Ruotsinsuomalaiset ovat sopivasti ruotsalaisia

Kuka on ruotsinsuomalainen? Termistä päätellen kyseessä voisi olla Ruotsissa asuva suomalainen. Mutta onko vaikkapa Ruotsissa opintojaan suorittava suomalainen ruotsinsuomalainen? 

Sanat suo­ma­lai­nen ja ruot­sa­lai­nen voivat viitata kan­sal­li­suu­teen ja iden­ti­teet­tiin, tai kertoa asiasta jotakin vas­taa­mal­la kysy­myk­seen “min­kä­lai­nen”? Lähtekäämme tutkimaan termiä ruot­sin­suo­ma­lai­nen. Ruotsin on sanan Ruotsi omis­tus­muo­to. Ruotsinsuomalainen on kieliopin logiikan mukaan suo­ma­lai­nen joka kuuluu Ruotsiin, tai on Ruotsin oma. Siis suo­ma­lai­nen, joka on ruotsalainen? 

Tässä artik­ke­lis­sa kirjoitan ruot­sin­suo­ma­lai­sis­ta — keitä he ovat ja miksi he ovat Ruotsissa? Artikkelini pohjaa väi­tös­kir­jaa­ni, jossa tutkin ruot­sin­suo­ma­lais­ten nuorten aikuisten tapoja puhua suo­ma­lai­suu­des­ta, siir­to­lai­suu­des­ta ja ei-ruotsalaisuudesta. 

Tutkimukseni on etno­gra­fi­nen haas­tat­te­lu­tut­ki­mus. Tein kent­tä­työ­ni Mälarin lahden ympä­ris­tös­sä alueella, jonne suo­ma­lais­siir­to­lai­set aset­tui­vat sankoin joukoin 1960- ja 1970-lukujen suurten muut­to­vuo­sien aikana. Tutkimuksen kes­kei­sek­si teemaksi tuli iden­ti­teet­tien moni­muo­toi­suus ja ne puhumisen tavat, jotka meillä on käy­tös­säm­me kun puhumme identiteeteistä. 

Vaikka iden­ti­teet­ti­pu­he voi olla rajoit­ta­vaa, toivat tut­ki­muk­seen osal­lis­tu­jat esille iden­ti­teet­tien moni­nai­suu­den sekä yksilön mah­dol­li­suu­den luoda itselleen sopiva iden­ti­teet­ti. Heidän koke­muk­sen­sa iden­ti­tee­tis­tä on kaukana mus­ta­val­koi­ses­ta joko/​tai ‑maa­il­mas­ta.

Ruotsinsuomalaisten historiasta

Ruotsin val­ta­kun­nan alueella on kautta aikojen asunut ihmisiä alueelta, jota nykyään kutsutaan Suomeksi. Tätä ryhmää ei mielletty yhte­näi­sek­si tai mer­kit­tä­väk­si vähem­mis­tök­si osana ruot­sa­lais­ta yhteis­kun­taa ennen 1970-lukua. On hyvä pitää mielessä, että Suomeksi kutsuttu maan­tie­teel­li­nen alue oli itse­näi­syy­teen saakka osa joko Ruotsin val­ta­kun­taa tai Venäjää. Kun viittaan tekstissä aikaan ennen itse­näi­syyt­tä, on siis kyseessä jompaan kumpaan val­ta­kun­taan kuulunut maan­tie­teel­li­nen alue. 

Ruotsin ja Suomen alueella on aina muutettu sekä itä-länsi että länsi-itä ‑suunnassa. Keskiajalta lähtien kauppaa on käyty kum­paan­kin suuntaan, ja rajoja vedetty sen mukaan kumpi — Ruotsi vai Venäjä — sattui olemaan voi­mak­kaam­mas­sa asemassa. 

