Yksin matkustaminen on uutta luksusta sosiaalisuuden keskellä

Sosiaalisuus on yksi nykyajan hyveistä. Sen vastapainoksi yhä useampi hakee uusia kokemuksia yksin. Yksin syödään ja yksin matkustetaan. Yksin matkustamista voi tarkastella niin historiallisesta näkökulmasta kuin turismin kulutuksesta ja yksilön tarpeista käsin. 

Turismin aja­tel­laan usein olevan läh­tö­koh­tai­ses­ti sosi­aa­lis­ta toimintaa, vähän syömisen tapaan – sellaista, mitä ei har­joi­te­ta yksin. Syömisen kohdalla tämä on ollut erityisen selvää. Sosiaalisuus ja yhdessä syömisen ihanne ovat hyvin syvälle koo­dat­tu­ja, ja niiden historia juontaa juurensa todella kauas. Vähintäänkin antiikin aikoihin.

Ruoan jakamista samassa pöydässä olevien kanssa on pidetty kes­kei­se­nä sosi­aa­li­suu­den ilmen­ty­mä­nä. Tätä kautta sosi­aa­li­suu­des­ta on tullut yksi syömisen keskeinen piirre tai jopa sen mää­rit­tä­vä osa. Julkinen yksin syöminen rikkoo tätä sosi­aa­li­suu­den ideaalia. Tämän seu­rauk­se­na yksin syömisen ympärille on muo­dos­tu­nut erään­lai­nen stigma.

Tämä artikkeli sai alkunsa ole­tuk­ses­ta, että yksin mat­kus­ta­mi­nen olisi nyt suo­si­tum­paa kuin aiemmin. Kenties se olisi yksin syömisen tapaan jopa jon­kin­lai­nen trendi. Numeroilla asiaa on vaikea todentaa, mutta tutkijan varo­vai­sel­la itse­var­muu­del­la olen tai­pu­vai­nen olemaan oletuksen kanssa samoilla linjoilla. Miksi ihmiset mat­kus­ta­vat nyt yksin enemmän kuin aiemmin? Mitä yksin mat­kus­ta­mi­nen mat­kai­li­jal­le tarjoaa, ja mitä tarpeita se turistin mielessä tyydyttää?

Yksin matkaajan sosiaalisuus

Edustamani tie­tee­na­la, sosio­lo­gia, perustuu poh­jim­mil­taan aja­tuk­seen siitä, että ihminen on sosi­aa­li­nen olento. Tätä ei kovin usein kysee­na­lais­te­ta, ja myös yksin toi­mi­mi­ses­ta voidaan helposti löytää sosi­aa­li­sia piirteitä. Ihmislajin luon­tee­seen kuuluu sisä­syn­tyi­nen tarve jakaa koke­muk­sia.

Yksin mat­kus­ta­va saakin peri­aat­tees­sa kaiken kerralla: omaeh­toi­sen toi­min­nan­va­pau­den ja valit­se­man­sa sosi­aa­li­suu­den määrän. Hän voi ottaa kontaktia toisiin ihmisiin niin halu­tes­saan. Hän voi jakaa koke­muk­si­aan, mutta mitään vel­voi­tet­ta siihen ei ole.

Jos unoh­de­taan pai­men­to­lai­suus, siihen liittyvä nomadismi sekä löy­tö­ret­ket, turismin voidaan nähdä syntyneen siitä, että ihmiset ovat lähteneet matkaan koti­paik­ka­kun­nil­taan nime­no­maan yksin. Oli kyse sitten pyhiin­vael­luk­sis­ta tai Grand Toureista – pää­asias­sa englan­ti­lais­ten ylä­luok­kais­ten nuorten miesten siir­ty­mä­riit­te­jä muis­tut­ta­vis­ta opin­to­mat­kois­ta – ihminen matkusti usein yksin etsimään jotain, vaikka saat­toi­kin olla muiden kal­tais­ten­sa seurassa.

Grand Tour ‑matkailua. Kuva: Wikipedia Commons

Vaikka taustalla vai­kut­ta­neet motiivit olivat usein sosi­aa­li­ses­ti raken­tu­nei­ta, mat­ka­seu­ra­na ei vält­tä­mät­tä mat­kai­li­jan esi­lii­nak­si valitun tutorin lisäksi ollut ketään. Tutoreiden merkitys oli aika ajoin näen­näis­tä, kuten turismin his­to­rioit­si­ja Eric G. E. Zuelow toteaa. Opastettavien sijaan tuto­rei­den mie­len­kiin­to kohdistui usein maal­li­siin iloihin.

