Käärmeiden huippuasiantuntijat

Intian kaak­kois­ran­ni­kol­la elävät irulat, eräs maan van­him­mis­ta alku­pe­räis­väes­töis­tä. Heidän erityinen taitonsa jäljittää ja pyydystää käärmeitä muodostaa tärkeän osan Intian ter­vey­den­huol­to­jär­jes­tel­mää.

Melkein 50 000 ihmistä kuolee Intiassa vuo­sit­tain käär­meen­pu­re­maan, jonka ainoa hoi­to­kei­no on pikainen annos vas­ta­myrk­kyä. Iruloiden perustama osuus­kun­ta on tuonut perin­tei­sen käär­mei­den­kä­sit­te­ly­tai­don osaksi lää­ke­teol­li­suut­ta: suurin osa maassa vuo­sit­tain tuo­te­tuis­ta 1,5 mil­joo­nas­ta vas­ta­myrk­ky­an­nok­ses­ta on peräisin iruloilta. Osuuskunta pyydystää käärmeet, lypsää niistä myrkyn, ja palauttaa ne takaisin luontoon.

Viidakon liepeillä asuvien iruloiden maa­il­man­kat­so­muk­ses­sa sekoit­tu­vat hin­du­lai­suu­den elementit ja animismi, jossa vuo­ro­vai­ku­tus luonnon ja sen henkien kanssa on keskeistä. Iruloilla on syvä yhteys käär­mei­siin, ja heidän tärkein juma­lat­ta­ren­sa on kobraan liittyvä Kanniamma.

Suuren osan 1900-luvusta irulat elivät met­säs­täen käärmeitä. Kunnioituksesta juma­la­tar­ta kohtaan käär­mei­den lihaa ei syöty, mutta niiden nahat myytiin muo­ti­teol­li­suu­den raaka-aineeksi. 1970-luvulla useita lajeja koskevan met­säs­tys­kiel­lon jälkeen jo valmiiksi mar­gi­naa­lis­sa elävien iruloiden tilanne huononi, kunnes osuus­kun­ta perus­tet­tiin 1978. Vaikka se työllisti vain murto-osan käär­mei­den­tun­ti­jois­ta, se teki perin­ne­tai­dos­ta tärkeän.

Viime vuosina iruloiden taidot ovat saaneet kan­sain­vä­lis­tä huomiota. Heidän paristaan on kutsuttu asian­tun­ti­joi­ta muun muassa Floridaan rat­kai­se­maan python-ongelmaa, jossa tämä vie­ras­la­ji uhkaa luon­non­suo­je­lua­lu­een muita lajeja. Iruloiden avus­tuk­sel­la alueelta on saatu kiinni ennä­tys­mää­rä pyt­ho­nei­ta.

Iruloiden perin­tei­nen elä­män­ta­pa on kuitenkin muutoksen alla. Monet iru­la­van­hem­mat toivovat lastensa saavan erilaisen kou­lu­tuk­sen ja integroi­tu­van val­ta­vir­tayh­teis­kun­taan. Lisäksi kau­pun­gis­tu­mi­nen ja luon­no­na­luei­den kau­pal­lis­tu­mi­nen vai­kut­ta­vat käär­mei­den­kä­sit­te­ly­pe­rin­teen tule­vai­suu­teen.

Kirjoittaja

Emmi Huhtaniemi, VTM, on sosiaali- ja kulttuuriantropologi Helsingin yliopistosta. Hän tarkasteli pro gradu -työssään maya-kalenterin loppuun liittynyttä uushenkisyyttä Meksikossa rituaalin ja magian näkökulmista. Emmiä kiinnostavat erityisesti inhimillisen kokemuksen rakentuminen ja tietoisuuden antropologia.

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Lue myös nämä:

Haukkametsästys symboloi Lähi-idässä yleviä arvoja: vapautta, rohkeutta ja päättäväisyyttä. Lajia on viime vuosikymmeninä nostettu alueen “perinteisen” kulttuurin ja historian näkyväksi keulakuvaksi, ja saatu se mukaan jopa UNESCOn aineettoman kulttuuriperinnön listalle.

Kunnallisalan kehittämissäätiö julkaisi hiljan tutkimuksen, jossa kartoitettiin suomalaisten asenteita eri ihmisryhmiin kohdistuvien nimitysten sopivuudesta julkiseen keskusteluun. Päällisin puolin tutkimus ja sen tulokset vaikuttavat suoraviivaisilta, muta tulosten näennäinen yksiselitteisyys kuitenkin kätkee taakseen nimittelyn sallittavuudesta Suomessa pitkään jatkuneen kiivaan keskustelun.

Klassisessa luonnon ja kulttuurin kahtiajaossa eläinten on nähty voivan olla kulttuurissa läsnä vain valtasuhteen kautta, eli ihmisen kesyttäminä koti- tai lemmikkieläiminä. Ihmisen suhdetta muihin lajeihin ei voi kuitenkaan täysin erottaa ihmisten keskinäisestä sosiaalisesta kanssakäymisestä, sillä sekä ihmiset että eläimet ovat omaksuneet toisensa omiin kulttuureihinsa.