Ruotsista lähe­tet­tiin 1400-luvulla ihmisiä asut­ta­maan nykyisen Savonlinnan alueita ja raken­ta­maan Olavinlinnaa Venäjän rajalle val­ta­kun­nan itäisen rajan puo­lus­tuk­sen paran­ta­mi­sek­si. Keski-Ruotsin metsiin hou­ku­tel­tiin asukkaita Suomen Savosta 1600- ja 1700-luvuilla. Näitä metsiin aset­tu­nei­ta suo­ma­lai­sia kut­sut­tiin met­sä­suo­ma­lai­sik­si. He työstivät umpi­met­sis­tä suuria ja menes­ty­viä maatiloja. Ruotsissa on edelleen met­sä­suo­ma­lais­ten jäl­ke­läi­siä. Suomesta vär­vät­tiin sotilaita milloin Ruotsin kuninkaan, milloin Venäjän tsaarin sota­jouk­koi­hin. Sotilaiden ja sota­jouk­ko­jen mukana liikkui paljon muitakin suo­ma­lai­sia, pal­ve­lus­vä­keä ja apujoukkoja.

Sotalapset kadottivat suomenkielen

Seuraava mer­kit­tä­vä itä-länsi ‑akselilla kulkenut muutto oli luon­teel­taan hyvin toi­sen­lai­nen kuin aiemmat lii­keh­din­nät. Suomesta lähe­tet­tiin talvi- ja jat­ko­so­dan aikana vuosina 1939 – 1945 tuhansia lapsia Ruotsiin turvaan sodan jaloista. 

80 000 suo­ma­lais­las­ta siir­ret­tiin turvaan muihin Pohjoismaihin. Heistä valtaosa, jopa 72 000 lasta, meni Ruotsiin. Monet suo­ma­lais­lap­set saivat tur­val­li­sen kodin ruot­sa­lais­per­hees­sä, mutta kaikki eivät olleet yhtä onnek­kai­ta. Harvat sisa­ruk­set pääsivät samaan talouteen, ja osa lapsista päätyi ilmai­sek­si työ­voi­mak­si kurjiin olo­suh­tei­siin. Lapset olivat pää­sään­töi­ses­ti suo­men­kie­li­siä, ja ruotsia tai­ta­mat­to­mal­le lapselle oli jär­kyt­tä­vää joutua eroon perheestä ja sisaruksista. 

Valtaosa lapsista palau­tet­tiin Suomeen bio­lo­gis­ten van­hem­pien­sa luo sodan päätyttyä, mutta osa jäi Ruotsiin uusien van­hem­pien luo. Paluu kotiin Suomeen ei vält­tä­mät­tä ollut onnel­li­nen tapahtuma. Taaperoikäisenä Ruotsiin lähetetyt lapset eivät tun­nis­ta­neet suo­ma­lai­sia van­hem­pi­aan Ruotsissa vie­tet­ty­jen vuosien jälkeen. Lasten suo­men­kie­len taito oli monesti kadonnut, ja monet palau­tet­tiin varsin alkeel­li­siin oloihin. 

Ruotsista palaavia sota­lap­sia Helsingin Rautatieasemalla vuonna 1945.

Kuva: Pietinen Matti/​Museovirasto (CC BY 2.0)

Sotalapsia on tutkittu yllät­tä­vän vähän. 2000-luvun alussa ilmes­ty­nyt Klaus Härön elokuva Äideistä parhain toi sota­lap­set suuremman yleisön tie­toi­suu­teen Suomessa. Kyseessä oli mer­kit­tä­vä kan­sain­vä­li­nen operaatio lasten pelas­ta­mi­sek­si, mutta myös suuri suru ja trauma monelle perheelle ja lapselle. 

Suuren muuton vuodet

Toisen maa­il­man­so­dan jälkeen naa­pu­rus­maat Suomi ja Ruotsi katsoivat tule­vai­suu­teen sangen eri­lai­sis­ta läh­tö­koh­dis­ta. Suomi ryhtyi maksamaan valtavaa sota­vel­kaa Neuvostoliitolle, kun taas Ruotsissa kan­sa­kun­ta satsasi ener­gian­sa vaurastumiseen. 

1960-luvulle tultaessa sosio­eko­no­mi­set erot Suomen ja Ruotsin välillä olivat suuret. 

Ruotsalaisissa kodeissa juokseva, lämmin vesi ja kaa­ke­loi­dut kyl­py­huo­neet alkoivat olla normi, kun taas suo­ma­lai­sis­sa kodeissa varsinkin maa­seu­dul­la ulko­huus­sit ja kaivosta kan­net­ta­va vesi olivat arkea. 

