Tanskan hal­li­tuk­sen on uutisoitu päät­tä­neen laittaa “ghetoiksi” ja “rin­nak­kais­to­del­li­suuk­sik­si” kut­su­mil­laan alueilla asuvat lapset jo yksi­vuo­ti­aa­na päi­vä­ko­tiin vähintään 25 viik­ko­tun­nik­si. MTV:n uutisen mukaan tar­koi­tuk­se­na on opettaa ongel­mal­li­sik­si koettujen alueiden “pää­asias­sa Lähi-idästä tuleville mus­li­mi­lap­sil­le” tans­ka­lais­ta kult­tuu­ria ja elin­ta­po­ja. Perheet, jotka eivät noudata uutta sosi­aa­li­po­liit­tis­ta linjausta, menet­tä­vät uuti­soin­nin mukaan lap­si­li­sät.

Ghetto-sanan käyttö yhtey­des­sä sosi­aa­li­po­li­tiik­kaan on kysee­na­lais­ta. Alunperin ghetto on Euroopassa ollut asuinalue, jonne juu­ta­lai­set eris­tet­tiin muusta yhteis­kun­nas­ta. Tunnettuja ghettoja ovat olleet muun muassa Venetsian ghetto kes­kia­jal­la ja Varsovan ghetto 1940-luvun natsi-Saksassa. Yleisesti ghetto-sanaa käytetään Euroopassa nykyisin alueesta, jonka asuk­kais­ta suuri osa kuuluu johonkin muuhun ryhmään kuin val­ta­väes­töön. Sitä on käytetty myös Yhdysvalloissa mustien asui­na­lueis­ta. Mielikuvaan ghetosta liittyy lisäksi likaisuus, vaa­ral­li­suus ja köyhyys. Sana on sävyltään yleensä nega­tii­vi­nen.

Tällaisia nimi­tyk­siä käytetään jul­ki­ses­sa kes­kus­te­lus­sa joistain kau­pun­gi­no­sis­ta myös tut­ki­musa­lu­eel­la­ni Berliinissä. Ghetto- ja rin­nak­kais­to­del­li­suus-termien käyttöä Saksassa ana­ly­soi­neet tutkijat ovat todenneet niiden herät­tä­vän voi­mak­kai­ta nega­tii­vi­sia asso­si­aa­tioi­ta. Niiden käytön seu­rauk­se­na alueeseen, ja ennen kaikkea sen asuk­kai­siin, kohdistuu sosi­aa­lis­ta stig­ma­ti­soin­tia ja eriar­vois­ta­vaa poli­tiik­kaa, mikä voi johtaa syr­jin­tään ja pal­ve­lui­den katoa­mi­seen alueelta.

Ghettoretoriikka sisältää rin­nas­tuk­sen kaikkien maailman ghettojen välille. Tämä kieltää näiltä alueilta oma­lei­mai­suu­den ja mah­dol­lis­taa yleis­tys­ten tekemisen. Ennen kaikkea puhe mus­li­mi­vä­hem­mis­tö­jen muo­dos­ta­mas­ta rin­nak­kais­to­del­li­suu­des­ta tai ghetosta rakentaa erottelua “toisen” ja “meidän” välille. Asetelmassa tans­ka­lai­nen kulttuuri ja arvot näyt­täy­ty­vät parempana kuin vähem­mis­töi­hin mie­li­ku­vis­sa liitetyt tavat ja perinteet. Seurauksena mus­li­mi­vä­hem­mis­tö­jä pyritään valis­ta­maan sosi­aa­li­po­liit­ti­sin keinoin.

Kuten tutkija Haci Halil Uslucan on huo­maut­ta­nut, nega­tii­vis­ten omi­nai­suuk­sien aja­tel­laan usein olevan sisä­syn­tyi­nen osa “vähem­mis­tö­kult­tuu­ria”. Ghetoiksi kutsutut alueet ovat tyy­pil­li­ses­ti vuo­kra­ta­sol­taan edullisia. Niillä elää heikossa asemassa olevia ihmisiä, joiden ei usein ole mah­dol­lis­ta asua muualla. Kurjuus ei ole sisä­syn­tyi­nen osa tiettyä ihmis­ryh­mää saati tiettyä maan­tie­teel­lis­tä aluetta. Asuinalueiden maine ja sosio­eko­no­mi­nen demo­gra­fia voi myös muuttua, kuten Helsingin Kallion ja Berliinin Kreuzbergin kau­pun­gi­no­sien muut­tu­mi­nen tren­dik­käik­si osoittaa. Kurjuus liittyy pal­ve­lui­den puut­tee­seen, matalaan tulo­ta­soon ja asuk­kai­den kou­lu­tus­ta­soon.

Ghetto-termin käyt­tä­mi­nen antaa kuvan yhte­näi­ses­tä vähem­mis­tö­ryh­mäs­tä, joka uhkaa val­ta­väes­töä. Asukkaat edustavat kuitenkin toden­nä­köi­ses­ti hyvin erilaisia etnisiä, kie­lel­li­siä ja uskon­nol­li­sia ryhmiä. On lii­oi­tel­tua puhua rin­nak­kais­to­del­li­suu­des­ta, jota määrittää jokin muu kuin kyseisen maan val­ta­kult­tuu­ri. Todennäköisempää on, että täl­lais­ten asui­na­luei­den asukkaita — niin syn­ty­pe­räi­siä kuin muitakin — yhdistää heikko sosio­eko­no­mi­nen status. Voimakkaita nega­tii­vi­sia mie­li­ku­via herät­tä­vän ghetto-sanan käyttö heikossa asemassa olevien alueista tulisikin lopettaa.