Yksin on siis mat­kus­tet­tu ”aina”, vaikka varmasti niin ikään mukana on ollut aina myös sosi­aa­li­sia ulot­tu­vuuk­sia. Esimerkiksi Grand Tourien kohdalla toiveena oli, että matkalle lähe­tet­ty­jen mukaan tarttuisi kult­tuu­ri­sen pääoman ja omaan yhteis­kun­ta­luok­kaan sopivan “hyvän maun” lisäksi myös sosi­aa­li­sia suhteita. Tässä tapauk­ses­sa sosi­aa­li­set kontaktit, kaikissa kuvi­tel­ta­vis­sa olevissa muo­dois­saan, saat­toi­vat olla jopa tämän vanhan mat­kus­tus­muo­don tarkoitus.

Uusi tapa olla kuluttajana maailmassa

Turismi on kulut­ta­mis­ta, jonka tuote eroaa perim­mäi­sel­tä ole­muk­sel­taan muista kulut­ta­mi­sen muodoista. Turismin tuotetta ei voida omistaa, eikä sitä voi välittää eteenpäin. Turismi tapahtuu pään sisällä. Vaikka turismia har­joi­tet­tai­siin muiden ihmisten kanssa, se vaikuttaa jokaisen mielessä omalla tavallaan. Tämän mer­kit­tä­vän eron takia turismin kulut­ta­mi­nen muis­tut­taa enemmän pal­ve­lui­den tai elämysten kuin tava­roi­den kulut­ta­mis­ta.

Matkailu aineet­to­ma­na kulu­tuk­sen muotona on levinnyt viime vuo­si­kym­me­ni­nä lähes kaikkiin kuvi­tel­ta­vis­sa oleviin maailman kolkkiin. Joko kysynnän tai tarjonnan kautta se koskettaa nykyisin valtavia ihmis­mas­so­ja. Matkusti sitten yksin tai seurassa, turismin taustalla on selvästi jon­kin­lai­sia ratio­naa­li­sia motiiveja. Ne vetoavat eri­lai­siin tar­pei­siin kuin esi­mer­kik­si ruoan tai vaat­tei­den kulut­ta­mi­nen.

Perinteisellä tar­peen­tyy­dy­tyk­sen logii­kal­la kulu­tuk­sen tuottama ilo päättyy siihen hetkeen, kun tarve tulee tyy­dy­te­tyk­si. Vatsa on täynnä ja se siitä. Tarpeen tyy­dyt­tä­mi­nen voi siis johtaa tilan­tee­seen, missä ihmisellä ei enää ole tarvetta, joka pitäisi tyydyttää. Ihminen ei kui­ten­kaan koskaan ole pitkään tyy­ty­väi­nen tilaansa. Näin ollen hän etsii virik­kei­tä, jotka eivät suoraan liity edellisen tarpeen tyy­dyt­tä­mi­seen. Yksin mat­kus­ta­mi­nen voi olla virike, joka tuo uusia ulot­tu­vuuk­sia jo aiemmin kenties useita kertoja tyy­dy­tet­tyyn tar­pee­seen.

Turismi on täy­del­li­nen esimerkki kulu­tuk­sen ja onnel­li­suu­den suhteita tutkineen talous­tie­tei­li­jä Tibor Scitovskyn esit­tä­mäs­tä aja­tus­ra­ken­nel­mas­ta, jota hän kehit­te­lee koko­nai­sen kirjan verran. Matkalla ollessaan turisti elää toi­seu­des­sa, jossa hän par­haim­mil­laan kokee virik­kei­tä jat­ku­vas­ti ja nämä virikkeet vai­kut­ta­vat ihmiseen. Scitovskyn mukaan ihminen ei toimi pel­käs­tään saa­dak­seen tarpeensa tyy­dy­te­tyk­si, vaan itse toiminta on tyy­dyt­tä­vää. Turismin tapauk­ses­sa siis itse kohde ei ole niinkään mer­kit­tä­vä kuin mat­kus­ta­mi­sen prosessi ja matkalla oleminen.