Valtaosa suo­ma­lai­sis­ta asui edelleen maa­seu­dul­la. Kaupungistuminen alkoi toden teolla vasta 1960-luvulla, jolloin ihmiset muuttivat olo­suh­tei­den pakosta maa­seu­dul­ta kau­pun­kei­hin: peltoja pantiin pakettiin ja työt­tö­myy­sas­te oli korkea. Monelle muutto Pohjanlahden yli Ruotsiin ei ollut yhtään sen suurempi askel kuin muutto maalta pääkaupunkiseudulle. 

Ruotsin väes­tö­muut­to­ti­las­ton mukaan vuosien 1945 ‑1999 Ruotsiin muutti Suomesta 530 000 henkilöä. Vuosina 1969 – 1970 Suomesta Ruotsiin muutto oli niin voi­ma­kas­ta, että Suomen väkiluku pieneni. Luonnollinen väes­tön­kas­vu eli syntyvyys ei pystynyt kor­vaa­maan muut­to­tap­pio­ta. Ruotsille muut­to­voit­to on merkinnyt lähes puolen miljoonan hengen väestön lisäystä, kun siir­to­lais­ten jäl­ke­läi­set lasketaan mukaan. 

Ruotsiin läh­det­tiin Suomesta usein tuttavan tai per­heen­jä­se­nen innoit­ta­ma­na, ja moni sai työpaikan pian maahan saa­vut­tu­aan. Ruotsissa oli huutava pula teol­li­suu­den työn­te­ki­jöis­tä. Ellei tulijaa rek­ry­toi­tu heti Tukholman satamassa, yksi käynti Volvon tai ASEAn tehtaalla riitti työpaikan saamiseen. 

Suurin osa 1960- ja 1970-luvun suo­ma­lais­siir­to­lai­sis­ta löysi työpaikan joko raskaan teol­li­suu­den pal­ve­luk­ses­sa tai kotia­pu­lai­se­na tuttavan tai oman sisa­ruk­sen perheessä. Tutkimusten mukaan lähtijät olivat varsin nuoria per­heet­tö­miä naisia ja miehiä. Kansatieteen pro­fes­so­ri Hanna Snellman on tutkinut 2000-luvun alussa Göteborgiin läh­te­nei­tä lap­pi­lai­sia. Hän toteaa monen lähteneen Ruotsiin seik­kai­lu­mie­lel­lä, jopa hetken mie­li­joh­tees­ta, ja löytäneen Göteborgista uuden kotikaupungin.

Pohjois-Ruotsin suo­ma­lai­sia vuonna 1953.

Kuva: Pekka Kyytinen/​Museovirasto (CC BY 2.0)

Koulutie ja kieli 

Kun suo­ma­lais­siir­to­lai­set huo­ma­si­vat aset­tu­neen­sa pysyvästi uusille koti­kon­nuil­leen Ruotsiin ja heidän lastensa oli aika lähteä kouluun, saivat suo­ma­lai­suus ja suo­men­kie­li­syys uutta mer­ki­tys­tä ja pai­noar­voa. Monilla perheillä oli suku­lai­nen tai tuttava aut­ta­mas­sa lasten hoidossa. Joillakin paik­ka­kun­nil­la seu­ra­kun­nat olivat jär­jes­tä­neet jo pidemmän aikaa suo­men­kie­lis­tä päi­vä­hoi­toa ja ker­ho­toi­min­taa, ja kunnat monen­lai­sia opin­to­pii­re­jä siir­to­lais­ten omalla äidinkielellä. 

Ruotsissa oli 1970-luvulla vallalla ajatus siitä, että siir­to­lais­ten äidin­kiel­tä tulee tukea mah­dol­li­sim­man paljon. Ajateltiin, että siir­to­lai­set kotou­tu­vat nopeammin ja sopeu­tu­vat Ruotsiin paremmin, jos heidän omaa kieltää ja kult­tuu­ri­aan tuetaan. Ruotsissa tätä kut­sut­tiin nimellä inte­gra­tions politik. Näin ollen myös suo­ma­lai­sil­le riitti tukea ja apua valtion ja kunnan taholta.

