On taas terveiden elämäntapojen aika – tipaton tammikuu, uusi kunto-ohjelma tai päivittäinen meditaatio. Ihminen, joka huolehtii omasta hyvinvoinnistaan näyttäytyy terveenä, vastuullisena kansalaisena. Millaisiin arvoihin hyvinvointiin keskittyminen pohjaa? Mitä tapa puhua hyvinvoinnista voi kertoa meille itsestämme?

Koronavirustapausten määrä on jälleen kääntynyt kasvuun. Tilanne on tutumpi kuin keväällä, mutta aiheuttaa edelleen huolta ja epävarmuutta. Julkisessa keskustelussa koronaviruksesta puhutaan näkymättömänä vihollisena, joka tulee päihittää. Henkisen hyvinvointimme kannalta saattaisi olla parempi suhtautua virukseen kutsumattomana vieraana vihollismielikuvien ruokkimisen sijaan.

Jalkoihin voidaan kiinnittää monenlaista teknologiaa eri ympäristöjä varten, ja niitä voidaan käyttää luovasti apuna niin arkisissa askareissa kuin urheilusuorituksissa. Jalkojen roolin ymmärtäminen pelkkinä ihmistä liikuttavina mekaanisina laitteina voi paitsi muokata jalkojen toimintaa ja fyysistä rakennetta, myös vaikuttaa taustaoletuksina tieteellisissä teorioissa.

Autoetnografinen tutkimus haastaa tarkastelemaan kriittisesti kentän ja tietämisen kysymyksiä kulttuurintutkimuksessa. Koronapandemian seurauksena etnografista kenttätyötä tehdään entistä enemmän verkkoympäristössä, jolloin tutkimuskentän rajat piirtyvät eri tavalla kuin fyysisissä kohtaamisissa. Samalla posthumanistiset teoriat ovat siirtämässä ihmistä pois tutkimuksen keskiöstä.