Turismiin usein liitetty sosi­aa­li­suus liittyy vahvasti teollisen len­to­mat­kai­lun syn­ty­mi­seen 1900-luvun puo­li­vä­lis­sä. Näihin samoihin aikoihin eri­tyi­ses­ti län­si­mai­set elä­män­muo­dot alkoivat saada nykyisen kaltaisia kulu­tus­kult­tuu­ri­sia piirteitä. Kuluttaminen, matkailu mukaan lukien, on etenkin pin­ta­puo­li­ses­ti hyvin sosi­aa­lis­ta toimintaa kaikkine sta­tuk­seen liit­ty­vi­ne piir­tei­neen. Tämä kes­kus­te­lu on kulu­tus­so­sio­lo­gian ydintä, ja liittyy kulut­ta­jien tar­pei­siin rakentaa iden­ti­teet­tiä ja löytää oma paikka eri­lai­sis­ta vii­te­ryh­mis­tä nime­no­maan kulut­ta­mi­sen kautta.

Voidaankin kysyä, onko yksin mat­kus­ta­mi­nen osa mat­kai­li­jan iden­ti­tee­tin muo­dos­tu­mis­ta? Onko yksin­mat­kai­li­joil­la jo oma vii­te­ryh­mä, johon he para­dok­saa­li­ses­ti tuntevat kuu­lu­van­sa?

Kuva: Erik Odiin /​Unsplash (CCo)

Yksin matkustaminen on helpompaa kuin koskaan

Edellä mai­nit­tu­jen syiden lisäksi yksin mat­kus­ta­mi­sen lisään­ty­mi­sen taustalla on ilmi­sel­viä raken­teel­li­sia syitä. Yksin mat­kus­ta­mi­nen on nyt helpompaa kuin koskaan. Matkustaminen, eri­tyi­ses­ti len­tä­mi­nen, on halpaa. Monet uudet majoi­tus­muo­dot, kuten Airbnb ja couch­sur­fing, ovat hel­pot­ta­neet yksin matkalla olevan elämää.

Lisäksi taustalla vaikuttaa mat­kai­lus­sa­kin jo kauan vah­vis­tu­nut, ainakin näen­näi­ses­ti yksi­löl­li­syyt­tä korostava murros. Elämämme onkin kamp­pai­lua yksi­löl­li­syy­den ja yhtei­söl­li­syy­den ris­ti­pai­neis­sa. Sosiaalisia kykyjä pidetään suuressa arvossa, mikä luo epä­var­muut­ta. Samaan aikaan kaiken kilpailun keskellä pitäisi erot­tau­tua muista ja olla kyvykäs sosi­aa­li­sis­sa tilan­teis­sa. Ihmisillä on paineita brändätä itseään esi­mer­kik­si pär­jä­täk­seen työ- tai pari­suh­de­mark­ki­noil­la.

Ihmiset yksi­löl­li­si­ne luon­teen­piir­tei­neen eivät ole tässä kil­pai­lus­sa tasa­ver­tai­ses­sa asemassa. Yhteiskunnallisen ris­ti­pai­neen keskellä yksin mat­kus­ta­mi­nen voi näyt­täy­tyä hyvinkin hou­kut­te­le­va­na vaih­toeh­to­na. On hetki, jolloin on oman len­to­lauk­kun­sa kanssa yksin, ilman yhteisön vaa­ti­muk­sia ja odotuksia.

Oletetuille egoille suunnitellut kohteet ja niiden kohtaaminen yksin

Yksi kuu­lui­sim­mis­ta turis­min­tut­ki­jois­ta, Dean MacCannell, on esittänyt turismin olevan egon projekti. Ihmisen mieli kuvit­te­lee ideaalin, jonka hän haluaa mat­kus­ta­mal­la saavuttaa. Hän haluaa löytää jotain, joka tyy­dyt­täi­si kuvaa siitä, millainen hän on tai haluaisi olla. Kun tämä ihmis­luon­tee­seen liittyvä ulot­tu­vuus on kaikilla tiedossa, mat­ka­koh­teis­ta näh­tä­vyyk­si­neen ja muiden veto­voi­ma­te­ki­jöi­neen yritetään tehdä ole­tet­tu­jen toiveiden mukaisia.

Jos joku on joskus ihme­tel­lyt mat­ka­koh­tei­den saman­kal­tai­suut­ta, kyse on juuri tästä. Esimerkiksi ’etelän’ kohteet ovat raken­teel­taan huo­mat­ta­van saman­lai­sia. Suurin osa isoilla täh­ti­mää­ril­lä arvo­te­tuis­ta hotel­leis­ta ovat tyl­syy­teen asti saman­kal­tai­sia. Huippuravintolat niin ikään muis­tut­ta­vat toisiaan. Palvelukonseptit ovat kaik­kial­la saman­lai­sia. Huvipuistot ja laitteet ovat toistensa kopiota. Lista jatkuu. Oletuksena on, että turistit hakevat saman­lai­sia asioita kohteesta riip­pu­mat­ta.