Suomalaisperheet saat­toi­vat elää suo­men­kie­lis­tä arkea. Monilla paik­ka­kun­nil­la oli niin paljon suo­ma­lai­sia, että sosi­aa­li­set verkostot saat­toi­vat muodostua toisista suo­men­kie­li­sis­tä. Suomalaisten yhdis­tys­toi­min­ta oli vilkasta ja tapah­tu­mia jär­jes­tet­tiin. Myös pesä­pal­lon pelaa­mi­nen ja tanssit olivat suo­ma­lais­ten tapoja viettää aikaa yhdessä.

Raskaassa ja usein melui­sas­sa teh­das­työym­pä­ris­tös­sä ei käy­tän­nös­sä edes voinut kes­kus­tel­la, eikä siten oppia ruotsia työn ohessa. Monet yritykset tar­jo­si­vat siir­to­lai­sil­le kie­li­kurs­se­ja, ja jotkut kävivät töiden ohessa opis­ke­le­mas­sa ruotsia. Raskaan teh­das­työ­päi­vän jälkeen kie­li­kurs­sil­le meno oli kuitenkin val­tao­sal­le liian raskasta, ja ruotsin kie­li­tai­to karttui hitaasti. 

Kielen oppimista jar­rut­te­li varmasti myös se, että monille paluu Suomeen oli itses­tään­sel­vyys. Valtaosa suo­ma­lai­sis­ta jäi kuitenkin loppujen lopuksi pysyvästi Ruotsiin.

Lasten kou­lu­tai­pa­leen aloit­ta­mi­nen oli monessa perheessä suuri askel kohti osal­lis­tu­mis­ta ruot­sa­lai­seen yhteis­kun­taan. Ruotsissa oltiin jo jonkin aikaa kes­kus­tel­tu kou­lu­pii­rien vel­vol­li­suu­des­ta tarjota opetusta lasten koti­kie­lel­lä, jos perheet niin halusivat. 1980-luvulla useimmat suo­ma­lais­lap­set saivat koti­kie­len opetusta muutaman tunnin viikossa ruot­sin­kie­li­sen opetuksen ohella. Joissain kau­pun­geis­sa ja esi­mer­kik­si Tukholman lähiöissä oli myös suo­men­kie­li­siä kou­lu­luok­kia, joissa opetus tapahtui suomeksi. 

Osaksi yhteiskuntaa vai väliaikaisia työläisiä?

Tehtyjen tut­ki­mus­ten mukaan valtaosa suo­ma­lais­siir­to­lai­sis­ta suun­nit­te­li työs­ken­te­le­vän­sä Ruotsissa vain muutaman vuoden. Toisin kuitenkin kävi. Joidenkin arvioiden mukaan noin puolet suo­ma­lais­siir­to­lai­sis­ta palasi jossain vaiheessa Suomeen joko pysyvästi tai väliai­kai­ses­ti. Monet perheet muuttivat Suomeen muutaman Ruotsissa vietetyn vuoden jälkeen. Osa heistä huomasi nopeasti, ettei Suomi enää tun­tu­nut­kaan kotoi­sal­ta, ja palasi Ruotsiin. Suomessa työl­lis­ty­mi­nen saattoi olla paluu­muut­ta­jal­le vaikeaa: Ruotsissa ei tätä ongelmaa ollut. Monelle Ruotsista tuli pysyvä uusi kotimaa. 

Edestakaisesta muut­to­liik­kees­tä ei ole tarkkoja tilastoja, sillä Pohjoismaissa on 1950-luvulta lähtien ollut käytössä vapaan liik­ku­vuu­den periaate ja pas­si­va­paus. Rajoilla ei siis tar­kas­tet­tu eikä tilas­toi­tu menemisiä ja tulemisia. Mikäli suo­ma­lais­siir­to­lai­set muistivat ilmoittaa muu­tos­taan kul­loi­sen­kin maan viran­omai­sil­le, jäi muutosta merkintä. Tilastoista puuttuvat myös kaikki ne, jotka eivät asuneet “viral­li­ses­ti” Ruotsissa. 

