoamiseen liittyvästä epämukavuudesta ja ahdistuksesta.
Kenties enkeliuskon ja sen tuottaman lumon tietynasteinen vieroksunta kertookin myös kiinnostavasta religiofobiasta: kulttuuriimme pesiytyneestä kansanomaisen uskonnon, sen avaamien värikkäiden tunneskaalojen ja näkökulmien sekä näihin kytkeytyvien väkien, voimien ja energioiden pelosta. On myös mahdollista kysyä, mitä muita hybridejä pelkäämme.
Toimitus
- Podcast-lukija: Matilda Gronow
- Verkkotaitto: Nelly Staff
- Arvioija: Marianna Keisalo
- Artikkelikuva: Stefano Pollio/Unsplash (CC BY 2.0)
Lukemista
Honkasalo, Marja-Liisa & Kaarina Koski (toim.) 2017. Mielen rajoilla: Arjen kummat kokemukset. Helsinki: Suomalaisen kirjallisuuden seura.
Hulkkonen, Katriina. 2017. “Kanavointi ja jakautunut yrittäjyys – new age -yrittäjyyden yhdistämisen rajat ja mahdollisuudet”. Eloree 24(1), 1–20.
Ingman, Peik, Terhi Utriainen, Tuija Hovi & Måns Broo (toim.) 2016. The Relational Dynamics of Enchantment and Sacralization: Changing the Terms of the Religion versus Secularity Debate. Sheffield: Equinox.
Luckmann, Thomas 1990. “Shrinking Transcendence, Expanding Religion?” Sociology of Religion 51(2), 127–138.
Utriainen, Terhi 2017. Enkeleitä työpöydällä: Arjen ja lumon etnografiaa. Helsinki: Suomalaisen kirjallisuuden seura.