Turismia tutkinut Tom Selänniemi kirjoitti jo reilusti yli 20 vuotta sitten suo­ma­lais­ten turismin ant­ro­po­lo­gi­sen tut­ki­muk­sen klassikon, missä hän tar­kas­te­li ete­län­mat­kai­lua: meille hyvin tuttua ilmiötä. Tutkimuksessaan hän pohti ’etelän’ pai­kat­to­muut­ta. Onko pai­kat­to­muu­teen mat­kus­ta­mi­nen juuri egoon liittyvän ajat­te­lu­mal­lin ytimessä vai sen vas­ta­koh­ta?

Selänniemi kuvasi etelää pai­kat­to­ma­na tilana, joka muodostuu ihmisten mielissä. Tämä mielikuva saa lopulta jon­kin­lai­sen vastineen kohteessa. Vaikka kohteet alkoivat ’etelään’ suun­tau­tu­neen mas­sa­tu­ris­min myötä muis­tut­taa toisiaan, oliko se ilmiön syn­ty­mi­sen kannalta vält­tä­mä­tön­tä?

Tältä pohjalta on mie­le­käs­tä pohtia, mitä tapahtuu, jos ihminen ei mat­kal­laan haekaan sitä, mitä turis­ti­koh­teet on suun­ni­tel­tu pal­ve­le­maan? Jos ajat­te­lem­me egoa pään sisäisenä tarpeita syn­nyt­tä­vä­nä raken­nel­ma­na, voimme laventaa MacCannellin ajatuksia. Jospa onkin niin, että turis­mis­sa ihminen kohtaa oman itsensä ja tar­kas­te­lee koke­mus­taan egoaan vasten. Tässä yhtälössä itse kohteella ei vält­tä­mät­tä ole kovinkaan paljon mer­ki­tys­tä. Niiden ei ehkä tar­vit­si­si olla niin saman­lai­sia kuin ne ovat, mutta onko tämä saman­kal­tai­suus lopulta ongelma?

Yksin matkaaja voi par­haim­mil­laan olla hyvin syvällä itsessään, paikasta riip­pu­mat­ta. Teollistunut turismi on ehkä tah­to­mat­taan­kin pyrkinyt ohjaamaan turistien käyt­täy­ty­mis­tä, mutta egosta lähtevät motiivit ja yksil­löl­lis­ty­mi­sen trendit haastavat tätä toi­min­ta­lo­giik­kaa.

Kuva: Lance Asper /​Unsplash (CC0)

Pyhä opintomatka minuuteen

Yksin mat­kus­ta­mi­sen voi edelleen nähdä erään­lai­se­na pyhiin­vael­luk­se­na, opin­to­mat­ka­na minuuteen. Pyhiinvaellus-metafora on muutenkin varsin osuva turismia tar­kas­tel­taes­sa. Claude Lévi-Straussin hengessä voisi sanoa, että tämänkin turismin taustalla vaikuttaa raken­tei­ta, joita ymmär­tä­mäl­lä voimme löytää motiivien syntyyn vai­kut­ta­via asioita. Tässä yhtey­des­sä klassinen pyhä-profaani ‑vas­ta­koh­ta­pa­ri tulee kes­kei­sek­si ele­men­tik­si.

Turismin ant­ro­po­lo­gias­sa pyhiin­vael­luk­siin lii­tet­ty­jä motiiveja ja siir­ty­mä­riit­ti­teo­rioi­ta on käytetty jo vuo­si­kym­me­niä. Jos ajat­te­lem­me turismia pyhiin­vael­luk­se­na, saamme helposti kiinni vanhasta aja­tuk­ses­ta, että viime kädessä turismi on sellaisen todel­li­suu­den etsimistä, mitä ei löydä helposti omasta arjesta. Tämä etsintä voi olla käynnissä jo kauan ennen matkaa.