Vuosien vieriessä suo­ma­lai­sis­ta on tullut osa ruot­sa­lais­ta yhteis­kun­taa. Tämä prosessi ei ole ollut kivuton tai helppo: 1970- ja vielä 1980-luvul­la­kin suo­ma­lai­siin lii­tet­tiin kiel­tei­siä luon­teen­piir­tei­tä. Slussenin met­roa­se­mal­la notkuneet juopot ja suo­ma­lais­siir­to­lais­ten vii­nan­huu­rui­nen maine eivät tie­ten­kään kuvanneet kuin häviävän pientä joukkoa suo­ma­lais­siir­to­lai­sis­ta, mutta silti alko­ho­lis­mi lii­tet­tiin tiiviisti suomalaisuuteen. 

Vuosi 2000 loi uuden raamin suomalaisuudelle Ruotsissa

Ruotsinsuomalaiset saivat kan­sal­li­sen vähem­mis­tön aseman Ruotsissa vuonna 2000. Vuosituhannen vaih­tues­sa suo­ma­lais­ten asema muuttui, ja ruot­sin­suo­ma­lai­set miel­le­tään osaksi ruot­sa­lais­ta yhteis­kun­taa eri tavalla kuin muut, myöhemmin tulleet siirtolaiset. 

Kansallisille vähem­mis­töil­le kuuluu tiettyjä oikeuksia ja turvaa. Esimerkiksi van­hus­ten­hoi­dos­sa suo­men­kie­li­sel­lä van­huk­sel­la pitäisi olla oikeus suo­men­kie­li­seen hoitoon ja hoivaan. Jos perheessä puhutaan suomea, on koulusta löy­dyt­tä­vä suo­men­kie­lis­tä toimintaa, mikäli perhe niin haluaa. Käytännössä monet kunnat joutuvat kuitenkin tar­joa­maan eioota, kun suo­men­kie­li­siä hoitajia tai opettajia ei ole saatavilla. 

Väitöskirjatutkija Tuire Liimatainen Helsingin yli­opis­tol­ta tutkii, min­kä­lais­ta kes­kus­te­lua ruot­sin­suo­ma­lai­sis­ta on käyty Ruotsissa 2000-luvulla. Liimatainen tutkii ruot­sin­suo­ma­lai­sen kult­tuu­rin tuot­ta­mis­ta vähem­mis­tön omista läh­tö­koh­dis­ta käsin. Hän nimeää sen erääksi kon­kreet­ti­sek­si sym­bo­lik­si ruot­sin­suo­ma­lais­ten oman lipun, joka otettiin käyttöön vuonna 2014. 

Ruotsinsuomalaisten lippu.

Kuva: Wikimedia Commons (CC BY 2.0)

Keitä ruotsinsuomalaiset ovat?

Ruotsinsuomalainen on siis suh­teel­li­sen uusi sana. Sillä viitataan Ruotsissa asuviin hen­ki­löi­hin, joilla on suo­ma­lai­set suku­juu­ret. Äidinkielellä ei tässä mää­rit­te­lys­sä ole mer­ki­tys­tä: myös ruot­sin­kie­li­set henkilöt, joilla on suo­ma­lai­sia suku­juu­ria (eli suo­men­ruot­sa­lai­set) lukeu­tu­vat ruot­sin­suo­ma­lais­ten ryhmään. Ruotsissa elää las­ku­ta­vas­ta riippuen 200 000 — 700 000 ruot­sin­suo­ma­lais­ta henkilöä.

Ruotsinsuomalaisuus ei siis ole kan­sal­li­suus, vaan kuvaa henkilön tai ryhmän iden­ti­teet­tiä poh­jois­mai­ses­sa kon­teks­tis­sa. Suomalainen, Ruotsissa opin­to­jaan tekevä henkilö ei näin ollen ole ruot­sin­suo­ma­lai­nen. Ruotsinsuomalaisuuteen “vaaditaan” jokunen Ruotsissa elänyt sukupolvi ja omaa halua lukeutua ryhmään. 

Kaikki haas­ta­tel­ta­va­ni kuvai­li­vat itseään ja Ruotsissa syn­ty­nei­tä suo­ma­lai­sia ystäviään eri­lai­sik­si kuin Suomessa asuvat suo­ma­lai­set. Suomalaisia kuvail­tiin hil­jai­sem­mik­si ja vaka­vam­mik­si, Ruotsissa asuvia ren­nom­mik­si. Suomessa moni koki olevansa paljon ruot­sa­lai­sem­pi kuin Ruotsissa, ja Ruotsissa paljon suo­ma­lai­sem­pi kuin Suomessa. Kulttuuriseen iden­ti­teet­tiin vaikuttaa voi­mak­kaas­ti myös se, miten ympäristö suhtautuu kult­tuu­ri­seen vähem­mis­töön ja min­kä­lai­sia ste­reo­ty­pioi­ta vähem­mis­töön liitetään. 

Väitöskirjatutkimuksessani pyysin ruot­sin­suo­mai­sia haas­ta­tel­ta­via­ni — nuoria aikuisia — nimeämään oman iden­ti­teet­tin­sä. Kaikki haas­ta­tel­ta­vat olivat joko syntyneet Ruotsissa tai muut­ta­neet sinne vau­vaiäs­sä van­hem­pien­sa kanssa. Valtaosalla oli kaksi suo­ma­lais­ta, suo­men­kie­lis­tä vanhempaa, jotka olivat joko muut­ta­neet Ruotsiin perheenä tai tavanneet toisensa Ruotsissa ja perus­ta­neet perheen. 

Osalle ruot­sin­suo­ma­lai­nen oli luonteva tapa iden­ti­fioi­tua. Osa kavahti termiä ja valitsi joko suo­ma­lai­sen tai ruot­sa­lai­sen, ajasta ja paikasta riippuen. Jotkut haas­tat­te­le­ma­ni nuoret aikuiset pitivät termiä ruot­sin­suo­ma­lai­nen kei­no­te­koi­se­na: heidän mie­les­tään se kuulosti “byro­kraat­ti­sel­ta” tai “ylemmältä taholta annetulta”. Ne haas­ta­tel­ta­vat, jotka eivät pitäneet termistä, puhuivat itsestään suo­ma­lai­si­na tai sopivasti ruot­sa­lai­si­na.

Kaikissa haas­tat­te­luis­sa tuli esille iden­ti­tee­tin elä­väi­syys. Identiteetistä puhuttiin muut­tu­va­na osana ihmistä. Esimerkiksi lapsen syntymä oli monille kään­teen­te­ke­vä hetki suomalaisen/​ruotsalaisen iden­ti­tee­tin suhteen. Vanhemmuuden myötä myös suo­men­kie­li­syys ja suo­ma­lai­nen iden­ti­teet­ti — mitä se itse kullekin sitten merkitsee — tulivat tärkeiksi. Tästä voimme päätellä, että iden­ti­teet­ti on jotain, joka voi muuttua ajan kuluessa ja paikan vaihtuessa. 

  1. Korkiasaari, Jouni ja Vartiainen, Kari. 2000. Suomalaisen Siirtolaisuuden Historiaa 3. 
  2. Snellman, Hanna. 2003. Sallan suurin kylä — Göteborg. Tutkimus Ruotsin lappilaisista. 
  3. Suutari, Pekka. 2000. Götajoen jenkka. Tanssimusiikki ruot­sin­suo­ma­lai­sen iden­ti­tee­tin raken­ta­ja­na. Suomen etno­musi­ko­lo­gi­sen seuran jul­kai­su­ja 7. 
  4. Vuonokari, Erkki ja Pelkonen, Juhamatti (eds.)1993. Luokan kynnyksen yli. RUotsinsuomalaiset kir­joit­ta­vat kou­lu­his­to­ri­aa.
  5. Weckström, Lotta. 2011. Suomalaisuus on kuin vaha­kan­gas. Ruotsinsuomalaiset nuoret kertovat suomalaisuudesta. 
  6. Ågren, Marja. 2006. “Är du finsk, eller…?”

Kirjoittaja

Lotta Weckström työskentelee University of California, Berkeleyn kampuksella Skandinavian laitoksen Finnish Studies -lehtorina.