Kuitenkin vasta matkalla päästään tilan­tee­seen, jossa todel­li­suu­den – ”pyhän” – voidaan olettaa löytyvän. Matkalta ihminen voi ehkä löytää ide­aa­li­tyyp­pi­sen kuvan omasta arjestaan. Turistin roolissa ihminen voi käyt­täy­tyä välit­tä­mät­tä arjen rajoi­tuk­sis­ta — niin hyvässä kuin pahassa. Ideaalityyppisessä arjessaan ihminen tuskin heit­täy­tyy hun­nin­gol­le, kuten matkalla voi käydä, vaan matkalla ihminen pikem­min­kin etsii asioita, joita peri­aat­tees­sa voisi löytyä myös kotoa. Kotona arkiset esteet saattavat tehdä oman itsen toteut­ta­mi­sen vaikeaksi. Matkalla oman ideaalin elä­män­tyy­lin het­kel­li­nen toteut­ta­mi­nen onnistuu monesti helpommin. Kyseessä on toki siltikin ide­aa­li­mal­lin omainen kuva, joka matkalla sekoittuu todel­li­suu­teen.

Turismi voi siis olla väline itsen tai omien todel­lis­ten piir­tei­den löy­tä­mi­seen. Ja nyt kun mat­kus­ta­mi­sen ollessa kenties halvempaa kuin koskaan — mikä ei kestävän kehi­tyk­sen näkö­kul­mas­ta ole posi­tii­vi­nen asia — ihmiset luon­nol­li­ses­ti tarttuvat tilai­suu­teen.

Eräs viime aikojen mer­kit­tä­vim­mis­tä sosio­lo­geis­ta, Zygmunt Bauman, on esittänyt ajatuksen siitä, että ihminen elää nyky­maa­il­mas­sa turistin kaltaista elämää. Tässä yhtey­des­sä Bauman puhuu turis­ti­syndroo­mas­ta. Kaikkeen kiin­ni­ty­tään väliai­kai­ses­ti: ihmisiin, työ­paik­koi­hin, tapoihin. Esimerkiksi pät­kä­työ­läis­ten tule­vai­suus on koko ajan epävarmaa, ja vaki­nai­sis­sa­kin työ­suh­teis­sa olevat saattavat minä tahansa hetkenä löytää itsensä pät­kä­työ­läi­si­nä.

Bauman onkin poh­din­nois­saan toistanut turismin sosio­lo­gias­ta tutun ajatuksen turis­tis­ta nykyih­mi­sen meta­fo­ra­na. MacCannell on todennut, että kun katsomme turistia, näemme itsemme ja pystymme myös paremmin ymmär­tä­mään itseämme.

Sosiaalisten paineiden tapaan para­dok­saa­li­ses­ti myös turis­ti­syndroo­mas­ta voi vapautua juuri turismin avulla — matkusti sitten yksin tai seurassa. Arkeaan suo­rit­ta­va ihminen voi päästää irti ora­van­pyö­räs­tään läh­te­mäl­lä matkalle. Tämä prosessi tapahtuu pään sisällä ihmisen päästessä pai­neet­to­maan ja ehkä pai­kat­to­maan tilaan, jossa arjen koodistot eivät enää päde.

Yksin oleminen tuo tähän kaikkeen oman vivah­teen­sa. Yksin mat­kus­ta­va voi irrot­tau­tua niistä sosi­aa­li­suu­den paineista, jotka ”arjen turis­mis­sa” on usein aina otettava huomioon.

Kirjoittaja

Pekka Mustonen työskentelee Helsingin kaupungilla erikoistutkijana. Hän teki aikanaan kansantaloustieteen pro gradu –työnsä kestävästä matkailusta, ja hänen Turun kauppakorkeakouluun tekemänsä taloussosiologian alan väitöskirja käsitteli postmodernia turismia. Pekan tutkimusaiheet ovat olleet monitieteisiä. Hän on tutkinut mm. vapaaehtoisturismia Intiassa ja urbaaneja elämäntyylejä Helsingissä. Pekkaa kiinnostavat turismin lisäksi urbaanit ja ruokaan ja juomaan liittyvät ilmiöt. Pekalle voi lähettää palautetta sähköpostitse: pekka.mustonen@hel.fi ja osallistua keskusteluun Twitterissä: https://twitter.com/PekkaMustonen

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Lue myös nämä:

Slummiturismi kohdistuu ahtaasti asuttuihin ja köyhiin kaupunkialueisiin. Yksi suosituimmista kohteista on Manilassa Filippiineillä, joka on maailman tiheimmin asuttuja paikkoja. Sadat hökkelikylät reunustavat vesiväyliä, junaraiteita ja kaatopaikkoja. Niissä asuu neljäsosa Manilan 12 miljoonasta asukkaasta.