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Kommentit

  • Kirsi Blomberg 27.2.2019 klo 12:38

    Hyvä, että mukana oli muutama men­nei­syy­den­kin muut­to­aal­to. Niitä on ollut useam­pia­kin. Eli mie­lel­lään siitä aiheesta lisää. Myös teol­li­suus­työ­väen tulo Ruotsiin oli hyvin kuvattu. Tästäkin puuttui kuvaus 1970-luvun laajasta opis­ke­li­ja-aallosta. Moni meistä jäi tänne ja on toiminut yhteis­kun­nas­sa hyvin erilaisin ehdoin kuin teh­das­työ­läi­set. Eli se mistä kirjoitit oli hyvin tehty mutta lisäyksiä kaivataan.

    Vastaa
  • Piia Tainio 27.2.2019 klo 18:57

    Hei, mie­len­kiin­tois­ta luettavaa! Huomasin yhden virheen jonka haluaisin korjata “Jos perheessä puhutaan suomea, on koulusta löy­dyt­tä­vä suo­men­kie­lis­tä toimintaa, mikäli perhe niin haluaa.” Tämä ei siis pidä paik­kaan­sa. Skolverketin sivulla lukee näin “Elever som tillhör de natio­nel­la mino­ri­te­ter­na har rätt att utveckla sitt mino­ri­tetsspråk även om det inte är ett levande språk i hemmet.” Erittäin tärkeää leivttää tästä tietoa laa­jem­mal­ti. Opetan itse useita lapsia jotka ovat aloit­ta­neet ihan nollasta. Koen heidän vah­vis­tu­van iden­ti­tee­tis­sään tutus­tues­saan esim iso­van­hem­pien­sa kieleen.

    Vastaa
    • Henna 28.2.2019 klo 09:34

      Juuri näin. Ulkomaisten kielten osalta pitää paikkaa artik­ke­lis­sa mainittu — eli jos kotona puhutaan (=elävä kieli) vaikka saksaa, niin koulun on tar­jot­ta­va äidinkielenopetusta.

      Vastaa
  • Torsti Niemi 25.4.2019 klo 13:45

    Finns det här på svenska?

    Vastaa
  • Minna Jokinen 8.9.2019 klo 22:00

    Mielenkiintoista — en kui­ten­kaan löytänyt tästä itseäni. Synnyin ruotsissa 60-luvun muut­to­aal­lon mukana sinne Pohjois-Karjalasta muut­ta­neil­le van­hem­mil­le­ni. He muuttivat sitten takaisin (työhön etelä-suomeen) 7 ruotsin-vuoden jälkeen 70-luvun alussa minun ollessani 2,5v. Ruotsiin jäi osa isän sisa­ruk­sis­ta per­hei­neen (olivat lähteneet samassa aallossa koti-Suomesta) ja heidän luonaan käytiin sitten kylässä joka kesä. Huom myös Suomen koti­seu­dut ja suku­lai­set olivat kaukana, heilläkin vie­rail­tiin kesäisin. Ruotsi on ollut aina luonteva osa historiaa ja elämää, kieltä on ollut jostain syystä erityisen helppo oppia vaik­kei­vät van­hem­pa­ni sitä osanneet. Olen nai­mi­sis­sa suo­men­ruot­sa­lai­sen kanssa,asun ruot­sin­kie­li­sel­lä alueella etelä-suomessa ja lapsemme käyvät ruot­sin­kie­lis­tä koulua. En ole suo­men­ruot­sa­lai­nen, ruot­sin­suo­ma­lai­nen enkä ehkä suo­ma­lai­nen­kaan. Siirtolainen?? Työsiirtolaisten juureton jäl­ke­läi­nen, sukua siellä-täällä ( Äidin puolelta myös evakon jäl­ke­läi­nen.) Syntymäpaikka on viras­tos­ta riippuen välillä ruotsin kunta ja välillä suomen kunta jossa äitini oli kirjoilla vaikka asui ruotsissa. Saan sitten selitellä 😀 en oikein tiedä miksi minut määritellään.

    Vastaa

Lue myös nämä: